Sota vaikuttaa Suomen puoluepolitiikkaan
En aluksi ymmärtänyt sitä ratkaisevan tärkeää roolia, mitä puheet sodasta tulisivat näyttelemään suomalaisten puoluekannatukseen ja sitä kautta työehtoihin. Moni sai esiintyä miltei mielinmäärin eduskunnassa ja käyttää muillakin foorumeilla ennätystyspitkiä sisäpoliittisis puheenvuoroja - siltä ainakin tuntui. Sotaa niillä ei hillitty.
Suomalaisiakin oligarkkeja
Oligarkit ovat upporikkaita venäläisiä, jotka ovat rikastuneen kyseenalaisin keinoin kiertämällä lakeja ja sääntöjä. Samoihinkin pankkeihin on myös piilotettu sekä venäläis- että suomalaisirahoja. Rikkaimpien suomalaisten joukosta löytyy henkilöitä ja sukuja, jotka ovat miljonäärejä rehellisin ja laillisin keinoin. Mutta suomalaisten joukossa on heitäkin, joita voisi kutsua suomalaisiksi oligarkeiksi, koska he ovat vaurastuneet veroja kiertämällä ja veoparatiiseja hyväksikäyttäen. Kun aihetta pengottiin, vain hetken ilmiö sai mediassa julkisuutta - liekö medialle siitä suorastaan maksettu?
Venäläisen ja suomalaisen rikkaan ulkoinen olemus usein on kuitenkin erilainen. Venäläiset upporikkaat eivät piilottele vaurauttaan kuten ylellisiä huvijahtejaan ja prameita kiinteistöjään. Sitävastoin Suomen rikkaimmatkit elävät yleensä suorastaan vaatimattomasti. Heidän tavoitteena ainakin usei näyttäisi olevan, ettei poikkeuksellista varakkuutta edes huomata.
Kumpi on parempi: itsevalta vai demokratia?
Lahes kielletty kysymys. Suomessa. Monien vaalien jälkeen on vahvistunut näkemys, että suomalaisten tulee kannattaa kansanvaltaa. Mitä vaaleilla päätetään, on totuttu, että se on tietysti oikein. "Kyllä kansa tietää."
Yksikin demokraattisesti valittu osapuoli saattaa kaataa yksimielisyyttä edellyttävän sopimuksen. Näinhän kävi Ruotsin ja Suomen Natoon liittymisen osalta, kun yritettiin sopimusta käytäntöön pikavauhtia. Siitä tuli myös joillekin demokratioille houkuteleva esimerkki. Miksei meidänkin maamme vaadi poikkeusetuja, jos kerran joku muu näin tekee?
Kun nyt nähtiin, että sellaisen onnistuu, riittää omanedun tavoittelijoita muiden kustannuksella. Turkki jää tuskin ainoaksi. Erityisen herkkä alue on valtioiden taloudelliset edut, kun on lähdetty tinkimään yksimielisyyttä vaativista sopimuksista. Malli tarttuu senjälkeen, koska jotkut ryhmät tai jopa kokonaiset kansat napisevat. Jollei mekin näin saada tehdä, millä oikeudella joku muu? Aina on vaarana, että naapurimaatkin saavat ikävän "tartunnan", joka paisuu.
Läntisillä suurvalloilla on kiusaus tinkiä Ukrainalle antamistaan lupauksista. Ukrainan on kuitenkin suorastaan pakko antaa periksi saamistaan apulupauksista, koska muutoin länsimaat tinkivät auttamislupauksistaan vieläkin enemmän. Ei auttajia (eikä myöskään Suomen oligarkkeja) saa suututtaa, vaikka avunsaanti hiipuu. Toki tästä on uutisten kautta vaikea saada uskottavaa tietoa. Epäilläänpä jopa, että monen Ukrainan auttajajamaan boikotit venäjänkauppaa vastaan ovat kääntyneet Venäjän eduksi, suorastaan Venäjän tulolähteeksi. Näin on saattanut tapahtua myös Suomen kustannuksella. Jollei tätä hyväksyttäisi, Suomenkin talous kärsii. Käsi sydämelle: kumpi on pahempi, vaikkapa oman maan kansalaisten vapaa-ajan vieton hintojen nousu vai tuhannet sodan uhrit Ukrainan sodassa? Tästä Suomikin kiistelee päätöksenteon taustalla monen muun maan tavoin.
Virallinen perustelu on, että Ukraina ei saa päästä voitolle, jottei varsinaiset taistelut leviä Ukraianan rajaojen ulkopuolelle. Siksi Ukrainalle ei myöskään anneta tehokkaita aseita. Syy on ainakin osaksi demokraattisen päätöksenteon. Huonon päätöksen purku tai sen tilalle pienikin korjaus vaativat aikaavievän monipolvisen uuden päätöksenteon. Sensijaan Venäjä voi toimia heti, kun aukeaa mahdollisuus hyötyä Venäjän hyväksi. Pelkkä Putinin hyväksyntä riittää.
Yritin ymmärtää myös Vladimir Putinin henkilökohtaiset motiivit
Venäjän hyökkäys Ukrainaa vastaan on ohjannut Vladimir Putinin toimia jo kauan. Pelottava mutta uutisten perusteella looginen johtopäätös on, että Putinin mielessä Ukrainan kukistaminen on vasta alkusoittoa. Sitten on vuorossa muitakin jo Putinin käytännössä yksin päättämiä hyökkäyskohteita. Onko Veäjän odotetttua heikompi menestys sodassa vain vaikuttanut sotatoimien ajoitukseen?
Putinin valloitussodat todenteolla aloitti hyökkäys Syyriaan, koska Syyrian haltuunotto sujui helposti. Tärkein yllyke Putinille silloin saattoi olla se, että Syyrian hallintaanotto tapahtui ilman länsimaiden merkittäviä vastatoimia tai edes vastalauseita. Silloinhan Putinille suorastaan tarjottiin vieraan valtion valtaamiseen vapaat kädet. Länsimaiden ongelma median mukaan oli vain se, kuinka länsmaat saivat siirrettyä ajoissa ilmavoimansa pois Syyriasta, jottei tulisi vahingossa lentokoneiden yhteentörmäyksiä ja harhalaukauksia, joista Venäjä pääsisi syyttämään länsmaita. Nythän Syyriasta on tullut Venäjän reservi, josta Venäjä on voinut siirtää kokeneita taistelijota Ukrainan rintamalle.
Venäjän hyökkäystä Ukrainaa vastaan on selitetty Putinin kärsimillä vainoharhoiilla. Se olisi helppo selitys ja keino vierittää sota yhden henkilön syyksi. Useimmat venäläiset tuntuvat ajattelevan ainakin toistaiseksi, että sota on Venäjän kannalta järkevä eikä suinkaan vainoharha. Käsitys toivottavasti muuttuu.
Vainoharhat ovat olleet yleisiä yksinvaltiailla kautta tunnetun historian. Enemmän tai vähemmän sellainen harha on eittämättä myös Putinilla, mutta kenelläpä meillä kaduntallaajistakaan ei olisi edes ajoittain vainoharhan oireita. Mutta jollei ole valtaa, ei vainoharhoista ole suurta vaaraa. Aina kuitenkin joukossa on myös vaarallisia vainoharhaisia, joiden motiivit ovat samantapaisia kuin on ollut koulusurmaajilla ja muilla väkivaltarikollisilla.
Vainoharhaan verrattava pakottava tarve on meissä jokaisella, jos olemme henkisesti terveitä. Se on itsesuojeluviettimme. Jollei sellaista olisi, ei säilyisi elosssa juuri muita kuin pakkosuojelun ansioasta vartioituja hoidokkeja.
Ukrainan sodan lopettamiseksi edelleen yritetään neuvotella Putinin kanssa, vaikka pitäisi olla selvää, ettei se toimi. Vain häviölle jäänyt nuvottelee rauhasta. Länsimaiden kaikkien organisaatioiden säännöt ja käytännöt kuitenkin edelleen vaativat, että pitää neuvotella ja luottaa, että neuvottelutulos toimii, vaikka on nähty, ettei tämä onnistu Putinin kanssa.
Toimiva tie sodan lopettamiseksi saattaisi olla, että syntyy tai luodaan uhka, mikä vakavasti vaarantaa Putinin hengen. Jos on siinä perää, että Putin kovasti pelkäsi koronatartuntaa, pelko hengenvaarasta saattaa olla Putinin heikko kohta. Jokatapauksessa Vladimir Putinin on erittäin vaikea säilyttää oma henkensä. Jos hän ei henkensä menettämistä pelkää, se todistaisi, että hän on todellakin harhojen vallassa. Mikäli nimittäin Putin joutuu väistymään, hän jokseenkin varmasti päätyy vankilaan ja sitten kokee kuolemanrangaistuksen, jollei jo sitä ennen joudu alaistensa ja kilpailijoidensa lynkkaamaksi. Varmasti liikkeellä on myös sekopäitä seikkailijoita, jotka tavoittelevat mainetta ja kunniaa surmaamalla Putin. Vaikka siitä jäisi kiinni ja joutuisi vankilaan loppuiäkseen tai päätyy ammuttavaksi, se toisi surmaajalle ikuista mainetta, sillä on olemassa sellaisiakin turhautuneita, jotka tavoittelevat oman kuolemansa jälkeistä mainetta. Nimi muistettaisi aina.
Nyt Putin taistelee ennenkaikkea hengestään ja kaiken mitä hän tekee, hän joutuu arvioimaan, mikä vaikutus sillä on hänen hengissäsäilymisen kannalta. Siksi sotaan panostetaan aina vain enemmän. Vakava hengenvaara kasvaa, kun Putin menettää valtaansa, mikäli maailmalla leviää tulkinta, että Putinin sotaretki epäonnistui - oli se sitten väärä tai oikea tulkinta.
Kautta aikojen on syntynyt kansannousuja, jotka ovat suistaneet hallitsijoita vallasta. Nyt Putinin syrjäyttäminen omien kansalaisten toimesta olisi länsimaisen moraalin mukaan parasta, mitä kuvitella saattaa. Monesti on syntynyt mellakoita kuin tyhjästä ilman ymmärrettävää syytä. Länsimaisen ajattelun mukaan pitää aina kuitenkin löytyä hyviä syitä, vaikka toisaalta myönnetään, että sattumillakin on ollut suuri rooli, mikä saattaa peittää todelliset sodan syyt, jos sellaisia on edes ollut.
Ei tarvitse palata pohdiskeluissa maailmansotien aikoihin. Pienestä saattoi olla kiinni, ettei Donalt Trumpin lietsoman katumellakoinnin tuloksena häntä valittu toiselle kaudelle Yhdysvaltain presidentiksi. Sekin oli lopulta lähellä, ettei Trump tullut valituksi vaaleilla. Minun on vaikea nähhdä, kumpi henkilö olisi vaarallisempi maailmalle: Donald Trump vai Vladimir Putin. Ei demokraattinen hallinto aina kansakuntia ole pelastanut itsevallalta. Molempien ajattelu sisältää maailamanrauhan kannalta valtavia vaaroja. Molemmat ovat uhkailleet myös ydinaseen käytöllä.
Yhä ilmeisemmin näyttää siltä, että Putin on jo etukäteen päättänyt, missä tilanteessa hän määrää käytetteväksi ydinaseen tai tuhovoimaltaan siihen verrattavan muun aseen. Siinä tapauksessa ei ole enää mahdollisuutta harkintaan puhumattakaan neuvotteluista, jotka eivät edes toimi, mikäli Putin hallitsee. Tuskin uudelleen ihmiskunnalle sattuu niin hyvä onni, että ydinasetta kuljettaa ydinaseen laukaisemisesta kieltäytyjä. Kerrotaan, että venäläisen sukelluveneen kapteeni kieltäytyi noudattamasta käskyä Kuubankriisin aikana ja esti ydinsodan syttymisen.
Usein länsimaisten demokratioiden johtajien suosio on romahtanut kesken vaalikauden. Demokratiassa entinen johtaja saa silloin usein palkkioviran eikä häntä ainakaan ranagaista, mikä on siinä mielessä hyvä ratkaisu, että olisi kansantaloudellista haaskausta jättää käyttämättä politiikassa tai huomattavassa asemassa pätevöityneitä henkilöitä. Pahimmillaankin tällainen suosion menettänyt joutuu joksikin aikaa jäähylle, mutta on sen jälkeen taas valmis johtavaan asemaan. Siinä syy, mikä tekee demokratioista maailmanrauhan kannalta paremman kuin yksinvaltainen hallintomalli. Valitettavasti kuitenkaan aidot vaalit eivät aina voi estää, etteikö aidoilla vaaleilla valittu voi joskus nousta itsevaltaiseksi hirmuhallisijaksi. Toki se on epätodennäköistä.
Ihmislaji on sotaisa. Mieleeni on jäänyt tutkijoiden löytö, että Labradorin niemimaalla oli kauan naapureina kaksi turkiksilla kauppaa käyvää intiaaniheimoa, jotka eivät koskaan sotineet keskenään. Jos havainto on totta, kyse on varmaankin varsin lyhyestä naapuruussuhteesta. Yrittäkääpä etsiä Euroopan historiasta usean vuoden sodaton ajanjakso! Ei sellaisia löydy muualtakaan. Niin kauas taaksepäin kuin on tietoa, löytyy sotia. Me eurooppalaiset ehdimme toisen maailmansodan jälkeen muutaman vuosikymmenen haaveilla ikuisesta rauhanajasta. Sodat Bakanilla olivat vain häiritsevä pieni särö rauhantilaan.
Sotien syynä on ainakin enimmäkseen kamppailu elintilasta ja resursseista. Tämän lainalaisuuden osoittaminen on usein vaikeaa. Sodan syynä ovat yleinen puute, jonkin luonnonvaran ehtyminen ja talouden laskukaudet, mutta ne ovat hankalia osoittaa syylliseksi seuraaviin sotiin. Varsinkin sodan ajoitus on vaikea ymmärtää. Nyt soditaan ja uhkaillaan sodan laajenevan, koska kaasusta, öljyst, hiilestä, ydinsähköstä, vehnäpelloista, kasteluvedestä, vesiväylistä ja monesta muusta talouden resurssista on puutetta - ei välttämättä todellista vaan aikaisempaan verrattua vajausta.
Jos sodan tarkoitus oli edistää taloutta, jonka puutteet ovat sotien perimmäinen syy, silloin hyökkäyksessä olisi ehkä vanhan ajattelun mukaan järkeä. Sellaiseen ajatteluun ei kuitenkaan viittaa lentokenttien, rautateiden ja muun infrastruktuurin tuhoaminen, mikä tuo Venäjälle korjauskulut, jos se menestyy sodassaan. Samanlailla kerrostalojen hävittäminen on vaikea nähdä taisteluihin liittyvänä sotatoimena, joka ei olisi tulevan talouden rasite, vaikka olisikin tarkoitus, että alueella tulee asumaan vennäläisiä ukrainalaisten tilalla. Siviilien ja vangittujen sotilaiden törkeä kohtelu ja kiduttaminen viittaavat enemmän sodanjohdon sadistiseen luonteeseen kuin sotamenestyksen tavoitteluun,
Sota voi syttyä myös näennäisesti ennakkoon tai se voi syntyä pitkällä viiveellä. Sitäpaitsi puutteen määrän ja ajoituksen perusteella sodan alkamisajankohtaa lienee mahdoton ennustaa. Mukaan tarvitaan onnettomia sattumia. Jokainen kuitenkin joutuu myöntämään, että taloudellisilla syillä on suuri merkitys. Miten vaaleissa äänestetään tai jollei varmuuden vuoksi uskalleta pitää oikeita vaaleja, sillä on ennenptkää vaikutus, miten kansa reagoi kaduilla ja kauppojen jonoissa, vaikka kuinka harjoitettaisi aivopsua.
aloitettu 29.4.2022
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti