Pari vuotta aukkohakkuun jälkeen paikalla on entisten metsäkasvien lisäksi koneiden mukana tulleita toisten ympäristöjen lajeja. Puhutaan luonnon siemenpankista, kun kauan sitten maahan hautautuneita siemeniä jälleen itää. Huhtakurjenpolven siemenet lähtevät kasvamaan, jos niitä kärventää metsäpalo tai nuotio. Myös nykykäytännön mukainen uusi hakkuuaukko saa aikaan itämiselle riittävän kuumuuden, kun aurinko porottaa paljaaseen maahan. Samasta syystä elpyy hakkuualoilla myös harvalukuiseksi käynyt hirvenkello.
Erityisen rikas kasvillisuus hakkuuaukkoon syntyy, jos metsän paikalla on joskus asuttu. Maapohjan muokkaus nostaa pintaan entisten mummojen ryytimaiden ja entisajan rikkaruohojen siemeniä. Tämä voisi olla yksi selitys kelta-apilalle, jonka Seppo Vuokko kertoi löytäneensä aukosta. Avohakkuun jälkeen itse tapasin entiseltä asuinpaikalta jänönapilan ja muitakin sen ajan kulttuurin tyyppilajeja.
Vesaikkovaihe
Aukkohakkuiden jälkeiset vesaikot tuottavat runsaan hirvikannan
Parin vuoden kuluttua kukkien asemasta rehevän maaperän ovat vallanneet kastikkaheinät, yksipuolisesti horsmat ja kuolleenkourasaniaiset. Vielä näitäkin enemmän vadelmaryteiköt ja muu pensaikko vaikeuttavat liikkumista. Pahinta on, että kaivinkoneen tekemät lähes puolimetriset jyrkkäreunaiset kuopat eivät näy heinien alta. Niitä syntyy, kun tehdään parin metrin välein erikseen mätäs jokaista kuusen istutustainta varten.
Kauan "autiomaata"
20 vuoden kulutta, ja osin myös siitä eteenpäin, nykyaikaisin menetelmin kuusikoksi metsitetty hakkuaukko on muuttunut kuin "autiomaaksi". Maan pinnan peittää neulasmatto ja vasta harvennushakkuun jälkeen menestyy edes sammal. Eivät pärjää sienetkään paitsi pikkuriikkinen maahan varisseita neulasia lahottava kuusenneulasnahikas. Eivät palaudu mustikanvarvut, vaikka maapohjan nimenä on mustikkatyyppi.
Uudestaan kuusikoksi ohjeiden vastaisesti
Kuusikon päätehakkuun jälkeen alkaa sama kierto uudestaa: aluksi muokkaus ja kuusentaimet, Tiedetään kyllä, että maannousema sienitaudista ja kirjanpainaja kuoriaisista tulee koitumaan suuret tappiot. Puhtaat kuusikot kestävät huonosti muitakin tuhoja ja tauteja.
Kuitenkaan puulajin vaihto ei onnistu ennenkuin hirvieläimiä on rankasti vähennetty. Viljavalla maalla ilman hirviä rauduskoivu ja myös mänty kasvaisivat nopeasti ja laadukkaiksi eikä tarvita muuta kuin oikea-aikainen taimikon harvennnus raivaussahalla. Meidät on saatu hirvien takia pelkäämään, että mäntyä ei voi kasvattattaa lihavilla mailla. Kyllä myös mänty menestyy viljavalla maalla, mutta se pitää kasvattaa tiheämpänä jotta puun laatu pysyy hyvänä.
Hakkuutapojen vaihtoehdot
Jollei halua metsäänsä edellä kuvattua rehevän maan avo- eli päätehakkuuta, pääsääntöisesti kannattaa valita hakattavaksi järeitä ja huonolaatuisia puita. Silloin hakkuutapa on ylispuuharvennus.
Jos kasvutilaa isoilta puilta vapautuu, samalla kertaa nuorempaa puustoa ei heti kannattaisi harventaa. Silloin hakkuutapa on enemmän jatkuva kasvatus, jota markkinoidaan ympäristöystävällisenä hakkuutapana. Se lisää metsän puuaineksen määrää, joten hiilinielukin kasvaa.
Hakkuutavasta riippumatta vähäarvoiset ja lahovikaiset puuyksilöt, jotka eivät kelpaa teollisuudelle, edistävät parhaiten luonnon monimuotoisuutta sekä pystyyn jätettyinä että kaatuneina. Näiden säästöpuiden valintaan löytyy ohjeita: Mitä ovat säästöpuut.
Koneeet rikkovat metsän pintakasvillisuutta. Kohtuullisessa määrin se on hyvä asia, sillä se edistää metsän luontaista uudistumista. Varjoonkin kasvaa kuusen taimia, joista viljavalla maapohjalla saadaan raivausten ja täydennysistutusten auttamana hyvälaatuista teollisuuden raaka-ainetta. Valoisiin kohtiin tulee myös männyn ja rauduskoivun taimia, joita kuitenkin runteleee hirvi. Tuhoa saattaa täydentää taimikon harventaja, joka ei tunne raudus- ja hieskoivun eroja. Yleensä on tyydyttävä rauduskoivua kehnompiin hieskoivuihin, jotka harvoin saavuttaisivat tukkipuun mitat. Kun jo ensiharvennuksessa valtaosa hieskoivuista hakataan, tuloksena on lähes puhdas kuusikko monta kymmentä vuotta eteenpäin. Tarvittaisiin kuitenkin sekapuustoa suojaamaan kuusikon terveyttä ja palvelemaan luonnon monimuotoisuutta.
Karulle kasvualustalle syntyy aina riittävästi hyviä männyntaimia luonnostaan, kun mäntyvaltaista metsää harvennetaan tai avohakataan siemenpuuasennon kautta. Jollei olla aivan maantien varressa tai talojen nurkilla, hirvi tulee vikuuttamaan männnyntaimet kaikkialta. Niitä on pelastettavissa, jos jaksaa levittää hirvikarkotetta joka taimen uusiin vuosikasvaimiin. Siitäkin huolimatta tuloksena usein on vajaatuottoinen "metsä", kun joudutaan säästämään karulla maalla pieniksi jääviä kuusia ja hieskoivuja täydentämään taimikkoa.
Menetetyt männyt
Hirvien aiheuttamat tappiot metsissämme ovat valtavat. Helposti unohtuu tilanne, mihin pitää verrata. Nimittäin ne kaikkia nopeasti kasvavat komeat ja järeät mäntytukkipuumme, joita ei enää talousmetsistä kauan löydy, ovat aloittaneet kasvunsa viljavalla maaperällä. Sekapuustona männyn rungoista on tullut suoria ja laatua huonontavat alaoksat ovat karsiutuneet. Mäntyvaltaisissa sekametsissä ovat myös parhaat mustikkapaikat, kuusikot ovat liian varjoisia. Tällaisia männiköitä mustikkamaineen ei enää synny uusia, koska hirvi viljavilta mailta varmasti poimii männyntaimet. Monimuoitoisuus kapenee kuusten jäädessä jäljelle ja vallatessa männyn sekä muidenkin puulajien luontaiset kasvupaikat. Luontomme yksipuolistuu Suomen kuusettuessa.
Parasta metsille on ollut hirvien vähentäminen
Jotta kyllin monella metsästäjällä säilyisi motivaatio osallistua hirvijahteihin, hirvikantaa on pidetty aivan liian suurena. Näin on ollut myös Lounaia-Suomessa., mutta siellä se an onnistuhut vasta kun avuksi on saatu susia. Hirven merkitystä metsien kasvulle ja Suomen tulevaisuudelle liian harva ymmärtää. Hirvieläimet ovat metsänhoidon ongelma Saksassa ja muuallakin Euroopan metsissä. Kestäisikö kantti neuvotella muiden maiden kanssa paremmasta hirvieläinpolitiikasta?
julkaistu 1.8.2021
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti