Antti Rokka - Aku Louhimiehen virheetön sankari?

SUPERSANKARIN MALLI
On kummasteltu, miksi Aku Louhimies teki Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta uuden elokuvan. Eivätkö Edvin Laineen pidetty elokuva ja Rauni Mollbergin myöhempi elokuva riittäneet? Moni etukäteen epäili ja vielä filmin nähtyäänkin on väittänyt, että Louhimiehen elokuva ei tuo oleellista uutta. Näin ei ole.

Muutos aikaisempiin elokuviin ja myös Linnan romaaniin ovat muutamat tuokiot Antti Rokan kotioloista. Näitä kohtauksia on pidetty kunnianosoituksena kotirintaman työlle isänmaan hyväksi. Niin voi olla, mutta Louhimies tarvitsi romaanista ja aikaisemmista elokuvaversioista poikkeamisen voidakseen esittää Rokasta täydellisemmän kuvan.

Rokka on eittämättä Louhimiehen filmin päähenkilö ja muita tuttuja henkilöitä on mukana enimmäkseen vain silloin, kun heitä tarvitaan avuksi rakennettaessa Rokan henkilökuvaa - ja varmaan myös kaupallisista syistä keräämään katsojia. Muista kuin Rokasta, muutamaa upseeria lukuun ottamatta, en löytänyt uusia piirteitä. 

Lomallaan Antti Rokka kiertää tuvan pöytää vauva sylissä kikattavan pikkutyttönsä perässä. Tämä tuokio kertoo, että Antti on perhettään rakastava hellä isä, vaikka hän sodassa on säälimätön tappaja, joka ampuu hengiltä viimeiseen mieheen suuren vihollisjoukon, millä ei ollut mitään mahdollisuutta paeta tai suojautua. Kohtaus, jossa Antti-isä telmii lasten kanssa, on tarpeen myös siksi, että elokuva pyrkii päivittämään nykyaikaan sotavuosien moraalikäsityksiä. Muistan, kuinka kertausharjoituksessa vielä 1980-luvulla kouluttavat upseerit ilkkuivat kapteenia, joka jäi kotiin isyyslomalle lain avattua siihen mahdollisuuden. Selkeä viesti oli, ettei sellainen sovi sotilaan imagoon.

Välähdys Antti Rokasta peltotöissä lomansa aikana alleviivaa, että sankarinkin tulee hoitaa esimerkillisesti myös taloutensa ja yksityisasiansa.

Rokalla on oikeanlainen itsetunto. Hän tietää, mihin pystyy ja kertoo sen avoimesti. Kun Rokka liittyy joukkueeseen, esittelyssä hän toteaa: "Mis sie tarvitset oikei hyvvää miestä? Täs siulon sellane". Sitä ei Rokka tarkoittanut itsekehuksi, vaan asialliseksi tiedoksi joukkueenjohtajalle ja muillekin. Pian hän myös näytti, että sanoilla on katetta.

 

Rokasta tuli joukkueensa henkinen johtaja. Vaikeissa paikoissa, kuten taisteluhaudan vyörytyksissä, missä tarvitaan kokemusta ja taitoa, Rokka ottaa johdon ja valitsee itse apurinsa, vaikka sotaväen hierarkian mukaan sellainen kuluisi joukkueenjohtajan tehtäviin.

Rokan tapoihin kuuluu olla kuin muutkin rivisotilaat. Kiljunjuonti kohtauksessa muutaman velikullan aloitettua tanssintapaisen, Rokka lähtee heti mukaan. Tässä kohdin olin kuitenkin näkevinäni väkinäisyyttä Rokan käytöksessä. Johtuiko se Rokkaa sopivan eleettömästi näyttelevän Eero Ahon kankeudesta vai Louhimiehen ohjeistuksesta? Itse toivon, että kyse on jälkimmäisestä. Nimittäin Rokan henkisen johtajan asemaan kuuluu osana joukkuehengen ylläpito, mitä viihdyttäminen edistää. Ehkä samasta syystä Rokka on mukana, kun Petroskoissa lähdetään tapaamaan naisia, muttei hän mene sen pitemmälle kuin kunnon perheelliselle on sopivaa. Vai lähtikö Rokka pitämään huolta joukkuetovereistaan?

Elokuvan kohokohta ja suuriin muutos romaaniin sekä aikaisempiin elokuviin alkaa muotoutua siitä, kun hankalaksi tunnettu luutnantti Lammio tapaa Rokan vartiovuorollaan istumassa ja vuoleskelemassa. Sellainen on vastoin vartio-ohjeita ja Rokka määrätään rangaistavaksi. Kuitenkin vartiovuoron jatkuessa Rokka jatkaa istuskeluaan tarkkailuhetkiensä välillä. Siitä huolimatta hän ajoissa erottaa outoja ääniä. Vihollispartio on tulossa kaappaamaan suomalaisvankia. Rokka ajaa viholliset karkuun ja ottaa vihollisten korkea-arvoisen johtajan vangiksi. Näin tulee myös osoitettua, että vartioidessaan Rokka teki sen verran, mikä on tarkoituksenmukaista.

Vangin kanssa Rokka menee majuri Sarastien luo. Majuri tuntee Rokan ylivertaiset ansiot ja sen, että Rokka on sotilaskuria vastaan. Puhuttelussa Rokan ääni nousee. (Onko Louhimiehen ratkaisu oikea? Eihän lujahermoinen tällä tavalla kiihdy tai sitten pitää ilmaista, että hän vain esittää malttinsa menettänyttä. Olisiko Rokan kuvaan tässä kohtauksessa luontevammin sopinut vaikkapa ivallinen äänensävy?)

Majuri jaksaa rauhallisesti ja maltillisesti selittää, miksi muodollinen sotilaskuri ja esimiesten herroittelu ovat sotamenestyksen kannalta välttämätöntä. Sitten tulee puhe Rokan ottamasta vangista. Vihollisen vangitsemisesta on voimassa lupaus ylimääräisestä kuntoisuuslomasta. Sarastie esittää sopimusta, jossa hän jättää tietyin ehdoin rankaisematta Rokkaa ja myöntää loman.

Kun Rokka saa luvan poistua, hän lausuu ilman ylimääräisiä äänensävyjä: "Herra majuri". Pelkäänpä, että monikaan ei tähän - mielestäni elokuvan tärkeimpään kohtaan - osaa kiinnittää huomiota. "Herra majuri" Rokan sanomana on Louhimieheltä taitava ja realistisen hienovarainen tapa ilmaista, että Rokka alkaa hyväksyä muodollista sotilaskuria. Suurinta sankaruutta on myöntää, kun on ollut väärässä.

Samalla sanat "herra majuri" ovat Rokan kiitos Sarastielle, josta elokuva tekee hyvän johtajan esikuvan. Muutoinkin Louhimiehen elokuva lievittää aikaisempien elokuvien rivisotilaiden ja upseerien välisiä kitkakohtia. Lammiostakin on tehty silotellumpi upseeri.

"Kaveria ei jätetä" tarkoittaa nykyään, että sotaveteraaneista huolehditaan hyvin. Mitä ”kaveria ei jätetä” tarkoitti sodan aikana, sille Louhimies antaa väkevän sisällön – ja jälleen Rokan välityksellä. Joukkueen oli pakko peräytyä kahlaamalla joen yli. Rokka kaverinsa kanssa jää viimeiseksi suojaamaan muiden ylitystä tulittamalla vihollisen suuntaan. Kaveriin osuu ja Rokka lähtee kantamaan kaveriaan. Joessa myös Rokkaan osuu ja filmi näyttää epätoivoiselta tuntuvan kamppailun veden alla. Lopulta Rokka raahautuu rantaan, mutta kaveriaan hän ei jättänyt.

kirjoitettu 21.11.2017