Vaikka kuinka ahkerasti hoidamme lapsia ja vanhuksia tai rakennamme taloja toisillemme, jääkö yhtään uutta euroa näistä puuhista Suomea rikastuttamaan? Tätä pohti Osmo Soininvaaran blogilla nimimerkki. Kysymys jäi myös minua vaivaamaan.
Jotain jää oman kansantaloutemme hyväksi, mikäli paistamme pizzoja, mutta niiden ostajat ovat ulkomaalaisia turisteja. Tällöinhän tapahtuu vientiä, jota pidetään talouskasvun perustana. Mutta onko kuitenkaan aina näin?
https://www.soininvaara.fi/2021/04/26/pienipalkaisten-heikko-asema-on-tyottomyysongelman-ydinkysymys/
Yritän lähestytä aihetta siltä kannalta, miten toimii koko maailmantalous. Ovatko myös maailmantalouden periaatteet samat kuin itsenäisten maiden, kuten vaikkapa Suomen? Onko niin, että saman logiikan mukaan kuin kasvaa Suomen talous, kasvaa myös maailmantalous, vaikkei maapallolta myydä mitään ulkoavaruuteen? Mistä maailmantalous kokonaisuutena saa ikäänkuin vientituloja? Maailmantaloushan kasvaa välillä nopeammin ja välillä hitaammin, toisinaan varmaan taantuenkin, mutta kuitenkin keskimääräisesti kasvu-uran säilyttäen?
Työn merkitystä liioitellaan
Eivät suinkaan orjat ja muut raatajat ole jatkuvasti vuosituhansien ajan lisänneet työtahtiaan, mikä selittäsi jatkuvan talouskasvun. Ihmiskunta on nyt vauraampi kuin koskaan. Ihmiskunta on pitkään vaurastunut myös asukasta kohden laskien, vaikka hyvinvointierot ovatkin valtavat. Riittääkö maapallon väkimäärän suunnaton kasvu selitykseksi? Jos, niin miten.
Eri aikojen ja eri seutujen hyvinvointia on vaikea verrata. Päättely jää pitkälti mutu-tuntumaksi, koska vertailua on tehtävä vertailukelvottomien mittojen perusteella. Olisiko nimittäin päättely oikeampi vaikkapa oravannahkojen kuin kultakorujen perusteella tai ilmaiseeko nälkäkuolemien väheneminen paremmin vaurastumista?
Keksinnöt korvaavat työnteon
Eihän siitä mihinkään pääse, että maailmantalouden kasvun perusta ovat keksinnöt eli paremmat innovaatiot. Niiden voimalla talous kasvaa siinäkin tapauksessa, vaikka samanaikaisesti vähentäisimme työntekoa. Tällainen työnteon vähättely voi tuntua oudolta ja se on useimpien suomalaisten poliitikkojen mielestä miltei kielletty aihe. Eipä vasemmistoon lukeutuvat kiellä ahertamisen merkitystä, vaikka pitävätkin sitä vähemmän tärkeänä kuin oikeistolaiset. Vai onko näin?
Vaikka kuinka vaurastuisimme, emme silti pelkän rahan voimalla pärjää. Myös ahkeraa ihmistyötä tullaan edelleen tarvitsemaan, vaikka aina vain vähemmän, sillä koneet ja automatiikka eivät kykene jatkossakaan korvaamaan riittävästi auttavaa ihmistä. Riittäisi, että työtä teemme sentähden, että tarvitsemme toinen toisiltamme sellaista apua, jota koneet eivät osaa antaa tarpeeksi. Näiden auttavien ihmisten rooliksi tosin jää yhä enemmän ohjata innovaatioiden kehittelyä sekä fyysisessä että henkisessä terveydenhoidossa ja lukemattomissa arkipäivän askareissa.
Innovaatiot ratkaisevat
Taas joudun toistelemaan innovaatioiden tärkeyttä. Sitä aihetttahan olen käsitellyt aikaisemminkin monessa artikkelissani. Tässä yhteydessä innovaatio-sanan asemasta käytän välillä myös sanaa keksintö, jotta huomataan, että kysymys on samasta asiasta. Innovaatiohan merkitsee samaa kuin uusi käyttökelpoinen keksintö.
Käyttöönotetut aikaisempaa paremmat keksinnöt ovat perimmäisin selittäjä, miksi maailmantalous on kasvanut. Elinympäristömme riistokäyttö on myös tarvinnut keksintöjä ja sitten vahinkojaen korjaamiseen taas uusia innovaatioita. Kestävä kehityshän vaatisi enenkaikkea tuhoisista innovaatioista luopumista ja niiden tilalle turvallisia innovaatioita.
Orjien rahtaaminen Afrikasta Amerikkaan oli maailmantalouden kannalta käänteentekevä innovaatio. Edelleen vastaavaa pakkotyötä jatkuu monin paikoin. Näyttää siltä, että ainakin usein pakkotyön innovaatiossa on ollut tärkeää löytää ratkaisuja, joita nykylait hyväksyvät. Ei yhtä tärkeää vieläkään taida olla menetelmien ihmisarvo, turvallisuus ja ympäristöystävällisyys.
Tunnetun tutkijan kannanotto: Mitä olisi oikea innovaatiopolitiikka
Harvoin innovaatioiden ratkaiseva merkitys Suomen taloudelle pääsee kunnolla otsikoihin. Pitkästä aikaa onnistui professori Martti Hetemäki (Helsingin Sanomat 2.6.2021). Tätäkään lehtijuttua harva on halunnut kommentoida, vaikka aihe on erittäin tärkeä.
Hetemäen mielestä myös Suomen yrityksissä pitäisi ottaa käyttöön sellaiset tutkimusta- ja tuotekehitystä (T&K) tukevat verovähennykset, jotka houkttelevat uusien innovaatioiden kehittelyyn ja käyttöönottoon. Ilman tätä Suomi ei pärjää kansainvälisessä kilpailussa. Hetemäen mukaan OECD-maissa erilaisten verokannustimien osuus on jo yli 50 prosenttia yritysten tekemistä tutkimimus- ja tuoyekehittelyn panostuksista. Suomi on yksi harvoja maita, jossa tällaista kannustinta ei ole. Olemme aikamoinen poikkeus OECD-maista siinä, että meillä ei ole T&K-verovähennystä. Koska verojen nostoa usein vastustetaan, on parempi pyrkiä kasvattamaan yritysten tuottamaa avronlisää. Se tapahtuu, kun yhtiöt panostavat tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Nokian menestys oli erinomainen vertailukohta.
Uudet innovaatiot paremman edellytys
Ei suomalaistenkaan tarvitse tehostaa työtahtiaan, jotta taloutemme kasvaisi. Riittää, että meistä kaikkein osaavimmat ahertavat. Sen valinnan nämä vapaaehtoiset ahertajat itse helposti hyväksyvät, koska siitä heille on palkkioina tiedossa mahtavat tulot. Tämä tie vie rikastumiseen, mistä on aika vähän poikkeuksia. Niistäkin tärkein on peritty rikkaus, mikä sekin on monesti aikoinaan esi-isien kehittämien innovaatioiden tuotosta.
Superrikkaat, jotka usein ovat aikamme innovaatiokykyisimmät henkilöt, jatkavat rikastumistaan. He toimivat usein liike-elämän piirissä. Näyttäisi siltä, että erityisesti siellä tarvitaan lahjakkuuksia kehittämään uusia innovaatioita. Kun he onnistuvat luomaan innovaatiosovellutuksia, samalla ihmiskunta hyötyy, vaikka uudet innovaatiot vievät samanaikaisesti monilta työpaikat.
Tämä ei tarkoita, että ökyjohtajille pitäsi antaa vapaat kädet rikastua. Yrittämisen vapauksia päinvastoin pitää valvoa jatkuvasti ja entistä tehokkaammin. Siihenhän pyritään, missä maan hallinto on terve. Silloin hallinnon tärkeä tehtävä on luoda menetelmät, millä kerätään verot ja ne muut tulot, joiden varassa turvataan innovaatiot ja ihmisten hyvinvointi samanaikaisesti.
Mekanismi, joka tuottaa keksintöjä, mutta joka voi samalla hillitä niiden väärinkäyttöä, on yritysten välinen kilpailu. Kun löydetään entistä parempia keksintöjä ja jotkut menestyvät niiden avulla, silloin hallintomme on oltava sellainen, että hyötymään pääsee muitakin yrittäjiä, jotta kilpailu ei sammu. Juuri kilpailuhan on uusien keksintöjen lähde, se on suorastaan innovaatiolinko.
Kiivas työtahti voi olla peräti talouskasvun jarru, sillä onhan työpäiviä ennenkin lyhennetty ja myös niiden lukumääriä vähennetty, mutta työn tuottavuus on siitä huolimatta parantunut. Tuottavuudenhan luovat ennenkaikkea uudet innovaatiot eikä niinkään työnteko. Tosin sitä on usein vaikea osoittaa, milloin työn tuottavuuden alenema - silloin kun sitä oikeasti tapahtuu - johtuu työajan lyhenemisestä. Ainahan siitä on oltu erimieltä.
Miksi raha ei riitä
Tuntuu siltä, että raha ei tule koskaan riittävästi, oli kyse työntekijöiden palkoista tai yrittäjän saamista tuloista. Yksi selityksistä tälle ikuiselle rahanpuutteen tunteelle on, että erittäin monen elinkeinonharjoittajan tehtäviin kuuluu - ei vain oman työpaikan puolustaminen - vaan koko oman alan etujen puolustaminen kilpailijoita vastaan. Siihen hupenee helposti liikaa rahaa.
Vaikka me Suomessa pystyisimme elämään vähemmälläkin työnteolla oikein hyvin, kilpailijat joita lopulta ovat kokonaiset kansat, alkaisivat elää kustannuksellamme. Siksi on ajoissa ryhdyttävä vastatoimiin niin tuotannossa kuin kaupankäynnissä. Tästä on usein kyse eikä vain oikeudenmukaisuudesta. Siksi kannattaa pitää edelleen hyveenä, jos mekin hyödymme muiden kustannuksella. Vaikka tämä on moraalisesti väärin, muuta keinoa kohti sellaista oikeudenmukaisuutta ei liene olemessa, ettei itse samalla luisu häviölle.
Ei kai ole olemassa niin rikasta, etteikö hän haluaisi vielä rikkaammaksi. Siitä pitää ihmisluonto huolen, jos henkilö on henkisesti terve, (Juuri näin, sillä biologi minussa muistuttaa, että ahneus on ollut erityisesti ihmislajin menestyksen tae.) Poikkeuksia tästä säännöstä on perin harvassa. Maailman rikkaimmatkin haluavat vielä enemmän - siihen he ulkopuolisen silmissä ainakin näyttäisivät pyrkivän.
Tämä on myös tarkoituksenmukaista, koska vaurastumisen vaihtoehto on köyhtyminen. Molemmat ovat helposti nopeutuva kierre. Täysin ennallaanhan kenenkään asema ei voi pysyä, sillä maailma ympärillä alati muuttuu. Jolleivat kilpailijat muuta maailmaa, sen saavat aikaan luonnonvoimat ja yhtä odottamattomat tapahtumat kuin korona. Muutosten varalta pitää olla reservejä.
Kirjoitettu 3.6.2021
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti