Rikosfilmien vaikutusta syyttömien kuolemiin ei voida kiistää

Vantaalla ammuttiin koulupoika ja koulutyttöjä vammautettiin vakavasti. Muutama päivä ampumisten jälkeen satuin avaamaan telkkarin, jossa parhaillaan esitettiin raakaa ruotsalaista rikosfilmiä. Kun menin sulkemaan telkkaria, jäin kuitenkin katsomaan millaista ohjelmaa näytettiin. Olen eläkeopettaja, joka on pitkään ollut eläkkeellä ammatista, jossa tarkoitus on opettaa nuorille hyvää käytöstä ja terveitä elämäntapoja. En kuitenkaan malttanut lopettaa ammuskeluohjelman raakuuksien katsomista.

Filmissä surmattiin poliiseja ja näytettiin, miten luotiin kärsimystä panttivangeille kuten pikkutytöllel ja äidille. Tätä minä siis jäin katsomaan. Vahvistui taas kerran käsitykseni, miksi on suorastaan ymmärrettävää, että ampumissurmia tapahtuu Suomessakin. Jollei surmien malleja ole omassa maassamme, malleja tuodaan muualta. Kaiken lisäksi ihmisten ampumista esitteli poliisiohjelma. Poliisi oli jo ammuttu ja sitten kuoli myös rosvo, joka kuvattiin erittäin taitavaksi, koska kykeni kauan pakenemaan ja jatkamaan surmia.

Selvästi tavoite oli tehdä raaka TV-ohjelma, jotta se menisi kaupaksi hyvällä voitolla. Jonkinlainen raja on ehkä sentään filmin julmuuksille, koska lopulta eloon ainakin Ruotsissa filmintekijä jätti pikkutytön ja äidin. Toivottavasti tulkintani on oikea, että nämä surmat olivat liikaa useimmille katsojille.

Selvä pahuuden ohjelmakielto olisi ainakin Ruotsissa ja Suomessa tarpeen, varsinkin koska varoitus ”lapsilta kiellety” TV-aikana on useissa kodeissa merkityksetön. Ei sitä kieltoa valvota siloinkaan kun siihen on mahdollisuuksia. Katsoin ruotsalaista poliisiohjelmaa aikuisena. Pidetään pahana, mikäli nuori saa yksin sellaista katsoa. Näinhän yleisesti ymmärretään. Tuskin kuitenkaan auttaa, vaikka aikuisia olisi lasten mukana rikoksia ja raakuuksia seuraamassa. Yhtä hyvin vaikutus voi olla päinvastainen, sillä. ehkä käy niin päin usein, että se tekee ammuskelun hyväksyttäväksi, kun kerran aikuisetkin sellaisesta tykkää. Jo valmiiksi häiriintyneelle voi kuitenkin syntyä voimakas tarve olla rosvona ja ammuskelijana eikä vain leikkiä sellaista.

Elokuvan rosvo lopulta kuoli, hänet tapettiin, ja kun muutkin ruumiit oli kerätty, poliisipäällikkö totesi lähialaiselleen, että nyt on ryypyn paikka. Ei siis surun ja epäonnistumisen, vaan poliisien voitonjuhlat.

Suomalaisten median tuoreeltaan olisi pitänyt oikealla tavalla älähtää. Helppoa ei se olisi, jos halutaan, että jatko-osat perutaan ja jätetään näyttämättä. Se olisi monen mielestä vain myynnin vastustamista. Sen sijaan syy-suhteen hyväksyminen olisi vielä vaikeampaa oikeudenkäynnin kannalta. Joskus voi olla viisainta syitä unohtaa. Syyllinenhän on, se on koulupoika.

Filmissä surmattiin poliiseja ja näytettiin, miten luotiin kärsimystä panttivangeille kuten pikkutytölle ja äidille. Tätä minä siis jäin katsomaan. Vahvistui taas kerran käsitykseni, miksi on suorastaan ymmärrettävää, että ampumissurmia tapahtuu Suomessakin. Jollei surmien malleja ole omassa maassamme, malleja tuodaan muualta. Kaiken lisäksi ihmisten ampumista esitteli poliisiohjelma. Poliisi oli jo ammuttu ja sitten kuoli myös rosvo, joka kuvattiin erittäin taitavaksi, koska kykeni kauan pakenemaan ja jatkamaan surmia.

Kun tilanne oli ohi, poliisipäällikkö huomautti, että nyt on ryypyn paikka. Selvästi tavoite oli tehdä raaka TV-ohjelma, jotta se menisi kaupaksi hyvällä voitolla. Jonkinlainen raja on ehkä sentään filmin julmuuksille, koska lopulta eloon ainakin Ruotsissa filmintekijä jätti pikkutytön ja äidin. Toivottavasti tulkintani on oikea, että nämä surmat olivat liikaa useimmille katsojille.

Selvä pahuuden ohjelmakielto olisi ainakin Ruotsissa ja Suomessa tarpeen, varsinkin koska varoitus ”lapsilta kiellety” TV-aikana on useissa kodeissa merkityksetön. Ei sitä kieltoa valvota siloinkaan kun siihen on mahdollisuuksia. Katsoin ruotsalaista poliisiohjelmaa aikuisena. Pidetään pahana, mikäli nuori saa yksin sellaista katsoa. Näinhän yleisesti ymmärretään .Tuskin kuitenkaan auttaa, vaikka aikuisia olisi lasten mukana rikoksia ja raakuuksia seuraamassa. Yhtä hyvin vaikutus voi olla päinvastainen, sillä. ehkä käy niin päin usein, että se tekee ammuskelun hyväksyttäväksi, kun kerran aikuisetkin sellaisesta tykkää. Jo valmiiksi häiriintyneelle voi kuitenkin syntyä voimakas tarve olla rosvona ja ammuskelijana eikä vain leikkiä sellaista.

Elokuvan rosvo lopulta kuoli, hänet tapettiin, ja kun muutkin ruumiit oli kerätty, poliisin päällikkö totesi lähialaiselleen, että nyt on ryypyn paikka. Ei siis surun ja epäonnistumisen, vaan poliisien voitonjuhlat.

Suomalaisten median tuoreeltaan olisi pitänyt oikealla tavalla älähtää. Helppoa ei se olisi, jos halutaan, että jatko-osat perutaan ja jätetään näyttämättä. Se olisi monen mielestä vain myynnin vastustamista. Sen sijaan syysuuhteehyväksyminen olisi vielä vaikeampaa oikeudenkäynnin kannalta. Joskus voi olla viisainta todelli syitä unohtaa. Syyllinenhän on, se on koulupoika.

 25.4.24

Vesaikko metsätalous - myös Uruguayn todelliset hiilinielut Suomelle malliksi

Tälle blogitekstille parempi otsikko olisi ollut  pelkkä VESAMETSÄTALOUS. Vesaikkojen hyötykäytöstähän  pääasiassa kirjoitin. Kuten myös Itä-Häme-lehtikin  17.6.23 yleisönosasto kirjoituksensa otsikoi:"Ratkaisu puun riittävyyskiistaan on jo olemassa". 

Lehtjutun Helsingin yliopisto  otsikko  on Veli Pohjosen IIä-Häme-lehden kirjoitkselleen antama. Hän on Helsingin yliopiston metsänhoidontieteen dosentti. Letijutussa maintaan myös agronomi Matti Kareksen sekä Veikko Ihamuotilan samanlaisista ajatuksista. 

PS. Tällä kertaa alkuun jälkikirjoitus.. Joulun alla 2022 puhkesi kiivas mediamittely, miksi Suomen metsien hiilinielu supistuu. Pian yleistyi käsitys, että mäntypuun kasvu on monta vuotta vähentynyt, mutta kuusipuun päinvastoin lisääntynyt. 

Miksi näin on, siitä ei kenties ole julkista tutkimustietoa. Näin siksi, koska syyttävä sormi osoittaa metsäteollisuutta. Talousmetsissäkin liikkuneena ja siellä hakkuita seurannee olen välillä epäillyt, että kasvatus- eli harvennushakkuiden jäljiltä metsä on liian harva. Vaikka voimakkaasti harvennetussa männikössä kasvamaan jätettyjen mäntyjen kokonaiskasvu voi parantua, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin vähän tiheämmäksi jätetyllä harvennusalalla. 

Vaikean on mennä tämmöisestä aiheesta hakkuukoneen kuskia neuvomaan. Hän on saanut metsäfirmalta ohjeet, joita on pakko noudattaa, mikäli haluaa säilyttää työpaikkansa.

Entisaikaan esimerkiksi Uruguayassa suuret maa-alueet  olivat  karjan loppuunkaluamina niukan savanni- ja arokasvillisuuden vallassa. Ansio Uruguayn hiilinieluista lankeaa suuressa määrin niille sellutehtaille, joiden taustalta löytyy suomalaisvaltaisia metsäfirmoja.  

On osin Suomen metsäteollisuuden ansiota, että  Uruguayssakin nyt suuret karut maa-alat on jaettu eri-ikäisiin nopeakasvuisiin metsälohkoihin. Kun sellainen lohko kasvaa riittävän puuston, puut käytetään puumassateollisuuden raaka-aineeksi. Tilalle istutetaan heti uuden puuston alku, joka kasvaa  parinkymmenen vuoden kuluttua hakkuukypsäksi ja on teollisuudelle raaka-ainetta.

Hyvin vähän hiiltä sisältäneiden karjan laitumien tilalla ovat nykyääna runsaasti hiiltä sisältävät puupellot. Tämä tekee Uruguayn metsänkasvatuksesta todellisen hiilinielun. 

Vaikka sikäläiset viljelymetsät hakataan varsin nuorina, kuitenkin koko ajan suuri osa uusista puupelloista on siinä vaiheessa, mikä sisältää runsaasti hiiltä, ainakin monin verroin enemmän kuin entisajan aro. Sellainen on oikea ja tehokas hiilinielu enemmän kuin suomalainen metsä. 

Loppuun laidunnettu karu aro päästää hiilensä ilmakehään sitä mukaan, kun arokasvien siältämä hiili päätyy karjan ravinnoksi ja vapautuu sittten karjan ulosteista sekä hengityksen mukana ilmaan. 

Ilmakehän kemiaa

Hiilidioksidista ja vedestä aurigon energian voimalla vihreät kasvinosat valmistavat sokereita ja muita hiilihydraatteja. Samalla ilmakehään palautuu happea. 

Hiilidioksidin termiksi on useissa yhteyksissä vakiintuutunut pelkkä hiili-sana, mikä välillä on harhaanjohtavaa. 

Vaikka hiilidioksidia ilmakehästä on pieni pitoisuus, sekin lämmittää voimakkaasti ilmastoa. Tämä on yksi osa Ihmisen toimesta tapahtuvaa maapallon ilmaston lämpenemistä.

Suomen metsien hiilinielut

 Suuri osa Suomessa metsistä edelleen avo- eli päätehakataan, kun metsä on ohittanut parhaan kasvuvaiheen. Kuvaava nimi on avohakkuu, sillä varsin puutonhan sellainen alue aluksi on. Puut käytetään teollisuuden raaka-aineeksi tai huonompi puuaines poltetaan energiaksi. 

Suomessa hiilinielujen syntymistä estää se, että puuttomaksi hakatun metsän paikalle kasvaa hyvin usein vesaikko. Näitä vesaikkoja emme Suomessa edes yritä hyödyntää, sillä vesaikot kaadetaan maahan lahoamaan. Silloin takuuvarmasti lahoamisen eli eloperäisen aineksen hitaan palamisen seurauksena suuri määrä hiiltä (siis hiilidioksidia) haihtuu ilmakehään.

Kaikki hiilipitoinen kasviaineshan lahoaa, jollei kasvupaikan liika kuivuus tai väärä kosteus  syrjäytä happea. Vesaikon lahoaminenhan tarkoittaa hiilipitoisen eloperäisen aineksen hidasta palamista, mikä on valtaosin pieneliöiden aineenvaihdunnan tulosta, kun vesaikko päätyy monenlaisten  pikkueliöiden energiaksi.

Pienpuu pitäisi käyttää polttopuuna, jollei se kelpaa teollisuuden raakaaineeksi. Se olisi erinomaista ilmastonsuojelun kannalta. Eri asia on, jos puu puu poltetaan väärin ja märkänä, jolloin syntyy häkää ja muita haitta-aineita. 

Raivatun vesaikon lahottaminen - sen haaskaaminen - on suomalaisen metsänhoidon nurinkurinen tavoite. Meillä suorastaan pyritään siihen, että metsien hiili joutuu ilmakehään vailla energiakäyttöä. Tapahtuu siis hiilinielun vastakohta. Vesaikot olisivat kuitenkin monella tapaa erinomainen potentiaali hyödynnettäväksi.

Vesaikon energiakäyttö olisi kannattavaa varsinkin, jos mukaan hyötyihin lasketaan metsätalouden imagohyöty, mikä ei olisi vähäinen.

Korjuutekniikan kehittämistä vesaikon hyödyntäminen kyllä vaatii. Siihen aikaan kun puuta käytettiin runsaasti halkoina, metsään lahoamaan jätettiin yli viiden sentin paksuiset latvukset. Sitten siirryttiin harvennusrankojen korjaamiseen polttoaineeksi ja se kyettiin jo koneellistamaan. Samaan kyettäisi, jos vesaikon keruulle polttoaineeksi syntyisi motivaatio. 

Taloudellinen yllyke olisi hiilinielu, jonka maineesta  hyötyisi Suomen koko metsätalous. Voihan kuitenkin käydä niin, että muualla kuin Suomessa ensin  ymmärretään vesikkojen potentiaali tehokkaina hiilinieluina.

Hiilipäästöjä syntyy vauhdilla uudelleen taimikoiden raivausvesakoista, koska nämä vesaikot lahoavat  lähes täysin jo muutamassa vuodessa. Niille käy samoin kuin hakkuutähteiden pikkuoksille ja metsän aluskasvillisuudelle, koska ne lahoavat. Mutta samalla hiili karkaa  ilmakehään, vaikka se pitäisi estää, jotta hiilinieluja säilyisi edes nykyisen verran! 

Lahoaminen järeiden puunkantojen ja niiden juurien osalta kestää sensijaan kymmeniä vuosia. Sellaisessa vaiheessa säilyy suomalainen metsä  vuosikymmeniä  päätehakkuun jälkeen.

Luonto ei kärsi metsätalouden oikeista hiilinieluista

Kasviaineksen lahoaminenhan tuottaa  pieneliöille saman määrän enegiaa kuin se tuottaisi ihmisille, jos sama kasviaines, kuten vesaikko,  poltetaan. Sama määrä siis syntyy energiaa, lahoaako se luonnossa  tai palaa liekillä ihmisten ja teollisuuden energiaksi. 

Metsämme eivät kuitenkaan toimi kunnon hiilinieluna, koska valtava määrä polttoaineeksi kelpaavaa harvennus- ja hakkuujätettä jää lahoamaan ja luovuttaa sisältämänsä hiilen ilmakehään. Siis jo pelkästään iIlmastosyistä vesaikkoja pitäisi hyödyntää enerialähteenä.

Julkaistu 30.11.2022

Ymmärtämättään Kiina torjui viisaasti koronansa

Koronan torjunnassa on ollut pararasta, että vähäoireinen korona pääsi viimeaikoina leviämään. Näinhän myös Suomessa tapahtuu. Aihetta pohdiskelin jo  vuosi takaperin.  Nyt olen siitä varma, että Suomea auttoi lopulta, kun korona sai vapaammin levitä. Seuraisi kyllä kuolemantapauksia ja vakavia jälkitauteja, mutta vähemmän kuin olisi ollut tiukalla koronavalvonnalla. Korona näyttää nyt Euroopan maissa voitetulta. Niin kai se onkin vuosikausia.

Mutta mitä nyt tapahtuu Kiinassa? Kun siellä koronatapaus paljastui, jopa miljoonia eristettiin, mikäli mediaan on uskominen. Nyt joulukuussa 2022  Kiinan koronavalvonta helpottui - taisi suorastaan  poistua ainakin monin paikoin - koska elämä oli käynyt kovin hankalaksi. Karanteenijärjestelmä alkoi uhata Kiinan vallanpitäjien asemaa. Koko yhteiskuntajärjestys joutui vaaraan.

Mitä tapahtuu Kiinan koronalle? Sitä samaa kuin muuallakin koronan tartuttamissa maissa, mutta paljon myöhemmin. Eliöitä muokkaa luonnonvalinta, oli kyseessä bakteeri- tai virustauti Suomessa tai Kiinssa tai missä muualla hyvänsä. Tehokkaasti tappava, tarttuva tauti vähentää voimakkaasti leviämistään sitämukaa kun sama tarttuva tauti harvinaistuu. Tarttuvien tautien epidemiat yleensä hiipuvat sitten, kun taudinaiheuttajien on yhä vaikeampi löytää uusia tattuntakohteita. 

Siitä nyt seurasi, että lievät oireet aiheuttava koronatauti lisääntyi äkkiä ja vaikeat koronamuunnokset harvinaistuivat. Sama tulee toistumaan Kiinassa eikä sitä voi estää politiikalla. Vaikeat koronamuodot ja niiden aiheuttamat kuolemantapaukset, yhtä rankkoina kuin pahimmillaan Euroopassa, jäävät Kiinaan runsaina tulematta. Kiinalaiset saavat eurooppalaisten ja amerkkalaisten  jo valmiiksi "kesyttämän" koronan, josta on siis karsittu pois vaikean taudin aiheuttavan koronan muotoja. Niiden tilalla tulee Kiinaan runsain määrin lieviä ja oireettomia koronan tartuttajia. Samalla ne tekevät tartuttamistaan kiinalaisista vaarallisille koronalle aikaisempaa useammin immuuneja tai lieväoireisia. 

Se ei tarkoita, etteikö kuolemantapauksia ja vaikeita sairastumisia tapaahtuisi, mutta ei läheskään yhtä yleisesti kuin tapahtui  muunmuassa Suomessa, kun koronaepidemia täällä alkoi.Tulee paljastumaan, että Kiina on menetellyt tietämättään viisaasti, vaikka vain harva Kiinassa ja muuallakaan sen on ymmärtänyt. 

Mitä nyt seuraa?

Meillä Suomessakin myös hyväkuntoisilla edelleen paljastuu koronatapauksia, mutta niistä yhä vähemmän on vaarallisia muotoja.

Jo aikaisemmassa muistutin, että kyseessä on populaatiobiologian keskeinen lainalaisuus. Aika pian hyvin vaaralliset koronamuodot ovat käyneet harvinaiseksi. Sellaisiakin toki luultavasti säilyy ihmiskunnassa, mutta todennäköisimmin eristyneissä pienissä ihmispopulaatioissa. Niistäkin ehkä vasta vuosien kulutta koronavirus karkaa ja aikaansaa uuden koronaepidemian, kun vastustuskyky väestössä koronalle hiipuu. Näinhän kulkutaudit toistuvasti synnyttävät uusia epidemioita, mutta harvoin yhtä vaikeaa kuin oli koronaepidemia sen alkaessa. 

Jouluna 2022

Sähkö ei riitä

Kulutamme enemmän energiaa kuin on  tarpeellista. Sen meistä moni tiedostaa, muttei rohkene myöntää. 

Välttämätöntä ei ole lentomatkustaminen tai moni muu, mikä saa huvinvuoksi liikaa käyttämään yhteisiä luonnonvaroja ja pilaamaan ilmastoa. Tarve  huvimatkustaa  on matkanjärjestäjien luoma tarve. Se on heidän elinkeinonsa ja tulonlähde. Samalla se on elinkeino myös koko Suomelle,  EU: lle ja monelle muulle taholle. Haitat ovat kuitenkin liian suuret.

Lentämisestä on  monille tehty  välttämätöntä, koska markkinamekanismit, joiden mainokset muokkaavat hyvän kansalaisen mielikuvaa,  sellaiseksi meitä houkuttelevat. Siinä on keskeinen syy, miksi eivät riitä energia ja luonnonvarat. Sama aurinko ja siitä mahdollisuus nauttia löytyisi lähempääkin kuin toiselta puolelta maapalloa.  

Vastaväitteitä voin itsekin luetella pitkän rimpsun. Niillä päinvastoin säästetään ympristöä ja luonnonvaroja. Ne lennot ovat hyötykäyttöä ja niitäkin on paljon. Lentämisen haitat ovat kuitekin suuremmat nykymenolla. Liika kuluttaminen lienee  ollutn monen kansan  kohtalo. Se taitaa olla myös sotien yksi syy, 

Kilpailu, jota ei voi voittaa 

Me kilpailemme keskenämme, vaikka emme sitä useinkaan tunnusta itsellemme. Kilpailu on yhteiskuntien käyttävoima, joka saa ihmiset paitsi tuhlaamaan myös myös tekemään työtä ja rakentamaan yhteiskuntaansa. Kun kilpailussa pääsee voitolle, ei kilpailu siihen lopu. Lähes aina jää tunne, että olisi saatava muihin verrattuna vielä enemmän tai ainakin pitää säilyttää saavutetut edut. 

Esimerkkejä kilpailusta, joita emme myönnä, löytyy loputtomasti. Miksi näyttävästä asunnosta ollaan valmiita maksamaan enemmän? No tietysti siksi, että siellä on paremnpi asua. Kun pysähtyy miettimään, pian huomaa, ettei se ollut  ainakaan koko totuus. 

On pakko tunnustaa, ettei maljakko tai moni muukaan kodin koriste useinkaan helpota asumista ja elämistä. Lisää  kauniimpaa ja arvokkaanpaa olisi saatava. Monta kertaa siihen on pakonomainen tarve. Ei vain hieno asunto, vaan melkein mikä hyvänsä, jonka kokee arvokkaaksi,  houkuttelee. Se johtuu suuressa määrin kilpailuvietistämme. Siinä on keskeinen syy, miksi eivät riitä energia ja moni luonnonvara.

Niin paljon energiaa ei pystytä tuottamaan , ettei sitä olisi  liian vähän. Tarve kulutukseen on aina suurempaan . Siksi energiaa kulutetaan niin paljon kuin sitä kyetään tuottamaan muilta tarpeilta. Se on ihmiskunnan kohtalo ja siitä seuraa myös sotia.   

Vastapainoksi huvilennoille voisin luetella pitkän rimpsun lentoja, joiden avulla säästetään ympristöä ja luonnonvaroja. Ne lennot ovat hyötykäyttöä ja niitäkin on paljon. Harva kehtaa tunnustaa, kuinka pajon käyttää rahaa ja muita  resurssejaan periaatteessa toisarvoiseen. Siitä olisi  monta kertaa vara tinkiä. Moni sen tietää mielessään, kun pysähtyy ajattelemaan. Se on perimmäisiä syitä siihenkin, miksi nyt kulutamme liikaa sähköä.  Vähemmälläkin pärjäisi usein lähes yhtä mukavasti, kun pysähtyy miettimään eikä anna kateudelle valtaa.

Mainonnan voima 

Mainosten tehoa  luodaan näkyvyydellä ja tempuilla. Tuotehan on lopulta toisarvoinen hintaansa nähden, jos sitä pitää mainostaa kalliilla ilmoituksilla. Ilmoitus paikasta, mistä saa tuotetta, pitäisi riittää. Uskomme myös valheellisiin mainoksiin. Ei haittaa ostajaa sekään, kun mainostaja hyväksyy lehtimainoksen reunaan tekstin, että kyseessä on mainossivu. Ei siis lehdenkään mielestä aina faktaa. Tällainen varoitusilmoitus sivun reunassa on harvinainen, vaikka tarvetta sellaiseen olisi enemmän. Sitäpaitsi moni uskoo kulutusta kasvattaviin mainoksiin enemmän kuin uutisteksteihin.

Ei pidetä  edes paheksuttavana, vaikka  tiedämme, että  m,ainos  sisältää liioittelua tai selviä valheita. Sehän kerrotaan mainoksissa varsin avoimesti. Mutta ennenkaikkea valheita kerrotaan rivien välissä  ja monella tapaa piilotettuna. 

Toisten esimerkki

Suuri vaikutus on toisten antamalla esimerkillä, halusimme tai emme. Tätä ihmismielen ominaisuutta lähes aina  mainostajat hyväksukäyttävät. Emme päätä edes omista asioistamme.  Meitä  ohjataan aina toisten antamalla esimerkillä. Mitä muuta muoti on? Vai väittääkö joku, ettei median päätä puolestamme monta kertaa? Sitäpaitsi emmehän voi tietää, mitä kaikea voisimme hankkia ja tehdä toisin. Emme osaa haluta sellaista, mitä olisi saatavilla ja mihin meillä olisi varaakin, koska emme tiedä tuotteen olemassaolosta.

Kirjoitettu 22,9.2022

Ukraina taistelee Suomenkin hyväksi

Sota vaikuttaa Suomen puoluepolitiikkaan

En aluksi ymmärtänyt sitä ratkaisevan tärkeää roolia, mitä  puheet sodasta tulisivat näyttelemään suomalaisten puoluekannatukseen ja sitä kautta  työehtoihin. Moni sai esiintyä miltei mielinmäärin eduskunnassa  ja  käyttää muillakin foorumeilla  ennätystyspitkiä sisäpoliittisis puheenvuoroja - siltä ainakin tuntui. Sotaa niillä ei hillitty.

Suomalaisiakin oligarkkeja

Oligarkit ovat upporikkaita venäläisiä, jotka ovat rikastuneen kyseenalaisin keinoin kiertämällä lakeja ja sääntöjä. Samoihinkin pankkeihin on myös piilotettu sekä venäläis- että suomalaisirahoja. Rikkaimpien suomalaisten joukosta löytyy henkilöitä ja sukuja, jotka ovat miljonäärejä rehellisin ja laillisin keinoin.  Mutta suomalaisten joukossa on heitäkin, joita voisi kutsua suomalaisiksi oligarkeiksi, koska he ovat vaurastuneet veroja kiertämällä ja veoparatiiseja hyväksikäyttäen. Kun aihetta pengottiin, vain hetken ilmiö sai mediassa julkisuutta - liekö medialle siitä suorastaan maksettu? 

Venäläisen ja suomalaisen rikkaan ulkoinen olemus usein on kuitenkin erilainen. Venäläiset upporikkaat eivät piilottele vaurauttaan kuten ylellisiä huvijahtejaan ja prameita kiinteistöjään. Sitävastoin Suomen rikkaimmatkit elävät yleensä suorastaan vaatimattomasti. Heidän tavoitteena ainakin usei näyttäisi olevan, ettei poikkeuksellista varakkuutta edes huomata.

 Kumpi on parempi: itsevalta vai demokratia?

Lahes kielletty kysymys. Suomessa. Monien vaalien jälkeen on vahvistunut näkemys, että suomalaisten tulee kannattaa kansanvaltaa. Mitä vaaleilla päätetään, on totuttu, että se on tietysti oikein. "Kyllä kansa tietää."

Yksikin demokraattisesti valittu osapuoli saattaa kaataa yksimielisyyttä edellyttävän sopimuksen. Näinhän kävi Ruotsin ja Suomen Natoon liittymisen osalta, kun yritettiin sopimusta käytäntöön pikavauhtia. Siitä tuli myös joillekin demokratioille houkuteleva esimerkki. Miksei meidänkin maamme vaadi poikkeusetuja, jos kerran joku  muu näin tekee?

Kun nyt nähtiin, että sellaisen onnistuu, riittää omanedun tavoittelijoita muiden kustannuksella. Turkki jää tuskin ainoaksi. Erityisen herkkä alue on valtioiden taloudelliset edut, kun on lähdetty  tinkimään yksimielisyyttä vaativista sopimuksista. Malli tarttuu senjälkeen, koska jotkut ryhmät tai jopa kokonaiset kansat napisevat. Jollei mekin näin saada tehdä, millä oikeudella joku muu? Aina on vaarana, että naapurimaatkin saavat ikävän "tartunnan", joka paisuu. 

Läntisillä suurvalloilla on kiusaus tinkiä Ukrainalle antamistaan lupauksista. Ukrainan on kuitenkin suorastaan pakko antaa periksi  saamistaan apulupauksista, koska muutoin länsimaat tinkivät auttamislupauksistaan vieläkin enemmän. Ei auttajia  (eikä myöskään Suomen oligarkkeja) saa suututtaa, vaikka avunsaanti hiipuu. Toki tästä on uutisten kautta vaikea saada uskottavaa tietoa. Epäilläänpä jopa, että monen Ukrainan auttajajamaan  boikotit venäjänkauppaa vastaan ovat  kääntyneet Venäjän eduksi, suorastaan Venäjän tulolähteeksi. Näin on saattanut tapahtua myös Suomen kustannuksella. Jollei tätä hyväksyttäisi, Suomenkin talous kärsii. Käsi sydämelle: kumpi on pahempi, vaikkapa oman maan kansalaisten vapaa-ajan vieton hintojen nousu vai tuhannet sodan uhrit Ukrainan sodassa? Tästä Suomikin kiistelee päätöksenteon taustalla monen muun maan tavoin. 

Virallinen perustelu on, että Ukraina ei saa päästä voitolle, jottei varsinaiset taistelut leviä Ukraianan rajaojen ulkopuolelle. Siksi Ukrainalle ei myöskään anneta tehokkaita aseita. Syy on ainakin osaksi demokraattisen päätöksenteon. Huonon päätöksen purku tai sen tilalle pienikin korjaus vaativat aikaavievän monipolvisen uuden päätöksenteon. Sensijaan Venäjä voi toimia heti, kun  aukeaa mahdollisuus hyötyä Venäjän hyväksi. Pelkkä Putinin hyväksyntä riittää.

Yritin ymmärtää myös Vladimir Putinin henkilökohtaiset motiivit

Venäjän hyökkäys Ukrainaa  vastaan on  ohjannut  Vladimir Putinin toimia jo kauan. Pelottava mutta uutisten perusteella looginen johtopäätös on, että Putinin mielessä  Ukrainan kukistaminen on vasta alkusoittoa. Sitten on vuorossa muitakin jo Putinin käytännössä yksin  päättämiä hyökkäyskohteita.  Onko Veäjän odotetttua heikompi menestys sodassa vain vaikuttanut  sotatoimien ajoitukseen?

Putinin valloitussodat todenteolla aloitti hyökkäys Syyriaan, koska Syyrian haltuunotto sujui helposti. Tärkein yllyke Putinille silloin  saattoi  olla se, että Syyrian hallintaanotto tapahtui ilman länsimaiden merkittäviä vastatoimia tai edes vastalauseita. Silloinhan Putinille suorastaan tarjottiin vieraan  valtion valtaamiseen vapaat kädet. Länsimaiden ongelma median mukaan oli vain se, kuinka länsmaat saivat siirrettyä ajoissa ilmavoimansa pois Syyriasta, jottei tulisi vahingossa lentokoneiden yhteentörmäyksiä ja harhalaukauksia, joista Venäjä pääsisi syyttämään länsmaita. Nythän Syyriasta on tullut Venäjän reservi, josta Venäjä on voinut siirtää kokeneita taistelijota Ukrainan rintamalle.                                 

Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan on selitetty Putinin kärsimillä vainoharhoiilla. Se olisi helppo selitys ja keino vierittää sota yhden henkilön syyksi. Useimmat venäläiset tuntuvat ajattelevan ainakin  toistaiseksi, että sota on Venäjän kannalta järkevä  eikä suinkaan vainoharha. Käsitys toivottavasti muuttuu.

Vainoharhat ovat olleet yleisiä yksinvaltiailla kautta tunnetun historian. Enemmän tai vähemmän sellainen harha on eittämättä myös Putinilla, mutta kenelläpä meillä kaduntallaajistakaan ei olisi edes ajoittain vainoharhan oireita. Mutta jollei ole valtaa, ei vainoharhoista ole suurta vaaraa. Aina kuitenkin joukossa on myös vaarallisia vainoharhaisia, joiden motiivit ovat samantapaisia kuin on ollut koulusurmaajilla ja muilla väkivaltarikollisilla.

Vainoharhaan verrattava pakottava tarve on meissä  jokaisella, jos olemme henkisesti terveitä. Se on  itsesuojeluviettimme. Jollei sellaista olisi, ei säilyisi elosssa juuri muita kuin pakkosuojelun ansioasta vartioituja hoidokkeja. 

Ukrainan sodan lopettamiseksi edelleen yritetään neuvotella Putinin kanssa, vaikka pitäisi olla selvää, ettei se toimi. Vain häviölle jäänyt nuvottelee rauhasta. Länsimaiden kaikkien organisaatioiden säännöt ja käytännöt kuitenkin edelleen vaativat, että pitää neuvotella ja luottaa, että neuvottelutulos toimii, vaikka on nähty, ettei tämä onnistu Putinin kanssa.

Toimiva tie sodan lopettamiseksi saattaisi olla, että syntyy tai luodaan uhka,  mikä vakavasti vaarantaa Putinin hengen. Jos on siinä perää, että Putin kovasti pelkäsi koronatartuntaa, pelko hengenvaarasta  saattaa olla Putinin heikko kohta. Jokatapauksessa Vladimir Putinin on erittäin vaikea säilyttää oma henkensä. Jos hän ei henkensä menettämistä  pelkää, se todistaisi, että hän on todellakin harhojen vallassa. Mikäli nimittäin Putin joutuu väistymään, hän jokseenkin varmasti päätyy vankilaan ja sitten kokee kuolemanrangaistuksen, jollei jo sitä ennen joudu alaistensa ja kilpailijoidensa lynkkaamaksi. Varmasti liikkeellä on myös sekopäitä seikkailijoita, jotka tavoittelevat mainetta ja kunniaa surmaamalla Putin. Vaikka siitä jäisi kiinni ja joutuisi vankilaan loppuiäkseen tai päätyy ammuttavaksi, se toisi surmaajalle ikuista mainetta, sillä on olemassa  sellaisiakin turhautuneita, jotka tavoittelevat oman kuolemansa jälkeistä mainetta. Nimi muistettaisi aina.

Nyt Putin taistelee ennenkaikkea hengestään ja kaiken mitä hän tekee, hän joutuu arvioimaan, mikä vaikutus sillä on hänen  hengissäsäilymisen kannalta. Siksi sotaan panostetaan aina vain enemmän. Vakava hengenvaara kasvaa, kun Putin menettää valtaansa, mikäli  maailmalla leviää tulkinta, että Putinin sotaretki epäonnistui - oli se sitten väärä tai oikea tulkinta.

Kautta aikojen on syntynyt  kansannousuja, jotka ovat suistaneet hallitsijoita vallasta. Nyt Putinin syrjäyttäminen omien  kansalaisten toimesta olisi länsimaisen moraalin mukaan parasta, mitä kuvitella saattaa. Monesti on syntynyt mellakoita kuin tyhjästä  ilman ymmärrettävää syytä. Länsimaisen ajattelun mukaan  pitää aina kuitenkin  löytyä hyviä syitä, vaikka toisaalta myönnetään, että sattumillakin on ollut suuri rooli, mikä saattaa peittää todelliset sodan syyt, jos sellaisia on edes ollut.

Ei tarvitse palata pohdiskeluissa maailmansotien aikoihin. Pienestä saattoi olla kiinni, ettei Donalt Trumpin lietsoman katumellakoinnin tuloksena häntä valittu toiselle kaudelle Yhdysvaltain presidentiksi. Sekin oli lopulta lähellä, ettei Trump tullut valituksi vaaleilla. Minun on vaikea nähhdä, kumpi henkilö olisi vaarallisempi maailmalle: Donald Trump vai Vladimir Putin. Ei demokraattinen hallinto aina kansakuntia ole pelastanut itsevallalta. Molempien ajattelu sisältää maailamanrauhan kannalta valtavia vaaroja. Molemmat ovat uhkailleet myös ydinaseen käytöllä. 

Yhä ilmeisemmin näyttää siltä, että Putin on jo etukäteen päättänyt, missä tilanteessa hän määrää käytetteväksi ydinaseen tai tuhovoimaltaan siihen verrattavan muun aseen. Siinä tapauksessa ei  ole enää mahdollisuutta harkintaan puhumattakaan neuvotteluista, jotka eivät edes toimi, mikäli Putin hallitsee. Tuskin uudelleen ihmiskunnalle sattuu niin hyvä onni, että ydinasetta kuljettaa ydinaseen laukaisemisesta kieltäytyjä. Kerrotaan, että venäläisen sukelluveneen kapteeni kieltäytyi noudattamasta käskyä Kuubankriisin aikana ja esti ydinsodan syttymisen.

Usein länsimaisten demokratioiden johtajien suosio on  romahtanut kesken vaalikauden. Demokratiassa entinen johtaja saa silloin usein palkkioviran eikä häntä ainakaan ranagaista, mikä on siinä mielessä hyvä ratkaisu, että olisi kansantaloudellista haaskausta jättää käyttämättä politiikassa tai huomattavassa asemassa  pätevöityneitä henkilöitä. Pahimmillaankin tällainen suosion menettänyt joutuu joksikin aikaa jäähylle, mutta on sen jälkeen taas valmis johtavaan asemaan. Siinä syy, mikä tekee demokratioista maailmanrauhan kannalta paremman kuin yksinvaltainen hallintomalli. Valitettavasti kuitenkaan aidot vaalit eivät aina voi estää, etteikö aidoilla vaaleilla valittu voi joskus nousta itsevaltaiseksi hirmuhallisijaksi. Toki se on epätodennäköistä.

Ihmislaji on sotaisa. Mieleeni on jäänyt tutkijoiden löytö, että Labradorin niemimaalla oli kauan naapureina  kaksi turkiksilla kauppaa  käyvää intiaaniheimoa, jotka eivät koskaan sotineet keskenään. Jos havainto on totta, kyse on varmaankin varsin lyhyestä naapuruussuhteesta. Yrittäkääpä etsiä Euroopan historiasta usean vuoden sodaton ajanjakso! Ei sellaisia löydy muualtakaan. Niin kauas taaksepäin kuin on tietoa, löytyy sotia. Me eurooppalaiset ehdimme toisen maailmansodan jälkeen muutaman vuosikymmenen haaveilla ikuisesta rauhanajasta. Sodat Bakanilla olivat vain häiritsevä pieni särö rauhantilaan.

Sotien syynä on ainakin enimmäkseen kamppailu elintilasta ja resursseista. Tämän lainalaisuuden osoittaminen on usein vaikeaa. Sodan syynä ovat yleinen puute, jonkin luonnonvaran ehtyminen ja talouden laskukaudet, mutta ne ovat hankalia osoittaa syylliseksi seuraaviin sotiin. Varsinkin sodan ajoitus on vaikea ymmärtää. Nyt soditaan ja uhkaillaan sodan laajenevan, koska kaasusta, öljyst, hiilestä, ydinsähköstä, vehnäpelloista, kasteluvedestä, vesiväylistä ja monesta muusta talouden resurssista on puutetta - ei välttämättä todellista vaan aikaisempaan verrattua vajausta.

Jos sodan tarkoitus oli  edistää taloutta, jonka puutteet ovat sotien perimmäinen syy, silloin  hyökkäyksessä olisi ehkä vanhan ajattelun mukaan järkeä. Sellaiseen ajatteluun ei kuitenkaan viittaa  lentokenttien, rautateiden ja muun infrastruktuurin tuhoaminen, mikä tuo Venäjälle korjauskulut, jos se menestyy sodassaan. Samanlailla kerrostalojen hävittäminen on vaikea nähdä taisteluihin liittyvänä sotatoimena, joka ei olisi tulevan talouden rasite, vaikka olisikin tarkoitus, että alueella tulee asumaan vennäläisiä ukrainalaisten tilalla. Siviilien ja vangittujen sotilaiden törkeä kohtelu ja kiduttaminen  viittaavat enemmän sodanjohdon sadistiseen luonteeseen kuin sotamenestyksen tavoitteluun,

Sota voi syttyä myös näennäisesti ennakkoon tai se voi syntyä pitkällä viiveellä. Sitäpaitsi puutteen määrän ja ajoituksen perusteella sodan alkamisajankohtaa lienee mahdoton ennustaa. Mukaan tarvitaan onnettomia sattumia. Jokainen kuitenkin  joutuu myöntämään, että taloudellisilla syillä on suuri merkitys. Miten vaaleissa äänestetään tai jollei varmuuden vuoksi uskalleta pitää oikeita vaaleja, sillä on ennenptkää vaikutus, miten kansa reagoi kaduilla ja kauppojen jonoissa, vaikka kuinka harjoitettaisi aivopsua.

aloitettu 29.4.2022

Olisiko pararempi, että vähäoireinen korona saa levitä?

Päivitetty 14.01.2022

Koronaviruksen omikron variaatio on leviämiskyvyltään tähänastisista koronaviruksista tehokkain leviämään. Siksi se on valtaamassa muilta koronaviruksilta elintilaa eli siis tartuttaa henkilöitä, joilla ei ole elimistössään riittävästi koronan vasta-aineita. Leviämistä tapahtuu todella nopeasti: kyse voi olla ehkä vain tunneista. Näyttäisi tällä hetkellä siltä, että monin paikoin maapalloa omikron on vähiten vaarallisin koronamuoto.

Viime päivinä näyttää yleistyneen vielä omikronia vähemmän vaarallinen koronavirus. Se on koronavirus, joka ei aiheuta monille edes tunnistettavia koronasairauden oireita. Testit paljastavat, että on sellaisia tapauksia. Heidätkin ohjataan kuuliaisesti karanteeniin, jotta he eivät tartuta muita. Olisiko kuitenkin jopa paljon  parempi, että päinvastoin heidän pitäisi  saada levittää tautiaan? 

 Vastausta on uskaliasta antaa. Ilmeneekö sairauden oireita ja kuinka vaikeita ne ovat, ei suinkaan johdu vain tartuntoja levittävistä viruksista. Riippuu myös siitä, kuinka paljon tartuntaa levittäviä viruksia sattuu saamaan ja mihin kohtaan elimistoä niitä joutuu. Aivan ratkaisevaa on tartunnan saaneen kunto.

Äsken esitettiin TV-dokumentti Espanjantaudista, joka näyttää käyttäytyneen monessa suhteessa kuten tähänastinen korona, vaikka se kuuluu eri virusryhmään kuin korona. TV-dokumentti ei antanut vastausta, miksi ja miten espanjantauti sammui. Se vain hävisi yhtä nopeasti kuin se vain pari vuotta akaisemmin syntyi ja levisi. Dokumentti myönsi arvailuksi, että espanjantautia vastaan syntyi laumasuoja jo parissa vuodessa. Sehän tarkoittaa, että tämä virus ei enää löytnyt riittävän usein uhria, jolla ei ole vasta-aineita espanjantaudille. Laumasuoja varmaankin syntyi, mutta miksi se syntyi äkkiä?

Espanjantauti, kun se alkoi Yhdysvalloissa, oli erittäin tappava, mutta miksi sitten kesyyntyi maailmalla jo parin vuoden jälkeen niin, että se ikäänkuin unohtui. Pidän tätä erittäin tärkeänä kysymyksenä? Nimittäin sellainen lähisukuinen sairaus leviää nopeasti ja laajalle, joka on saman sairauden kesympi muoto. Se pystyy tartuttamaan sairaustyyppiään pisimpään, koska sen  uhrit pysyvät useimmin tai kauimmin elossa. 

Millaisia uusia mutaatioita syntyy, on sattuman armoilla. Jos syntyy uudelleen uusia hyvin tappavia mutaatioita,  omikron virustyyppi niitä syrjäyttää. Se voi tapahtua nopeaasti tai siihen voi kulua aikaa. Olisi ihmiskunnalle onnenpotku, mikäli sattumien summa luo omikronia vähemmän vaarallisen uuden nopeasti leviävän variantin. Sellaisenhan odottaisi syrjäyttävän myös omikronvirukset ja korona olisi kenties käytännössä voitettu koko maailmasta. Ehkä sellainen omikrontyyppiin kuuluva virus on jo saamassa jalansijaa keskuudessamme, jos löytyy oireettomia tartuntoja.

                                                           --------------------

Edellä oleva päättelyni syntyi, kun muistin tutkimuksen, että spitaalin eli lepran vaikeusaste oli 2000 vuotta sitten Raamatun synnyn aikoihin vakavampi kuin on nyt lepran nykymuoto. Jos näin tosiaan on, luonteva selitys sille olisi, että sairaus on hyötynyt, kun se pystyy lieventyneenä sukupolvi toisensa jälkeen hiukan laajemmin tartuttamaan uusia uhreja. Vai onko se peräti syy, mikä on  auttanut sairauden säilymistä ihmiskunnan yhtenä monista vitsauksista?.

Päivitetty 14.01.2022

 

Metaanikaasujen päästöjen kasvu vesittää ilmastonsuojelua

Suurista laivojen metaanikaasupäästöistä uutisoi Helsingin Sanomat. Syynä lehden mukaan on sekä valvojien että säädösten puuttuminen  (HS 5.11.2021).

Julkaisen lehtiuutisen johdosta aihetta sivuavan artikkelini tuoreeltaan, koska sellainen  sattui olemaan lähes valmiina.

Mitä olisi hyvä tietää metaanikaasusta

Hiilipäästöjen torjunta on avannut autonvalmistajille miljardien eurojen mahdollisuuden. Suuret autonvalmistajat ovat keskenään sopineet, että sähköauto on paras ratkaisu. Eri asia on, oko se paras valinta, millä voi alittaa EU:n nimissä ja autonvalmistajien luvalla yhdessä asetetut päästörajat. Keskinäinen sopu antaa sähköauton valmistajille parhaan  taloudellisen tuloksen kenties vain sen takia, koska se estää muunlaisten kuin sähköllä kulkevien autojen  aiheuttamaa kilpailua. Jos nämä tosiaan ovat lähtökohdat, on syytä epäillä, ovatko sähköautot sittenkään paras ratkaisu alentaa ilmastopäästöjä. 

Vähäiselle huomiolle jäänyt energiavaihtoehto on biokaasu. Myös biokaasuauto alittaisi EU:n päästörajat.  EU on kuitenkin sorsinut biokaasuautoa, koska päästöjä on lasketaan maakaasun eikä biokaasun mukaan. Siksi kaasulla kulkevien autojen valmistus uhkasi välillä loppua. 

Olisiko biokaasun valinta aito ekoteko?

Ajan 12 vuotta vanhalla bensa-autolla ja autonvaihto  on vastassa. On alkanut kiinnostaa biokaasulla kulkeva auto. Lähimmät kaasun tankkausasemat ovat kuitenkin kaukana  - toistaiseksi?  Onko ylipäänsä oma auto enää järkevä valinta, kun kilometrejä näyttää  kertyvän alle 10 000 vuodessa? Oma auto on kuitenkin välttämätön haja-asutusalueella, jos täällä aion jatkaa elämistä.

Siitä on kauan, kun opiskelin yliopistossa alimman arvosanan kemiasta. Valtaosa tästä vähästäkin tiedosta on unohtunut. Tosin silloin ei kai opettettu maakaasun ja biokaasun eroja. Ei ymmärretty sitä, että monet kaasut ovat kasvihuonekaasuja. Ei edes tiedetty, mitä kasvihuonekaasu tarkoittaa. Olen yrittänyt paikata tietojani, mutta väärinkäsityksiä on varmasti jäljellä. 

On niin, että EU on asettanut autotehtaille mallistokohtaiset keskipäästötavoitteet? Niihin vedoten kansalaisille uskotellaan, että vain sähköauto voi olla ilmastoystävällinen. Mainostetaan jopa täysin fossiilittomasti kulkevia autoja. Ihmiset ovat alkaneet uskoa, että lupaus on totta. Mutta eihän se ole mahdollista.

 Eihän sähköautokaan ole niin ilmastoystävällinen, että sen päästöt ovat tasan nolla, kuten julistavat monet mainokset ja jopa uutistekstit. Niin kauan kuin on lupa käyttää sähkön tuottamiseen myös turvetta ja kivihiiltä tai Puolasta ja Venäjältä johdetaan maahamme hiilellä tuotettua sähköä, Suomessa myös jokainen sähköauto on ilmastonpilaaja ainakin jossain määrin. Ei vihreää sähköä - eikä tietysti syntytavaltaan likaistakaan sähköä - voi erottaa toisistaan. Senkin takia vihreän sähkön  mainokset ovat kuluttajan harhauttamista.

Mikä olikaan kasvihuoneilmiö

Sekä hiilidioksidi että metaani ja myös eräät muut kaasut päästävät auringonvaloa ilmakehän läpi maan pinnalle. Sitten paahteelle alttiit tummat kohteet lämpiävät. Nämä vuorostaan lämmittävät ilmaa. 

Enää lämpö ei  karkaa maapallolta läheskään yhtä herkästi kuin entisaikaan. Ilmakehän lisääntynyt hiilidioksidi, metaani ja eräät muut kaasut muodostavat aikaisempaa suuremman esteen lämmön haihtumiselle. Koska nämä kaasut toimivat samalla periaatteella kuin kasvihuoneen lasit, siitä nimi kasvihuonekaasu.

Mitä biokaasu on

Sekä  biokaasu että maakaasu ovat kemialtaan samaa metaania, siis samanlaista vedyn ja hiilen kemiallista yhdistettä. Molemmissa on myös epäpuhtauksia. On kuitenkin  oltava tarkkana, puhutaanko bio- vai maakaasusta. Kun metaania palaa, sen vety palaa vedeksi. Loput metaanin energiasta vapautuu, kun metaanin hiili palaa hiilidioksidiksi. Sitä palamistuotetta, joka on vettä, pidetään harmittomana.  Sen sijaan hiilidioksidi on merkittävin ihmisen lisäämä kasvihuonekaasu, koska sitä syntyy monesta lähteestä ja paljon. Metaanin palaessa hiilidioksidia syntyy varsin vähän  verrattuna muihin polttoaineisiin, mutta syntyy kuitenkin. 

Biokaasun ja maakaasun synty ovat erilaiset. Kun palaa maakaasu, jota meille johdetaan kaukaa Venäjältä, silloin poltetaan muinoin maakerrosten uumeniin  varastoitunutta maakaasuksi nimettyä metaania. Koska maakaasu, öljy, kivihiili ja turve ovat syntyneet eliöistä ja kasveista kauan sitten, niitä kutsutaan fossiilisiksi energialähteiksi. Puhdas biokaasu, vaikka se on kemiallisesti samaa kuin fossiilinen puhdas maakaasu, syntyy myös eloperäisestä aineksesta, mutta ero on siinä, että biokaasua  syntyy parhaillaan. Siksi biokaasua ei  luokitella fossiiliseksi. 

Vaikka myös maakaasu on muihin polttoaineisiin verrattuna varsin ilmastoystävällistä, tapahtuu kaasuvuotoja kallioperää ja maakerroksia porattaessa tai johdettaessa kaasua putkistoissa tuhansia kilometrejä. Joka tapauksessa maakaasun käyttö lämmittää ilmastoa, oli se karkuun päässyttä metaania tai metaania, jota on poltettu.

Metaanin ja hiilidioksidin haittojen vertailua

Ilmaan päässyt metaani, on se sitten maakaasua tai biokaasua, on myös kasvihuonekaasu. Metaani tosin hajoaa ilmaan jouduttuaan, mutta hajoamiseen kuluu noin 12-14 vuotta. Ilmakehän metaanipitoisuus on tätä nykyä reilusti kaksinkertainen teollistumisen aikaa edeltävään tasoon verrattuna. Hiilidioksidi tosin säilyy ilmakehässä monin verroin kauemmin kuin metaani. Metaani on hiilidioksidiakin pahempii kasvihuonekaasu siitäkin huolimatta, vaikka sen määrä ilmakehässä on  paljon pienempi kuin hiilidioksidin. 

Miten biokaasua syntyy

Mitä biokaasulla ja maakaasulla kulloinkin tarkoitetaan, se usein määritellään harhaanjohtavasti. Tämä taitaa johtua siitä, että  halutaan parantaa maakaasun mainetta biokaasun kustannuksella. Molemmat kaasut ovat käyttökelpoisia ja tehokkaita polttoaineita. Ero on ympäristöhaitoissa.

Eloperäisen aineksen viipyessä hapettomissa kosteissa oloissa, kuten riisikasvin jätteet riisipelloilla, märehtijöitten ulosteet niiden suolistossa ja lantaloissa tai jätteet kaatopaikoilla sekä luonnon kosteikoilla, soilla ja vesistöjen pohjassa, silloin vapautuu ilmaan biokaasua. Näistä päästöistä 2/3 on ihmiskunnan aikaansaannosta, joskin arviot vaihtelevat melko paljon. Samantapaiset kaasun syntyprosessit ovat toimineet myös miljoonia vuosia sitten, mutta suuremmassa mitassa, koska silloin oli nykyistä paljon lämpimämpiä ilmastojaksoja. Niinä aikoina on syntynyt myös kivihiili. Merien pohjakerroksissa ja ikirouta-alueitten maaperässä on metaanista edelleen suuria määriä  sitoutuneena kiinteään olomuotoon metaanihydraatteina. 

 

Onko kestävää kehitystä, jos maakaasun asemasta tuotetaan biokaasua? 

Tankkauspaikoille tulisi asentaa eri tankit bio- ja maakaasulle. Jos tankkaa maakaasua, tämä vesittää sitä ympäristötekoa, joka saavutetaan biokaasun myynnillä. Tankkausaseman, joka myy kaasua, pitäisi tietysti oman etunsa vuoksi pyrkiä myymään paljon, joten sen etu ei ole asettaa biokaasun myyntiä etusijalle, jollei yhteiskunta aseta sille houkuttimia.

Maakaasuhan ei ole ympäristöongelma silloin kun sen annetaan olla maakerroasten alla ja luonnon omissa säilöissä. Sensijaan ne ainekset, joita mikrobit käyttävät ravintonaan, kannattaisi hyödyntää biokaasuna ennenkuin biokaasu vapautuu ilmaan. Onko se vain tekninen ongelma, jonka ratkaiseminen laajassakin mitassa on mahdollista?

Biokaasun tulevaisuuden näkymät

Biokaasun tuotanto voitaisiin yhdeksänkertaistaa Suomessa vuoteen 2030 mennessä. Vaikkei arvio olisi hyvin perusteltu, ennustetta kannattaa verrata tuulimyllyjen voittokulkuun. Monta vuotta  tuulimyllyjäkin ilkuttiin, mutta nyt ne kannattavuudellaan päihittävät ydinvoimaloita: sama energiamäärä, minkä ydinvoimala tuottaa, voidaan tehdä tarpeeksi monella tuulimyllyllä, mutta halvemmalla kuin ydinvoimalassa. 

20 vuotta sitten ostin aloittelevan tuulimylly-yhtiön osakkeita. Siitä lähtien olen maksanut sähkölaskuni  tuulisähköstä. Alkuvuosina tämä oli minulle eettinen valinta ympäristön hyväksi, mutta jo monta vuotta osakkuussähkö on  ollut myös edullista.  Pitäisikö minun nyt pestautua myös biokaasuyhtiön osakkaaksi ja edistää sitä kautta  vihreän energian tuotantoa? 

Biokaasun käyttö olisi huomattava ilmastoteko myös siinä tapauksessa, jos sitä keräämällä pystytään vähentämään kaasun purkautumista kasvihuonekaasuksi. Karjan ruokintaakin säädellään tavoitteena nautojen suoliston niukemmat biokaasupäästöt. Olisi valtava  ekoteko, jos kehitettäisiin edullinen menetelmä, jolla maapallon riisinvilely  saataisi biokaasupäästöttömäksi. Olisiko vielä parempi, jos syntyvä biokaasu korvaisi ilmastolle vahingollisia energialähteitä? Tietääkseni riisinviljelyä on kehitetty siten, ettei tarvita aikaisemmassa määrin seisovaa matalaa vettä, jotta lietteestä ei vapaudu ilmaan suuria määriä biokaasua. Toki tärkeä peruste saattaa olla myös veden säästyminen.

Tuleeko päästöttömästä bensasta vihreä vaihtoehto?

Kehitteillä on sähköpolttoaineiksi kutsuttuja polttoaineita. Niitä valmistettaisi puhtaista hiilidioksidista ja vedestä sähköenergian avulla. Se auttaisi Suomea toteuttamaan lupauksensa puolittaa  liikenteen kasvihuonepäästöt vuoteen 2030 menessä ja painamaan ne nollaan vuonna 2045. 

Helsigin Sanomat(2.1.21) väittää, että sähköpolttoaineet ovat kannattavia sitten, kun fossiilittoman sähkön tuotanto kasvaa vielä lisää ja sähkön hinta laskee. Lehti kertoo myös, miten sähköpolttoaineesta luodaan imagoltaan vihreää. Ensin etsitään markkinoilta fossiilitonta sähköä sähköpolttoaineen valmistukseen. Sehän tietysti on silloinkin pois muilta vihreän sähkön käyttäjiltä. Mutta näinhän huijaa  sähköauton 0-päästöjen logiikka. Tulossa ei siis ole parannusta polttoaineen kasvihuonekaasujen päästöihin. Mikäli halutaan vähäpäästöistä polttoainetta, silloin on panostettava päästöttömän sähkön tuotantaantoon. Sieltä on saatavissa aitoja tuloksia. 

Sähköpolttoaineen valmistukseen etsitään ne harvat laitokset, joiden sivutuote on ylimääräinen puhdas hiilidioksidi, mikä menisi hukkaan. On myös olemassa laitoksia, mistä saisi jonkin verran  ylijäämävetyä. Ne kannattaa hyödyntää. Kun näin tapahtuu, siltä osin  sähköpolttoaine olisi valmistettu ilman päästöjä - oikeasti. Lisää puhdasta vetyä täytyy kuitenkin tehdä pilkkomalla vesimolekyylejä, mutta sellainen kuluttaa paljon sähköä. Myös suoraan autojen polttoaineena, erityisesti raskaan liikenteen osalta, vety kevyenä olisi erinomainen polttoaine. 

Jotta sähköpolttoainetta voidaan rehellisesti mainostaa vihreänä, valmistuksessa käytetyn sähkön tulee olla vihreää. Suomessa sellaista on varsinkin tuuli- ja aurinkovoimalla tuotettu sähkö sekä vanha vesivoima  ja ydinvoimasähkö. Polttoaineen vihreys riippuu näinolleen siitä, onko sen valmistuksessa käytetty energia vihreää.  Ei tuulimyllyjä voi kutenkaan loputtomasti lisätä. Ne meluavat, häiritsevät näkymiä, niihin törmää lintuja ja monella muulla tavalla ne alentavat ympäristön arvoa. Eikä aurinkopanelejakaan voi loputtomast lisätä.

Kuitenkin minkä hyvänsä tuotteen julistaminen vihreäksi on kuluttajien harhauttamista niin kauan kuin se valikoidaan vastaavan ei-vihreiden tuotteiden joukosta. Käytännössä käy aina niin, että kun joku valitsee vihreän, siis ekologisen eli päästöttömän tuotteen, joku toinen joutuu päästöttömästä luopumaan. Nollasummapeli toteutuu vääjäämättä. 

Sähköpolttoaineiden kehittelijät perustelevat tutkimustyötään, että se on pilottihanke. Siihen halutaan yhteiskunnnalta avustuksia, jotta  päästötöntä polttoainetta olisi tarjolla sitten, kun oikesti vihreää halpaa sähköä on riittävästi käytettävissä. 

Miten biokaasua voitaisi tuottaa? 

Biokaasua on tuotettu jäteveden puhdistamoilla jo kymmeniä vuosia ja otettu hyötykäyttöön. Myös kaatopaikoilla on jo pitkään kerätty siellä syntyviä kaasuja ja niitä on poltettu ilman, että syntyvää lämpöenergiaa hyödynnettiin. Näin vähennettiin kaatopaikkojen syttymisvaaraa. Tunnettu on maatilan biokaasuri, joka on toiminut Laukaan kunnassa yli 20 vuotta.

Jo pitkään omakotitalojen pihoissa on ollut kompostoreita, joissa pieneliöt rakentavat biojätteestä multaa. Pitkälti samoilla periaatteilla kompostorin tapainen laite voisi tuottaa biojätteestä mullan ohella myös biokaasua, kun jätteen kosteus pidetään sopivana ja estetään kompostoriin hapen pääsy. 

Kompostimulta ei ole ongelmajäte. Biokaasu voi sensijaan syttyä ja jopa räjähtää. Jos valmistettua biokaasua  karkaa ilmaan enemmän kuin sitä onnistutaan ottamaan polttoaineeksi, ilmastosuojelun kannalta on otettu takapakkia. Hajuhaittoja ja haittabakteereja voisi olettaa syntyvän, mutta niitähän tuottavat myös kompostorit, jollei niitäkin hoideta oikein.

Saattaa helposti löytyä keinoja, kuinka jokakodin pienmädättämöt tuottaisivat turvallisesti biokaasua. Biokaasu pitäisi pakastimen kyllin kylmänä siinä missä kaasupullossa tuotu kaasukin. Lisäksi se korvaisi  kesämökin aurinkopanelit silloin, jollei aurinko paista tarpeeksi. Varmaan säät vaikuttavat, kuinka nopeasti biokaasua syntyy; useimmat kaasua tuottavat mikrobit hyötyvät kohtuulämmöstä.

 Ympäristöuhkat 

"Biokaasu olisi oivallinen polttoturpeen korvaaja."  Näin kirjoitti emeritusprofessori Veli Pohjonen (HS 4.10.20) Hänen ideana lehtien mukaan on ollut, että  biokaasua voisi tuottaa kaikesta vihreästä biomassasta. Sellaisen biomassa kasvattamiseen otollisia alueita voisi löytyä turpeennoston loputtua jätesoilta. Syntyisi kuitenkin kilpailua lintukosteikkojen rakentamisen ja kaasuntuotannon kesken. Vai olisivatko nämä hankkeet yhdistettävissä?

Vesittääkö biokaasun valmistuksen yhteydessä biokaasun karkaaminen sitä työtä, mitä on tehty estämään hiilipäästöjä ilmakehään. Kumoaako karkuun päässyt biokaasu sen, mitä ilmaston hyväksi voitetaan, kun luovutaan turpeenpoltosta? Saadaanko tilalle kenties turvettakin vahingollisemmat seuraukset? Pitää olla mielessä, että biokaasu on tehokas kasvihuonekaasu pieninäkin pitoisuuksina. 

Tuntuu selvältä, että jos biokaasun tuotanto lyö itsensä läpi, tarvitaan tiukat säännöt, ettei aiheuteta  biokaasun tuotannolla ja keräilyllä ympäristövahinkoja. Miten ympäristösuojelu vaikuttaisi biokaasun kannattavuuteen? Jos suinpäin rynnätään tuottamaan suuressa mitassa biokaasua, voi käydä kuten Talvivaaran kaivoksen alkuvaiheissa, kun ei oltu kylliksi varauduttu poikkeuksellisen runsassateisiin sääjaksoihin. Sen takia laajat vesistöalueet saastuivat ja kaivoksen johtoa päätyi oikeuteen syytettyinä ympäristörikoksista.

julkaistu 6.11. 2021

 

Hirven takia kuusia vääriin paikkoihin - luonnolle ja metsätaloudelle isot tappiot

 "Hakkuuaukot kuhisevat elämää" oli Seppo Vuokon yksipuolinen mielipide (Helsingin Sanomat 16.7.21). On kuitenkin aivan totta, että aukkohakkuun jälleen tulee kukkaloisto, joka houkuttelee perhosia, pörriäisiä ja hurjasti muutakin elämää. Mutta se on vain hyvin lyhyt välivaihe. Jää kertomatta, että hirvi  pakottaa metsänkasvattajan tekemään avohakkuita. Puulajin valinta johtuu metsälaista, joka velvoittaa metsittämään hakkuuaukot. Taloudellisista arvopuista ainoastaan kuusen taimet eivät kelpaa hirville. 

Pari vuotta aukkohakkuun jälkeen paikalla on entisten metsäkasvien lisäksi koneiden mukana tulleita toisten ympäristöjen lajeja. Puhutaan  luonnon siemenpankista, kun kauan sitten maahan hautautuneita siemeniä  jälleen itää. Huhtakurjenpolven siemenet lähtevät kasvamaan, jos niitä kärventää metsäpalo tai nuotio. Myös nykykäytännön mukainen uusi hakkuuaukko saa aikaan itämiselle riittävän kuumuuden, kun aurinko porottaa paljaaseen maahan. Samasta syystä elpyy hakkuualoilla myös harvalukuiseksi käynyt hirvenkello.

Erityisen rikas kasvillisuus hakkuuaukkoon syntyy, jos metsän paikalla on joskus asuttu. Maapohjan muokkaus nostaa pintaan entisten mummojen ryytimaiden ja entisajan rikkaruohojen siemeniä. Tämä voisi olla yksi selitys kelta-apilalle, jonka Seppo Vuokko kertoi löytäneensä aukosta. Avohakkuun jälkeen itse tapasin  entiseltä asuinpaikalta  jänönapilan ja muitakin sen ajan kulttuurin tyyppilajeja.

Vesaikkovaihe

Aukkohakkuiden jälkeiset vesaikot tuottavat runsaan hirvikannan

Parin vuoden kuluttua kukkien asemasta  rehevän maaperän ovat vallanneet kastikkaheinät, yksipuolisesti horsmat ja kuolleenkourasaniaiset. Vielä näitäkin enemmän vadelmaryteiköt ja muu pensaikko vaikeuttavat liikkumista. Pahinta on, että kaivinkoneen tekemät lähes puolimetriset jyrkkäreunaiset kuopat eivät näy heinien alta. Niitä syntyy, kun tehdään parin metrin välein erikseen mätäs jokaista kuusen istutustainta varten. 

Kauan "autiomaata"

20 vuoden kulutta, ja osin myös  siitä eteenpäin, nykyaikaisin menetelmin kuusikoksi metsitetty hakkuaukko on muuttunut kuin "autiomaaksi". Maan pinnan peittää neulasmatto ja vasta harvennushakkuun jälkeen menestyy edes sammal. Eivät pärjää sienetkään paitsi pikkuriikkinen maahan varisseita neulasia lahottava kuusenneulasnahikas. Eivät palaudu  mustikanvarvut,  vaikka maapohjan nimenä on mustikkatyyppi. 

Uudestaan kuusikoksi ohjeiden vastaisesti

Kuusikon päätehakkuun jälkeen alkaa sama kierto uudestaa: aluksi muokkaus ja kuusentaimet, Tiedetään kyllä, että maannousema sienitaudista ja kirjanpainaja kuoriaisista tulee koitumaan suuret tappiot. Puhtaat kuusikot kestävät huonosti muitakin tuhoja ja tauteja.

Kuitenkaan puulajin vaihto ei onnistu ennenkuin hirvieläimiä on rankasti vähennetty. Viljavalla maalla ilman hirviä rauduskoivu ja myös mänty kasvaisivat nopeasti ja laadukkaiksi eikä tarvita muuta kuin oikea-aikainen taimikon harvennnus raivaussahalla. Meidät on saatu hirvien takia pelkäämään, että mäntyä ei voi kasvattattaa lihavilla mailla. Kyllä myös mänty menestyy viljavalla maalla, mutta se pitää kasvattaa tiheämpänä jotta puun laatu pysyy hyvänä.

 Hakkuutapojen vaihtoehdot

Jollei halua metsäänsä edellä kuvattua rehevän maan avo- eli päätehakkuuta, pääsääntöisesti kannattaa valita hakattavaksi järeitä ja huonolaatuisia puita. Silloin hakkuutapa on ylispuuharvennus. 

Jos  kasvutilaa isoilta puilta vapautuu, samalla kertaa nuorempaa puustoa ei heti kannattaisi harventaa. Silloin hakkuutapa on enemmän jatkuva kasvatus, jota markkinoidaan ympäristöystävällisenä hakkuutapana. Se lisää metsän puuaineksen määrää, joten hiilinielukin kasvaa.

Hakkuutavasta riippumatta vähäarvoiset ja lahovikaiset puuyksilöt, jotka eivät kelpaa teollisuudelle, edistävät parhaiten luonnon monimuotoisuutta sekä pystyyn jätettyinä että kaatuneina. Näiden säästöpuiden valintaan löytyy ohjeita: Mitä ovat säästöpuut.

Koneeet rikkovat metsän pintakasvillisuutta. Kohtuullisessa määrin se on hyvä asia, sillä se edistää metsän luontaista uudistumista. Varjoonkin kasvaa kuusen taimia, joista viljavalla maapohjalla saadaan raivausten ja täydennysistutusten auttamana hyvälaatuista teollisuuden raaka-ainetta. Valoisiin kohtiin tulee myös männyn ja rauduskoivun taimia, joita kuitenkin runteleee hirvi. Tuhoa saattaa täydentää taimikon harventaja, joka ei tunne raudus- ja hieskoivun eroja. Yleensä on tyydyttävä rauduskoivua kehnompiin hieskoivuihin, jotka harvoin saavuttaisivat tukkipuun mitat. Kun jo ensiharvennuksessa valtaosa hieskoivuista hakataan, tuloksena on lähes puhdas kuusikko monta kymmentä vuotta eteenpäin. Tarvittaisiin kuitenkin sekapuustoa suojaamaan kuusikon terveyttä ja palvelemaan luonnon monimuotoisuutta. 

Karulle kasvualustalle syntyy aina riittävästi hyviä männyntaimia luonnostaan, kun mäntyvaltaista metsää harvennetaan tai avohakataan siemenpuuasennon kautta. Jollei olla aivan maantien varressa tai talojen nurkilla, hirvi tulee vikuuttamaan männnyntaimet kaikkialta. Niitä on pelastettavissa, jos jaksaa levittää hirvikarkotetta joka taimen uusiin vuosikasvaimiin. Siitäkin huolimatta tuloksena  usein on vajaatuottoinen "metsä", kun joudutaan säästämään  karulla maalla pieniksi jääviä kuusia ja hieskoivuja täydentämään taimikkoa.

Menetetyt männyt

Hirvien aiheuttamat tappiot metsissämme ovat valtavat. Helposti unohtuu tilanne, mihin pitää verrata. Nimittäin ne kaikkia nopeasti kasvavat komeat ja järeät mäntytukkipuumme, joita ei enää  talousmetsistä kauan löydy, ovat aloittaneet kasvunsa viljavalla maaperällä. Sekapuustona männyn rungoista on tullut suoria ja laatua huonontavat alaoksat ovat karsiutuneet. Mäntyvaltaisissa  sekametsissä ovat myös parhaat mustikkapaikat, kuusikot ovat liian varjoisia. Tällaisia männiköitä  mustikkamaineen ei enää synny uusia, koska hirvi viljavilta mailta varmasti poimii männyntaimet. Monimuoitoisuus kapenee kuusten jäädessä jäljelle ja vallatessa männyn sekä muidenkin puulajien luontaiset kasvupaikat. Luontomme yksipuolistuu Suomen kuusettuessa.

Parasta metsille on ollut hirvien vähentäminen

Jotta kyllin monella metsästäjällä säilyisi motivaatio osallistua hirvijahteihin, hirvikantaa on pidetty aivan liian suurena. Näin on ollut myös Lounaia-Suomessa., mutta siellä se an onnistuhut vasta kun avuksi on saatu susia. Hirven merkitystä metsien kasvulle ja Suomen tulevaisuudelle liian harva ymmärtää. Hirvieläimet ovat metsänhoidon ongelma Saksassa ja muuallakin Euroopan metsissä. Kestäisikö kantti neuvotella muiden maiden kanssa paremmasta hirvieläinpolitiikasta?

 

julkaistu 1.8.2021

Mikä on vaurastumisen perusta - ei ainakaan työnteon lisääminen

  

Vaikka kuinka ahkerasti hoidamme lapsia ja vanhuksia tai rakennamme taloja toisillemme, jääkö yhtään uutta euroa näistä puuhista Suomea rikastuttamaan? Tätä pohti Osmo Soininvaaran blogilla nimimerkki. Kysymys jäi myös minua vaivaamaan. 

Jotain jää oman kansantaloutemme hyväksi, mikäli paistamme pizzoja, mutta niiden ostajat ovat ulkomaalaisia turisteja. Tällöinhän tapahtuu vientiä, jota pidetään talouskasvun perustana. Mutta onko kuitenkaan aina näin?

https://www.soininvaara.fi/2021/04/26/pienipalkaisten-heikko-asema-on-tyottomyysongelman-ydinkysymys/ 

Yritän lähestytä aihetta siltä kannalta, miten toimii koko maailmantalous. Ovatko myös maailmantalouden periaatteet samat kuin itsenäisten maiden, kuten vaikkapa Suomen? Onko niin, että saman logiikan mukaan kuin kasvaa Suomen talous, kasvaa myös maailmantalous, vaikkei maapallolta myydä mitään ulkoavaruuteen? Mistä maailmantalous kokonaisuutena saa ikäänkuin vientituloja? Maailmantaloushan kasvaa välillä nopeammin ja välillä hitaammin,  toisinaan varmaan taantuenkin, mutta kuitenkin keskimääräisesti kasvu-uran säilyttäen?

Työn merkitystä liioitellaan 

Eivät suinkaan orjat ja muut raatajat ole jatkuvasti vuosituhansien ajan lisänneet työtahtiaan, mikä selittäsi jatkuvan talouskasvun. Ihmiskunta on nyt vauraampi kuin koskaan. Ihmiskunta on pitkään  vaurastunut myös asukasta kohden laskien, vaikka hyvinvointierot ovatkin valtavat. Riittääkö maapallon väkimäärän suunnaton kasvu selitykseksi? Jos, niin miten.

Eri aikojen ja eri seutujen hyvinvointia on vaikea verrata. Päättely jää pitkälti mutu-tuntumaksi, koska vertailua on tehtävä vertailukelvottomien mittojen perusteella. Olisiko nimittäin päättely oikeampi vaikkapa oravannahkojen kuin kultakorujen perusteella tai ilmaiseeko nälkäkuolemien väheneminen paremmin vaurastumista?

Keksinnöt korvaavat työnteon

Eihän siitä mihinkään pääse, että maailmantalouden kasvun perusta ovat keksinnöt eli paremmat  innovaatiot. Niiden voimalla talous kasvaa siinäkin tapauksessa, vaikka samanaikaisesti vähentäisimme työntekoa. Tällainen työnteon vähättely voi tuntua oudolta ja se on useimpien suomalaisten poliitikkojen mielestä miltei kielletty aihe. Eipä vasemmistoon lukeutuvat kiellä ahertamisen merkitystä, vaikka pitävätkin sitä vähemmän tärkeänä kuin oikeistolaiset. Vai onko näin?

Vaikka kuinka vaurastuisimme, emme silti pelkän rahan voimalla pärjää. Myös ahkeraa ihmistyötä tullaan edelleen tarvitsemaan, vaikka aina vain vähemmän, sillä koneet ja automatiikka eivät kykene jatkossakaan korvaamaan riittävästi auttavaa ihmistä. Riittäisi, että työtä teemme sentähden, että tarvitsemme toinen toisiltamme sellaista apua, jota koneet eivät osaa antaa tarpeeksi. Näiden auttavien ihmisten rooliksi tosin jää yhä enemmän ohjata innovaatioiden kehittelyä sekä fyysisessä että henkisessä terveydenhoidossa ja lukemattomissa arkipäivän askareissa.

Innovaatiot ratkaisevat

Taas joudun toistelemaan innovaatioiden tärkeyttä. Sitä aihetttahan olen käsitellyt aikaisemminkin monessa artikkelissani. Tässä yhteydessä  innovaatio-sanan asemasta käytän välillä myös sanaa keksintö, jotta huomataan, että kysymys on samasta asiasta. Innovaatiohan merkitsee samaa kuin uusi käyttökelpoinen keksintö.

Käyttöönotetut aikaisempaa paremmat keksinnöt ovat perimmäisin selittäjä, miksi maailmantalous on kasvanut. Elinympäristömme riistokäyttö on myös tarvinnut keksintöjä ja sitten vahinkojaen korjaamiseen taas uusia innovaatioita. Kestävä kehityshän vaatisi enenkaikkea tuhoisista  innovaatioista luopumista ja niiden tilalle turvallisia innovaatioita. 

Orjien rahtaaminen Afrikasta Amerikkaan oli maailmantalouden kannalta käänteentekevä innovaatio. Edelleen vastaavaa pakkotyötä jatkuu monin paikoin. Näyttää  siltä, että ainakin usein pakkotyön innovaatiossa on ollut tärkeää löytää ratkaisuja, joita  nykylait hyväksyvät. Ei yhtä tärkeää vieläkään taida olla menetelmien ihmisarvo, turvallisuus ja ympäristöystävällisyys.

Tunnetun tutkijan kannanotto: Mitä olisi oikea innovaatiopolitiikka

Harvoin innovaatioiden ratkaiseva merkitys Suomen taloudelle pääsee kunnolla otsikoihin. Pitkästä aikaa onnistui professori Martti Hetemäki (Helsingin Sanomat 2.6.2021). Tätäkään lehtijuttua harva on halunnut kommentoida, vaikka aihe on erittäin tärkeä. 

Hetemäen mielestä myös Suomen yrityksissä pitäisi ottaa käyttöön sellaiset tutkimusta- ja tuotekehitystä (T&K) tukevat verovähennykset, jotka houkttelevat uusien innovaatioiden kehittelyyn ja käyttöönottoon. Ilman tätä Suomi ei pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Hetemäen mukaan OECD-maissa erilaisten verokannustimien osuus on jo yli 50 prosenttia yritysten tekemistä tutkimimus- ja tuoyekehittelyn panostuksista. Suomi on yksi harvoja maita, jossa tällaista kannustinta ei ole. Olemme aikamoinen poikkeus OECD-maista siinä, että meillä ei ole T&K-verovähennystä. Koska verojen nostoa usein vastustetaan, on parempi pyrkiä kasvattamaan yritysten tuottamaa avronlisää. Se tapahtuu, kun yhtiöt panostavat tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Nokian menestys oli erinomainen vertailukohta.

Uudet innovaatiot paremman edellytys 

Ei suomalaistenkaan tarvitse tehostaa työtahtiaan, jotta taloutemme kasvaisi. Riittää, että meistä kaikkein osaavimmat ahertavat. Sen valinnan nämä vapaaehtoiset ahertajat itse helposti hyväksyvät, koska siitä heille on palkkioina tiedossa mahtavat tulot. Tämä tie vie rikastumiseen, mistä on aika vähän poikkeuksia. Niistäkin tärkein on peritty rikkaus, mikä sekin on monesti aikoinaan esi-isien kehittämien innovaatioiden tuotosta.

Superrikkaat, jotka usein ovat aikamme innovaatiokykyisimmät henkilöt, jatkavat rikastumistaan. He toimivat usein liike-elämän piirissä. Näyttäisi siltä, että erityisesti siellä tarvitaan lahjakkuuksia kehittämään uusia innovaatioita. Kun he onnistuvat luomaan innovaatiosovellutuksia, samalla ihmiskunta  hyötyy, vaikka uudet innovaatiot vievät samanaikaisesti monilta työpaikat.

Tämä ei tarkoita, että ökyjohtajille pitäsi antaa vapaat kädet rikastua. Yrittämisen vapauksia päinvastoin pitää valvoa jatkuvasti ja entistä tehokkaammin. Siihenhän pyritään, missä maan hallinto on terve. Silloin hallinnon tärkeä tehtävä on luoda menetelmät, millä kerätään verot ja ne muut tulot, joiden varassa turvataan innovaatiot ja  ihmisten hyvinvointi samanaikaisesti. 

Mekanismi, joka tuottaa keksintöjä, mutta joka voi samalla hillitä niiden väärinkäyttöä, on yritysten välinen kilpailu. Kun löydetään entistä parempia keksintöjä ja jotkut menestyvät niiden avulla, silloin hallintomme on oltava sellainen, että hyötymään pääsee muitakin yrittäjiä, jotta kilpailu ei sammu. Juuri kilpailuhan on uusien keksintöjen lähde, se on suorastaan innovaatiolinko.

Kiivas työtahti voi olla peräti talouskasvun jarru, sillä onhan työpäiviä ennenkin lyhennetty ja myös niiden lukumääriä vähennetty, mutta työn tuottavuus on siitä huolimatta parantunut. Tuottavuudenhan luovat ennenkaikkea uudet innovaatiot eikä niinkään työnteko. Tosin sitä on usein vaikea osoittaa, milloin työn tuottavuuden alenema  - silloin kun sitä oikeasti tapahtuu - johtuu työajan lyhenemisestä. Ainahan siitä on oltu erimieltä.

 Miksi raha ei riitä

Tuntuu siltä, että raha ei tule koskaan riittävästi, oli kyse työntekijöiden palkoista tai yrittäjän saamista tuloista. Yksi selityksistä tälle ikuiselle rahanpuutteen tunteelle on, että erittäin monen elinkeinonharjoittajan tehtäviin kuuluu - ei vain oman työpaikan puolustaminen - vaan koko oman alan etujen puolustaminen kilpailijoita vastaan. Siihen hupenee helposti liikaa rahaa. 

Vaikka me Suomessa pystyisimme elämään vähemmälläkin työnteolla oikein hyvin, kilpailijat joita lopulta ovat kokonaiset kansat, alkaisivat elää kustannuksellamme. Siksi on ajoissa ryhdyttävä vastatoimiin niin tuotannossa kuin kaupankäynnissä. Tästä on usein kyse eikä vain oikeudenmukaisuudesta. Siksi kannattaa pitää edelleen hyveenä, jos mekin hyödymme muiden kustannuksella. Vaikka tämä on moraalisesti väärin, muuta keinoa kohti sellaista oikeudenmukaisuutta ei liene olemessa, ettei itse samalla luisu häviölle.

Ei kai ole olemassa niin rikasta, etteikö hän haluaisi vielä rikkaammaksi. Siitä pitää ihmisluonto huolen, jos henkilö on henkisesti terve, (Juuri näin, sillä biologi minussa muistuttaa, että ahneus on ollut erityisesti ihmislajin menestyksen tae.) Poikkeuksia tästä säännöstä on perin harvassa. Maailman rikkaimmatkin haluavat vielä enemmän - siihen he ulkopuolisen silmissä ainakin näyttäisivät pyrkivän. 

Tämä on myös tarkoituksenmukaista, koska vaurastumisen  vaihtoehto on köyhtyminen. Molemmat ovat helposti nopeutuva kierre. Täysin ennallaanhan kenenkään asema ei voi pysyä, sillä maailma ympärillä alati muuttuu. Jolleivat kilpailijat muuta maailmaa, sen saavat aikaan luonnonvoimat ja  yhtä odottamattomat tapahtumat kuin korona. Muutosten varalta pitää olla reservejä.

Kirjoitettu 3.6.2021

Itsesuojeluvietti - monen kiistan tausta

Erityisesti akateemisia ja taiteilijapiirejä näytti koskettavan  kärhämä, joka sai alkunsa Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta (HS 3.4.21).

Tapana on, että pääkirjoitusten tekijöitä ei nimeltä mainita. Nyt arvostelu pääkirjoitusta kohtaan kasvoi ilmeisesti niin suureksi, että joku oli uhrattava lehden hyväksi.Toimittaja Saska Saarikoski, joka kertoi olevansa pääkirjoituksen kirjoittaja,  esitti anteeksipyynnön "virheistä".  Jonkun piti uhrautua lehden edun vuoksi. Tuntuu maallikosta kuitenkin oudolta, että kukaan muu pääkirjoittajatoimituksesta ei olisi lukenut Saarikosken laatimaa tekstiä ennen julkaisemista.

Samalla aiheutettiin tappio sananvapaudelle. Oleellista oli, että lehti pantiin myötäilemään tilaajia ja ilmoitusten ostajia  lehden taloudellistentappioiden välttämiseksi. On taas yksi naula lisää sananvapauden arkkuun. Näin minä asian koen.

Kärhämän sivutuotteena syntyi ainutlaatuinen otos, jollaista olen pitkään kaivannut. Eri asia on halutaanko sitä käyttää. Saatiin nimittäin vahva näyte, miten varsin suuri joukko, erityisesti pääkirjoituksia lukevat, oikeasti  ajattelee. Otos olisi  merkittävämpi kuin mikään kyselygallupeilla aikaansaatu olisi mahdollinen. Kantansa ilmoittaneet olivat motivoituneita, sillä eihän muuten palautetta toimitukseen olisi tullut runsaasti.

Pääkirjoituksen mieliä kuohuttanut kohta oli lyhyt: "Mitä kauemmas tieteen ytimestä edetään yhteiskunnallisille, humanistisille ja lopulta taiteellisille aloille, sitä vähemmän akateemisessa kilpailussa on empiriaa ja sitä enemmän ideologiaa." 

Tähän lauseeseen lukijat puuttuivat eniten. Muuta kritisoitavaa ei ilmeisesti juurikaan ollut, ei ainakaan niin merkittävää, että  olisi syntynyt tarve nähdä vaivaa muistuttamallla Hesarin toimitusta. Muistoja 70-luvun opiskeluajoilta pääkirjoitus varmaankin nosti pintaan, mutta koska aiheesta on aikaisemmin paljon keskusteltu, tuskin kovin moni koki tarpeen nyt siitä lähettää palautetta lehdelle. 

Miksi tieteiden ja taiteiden arvohierarkiasta puhuminen on mieliä kuohuttava aihe? Syytä eivät ole toimittajatkaan ymmärtäneet. Se heijastuu lehden laatimasta vastineesta (HS14.4).

Vertailukohdaksi otan  koulujen oppiaineet. Poikitteloinen sana oppiaineesta tuottaa helposti  vihamiehen arvostelua saaneen oppiaineen opettajasta. Se mitä tuli sanottu, putkahtaa esille ehkä myöhemmin, kun on jostain muusta syystä on huono hetki. Oppiaineen vähättely jää kaivertamaan mielessä. Kysymys on jossain määrin samasta kuin jos avostelisi kollegan persoonaa; olet ikävä tyyppi ja kaiken lisäksi biologianopettaja. Koulussakin oppiaineille on syntynyt arvohierarkia jotenkin siihen tapaan kuten tieteissä ja taiteissakin. 

Joidenkin opettajien mieliä kiristää aivan aiheellisesti työpaikan epävarma säilyminen puhumattakaan, että avautuisi mahdollisuus lopultakin parempaan virkaan. Myös akateemisten alojen henkilökuntaa näyttäisi pelottavan, mikä on oman työpaikan kohtalo. 1960-70 lukujen taitteesa, kun olin itse jonkin verran toiminut yliopiston laitoksen "juoksupoikana", minulta kysyttiin, miksen pyri tutkijanuralle. Vastasin mielestäni rehellisesti, ettei minulla ole tarpeeksi terävät kyynerpäät. Ilmeisesti kilpailu akateemisista tutkijan tehtävistä ja muista työpaikoista on nykyään vielä ankarampaa kuin silloin.

Miksi pääkijoitus synnytti palautteiden tulvan? Palautteet arvovaltaisen lehden pääkirjoitksesta sai liikkeelle itsesuoluvietti. Tämä vietti reagoi nopeasti, mutta harkinta laahaa perässä. Näin tapahtui Hesarin pääkirjoituksen vaikutuksesta. Jolla  oli edes hiukankin tiedostettu vaikeiden aikojen pelko, hänen itsesuojeluviettinsä reagoi välittömästi, kun lehden uhkaavalta näyttävä lause osui silmiin. Vietti käynnisti puolustuskoneiston ja tuloksena oli pikavastine Hesarin toimitukselle tai johonkin muuhun mediaaan. Sama asia: Daniel Kahneman, taloustieteeb nobelisti 2002: "Ihmisellä on kaksi  keskushermostoperäistä ajattelujärjestelmää. Niistä vanhempi on intuitiivinen ja nopea, kun taas hidas ja rationaalinen on kehittynyt myöhemmin (HS 22.4.21 C4).

Uhkan tunne lähti siitä, että omaa alaa vähätellään - ja vielä julkisesti. Sitähän se tarkoittaa, että omaa alaa ei arvosteta yhtä paljon  kuin eräitä muita tieteen- ja taiteen aloja. Tästä taas seuraa pelko, että myös omaa talaoutta kohtaa laskukierre. Siinäkin tapauksessa itsesuojeluvietti reagoi, mikäli oman aseman noususuunta on vaarassa katketa.

Julkaistu 14.04.21

Ympäristöimago on yritysten myyntivaltti

Helsingin Sanomat kirjoittaa (pääkirjoitus 1.4.21): "Toisin kuin usein kuvitellaan, ilmastomuutoksen vastaisessa kamppailussa yksityiset yritykset eivät jarruttele. Ne menevät edellä ja vauhdittavat muutosta...Nyt tiedetään aivan hyvin, että muuttamatta jättäminen se vasta kallista onkin....Outoa olisi, jos yritysten etujen ajaja ei näkisi sitä, minkä yritykset jo näkevät: yritys kärsii, ellei se ota huomioon ilmastomuutosta ja muuta omaa toimintaansa."

Vielä vähän aikaa sitten suojelumyönteisyys suorastaan vaikeutti myyntiä. Liian moni asiakas piti suojelua melko turhana. Ennenkaikkea sen nähtiin  lisäävän tarpeettomasti tuotteen hintaa. Ei suojelu ole muuttunut halvemmaksi tiedon lisääntyessä, vaan päinvastoin koko ajan paljastuu uutta suojeluntarvetta.Varsin vähän on näyttöä siitä, että ihmiskunnan vastuuntunnon kasvu riittäisi selitykseksi. Mikä sitten selittää, että yritykset nyt vähemmän jarruttavat suojelua? 

Ratkaiseva muutos johtuu siitä, että suojeluimagosta on tullut yritysten välisen kilpailun valttikortti. Nykyään suojelu lähes alalla kuin alalla johtuu yritysten tavoitteesta kasvattaa omaa myyntiään. Itseasiassa suojelu on kuin otsikko, jonka alla yrityksen nimeä voi tuoda näyttävästi esille ja hyvällä omallatunnolla. Ympäristömyönteinen imago on meidän aikamme ylivoimaisin myynninedistäjä.

Hesari ihmettelee nurinkurista tilannetta. EU nimittäin valmistelee rahoitusohjelmaa, jossa se ei hyväksyisi suositeltavimpien investointien joukkoon ydin- tai vesivoimaa eikä biomassalla tuotettavaa energiaa. Hesari syyttää, että perusteluna ovat enemmän poliittiset näkemykset kuin ilmaston tarpeet.

Syyte on aivan oikea. Ei maailma ole siinä suhteessa muuttunut, ettei  yrittämisen taustalle syntyisi aina poliittisluonteisia painostusryhmiä. Perinteiset puolueemmekin pyrkivät profiloitumaan tiettyjen elinkeinojen ja alojen taustavaikuttajaksi.

 Ei sillä ole kovin paljon vaikutusta, ymmärretäänkö ilmastomuutoksen merkitys. Ja vaikka laajasti  ymmärrettäisi todella vakava tilanne, ei yritysmaailma sen takia ole parantanut tapojaan. Ei pidä odottaa, että näin jatkossakaan tapahtuisi. Se mitä näemme, on suuressa määrin silmänlumetta valitettavasti, mutta se saattaa mutkan kautta toimia? 

Raha- ja yritysmaailma sekä monet elinkeinot ovat vastikään tehneet ilmaston ja ympäristön hyväksi korjausliikkeitä. Ne yrityksistä ovat menestyneet kilpailijoitaan paremmin, jotka onnistuvat luomaan vahvan mielikuvan, että niiden asiakkaat vaativat ympäristönsuojelua. Siitä voi seurata, että lisää yrityksiä  muuttuu suopeaksi ympäristönsuojelulle, koska niidenkin asiakkaat sitä haluavat. 

Helsingin Sanomat näyttävästi ja pahaenteisesti pesi vastìkään kätensä lehdelle kuuluneesta vastuusta, kun se ilmoitti, ettei kanna vastuuta mainosliitteistään, jotka on erikseen mainittu mainokseksi tai ilmoitukseksi. Jo tätä ennenkin vaikkapa sellaisen mainoksen väite on mennyt täydestä, että päästöt ovat nolla. Mikään autotehdas ei vapaaehtoisesti korjaa "epätarkkuutta", vaikka mainoksissa annetaan ymmärtää, että hiilipäästöjä ei ole lainkaan,  koska paljastuisi, että ainakin pienet päästöt ovat hihasta vedettyjä.

Julkaistu 4.4.21 

 

Ei teollisuutta pidä vaatia työllistäjäksi

Jotta vientimme pärjää kansainvälisessä kilpailussa, on löydettävä innovaatiot, jotka korvaavat työntekijöitä. Ei Suomi voi nykyaikana menestyä sellaisen ideologian varassa, että työntekijöitä  verottamalla hoidetaan valtiontaloutta. Se tehtävä jää suuressa määrin vientiteollisuudelle. Kun vienti menestyy aikaisempaa paremmin, lisää rahaa kertyy monia reittejä yhteiskunnan rattaisiin.

Parhaiten työllistävät palvelualat. Viennin elpyessä kasvaa ihmisten ja yritysten tarve saada palveluita. Silti edes noususuhdanteessa palvelualoilta ei riitä kaikikille työtä. Innovaatiot syrjäyttävät palveluistakin työntekijöitä. 

Yhteiskunnan tulee taata työttömien toimeentulo ja myös hyvä elämä. Sosiaaliturvan kautta se voi tulla kokonaistaloudellisesti halvemmaksi kuin työllistämisen keinoin. On virhe, kun yritetään työllistämistä valtion varoin tai kiusaamalla ihmisiä työllistämiskursseilla silloinkin, kun ei ole soveliaita työpaikkoja. Vapaiden työpaikkojen täyttäminen pitää kuitenkin säilyttää tavoitteena. 

Kumpi on Suomen etu: elvyttäminen vai säästäminen? Ennenkuin tähän voi vastata, pitää määritellä, mitä tarkoittaa uudissana "elvytys". Nykyään elvytys tarkoittanee, että annetaan vauhtia niille koronan vaikeuttamille hankkeille ja toimille, jotka koetaan yhteiskunnalle tärkeiksi. Useinmiten elvyttäminen näyttäisi tapahtuvan rahan voimalla. Ei kuitenkaan kaikenlainen rahanjako elvytä. 

Suomessa 1990-luvun alkupuoliskon kansantaloutemme ohjeeksi valikoitui säästäminen. Sitä pidettiin pakon sanelemana, koska valtion kassa oli tyhjä. Seurasi vaikeat ajat. Sellaisia aikoja ei nyt haluta missään tapauksessa ja siksi elvytetään voimakkaasti - jopa varmuuden vuoksi. Heti perään pitää huomauttaa, että nykyhetki ja entiset olosuhteet eivät ole vertailukelpoiset. Näinollen kovin luotettavaa ohjetta tälle päivälle tuskin löytyy historian avulla.

Ketkä päättävät Suomen taloudenhoidosta 

Taloustiede perustelee, mikä olisi kulloinkin paras vaihtoehto. Harvoin kuitenkaan parasta vaihtoehtoa päästään toteuttamaan, koska taloudenpidon nokkamiehet ovat valikoituneet sillä perusteella, että he ovat onnistuneet parhaiten saamaan äänensä kuuluville. Heille ratkaisevaa ei useinkaan ole talouden ymmärtäminen. Ja vaikka he tietäisivät, mikä on kansantalouden kannalta väärin ja mikä olisi oikein, poliittiset eturistiriidat ja  arvovaltaongelmat liiaksi ohjaavat päätöksentekoa. Tärkeintähän on oman kannattajakunnan kasvattaminen. Se menee enemmän tai vähemmän viisaan taloudenpidon edelle. Tätä ei kai voida kiistää? Näistä lähtökohdista johtuen poliittinen valinta  ei juuri koskaan voi olla paras mahdollinen.

Mielipidekyselyt ovat auktoriteetin asemassa

Demokratiaan kuuluu, että taloudenpidon ohjeita saadaan myös vaalimenestyksen perusteella. Vaaleja ei kuitenkaan voiteta vain oikeilla asiatiedoilla. Vaalien välilläkin toistuvat puolueiden kannatuskyselyt ja ne ohjaavat päätöksentekoa siinä missä vaalitkin. Näistä gallupeista on muodostunut suorastaan ohjeistus, mitten poliittisten päättäjien tulee jatkossa toimia. Vaikka lähes samat galluptulokset toistuvat kyselystä toiseen, muutamankin desimaalin muutokset saavat palstatilaa niin paljon, että ne vaalien ohella elättävät monia medioita. Puolueiden kannatuskyselyt ovat tiedotusvälineille iso säännöllinen bisnes, sillä kyselyiden pohjalta aina syntyy monta median kuluttajia kiinnostavaa jutunaihetta. 

Itsenäiset ajattelijat kyllä huomaavat, ettei taloutemme voi säilyä kilpailukykyisenä galluppeja seuraamalla. He eivät kuitenkaan saa ääntään kuuluville, koska tiedotusvälineet kilvan toistelevat poliitikkojen, ammattiyhdistysväen ja muidenkin vanhakantaisten työllistämispoliitikkojen sanomaa, vaikka juuri se on suuressa määrin talouden menestyksen jarru.

Teollisuuden kasvu on innovaatioiden varassa

Innovaatioista puhutaan paljon, mutta niiden kokonaisvaikutusta  ei riittävästi ymmärretä. Se ainoastaan nähdään, että karvaalla tavalla innovaatiot luovat työttömyyttä. Vaikka tältä näyttää, se on kuitenkin pinnallinen olettamus eikä perimmäinen totuus. 

Mitä enemmän innovaatioilla  korvataan työntekijöitä, sitä paremmaksi tulee työn tuottavuus. Toisin sanoen: mitä vähemmän työntekijöitä jää valmistamaan tuotetta, pääsääntöisesti sitä edullisempi tuote syntyy. Sellainen hyödyttää yrittäjää, antaa  vientituloja ja on helppo myydä myös kotimaahan, mutta ennenkaikkea se tuo kaikille osapuolille hyvivointia, jos niin halutaan - erityisesti lopputilin saaneille. 

Media ei jaa oikeita oppeja,

Työntekijöitä tuotetta kohden pitää vähentää eikä suinkaan lisätä, jotta vientimme vetäisi ja sen seurauksena Suomi pärjäisi. Koska media ei korosta  oikeita asioita, suurin osa äänetäjistämme ei myöskään osaa sellaisia vaatia. Valtamedia ei halua - tai luultavammin ei uskalla - kertoa tottuuta. Nimittäin tiedotusvälineiden on parasta toistaa entisiä oppejaan, koska niihin äänestäjät on totutettu median ansiosta. Siksi niistä kansa tykkää ja se takaa, että median tuotto säiyy voitollisena; mediaa tilataan runsaasti ja siksi niissä yritysten kanattaa mainostaa.

Tiedotusvälineiden  kannalta on edelleen hyvä asia, jos vanhakantaisia työllistäviä työpaikkoja onnistutaan säilyttämään. Tämä on myös  maan hallituksen ja eduskunnan  toive ainakin, jos poliitikkojen puheita kuuntelee. - En kuitenkaan jaksa uskoa, että päättävään asemaan nousseet ovat oikeasti hölmöjä, vaikka moni sellaista joutuu esittämään.. 

Mitä elvytys ei saisi olla

Toimittaja, joka  uskalsi kirjoittaa rehellisesti,  paljasti  "kielletyn" totuuden, vaikka piilotti sen tekstin sisälle vaikeasti havaittavaan kohtaan (HS 5.2.21): "Marinin hallitus on tehnyt päätöksen toimista, jotka tuovat hallituksen arvion mukaan 31000 - 36000 uutta työllistä. Toimien tarkoituksena on lisätä työn tarjontaa eli käytännössä patistaa työttömiä hakemaan töitä aktiivisemmin ja työllisiä pitämään kiinni työpaikoistaan."

Hallitus siis uskoo työpaikkoja syntyvän, kun tätä varten annetaan työnantajille rahaa. Toki tämän rahan myöntämiselle on ehdot, mutta ovatko nämä  työpaikat tuottavia, se näyttää olleen toisarvoista. Ennenkin vastaavissa tilanteissa ei kannettu vesi ole pysynyt kaivossa. Miksi ei, senhän toimittaja kertoi. Työttömiä velvoitetaan entistä aktiivisemmin etsimään työpaikkaa. Mutta jos he onnistuvat, tämä johtaa siihen, että heitä päätyy jo työssä olevien tilalle - ei siis heidän lisäksi. Näin entisistä työllisistä tuleekin työttömiä. Jälleen kerran toistuu nollasummapeli. Pitää siis ensin olla vapaita työpaikkoja ja pulaa työntekijöistä. Jollei näin ole, vahvistuu ennuste, että Ruotsin ja Norjan taloudet tulevat kasvamaan nopeammin kuin Suomen. 

Työn pitää olla tuottavaa

Uusien innovaatioiden käyttöönotto on talouskasvun välttämätön edellytys. Kun innovaatiot parantavat  vientituotteidemme kilpailukykyä, maamme vaurastuu ja kansalaisten hyvinvointi kohenee.  Usein mainittuja innovaatioita, joiden kehittely on parantanut tuottavuutta, ovat olleet tietotekniikka, digitalisaatio, eläin- ja kasvinjalostus, robotit, automatiikka, edulliset raaka-aineet, etevät tutkijat ja koulutetut työntekijät.

Kun taloustieteen asiantuntija lopulta sai puheenvuoron, eikä toimittaja liikaa ohjaillut tai sensuroinut, alettiin puhua työn tuottavuuden ratkaisevasta roolista. Korkea tuottavuushan on sitä, että pienillä työvoimakustannuksilla saadaan aikaan sellaista arvokasta vientikelpoista, jolle on kysyntää. 

Harvinainen poikkeus (Helsingin Sanomat 6.4.2019)

Palstatilaa sai Aaltoyliopiston taloustieteen emeritusprofessosri Matti Pohjola: "Poliittisessa keskustelussa hämmästyttävää on se, kuinka kaikki haluavat parantaa työllisyyttä, mutta eivät kerro miten. Työllisyyden lisäämisessä keskeistä on työn tuottavuuden parantaminen."... "Suurin kysymys, miksi Suomen lähivuosien talouskasvu on selvästi hitaampaa kuin ennen finanssikriisiä. Siihen on oikeastaan yksi vastaus: työn tuottavuus kehitttyy hitaasti."

Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Tuomas Kosonen: "Taloustieteessa työllisyysaste ei ole päämäärä, vaan päämääränä on hyvinvoinnin lisääminen. Jos etuuksia heikennetään niiltä, jotka eivät saa työtä vaikka haluaisivat, silloin kuritetaan kaikkei huonoimmassa asemassa olevia, jolloin hyvinvointi vähenee." Myös Kosonen painottaa, että työn tuottavuutta parantavat etenkin uudet innovaatiot, jotka syntyvät yliopistoissa ja yrityksissä eikä ministeriöissä.

Mistä rahat ihmisten hyvinvointiin

Työntekijä- ja työnantajajärjestöjen sekä hallinnon olisi hyväksyttävä realiteetti, että vanhojen  työpaikkojen ja työmenetelmien säilyttäminen ei kannata. Aina pitää kehittää parempaa uutta, jos aikoo pärjätä.

On kansantaloutemme kannalta etu - ja sitä kautta se on myös tavallisen kansalaisen etu - että työntekijöitä korvataan uusilla innovaatioilla. Useimmat työnantajat tämän kyllä ymmärtävät, mutta eivät he voi tehdä parhaita mahdollisia investointeja, jos valtion rahanjaon ehtona on työpaikkojen säilyttäminen eikä tuottavuuden parantaminen. 

Valtion tehtävä ei saisi olla yritysten suora rahoittaminen, koska se ei useinkaan edistä tuottavuutta. Sensijaan avustamalla tutkimusta ja koulutusta valtion pitää rahoittaa innovaatioita. Näin syntyy yrityksillemme paremmat mahdollisuudet menestyä kansainvälisessä kilpailussa. 

Virheitä sattuu, kuten vääriä investointeja ja huonosti valittuja innovaatioita. Mutta kun moni yrittäjä onnistuu, yhteisvaikutuksena maamme vientitulot kasvavat. Oikea resepti tuottavuuden parantamiseksi on huomata ajoissa, mitkä tuotteet käyvät kohta paremmin kaupaksi ja miten niiden kysyntään  pystytään vastaamaan. Tätä arviointia tapahtuu tietystin koko ajan. Sen edistäminen olisi valtion taholta parasta elinkeinopolitiikkaa.

Sivuseikka

Moni haluaisi uudistaa työpaikkaansa uusilla innovaatioilla, mutta usealle muulle sellainen tuo murhetta ja stressiä. En  itse pidä useimmista innovaatioista.  Minua enemmän rasitti kuin ilahdutti, että blogipohjani vaihtui uuteen uskoon. Monta toimintoa oli tuskastuttavan kauan hukassa, enkä osaa käyttää hienoja uutuuksia. Toki tällaiset murheet, kuten kirjoittamisharrastuksen takkuaminen, ovat mitättömiä vaivoja sen rinnalla, jos kysymys on ansiotyöstä tai elinkeinosta. Sensijaan insinööriluonteille, jotka tykkäävät kehitellä uutta ja vaativaa, meidän aikamme voi olla unelmien täyttymys.

Palvelut ovat ylivoimainen työllistäjä

Vasta kun vienti vetää uusien innovaatioiden ansiosta, kertyy yhteiskuntamme rattaisiin lisää varallisuutta, minkä turvin kasvaa myös kansalaisten ostovoima. Sitten lisääntyy erilaisten tavaroiden kysyntä, mutta vielä tärkeäpää on, että samalla lisääntyy palveluiden kysyntä. Tästä seuraa, että yrittäjät palkkaavat uutta työvoimaa palvelualoille. Palveluthan ovat ylivoimaisesti tärkein työllistäjä. On kuitenkin totuttu siihen, että vientimme on suuressa määrin teollisuustuotteita, mutta se alkaa olla vanhentunut käsitys. Yhä enemmän  tilalle on tullut palveluiden vientiä. Niistä  arvokkaiksi koetaan erityisesti matkailu-, hoiva- ja terveyspalvelut sekä vapaa-ajan toiminnot.

Jos tarkoitus on luoda lisää työpaikkoja maksamalla niistä työnantajille, se on ainakin periaatteessa  väärää elvytystä. Kun valtio myöntää rahaa uusiea työpaikkoja varten, yleensä sellainen vie joiltain toisilta tienestin. Se on helposti ihmisarvoa alentavaa nollasummapeliä. 

Väärinkäytön torjumista riittää aina

Tarkkana pitää olla myös sen suhteen, ettei sosiaaliturvaa, jonka muutoksia on tehty kiireellä, tule väärinkäytetyksi. Erityisen vaikea voi olla työmoraalin säilyttäminen; ei haeta tai oteta vastaan  työpaikkoja, jos sosiaaliturvan varassa pääsee helpommalla ja parempiin tuloihin.

Koronan takia monen tähän asti menestyneen yrittäjän hätä kasvaa. Siksi valtio on elvyttänyt ja avustanut valtavilla summilla. Tämäntapainen tilanne on ennenkin houkuttellut avun väärinkäyttäjiksi. Siitäkin on näyttöä, että myös Suomesta veroparatiiseihin  päätyi huomattavia summia  valtion myöntämiä tukirahoja. Kun tätä paljastui, sen jälkeen veroparatiiseista on oltu oudon hiljaa. Juttujen, jotka niistä kertovat, luulisi myyvän hyvin; olisihan mielenkiintoista saada tietää nimiä ja yksityiskohtia, vaikkei varsinaisesti uutta paljastuisikaan. 

Pelkääkö media astuvansa liian suurille varpaille? Kirjoitin 2017 aihetta käsittelevän artikkelin: Veroparatiisien tietovuodot olivat talouskasvun lähtölaukaus

Julkaistu 10.3.2021

Mellakoinnin yleispätevä malli - näin myös kongressi vallattiin

 Hyvä malli olivat Tukholman katumellakat. Sama kaava toistuu muissakin länsimaiden isoissa mellakoissa.

 Miksi Tukholman Husbyn lähiössä alkoivat rajut mellakat 2013.

Poliisi ampui vaarattomalta vaikuttaneen miehen 19.5.2013. Se oli tapahtuma, joka muualla kuin Husbyn lähiössä olisi voinut jäädä vähäiselle huomiolle ja maahanmuuttajatkin olisivat sen hiljaa hyväksyneet valitettavana työtapaturmana huolimatta, että surmattu oli myös ulkomaalaistaustainen. Ampumatapauksen uutisoinnilla, koska tapausta yritettiin vähätellä, saattoi olla osuutta taustaltaan vierasmaalaisten aitoon suuttumiseen. Ehkä jokin ulkomaalaistaustaisten ryhmä sen takia suunnitelmallisesti aloitti mellakoinnin. Ilmeisesti myös vakaumuksellisia rasisteja hakeutui nopeasti paikalle, kun he näkivät kaipaamansa tilaisuuden: he kokivat pääsevänsä osoittamaan, että heitä tarvitaan vierasmaalaisten pahantekijöiden nujertamiseen. Sellainenkin salaliitto on mahdollinen, että rasistijärjestöistä joku tarkoituksella provosoi mellakat alkuun, koska taatusti mukaan lähtee nuoria, jotka käyttävät hyväkseen tilaisuutta päästä riehumaan: se on jännää, siitä voi saada kavereilta ihailua ja pääsee ryöstelemään. ”Trenditietoiset” nuoret yrittivät aloittaa mellakoita muuallakin. Syyllisiksi on kuitenkin helppo leimata ulkomaalaistaustaiset. 

Meillä on enemmän tai vähemmän voimakas kilpailuvietti, joka houkuttelee kamppailemaan paremmuudesta mitä erilaisimmilla tavoilla. Yksilölliset erot ovat suuria ja siksi kilpaurheilu ei kiinnosta kaikkia yhtä paljon. Kilpailu lienee kulttuurin lisäksi geeniemme aikaansaanosta samaan tapaan kuin on vaaran kokemisen ja seikkailun tarpeen määrä,  joista viime mainituista on näyttöä geenien DNA-eroina. Varmimmin kilpailua syntyy samaan joukkoon kuuluvien välillä. Ehkä erityisesti nuoret, jotka hakevat arvostusta omissa porukoissaan, ottavat helposti riehumisen kilpailulajikseen. Vertailukohdaksi kelpaavat järjettömät tihutyöt kuten ikkunoiden kivittäminen tai jalkapallohuliganismi. Kilpailun ja seikkailun syntyminen riehumisen avulla voisi olla syynä siihen, miksi rauhallisella mielenosoituksella on taipumus äkkiä eskaloitua.

Lähiömellakoiden alku saattoi olla suunniteltu, mutta kun mellakat lähtivät leviämään, ei niillä ollut useimmille osallistujille mitään tarkoitusta. Se, että mellakoinnilla olisi ollut jokin tarkoitus, on myöhemmin keksittyä asioiden kaunistelua. Ihmiset haluaisivat, että he ovat toimineet rationaalisesti, mutta yllättävissä ja oudoissa tilanteissa vietit ja vaistot voivat saada ylivallan ja harkinta jää taka-alalle. Myöhemmin tulee kiire yrittää perusteilla se, mitä tuli tehtyä. Siksi mellastajien edusmiesten puheet eivät olleet totuudenmukaisia, kun he selittivät, että mellakoinnin tarkoituksena oli muistuttaa Husbyn lähiön vaikeista oloista ja yhteiskunnan aikaisemmista laiminlyönneistä. Vaikka kyseessä oli hätävalhe, se palveli syrjäytettyjen asiaa, oli uskottava ja sai julkisuutta. Kyse ei myöskään ole kurituksen puutteesta. Sellainen puhe on niinikään totuuden vastainen ja pitkälti kovia rangaistuksia vaativien röteiden machomiesten uhoa. Toki poliisivaltion kuri Pohjois-Korean tapaan rauhoittaisi katuja, sillä kyllin alistettu ei yksinkertaisesti jaksa puolustautua, mutta räjähdysvaara jää kytemään.

Joko spontaanisti tai jonkun provosoimana Husbyn lähiössä valloilleen pääsi patoutunutta vihaa puolin ja toisin. On ensiarvoisen tärkeää selvittää ja sitten myös tunnustaa - vaikkei vastaus tuntuisikaan mukavalta - mikä oli luonut tällaisen vihan. Kun tapahtumista syytetään  - aiheellisesti tai aiheetta - sekin voi jäädä kaihertamaan mieliä ja ehkä yllyttää etsimään aihetta uusintaotteluun.

Katumellakoissa oli mukana muukalaisvihaa ja muukalaisten vihaa kantaväestöä kohtaan. Asetelma ei kuitenkaan ole näin kaksinapainen. Vaikka Tukholman mellakkalähiöissä maahanmuuttajat ovat suuri ryhmä, he eivät ole homogeeninen ryhmä, vaan he edustavat monia kansallisuuksia ja ovat monesta maasta lähtöisin. Rasismiahan esiintyy myös eri maahanmuuttajaryhmien ja varsinkin niiden nuorisojengien välillä.

On moneen kertaan todettu, että mellakointivaara on suuri ankeilla asuntoalueilla. Niille hakeutuu köyhää väestöä vauraammilta alueilta, koska sieltä vapautuu asuntoja ja asuminen on halvempaa. Mukana tulee myös rikollisia, mutta ennen kaikkea muihin nähden nurjat olot ruokkivat syrjäytymiskehitystä, mikä altistaa rikosten tielle. Koulunkäynti jää vajaaksi ja kiinnittyminen yhteiskuntaan puutteelliseksi, mikä vaikeuttaa tottumista työntekoon. Jollei mitään tehdä, kierre vain pahenee. Huonosti pärjäävien joukossa vierasperäisten ja vaikeasti työllistyvien osuus kasvaa. Se on ongelmien perussyitä, jolle täytyisi tehdä jotain. Saman lailla räjähdysvaara muhii sielläkin, missä on vain kantaväestöä, mutta heidänkin kesken eriarvoistuminen on voimakasta. Myös näin syntyi ongelmalähiöitä silloin, kun maahanmuuttajia ei vielä edes ollut.

Ehkä väestöryhmien ja yhteiskuntaluokkien välillä eriarvoistuminen ei olekaan yhtä suureksi vaaraksi yhteiskuntarauhalle kuin on väestöryhmien ja yhteiskuntaluokkien sisällä tapahtuva eriarvoistuminen. Kun naapuri pärjää, mutta itsellä menee huonosti, se keljuttaa, mutta jos lähes kaikilla naapureillakin menee huonosti, se voi lohduttaa. Eivät katumellakat olleet maahanmuuttajien syytä eikä katumellakoiden syy ole maahanmuuttajien suuri osuus, vaikka heitä olisi runsaasti osallistunut mellakoihin, vaan asukkaiden kokema huono-osaisuuden kasvu, olivat asukkaat sitten kantaväestöä tai maahanmuuttajataustaisia.

Julkaistu 10.01.2021