Mammutin ja ihmisen muinainen symbioosi

Euroopan ja Pohjois-Amerikan  samanaikaiset jääkaudet toistuivat 100 000 vuoden välein ainakin miljoona vuotta. Viimeisin jääkausi päättyi 12 000 vuotta sitten. Silloin valtavien mammuttiarojen tilalle levisi metsävaltainen kasvillisuus. Todisteena on monipuolinen ja runsas valikoima fossiileja.

TV:ssä vuoden 2020 lopulla nähty tuore dokumentti Jääkauden jättiläiset keskittyy suurten nisäkkäiden sukupuuttojen syihin. Kyseessä on jatkoa vuoden 2016 TV-dokumentille. Tämä artikkelini on lisäys sille, mitä aikaisemmin kirjoitin jääkaudesta vuoden 2016 TV-dokumentin innoittamana. Silloin tein  katsauksen sellaisista olosuhteista, jotka ovat ajaneet sukupuuttoon suuria eläimiä ja myös pienempiä lajeja. Lisää vuoden 2016 TV-dokumentista

Olin jo aiemmin sillä kannalla, että jääkauden jättiläiset ajoi sukupuuttoon ilmastomuutos eikä ihminen. Uudemmat tutkimukset, joita TV:ssä esiteltiin, eivät muuttaneet käsitystäni. Tosin aloin epäillä, etteivät tutkijatkaan uskoneet ihmisen ainakaan näin voimakkaaseen osuuteen jääkauden sukupuuttojen aiheuttajana. Ehkä TV-ohjelmat  tarkoituksella liioittelevat saalistiksen vaikutusta, jotta kuvitukseen saatiin kaupallisista syistä jättiläiseläinten tappokohtauksia.

On makuasia, voidaanko  jättiläiseläinten sukupuutoista ihmistä syyttää lainkaan, jos ihmiset surmasivat vielä elossa olevien saaliseläinten populaatioiden viimeisiä rippeitä, vaikka näitä rippeitä olisi sinnitellyt hengissä jopa vuosisatoja. Sananmukaisesti tulkiten saattoi väite sukupuuton syistä olla totta siinä mielessä, että viimeiset yksilöt todella metsästettiin. Mutta jos sitä ennen näiden eläinten kannat olivat romahtaneet alle toipumiskykynsä muista syistä kuin metsästyksestä, on kyseenalaista syyttää sukupuutoista ihmistä.

Minkään kasvissyöjän elintärkeä ravinto ei voi pitkään ehtyä nopeammin kuin kasvit  uusiutuvat. Kun tärkeiden ravintokasvien käyttäjiä menehtyy nälkään tai nälän seurauksiin, ravintokasvit alkavat taas runsastua. Tätä korjausliikettä auttavat pedot, joiden perusravinto on kasvituotantoon nähden liian tehokkaat kasvinsyöjät.Tällainen korjausliike saattaa kestää kauan. Se voi mennä jopa  uuteen ääriasentoon, jos kasviainesta jää runsaasti käyttämättä. Jollei tilanne kohtuuajassa korjaudu, tilalle kehittyy aikaisemmasta poikkeavaa kasvissyöjäeläimistöä.

Malliksi ravintoketjun huipusta sopii neandertalin ihminen, joka oli  kylmien arojen suurten petojen roolissa Euroopassa yli 40 000 vuotta takaperin. Neandertalin ihmisiä oli elänyt jo edellisten jääkausien aikana. Elintärkeä ravinto näille ihmisille olivat suuret nisäkkäät,varsinkin mammutit. Vaikka ihminen oli pienikokoinen mammuttiin verrattuna, pienuuden kompensoi suurriistan metsästäjien kyky yhteistyöhön. Heidän fysiologiasta ja anatomiasta, käyttäytymisen ja kulttuurin ohella, löytyy sopeutumia, jotka auttoivat selviytymään mammuttiaron ankarissa olosuhteissa.

Tässä ympäristössä neandertalin ihmiset eivät takuuvarmasti surmanneet suuria nisäkkäitä edes vähiin, vaikka kyseessä oli tärkein ravintoeläin. Sellainen olisi ollut itsemurha. Sitä he tietenkään eivät osanneet päätellä. Kun jostain syystä elintärkeä riista kävi vähiin, aikaisempaa kiihkeämmin sitä metsästettiin. 

Ei ihminen ole näistä ajoista muuttunut. Toki vapaa-ajan metsästyksessä on tiukkoja saaliskiintiöitä ja pyynnin rajauksia, jotteivat pyynnin kohteet  ehtyisi. Rajoittuksia noudatetaan, koska huvimetsästys ei vaikeuta toimeentuloa. Sensijaan valtamerien liikakalastus vain pahenee siellä, missä on kyse kalastajien toimeentulosta eikä harrastuksesta. Ei ole kuin sata vuotta siitä, kun valaanpyytäjät tuhosivat oman elinkeinonsa, vaikka jo paljon aikaisemmin nähtiin, että liikapyynti johtaa valaskantojen romahdukseen.

Kriittisiä aikoja olivat arojen jättiläiseläimille kylmien kausien väliset lämpökaudet, jolloin metsiä kasvoi mammuttiaroille. Tämän seurauksena taantuivat mammutit ja muut aron suuret nisäkkäät mukaanlukien  neandertalin ihmiset. 

Ilmasto oli monta kertaa pitkiä jaksoja isoilla alueilla suotuisa juuri sille kasvillisuudelle, jonka käyttäjäksi evoluutio  muokkasi mammuttia satojatuhansia vuosia. Kun sikäläiset ihmiset ajautuivat vaikeuksiin - ja sellaista tapahtui varmaankin monta kertaa - perimmäinen syy oli luultavasti usein ilmastomuutos, mikä supisti mammuttien käyttämän ravinnon saantia. Ruohoa saattoi olla hangen alla niukemmin kolean kesän jäljiltä. Tai lumiolosuhteet haittasivat ruohoon käsiksipääsyä. (Dokumentin mukaan yksi mammutti tarvitsi ruohoa 200 kiloa päivässä, kyseessä lienee kuivapaino.) Häiriöt ravinnonsaannissa saattoivat olla kerralla vähäisiä, mutta toistuvia vuosisatojen jaksoina. Jos näin oli, jonkin alueen mammuttikanta ja mammuttia metsästävät ihmiset eivätkä enää toipuneeti katovuosista. Mutta sama ilmastokehitys ehkä paransi joidenkin toisten seutujen ruohostoja mammuttien tavinnoksi, mikä pelasti mammuttien metsästäjiä. 

Eivät kaikki neandertalin ihmiset olleet mammutinmetsästäjiä. Luolista on löydetty todisteita muustakin ravinnosta ja elintavasta. Sopisi yleiskuvaan, että silloin oli suurriista ehtynyt. 

Nykyihmisten saapuminen Eurooppaan 45 000 vuotta sitten aiheutti ainakin kilpailutilanteen - jollei pahempaakin - nykyihmisten ja neardentalin ihmisten välille. Joka tapauksessa neandertalin ihmiset kuolivat sukupuuttooni 40 000 vuotta sitten. Ehkä heistä viimeiset elivät meren rannoilta saatavalla korvikeravinnolla. Tosin sen ei olisi tarvinnut olla korviketta, jolleivat paremmin uudenlaiseen ympäristöön sopeutuneet ihmiset olisi kilpailleet samasta elintilasta ja ravinnosta. On hyvin yleistä, että kun resurssit ehtyvät, rippeistä viimeistään kilpaillaan ankarasti.

Mammutinmetsästäjien asuttama ekolokero, mammuttiarot, katosi, koska ilmastomuutos suosi puiden kasvua, mikä tukahdutti arojen ruohostot. Tämä avasi nykyihmisille uudenlaisia elinmahdollisuuksia. Heillä oli aikaisemmista kotiseuduista johtuen, vaikka siitä olisi kulunut monta sukupolvea, valmiiksi etulyöntiasema hyödyntää sellaista ympäristöä sekä elintapojensa että anataomiansa ja fysiologiansa osalta verrattuna neandertalin ihmisiin, jotka sentähden hävisivät kilpailun ja kuolivat sukupuuttoon.

Aikajänteet ovat todella pitkiä, kun on kysymys jääkauden jättiläisten kannanvaihteluista. Sen lisäksi TV-dokumenttia seuratessa on pidettävä mielessä, että suuria eläimiä oli harvassa, vaikka taiteilijat esittelevät kuvituksessaan eläinvilinää. Esimerkki siitä, kuinka vähän ihmisiä oli ja miksi heille pitkään riitti ravintoa, on dokumentissa kerrottu arvio, että jääkauden aikana koko Eurooppaan mahtui ehkä vain 1000 neandertalin ihmistä.

Mannerliikunnat ovat ilmastomuutosten taustalla.Ne selittävät, mitä reittiä Pohjois-Amerikka sai ensimmäiset ihmisasukkaansa. Mannerliikunnoista seurasi monimutkaisten vaiheiden jälkeen, että syntyi maayhteys Aasian ja Amerikan välille nykyisen Beringinsalmen paikkeille. Sitä kautta Amerikka sai ensimmäiset ihmisasukkaansa. He polveutuivat nykyihmisista. Koska myös Amerikan puolella vallitsi jääkausi ja samankaltaiset olosuhteet kuin Euraasiassa, näistäkin ihmisistä kehittyi mammuttien ja muidenkin jääkauden jättiläisten metsästäjiä. Olihan sellaisen ekolokeron huippu vapaana, koska neandertalin ihmiset tai vastaavat aikaisemmin evoluution tähän ekolokeroon sopeuttamat ihmiset puuttuivat Amerikan mammuttiaroilta.

Dokumentti esittää mielenkiintoisen väitteen. Sen mukaan Amerikan mammuttiaroilla ei aikuisia mammutteja pyytänyt ravinnokseen mikään peto. Vasta kun maanosaan vaelsivat  nykyihmisten jälkeläiset, nämä ottivat sikäläisen mammuttiaron ravintoketjun huippupedon paikan. Siihen sopeutuminen/evoluutio vei ehkä pitkän ajan. Ei siis mammutin ja muun suurriistan metsästys ollut vain neandertalin ihmisten  pääelinkeino mammuttiaron kaltaisissa oloissa. 

Sitä ennenkin mammuttiaroilla liikalisääntymisen estoa oli tietysti tapahtunut. Huonon ravintotilanteen vallitessa mammutin poikasia menehtyi nälkään, koska emot eivät jaksaneet poikasiaan riittävästi imettää tai lauman voimat eivät riittäneet karkottamaan  niitä petoja, jotka tavoittelivat mammuttien poikasia. (Näin toimi myös Afrikan savanneilla liikalisääntymisen esto norsuilla vielä parisataa vuotta takaperin.) Kannansäätely jäi myös tautien, loisien ja syöpäläisten tehtäväksi, jotta mammuttiarot säilyivät tuottavina. Olkoon muinasuutta tai nykyaikaa, sellainen kannansäätelyn mekanismi muodostuu aina ekosysteemiin. 

Ilmastomuutos aiheuttaa ketjureaktiona ekosysteemien muutoksia. Siksi uusille eläin- ja ihmisryhmille ja niiden muodostamille ravintoketjuille aukesi uudenlaisia elinmahdollisuuksia jääkauden loppuvaiheissa. Metsäisen ympäristön synty mammuttiaron tilalle saattoi tapahtua nopeasti ainakin aikaisempiin muutoksiin verrattuna. 

Tuntuu ilmeiseltä, että jääkausien loppuvaiheiden muutokset etenivät laikkuina. Mikä ennen oli riittävälle heinänkasvulle liian kylmä tai kuiva alue, oli jossain myöhemmin heinänkasvulle optimaalinen. Silloin sinne hakeutuivat - tai ehkä oikeammin sanottuna usein siellä jäivät henkiin - viimeiset mammutit ja niiden metsästäjät. Kun arojen tilalle metsät valtasivat paljon alaa, 3/4 ruohostoja laiduntavista jääkauden jättiläislajeista menehtyi sukupuuttoon. Samalla loppuivat maapallolta myös suurriistanmetsästäjät ja heidän kulttuurinsa. 

Aina ilmastomuutos muokkaa kulttuureja, koska se pakottaa elinkeinojen muutoksiin - vaikkakin hapuillen, jollei ole valmista mallia, jota kopioida. Sitten uudistukset pienin askelin syrjäyttävät vanhaa poistuvaa toimeentulon mallia. Metsästäjille mammutiarojen paikalla merkittävä uusi ravinnonlähde lienee hirvieläimet, joiden elinolot paranivat. Siksi niiden pyyntiin liittyvät  kulttuurit valtasivat alaa metsäisten seutujen laajetessa. 

Julkistettu 17.12.2020