Syy on kiisttatta silloisen keskustapuolueen johtajan Juha Sipilän. Se taktikointi, mitä pääministeri Juha Sipilän johdolla oli käyty, meni 2019 eduskuntavaalien osalta pieleen, koska lakia maakuntavaaleista ei ehditty viedä päätökseen. Sen varaan keskusta oli laskenut tulevan vaalivoittonsa. Onhan nimittäin selvää, että jos iso keskustapuolueen hallitsema alue pilkotaan osiin, saadaan useampia näkyviä voittajia (ääniharavia) ja ne vielä samasta puolueesta.
Vaalitaktikointia 18 maakunnalla
Soten valmisteluun liittyi maakuntauudistus. Kynnyskysymykseksi Sipilä nostii 18 maakunnan mallin. Näytti siltä kuin se olisi ollut hänelle soten tärkein osa. Sipilä uhkasi luopua pääministerin tehtävästä, jollei malli toteudu. Ei kelvannut pienempi määrä maakuntia, mitä asiantuntijat pitivät parempana soten toimintakyvyn kannalta.
Tiedotusvälineet eivät ainakaan selväsanaisesti uutisoineet, miksi Sipilä vaati 18 maakuntaa. Siksi joudun syitä päättelemään itse. Johtopäätökseksi jäi, että keskustan menestys tulevissa vaaleissa piti varmistaa ja siihen tehokas keino olisi ollut 18 maakunnan malli. Media ei halunnut ärsyttää Sipilää uudelleen, koska heti hallituskauden alussa oli ollut raju kärhämä median ja Sipilän välillä median taholta ilmeisen kyseenalaisin perustein. Median vaikenemisella 18 maakunnan syistä oli tarkoitus hyvittää aikaisempi median ylilyönti. Jos näin oli, siinä tapauksessa tiedotusvälineet laiminlöivät tärkeän tehtävänsa "olla vallan vahtikoira". Jos media teki virheen, sitä ei saisi kompensoida lempeällä kohtelulla myöhemmin.
Keskustapuolue olisi hyötynyt, jos sote olisi saatu niin pitkälle, että maakuntavaalit olisi pidetty ennen eduskuntavaaleja. Mikäli vaalimatematiikan koukerot olisi selkeästi avattu tiedotusvälineissä, Suomen kansalle olisi paljastunut Sipilän kiero taktiikka. Laki sotesta kuitenkin kariutui vaalikauden lopussa ja suunniteltuja maakuntavaaleja ei voitu pitää.
Pohjanmaalle, keskustalaisten sydänmaille, oli tarkoitus muodostaa hyvin pieniä maakuntia, vaikka niihin verrattuna muualla Suomessa halutaan suuria maakuntia. Keskusta olisi saanut pienien maakuntien vaaleissa värisuorat. Näin olisi tehty tunnetuksi monta uutta kasvoa keskustalaisina vaalivoittajina, mikä olisi edistänyt puolueen menestystä heti perään pidettävissä eduskuntavaaleissa. Maakuntavaalien keskustalaiset voittajat ja heidän tuoma julkisuus olisivat auttaneet keskustaa eduskuntavaaleissa suurempaan vaalimenestykseen.
Sellaisen tien piti olla kuljettu loppuun, että suuret puolueet pääsevät hyötymään pienistä vaalipiireistä. Niissä pienpuolueiden ehdokkaiden pääsy eduskuntaan oli ollut lähes mahdotonta. Epäkohdan korjaus lähti liikkeelle siitä, kun vihreiden Tarja Cronberg sai pienessä Pohjois-Karjalan vaalipiirissä vuonna 2011 äänivyöryn eikä kuitenkaan päässyt eduskuntaan. Sen sijaan väkirikkaissa Helsingin ja varsinkin Uudenmaan vaalipiireissä myös pienillä ääniosuuksilla tulee valittua. Tähän mahdollisuuteen turvautuivat Harry Harkimo ja Paavo Väyrynen hakeutuessaan ehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiiriin, joka on selvästi maan suurin.
Pienet vaalipiirit alettiin kokea liian epäoikeudenmukaisena. Perustuslainkin edellyttämä tasa-arvo ei voinut toteutua. Useita pieniä vaalipiirejä yhdistettiin, vaikka yhä Satakunnan ja Lapin vaalipiirit ovat asukasluvultaan epäoikeudenmukaisen pieniä.
Sipilä kuitenkin yritti paluuta vanhaan keinoon, jolla voi pelata ulos vallasta ja julkisuudesta pienet puolueet ja pienryhmät. Pohjanmaalle Sipilä aikoi tehdä pieniä maakuntia, jotta maakuntavaaleilla keskustan kannatus vahvistuisi niin, etteivät toiset puolueet voisi menestyä. Muita syitä ei tällä tempulla ollut, ainakaan sellaisista ei ole kerrottu.
Maakuntamallista sovittaessa eivät ilmeisesti kaikki päättäjät ymmärtäneet Pohjanmaan uusien pienten maakuntien tarkoitusta. Kuitenkin niin rivipoliitikot kuin ääänestäjätkin vaistosivat, varsinkin kun kohde oli Sipilän vaalipiiri, että kyseessä oli raju suhmurointi. Tapahtumat olivat sen verran omituisia. Tämä lienee yksi syy, miksi keskustan kannatus eduskuntavaaleissa ja sen jälkeen gallupeissa jäi historiallisen alhaiseksi. Itse koen, että oikeus voitti, koska enää ei onnistunut pääministeriltä siltarumpupolitiikka - siitähän oli kyse.
Turpeella politikointi
Turpeenpoltto pilaa ilmaa, vaikka kaikki eivät halua sitä myöntää. Suomen elinkeinopolitiikan häpeätatahra on valtion tukien turvin polttoturpeen käytön jatkaminen. Turpeen tukipolitiikka ei ole ymmärrettävissä muilla perusteilla kuin että halutaan kohdentaa tukirahoja Pohjanmaan hyväksi. Taas kyse on siltarumpupolitiikasta. Tosin Pohjanamaa olisi luonnollinen avustusalue, jos sitä pitäisi avustaa, koska siellä on eniten turvesoita ja turpeella on suurempi taloudellinen merkitys kuin muualla Suomessa. Myös muualla jatketaan turpeennoston avustamista, koska sitä edellyttää Pohjanmaahan verrattuna tasapuolinen kohtelu.
Tukea jaetaan, jotta keskustalaiset eivät karkaisi puolueesta. Ilmeisesti on kuitenkin käynyt niin, että moni keskustalainen ei hyväksy laajamittaista turpeenpolttoa. (Muuhun kuin poltettavaksi turpeenkäyttö on eri asia.) On syntynyt laajalle levinnyt mielikuva, että juuri keskustapuolue runnoi turpeenpolton myös uuden hallitksen ohjelmaan. Tämä on kenties keskeinen syy, miksi keskustan kannatus eduskuntavaalien jälkeenkin yhä jatkaa alamaissa.
Aurinkopaneeleilla sähkö on jo taloudellisempaa kuin kivihiiltä ja turvetta polttamallla. Myös uudenaikaiset tuulimyllyt ovat kivihiilelle ja turpeelle varteenotettavia vaihtoehtoja. Kannattavuuslaskelmat osoittavat, että rakentamalla tuulimyllyjä - yhteiskunnan tukihan on niiltä lopetettu - tulee halvemmaksi tuottaa sähköä kuin että rakenetaan uusia ydinvoimaloita. Paljonhan tuulimyllyjä tarvitaan, mutta ne voidaan pystyttää vähitellen ilman, että se sitoo kerralla valtavia rahasummia kuten ydinvoimalan rakentaminen. Jos tuulimyllyn kohdalla jotain menee pieleen, se ei ole yhtä hirmuinen rahanreikä kuin ne virheet, jotka ovat johtaneet Olkuluoto III:n myöhästymiseen. (Luonnollisesti Olkiluoto III, kun se valmistuu, ja muiden ydinvoimaloiden ilmeisesti saamat jatkoajat pitää hyödyntää.)
Moni luulee, että kun käytetään vihreää energiaa, se vähentää polttoturpeen kulutusta. Kun vaihdetaan turpeella tuotetusta sähköstä tai lämmöstä aurinkosähköön, tuulisähköön, vesivoimaan tai ydinvoimaan, ei turpeen käyttö kuitenkaan vähene, koska valtion tukipolitiikka pitää huolen, että polttoturpeen kilpailukyky säilyy. Polttoturve on malliesimerkki, kuinka tukipolitiikka jarruttaa siirtymistä taloudellisempiin ja ympäristöystävällisempiin ratkaisuihin. Uusien energiainnovaatioiden, kuten yhä parempien aurinkopaneelien ja tuulimyllyjen kilpailukyvyn vertailua turpeen kanssa vaikeuttaa turpeen saamat tuet. Nyt on onneksi toivoa, että asetelma muuttuu, kun tuulimyllypuolueena miellettyjen vihreiden kannatus on kasvanut.
Yhteiskunnan tuki voi kuitenkin olla perusteltua silloin, kun uusia innovaatioita kehitetään. Sellaistahan on turpeen käyttökohteiden etsiminen muihun tarkoituksiin kuin energialähteeksi. Myös näiden uusien tupeenkäytön ratkaisujen tulee kehittelyvaiheensa jälkeen pärjätä ilman tukia. Näinhän toimittiin tuulimyllyjen kohdalla: niiden parantelu sai tukea, mutta tuet poistettiin, kun tuulimyllyistä saatiin kilpailukykyisiä.
Turpeennosto pilaa vesistöjä
Polttoturpeen nostatajat syyllistyvät huijaukseen väittäessään, että turpeennosto ei lisää vesistöjen ravinnekuormaa. Tätä väitettä perustellaan sillä, että suoturve sisältää olemattoman vähän ravinteita, kuten typpeä ja fosforia. Se on totta, mutta siitä huolimatta turpeennosto rehevöittää alapuolisia vesistöjä. Ranta-asukkaat näkevät sen omin silmin ja he voivat hyvin perustein syyttää keskustapuoluetta, mikä vaikuttaa puolueen kannatukseen.
Kuivatusojien kautta ei lupaehtojen ansiosta pääse ainakaan kovin paljon turvehiukkasia vesistöön. Sen sijaan ei voida estää, ettei tuulten mukana hienojakoista turvepölyä lentäisi vesistöihin silloin, kun turvekentän pinta on kuiva ja pölyää. Silloinhan turpeen keräys tapahtuu.
Valumavesien mukana järviimme on joutunut luonnon omia päästöjä. Lisäksi mukana on maa-ja metsätalaouden, teollisuuden sekä asutuksen jätevesien ravinteita. Ne kaikki yhdessä rehevöittävät vesistöjä niin kauan, kunnes ravinteet saavat rauhassa kerrostua vesistön pohjalle. Turvesuolta tuleva turvepöly, vaikka sitä ei kovin usein lentäisikään vesistön suuntaan, saa aikaan pohjaan kertyneiden ravinteden liukenemisen takaisin veteen.
Nimittäin mitä pienempi eloperäinen hiukkanen, kuten turvehippu, joutuu vesistöön, sitä tehokkaammin se kuluttaa veden happivaroja. Pienen pienellä turvehiukkasella on kokoonsa nähden suuri ulkopinta ja siksi se lahoaa vedessä äkkiä. Sentähden turvepölyn hetkellinenkin pilvi on tuhoisa vesistölle. Asian ymmärtää, jos vertaa hiukkasta uppotukkiin. Tukin lahotessa sen happea kuluttava pintakerros on erittäin ohut ja siksi tukin lahoaminen on äärimmäisen hidasta. Pohjalla makaavat rungot eivät juurikaan lisää hapen kulutusta ja ne voivat säilyä pohjalla jopa satoja vuosia pilaamatta järveä. Jos tukit jauhettaisiin turvepölyn kokoisiksi hiukkasiksi, se oli järven tuho.
Kun vesistön happi käy vähiin, syntyy happikato, mikä johtaa rehevöitymiseen. Pohjamudan hapen ehtyessä lähtevät liikkeelle sinne vuosikymmeniä sitten vararastoituneet ravinteet, mukaan lukien luonnon ja edellisten sukupolvien päästöt. Rantakasvit lisääntyät, vesi muuttuu vihertäväksi ja esiintyy sinileveväkukintoja. Happea kuluu yhä enemmän, minkä seurauksena pohjamudasta ravinnepäästöt jatkuvat ja ruokkivat rehevöitymistä. Noidankehä on valmis.
Rehevöitymisen aiheuttaja on siis turpeennosto, vaikka turve ei sisällä ravinteita kuin nimeksi. Turpeen keruun aikaansaama turvepöly laittaa pohjamutiin aikojen kuluessa hautautuneet ravinteet pahantekoon aiheuttamalla happikatoja. "Sisäinen kuormitus" on ilmiön nimi. (Tätä entinen valtionvarainministerimme Iiro Viinanen ei ymmärtänyt ja siksi hän epäonnistui taistellessaan eläkevuosinaan turpeennostajien kanssa. Koska hän epäonnistui, moni muukin on luovuttanut. Kunniaksi ei ole limnologien ammattikunnalle, että sisäisestä kuormituksesta varottiin kertomasta, kun Vapo levitti väärää tietoa. Oliko liian monen limnologin työpaikka vaarassa?)
Työllistämisen merkitystä liioitellaan rankasti
Kilpailukykysopimuksen, kikyn, piti työttömän aktiivimallin kanssa saada suomalaiset työntekoon, koska suomalaiset muka laiskottelevat.Tällainen käsitys syntyi minulle ja uskon myös, että suurelle osalle Suomen kansaa. Työllistämistoimet aiheuttavat närää, ovat kohtuuttomia ja vaikutuksiinsa nähden ylimitoitettua byrokratiaa. Ei ole omakohtaista kokemusta, onko näin, mutta näin kerrotaan. Kertomukset riittävät ja usein niiden perusteella valitaan puolue. Kiky tuskin auttoi työttömiä, mutta saattoi olla kädenojennus yrittäjille.
Kiky ja sen perään aktiivimalli lienevät suurin syyllinen, miksi keskustan kannatus romahti, tai oikeammin Juha Sipilän kannatus romahti ja sen seuraksena keskustapuolueen suosio. Ei kai keskustaa ole aikaisemmin suorastaan vihattu, kuten nyt tapahtui. Muutenhan ei ole ymmärrettävissä keskustapuolueen kannatuksen näin jyrkkä alamäki.
Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta työttömät eivät ole laiskoja tai työpaikan suhten liian vaativia. Sellaisia työpaikkoja, joihin he kelpaisivat, ei vaan yksinkertaisesti ole tarpeeksi. Jos pitää lähteä muualle saadakseen työpaikan, tämäkin osoittaa, että kelvollisia työpaikkoja ei ole kotiseudulla. Jotka lähtevät, he eivät useinkaan lähde sen takia, että työpaikka puuttuu. He lähtevät paremman työpaikan perässä. Se ei silti merkitse, että lähtöpaikkakunnalla vapautuu työpaikkoja toisille, koska jäljelle jääneiden taidot eivät niihin riitä. Tilanne vain pahenee: ei ole työpaikkoja eikä työntekijöitä.
18 maakunnan, turvetuen ja kikyn sekä aktiivimallin lisäksi Sipilän neljäs vastenmielinen toimenpide oli työllistämisen merkityksen liioittelu. (Valitettavasti Sipilä jätti tämän liioittelun perinnöksi seuraavalle hallitukselle.) Luulisi olevan järkeenkäypää, että juuri mitään ei kannata tehdä hinnalla millä hyvänsä. Työllistämisen kannattavuuden rajat Sipilän hallitus tuli ylittäneeksi uskoessaan, että työllisyyteen aina vain lisää satsaamalla pelastetaan kansantaloutemme.
Suuri osa suomalaisista ymmärtää, että merkittävältä osin maailmantalouden suhdanteen auttoivat Sipilän saavuttamaan työllisyystavoitteensa. Hallituksen toimet olivat ehkä vain pieni apu ja sitäkin apua on ostettu velkarahalla.
On räikeä ero sillä, mitä maamme talouden parantamiseksi esittävät poliitikot ja mitä taloustieteilijät. Poliitikot, puolueesta riippumatta, kilvan yrittävät työllistää. Se sijaan taloustieteilijät toppuuttelevat työllistämistä ja vaativat tilalle työn tuottavuuden parantamista. Kun työn tuottavuus kohenee, sen jälkeen myös työllisyys paranee automaattisesti tai ainakin paljon vähemmällä työllistämisellä. Talousviisaat opettavat, että pitää toimia tässä järjestyksessä, että ensin ja tärkeintä on työn tuottavuuden parantaminen ja työllisyys seuraa perässä.
Päivälehdissä työllistämisen määrää kritisoivat emeritusprofessorit. Virassa olevat eivät ole ottaneet yhtä näkyvästi kantaa. Pelkäävätkö viime mainitut työpaikkansa puolesta ja sitä, että vähennetään tutkimus- ja opetusrahoja, jos ollaan eri mieltä poliitikkojen kanssa? Sipilän hallituksen alkutaipaleella korkeakoulujen rahoitusta supistettiin voimakkaasti, mutta hätähuudot pakottivat korjaamaan tilannetta edes hiukan. "Kaiken maailman dosentit", vaikka se oli tokaisu, paljasti Sipilän käsityksen tutkijoista ja tieteestä. (Linkistä aukeaa talousviisaiden neuvoja, jos kelaat artikkelin loppukappaleeseen).
Ei hyvinvointimme tosiaankaan riipu työntekijöiden määrästä. Sen sijaan työntekijöitä pitää korvata innovaatioilla, siis uudella tekniikalla, uusilla materiaaleilla ja keksinnöillä. Useimmat ymmärtävät, että myös lisäkoulutus kuuluu innovaatioihin, jota valtion pitää edistää. Innovaatiot kasvattavat työn tuottavuutta. Tätä termiä poliitikot eivät mielellään mainitse, koska työn tuottavuus ei parane ilman, että vähennetään työväkeä. Työn tuottavuuden kasvattamien on kuitekin terveen talaouskasvun edellytys. Vasta kun työntekijöitä on korvattu toimivilla innovaatioilla, maamme on kilpailukykyinen ja vienti vetää niin, että vaurastumme muiden menestyvien maiden tahdissa.
Päättäjien pitää valvoa, että vaurautta jaetaan oikein. On ratkaistava, paljonko pitää hyväksyä rahaa vientiä edistäviin innovaatioihin ja miten varmistetaan, että se raha todella käytetään innovaatioihin. Rahamäärän kasvu, mikä tämän seurauksena liikenee kansalaisille, lisää suomalaisten ostovoimaa eli kasvattaa kulutuskysyntää. Vasta sitä kautta työllisyys voi parantua terveellä tavalla. Nimittäin tärkein työllistäjä ovat palvelut, joita lisää kansalaisten ostovoiman kasvattaminen.
Emme voi tietää, kuinka nopeasti ihmistyötä korvaava tekniikka etenee. Olkoon esimerkkinä hoiva-ala. Uusi hallitus asetti alan kehittämiselle jarruja, kun hoitajien ja hoidettavien suhde pitää olla 0,7. Lukitushan suorastaan estää sellaisten uudistusten käyttöönottoa, jotka nopeuttavat ja helpottavat hoitajien työntekoa. On hyvän hoidon tavoitteiden vastaista, jollei oteta käyttöön sellaista uutta teknologiaa ja käytäntöjä, mitkä takaavat paremman ja inhimillsemmän hoidon vapauttamalla hoitajia kiireettömiin kontakteihin hoidettavien kanssa.
Keskustapuolueen tulevaisuus
On moneen kertaan huomautettu, että Sipilä on yritysjohtaja eikä poliitikko. Mieleeni on iskostunut, että yritysmaailmassa työtapoihin kuuluu salailu, jotta kilpailijat eivät osaisi varautua ja jäisivät häviölle. Sensijaan politiikka demokratian säännöillä edellyttää avoimuutta. Jäin kaipaamaan Sipilän kaudella, että kerrotaan reilusti myös hallituksen hankkeiden todellinen tarkoitus.
Jos olen tehnyt virheellisiä johtopäätöksiä, syytän siitä myös tiedotusvälineitä enkä vain itseäni, jollei tietoja ole oikein kerrottu eikä varsinkaan perusteltu. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus ajoissa saada tietää, mitä suunnitellaan, jotta osataan yhdsessä arvioida, mitä olisivat seuraukset.
Puolueiden kannatusta eivät muovaa pelkästään asiakysymykset. Keskeisessä asemassa ovat puolueiden johtohenkilöiden persoonat. Uskon, että keskustan alamäki on seurausta Sipilän niistä toimista, joita ei hyväksytä, eikä ole hänen persoonansa syytä.
Väärintoimijat saavat parhaiten äänensä kuuluville. "Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas". Ilman mediaa ei synny julkkiksia. Jotta median kannattaa nostaa poliitikkoja julkisuuden valokeilaan, median pitää siitä itse hyötyä. Väärinkäytökset ja julkkisten tekemiset ovat medialle iso bisnes. Tästä kuitenkin väistämättä seuraa, että kaupallinen media ei koskaan voi olla riippumaton, puolueeton ja tasapuolinen.
Samat tiedotusvälineet, jotka kutsuvat itseään vallan vahtikoiraksi, houkuttelevat lukijoita ja katsojia myös viihteen avulla. Viihteen keinoin arvostellaan tunnettuja henkilöitä. Jokaista ei kuitenkaan kritisoida samanlailla, mikä ei aina johdu sopivien aiheiden puutteesta. Sensijaan jo epäsuosioon joutunutta saa räävittömästi irvailla vaikka kuinka paljon. Otamme liian helposti todesta tiedotusvälineiden tekemän jaon hyviin ja pahoihin. Siksi myös tiedotusvälineissä ja varsinkin niiden lööpeissä pitäisi olla näkyvä varoitus samaan tapaan kuin ihmisiä varoitetaan eräiden terveystuotteiden mainoksista. Varoitushan se on, kun lehden sivun marginaalissa lukee ILMOITUS tai MAINOS. Näin tiedotusväline valistaa meitä, ettei se ota vastuuta julkaisemansa mainoksen lupausten todenperäisyydestä ja turvallisuudesta eikä käy virheitä oikomaan. Auttaisiko vastaavanlainen varoitus herkkäuskoisia kansalaisia, etteivät he ottaisi todesta kaikkea, mitä viihde kertoo päättäjistä?
Vaikka tarkoituksella tai tahattomasti uutisessa on väärä painotus tai virhe, se saattaa suuresti vaikuttaa mielipiteisiin. Tästä hyvä osoitus se, että trollitehtailu tehoaa. Aniharva äänestäjä tai gallup-vastaaja tekee todellisuudessa omia itsenäisiä valintoja. Jokainen joutuu luottamaan mediaan enemmän tai vähemmän. (Itse valikoiduin toistuvaksi gallup-vastaajaksi. Useimmat gallupien aiheet olivat kaupallisia ja minun kiinnostusalueeni ulkopuolella, mutta piti vain jokin vaihtoehto ruksata, sillä muuten ohjelma ei päästänyt eteenpäin. Niistä aiheista, joista jotain tunsin tietäväni, lähes säännönmukaan puuttui paras vaihtoehto - ei vain minun mielestäni,vaan väitän että ihan oikeasti. Minusta tuntui, että monta kertaa gallup oli keino muokata vastaajien itsensä mielipiteitä. Vastausten yhteenveto julkaistuna mediassa ja mainoksissa ohjasi taas yleistä mielipidettä eikä suinkaan aina yrittänyt vastata, mikä on yleinen mielipide kysytystä aiheesta. Usein jouduin ruksaamaan parhaaksi vaihtoehdoksi sen, joka on toisella, kolmannella tai ties kuinka monennella sijalla. Näin minua käytettiin väärien mielipiteiden muokkaamiseen ja levittämiseen. Siksi jättäydyin pois gallupeista, vaikka palkintoja luvattiin, jos jatkan. - Sama johdattelu muuten löytyy myös vaalikoneista, sillä niidenkin vaihtoehdoista puuttuu turhan usein se paras vaihtoehto.)
Suomalaiset ovat suuressa määrin puolueuskollisia. Se on helppo ratkaisu ja monella tapaa myös hyvä. Ainakin se tuo päätöksentekoon vakautta. Keskustapuolueenkin vaaliromahdus lienee väliaikainen. Oletan, että puolueen kannatus jatkaa aaltoliikkeenä, kuten puolueiden kannatus yleensä. Jos keskustan kannatus on kuitenkin pysyvästi laskuvoittoinen, sen ei tarvitse johtua Sipilän, hänen hallituksensa tai muidenkaan keskustalaisten teoista. Keskustalaisten alueiden väestö vähenee ja mukana myös kannattajien määrä. Kuitenkin nyt tapahtunut romahdus puolueen kannatuksessa, ja sen syynä tai seurauksena toisten puolueiden kannatuksen nousu, ovat tärkeä signaali, että pitää tehdä muutoksia. On sanottu, että liikkuvat äänestäjät - heitä ei aina tarvitse olla näin paljon kuin nyt - ovat demokratian pelastus.
Julkaistu 28.10.2019
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti