Itsesuojeluvietti - monen kiistan tausta

Erityisesti akateemisia ja taiteilijapiirejä näytti koskettavan  kärhämä, joka sai alkunsa Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta (HS 3.4.21).

Tapana on, että pääkirjoitusten tekijöitä ei nimeltä mainita. Nyt arvostelu pääkirjoitusta kohtaan kasvoi ilmeisesti niin suureksi, että joku oli uhrattava lehden hyväksi.Toimittaja Saska Saarikoski, joka kertoi olevansa pääkirjoituksen kirjoittaja,  esitti anteeksipyynnön "virheistä".  Jonkun piti uhrautua lehden edun vuoksi. Tuntuu maallikosta kuitenkin oudolta, että kukaan muu pääkirjoittajatoimituksesta ei olisi lukenut Saarikosken laatimaa tekstiä ennen julkaisemista.

Samalla aiheutettiin tappio sananvapaudelle. Oleellista oli, että lehti pantiin myötäilemään tilaajia ja ilmoitusten ostajia  lehden taloudellistentappioiden välttämiseksi. On taas yksi naula lisää sananvapauden arkkuun. Näin minä asian koen.

Kärhämän sivutuotteena syntyi ainutlaatuinen otos, jollaista olen pitkään kaivannut. Eri asia on halutaanko sitä käyttää. Saatiin nimittäin vahva näyte, miten varsin suuri joukko, erityisesti pääkirjoituksia lukevat, oikeasti  ajattelee. Otos olisi  merkittävämpi kuin mikään kyselygallupeilla aikaansaatu olisi mahdollinen. Kantansa ilmoittaneet olivat motivoituneita, sillä eihän muuten palautetta toimitukseen olisi tullut runsaasti.

Pääkirjoituksen mieliä kuohuttanut kohta oli lyhyt: "Mitä kauemmas tieteen ytimestä edetään yhteiskunnallisille, humanistisille ja lopulta taiteellisille aloille, sitä vähemmän akateemisessa kilpailussa on empiriaa ja sitä enemmän ideologiaa." 

Tähän lauseeseen lukijat puuttuivat eniten. Muuta kritisoitavaa ei ilmeisesti juurikaan ollut, ei ainakaan niin merkittävää, että  olisi syntynyt tarve nähdä vaivaa muistuttamallla Hesarin toimitusta. Muistoja 70-luvun opiskeluajoilta pääkirjoitus varmaankin nosti pintaan, mutta koska aiheesta on aikaisemmin paljon keskusteltu, tuskin kovin moni koki tarpeen nyt siitä lähettää palautetta lehdelle. 

Miksi tieteiden ja taiteiden arvohierarkiasta puhuminen on mieliä kuohuttava aihe? Syytä eivät ole toimittajatkaan ymmärtäneet. Se heijastuu lehden laatimasta vastineesta (HS14.4).

Vertailukohdaksi otan  koulujen oppiaineet. Poikitteloinen sana oppiaineesta tuottaa helposti  vihamiehen arvostelua saaneen oppiaineen opettajasta. Se mitä tuli sanottu, putkahtaa esille ehkä myöhemmin, kun on jostain muusta syystä on huono hetki. Oppiaineen vähättely jää kaivertamaan mielessä. Kysymys on jossain määrin samasta kuin jos avostelisi kollegan persoonaa; olet ikävä tyyppi ja kaiken lisäksi biologianopettaja. Koulussakin oppiaineille on syntynyt arvohierarkia jotenkin siihen tapaan kuten tieteissä ja taiteissakin. 

Joidenkin opettajien mieliä kiristää aivan aiheellisesti työpaikan epävarma säilyminen puhumattakaan, että avautuisi mahdollisuus lopultakin parempaan virkaan. Myös akateemisten alojen henkilökuntaa näyttäisi pelottavan, mikä on oman työpaikan kohtalo. 1960-70 lukujen taitteesa, kun olin itse jonkin verran toiminut yliopiston laitoksen "juoksupoikana", minulta kysyttiin, miksen pyri tutkijanuralle. Vastasin mielestäni rehellisesti, ettei minulla ole tarpeeksi terävät kyynerpäät. Ilmeisesti kilpailu akateemisista tutkijan tehtävistä ja muista työpaikoista on nykyään vielä ankarampaa kuin silloin.

Miksi pääkijoitus synnytti palautteiden tulvan? Palautteet arvovaltaisen lehden pääkirjoitksesta sai liikkeelle itsesuoluvietti. Tämä vietti reagoi nopeasti, mutta harkinta laahaa perässä. Näin tapahtui Hesarin pääkirjoituksen vaikutuksesta. Jolla  oli edes hiukankin tiedostettu vaikeiden aikojen pelko, hänen itsesuojeluviettinsä reagoi välittömästi, kun lehden uhkaavalta näyttävä lause osui silmiin. Vietti käynnisti puolustuskoneiston ja tuloksena oli pikavastine Hesarin toimitukselle tai johonkin muuhun mediaaan. Sama asia: Daniel Kahneman, taloustieteeb nobelisti 2002: "Ihmisellä on kaksi  keskushermostoperäistä ajattelujärjestelmää. Niistä vanhempi on intuitiivinen ja nopea, kun taas hidas ja rationaalinen on kehittynyt myöhemmin (HS 22.4.21 C4).

Uhkan tunne lähti siitä, että omaa alaa vähätellään - ja vielä julkisesti. Sitähän se tarkoittaa, että omaa alaa ei arvosteta yhtä paljon  kuin eräitä muita tieteen- ja taiteen aloja. Tästä taas seuraa pelko, että myös omaa talaoutta kohtaa laskukierre. Siinäkin tapauksessa itsesuojeluvietti reagoi, mikäli oman aseman noususuunta on vaarassa katketa.


Julkaistu 14.04.21