Syntyvyyden alenemisen varteenotettavat syyt

Jäikö jotain puuttumaan?
Mikä on syiden tärkeysjärjestys?

Onko syntyvyyden hiipuminen  hyvä vai paha asia? "Virallisen" käsityksen mukaan se on paha asia, mutta silloin tarkastelukulma on pääasiassa Suomen kansantalous. Moni meistä kokee kuitenkin syntyvyyden alenemisen hyvänä asiana, jopa niin että haluaa itsekin hidastaa väestönkasvua, koska yhä edelleen puhutaan väestöräjähdyksestä ihmiskunnan pahimpana  onnettomuutena. Ja edelleen rikkaat maat saastuttavat ja kuluttavat luonnovaroja enenmmän kuin köyhät. Onko siis väärin, että Suomi yhtenä maapallon vauraimmista ja kehittyneimmistä maista näyttää uuden suunnan?

18.8.19  uskalsin julkistaa tämän artikkelini, koska Helsingin Sanomatkin referoidessaan Lundin yliopoiston tutkimusta ensin kertoi otsikossaan keskeisen, mutta vaietun totuuden: "Lapsiluvulla on isoin vaikutus yksittäisen ihmisen ilmastovaikutukseen".

Ennen viimesotia julkaistiin oppikirjoja, jotka ennustivat, ettei Suomen väestö kasva neljään miljoonaan. Sitten Jouduimme sotimaan ja sen jälkeen syntyivät suuret ikäluokat. Nyt Suomessa on jo yli 5,5 miljoonaa asukasta, vaikka välillä oli Ruotsiin mittavaa siirtolaisuutta. Väkilukumme kasvu on seuraus paitsi syntyvyydestä myös eliniän pidentymisestä ja maahanmuutosta.

Ei ole kuin muutama vuosikymmen siitä, kun toivottiin, että maapallon väkiluvun kasvu voisi pysähtyä 8 miljardiin. Nyt kuitenkin maapallolla on jo 7, 7 miljardia asukasta ja väestötieteilijöiden uusi  ennnuste on, että ihmiskunnan koko kasvaa  10 miljardiin jo 2050 mennessä.

Väestönkasvun ennustaminen näyttää olevan vielä vaikeampaa kuin talouskasvun ennustaminen; talouden nousu- ja laskusuhdanteet ovat aina jotenkin ylättäneet. Ollaan ymmällään, miksi juuri nyt Suomessa syntyvyys alenee ja paljon. Jollei sitä ymmärretä, miten voidaan ennustaa  maapallon väestönkasvu ja resurssien riittävyys? 

Miksi syntyvyyden pitäisi kasvaa - vai pitäisikö?

Onko viisautta usko, että maallemme parasta olisi kohonnut syntyvyys eli suuremmat uudet työtätekevät sukupolvet? Moni pitää itsestään selvänä, että hyvinvointimme edellyttää nimenomaa suomalaisia työntekijöitä. Toisenlaisen mielipiteen kertominen on ison kynnyksen takana, sillä harva haluaa leiman epäisänmaallisuudesta. Ei hyväksytä, että maahanmuuttajat saisivat korvata kantaväestöä. 

Alkuvuonna 2019  eurooppalaisissa vaaleissa  menestyivät oikeistopopulistit. Heidän tärkein vaaliteemansa on ollut jo kauan vierasmaalaisten pääsyn estäminen omaan maahan. Se on monen mielestä isänmaallisuutta, mutta sitä pidetään myös rasismina. Tämä on aikamme räikeimpiä ristiriitoja.

Kiistely jatkuu hiustenhalkomiseen asti siitä, mikä on rasismia. Ei näytä riittävän, että rasismin määrittelee lainsäädäntö. Rasismista on tullut eräänlainen urheilulaji, kuka uskaltaa olla eniten rasisti ilman, että oikeus sen toteaa.

Jotta tilanne osattaisiin korjata, pitää ymmärtää, mistä rasismi johtuu. Sitä nimittäin harva on kunnolla miettinyt eikä mediakaan ole käsitellyt rasismin perimmäisiä syitä - kenties siksi, että media itsekin pelkää  rasistituomioita. Itse olen yrittänyt useassa artikkelissani ratkaista rasismin syitä. Tässä yksi versio

Onko lastenteko vastuullista?

Uudet asenteet seuraavat viiveellä mielipiteiden muutoksia. On selvää, että Suomessakin on menosssa kulttuurimuutos, mikä uudistaa  lastenhankinnan perusteluja - tiedostettuja ja tiedostamattomia. Nyt monessa maassa yleisesti tyydytään muutamaan  lapseen ja hyväksytään tarkoituksellinen lapsettomuus. Onko se seurausta  vastuuntunnon muuttumisesta? Saattaa vaistomaisesti tuntua siltä, että kun lapsia on vähän, silloin heille riittää enemmän kaikkea hyvää.

Japanin, Korean, Italian, Baltian maiden, itäisen Keski-Euroopan ja usean muunkin alueen syntyvyys alenee. Tämä viittaa siihen, että monista maista löytyy syntyvyyden alenemiseen yhteisiä syitä ja ne voivat olla  samoja kuin Suomessa. Täältä katsoen tulee kiusaus  epäillä, että edellä lueteltujen  maiden asukkailla ei ole kovin vahva tulevaisuudenusko. Talous ja rauhantila näyttävät olevan huteralla pohjalla sekä ymmärretään, että ilmastomuutos on karannut hallinnasta, koska syiden suhteen ei olla rehellisiä. Onko tulevaisuuden pelko niin vakava, että se riittää ylläpitämään mielialaa, että nyt ei ole lastenhankinnan aika? 

Maissa, joissa elintaso ja koulutustaso ovat korkeat, lapset hankitaan. Lapsia enää vähän syntyy vahingossa. Tällainen on melko uusi tilanne ja siihen suhtautumisnormien vakiintuminen vie oman aikansa.

Luotetaanko Suomessakaan tulevaisuuteen? Yksi epävarmuuden syy on, että itsepintaisesti yritetään saavuttaa korkeampi työllisyysaste tavalla, johon suomalaiset eivät yleisesti usko. Työllisyyttä yritetään parantaa lisäämällä valtion velanottoa, mutta velkaannumme, koska velkarahaa käytetään liikaa vääriin kohteisiin. Monet kansalaiset tajuavat, ettei näin saa toimia. Poliitikot eivät kuitenkaan uskalla sitä myöntää, koska takinkääntäjää ilkutaan.

Ymmärrämme, että niin kauan kuin kulutusluottojen ja pelivelkojen annetaan holtittomasti kasvaa, se kyllä auttaa ostokykyä säilymään korkeana. Velkaantuneetkin jatkavat kuluttamista. Siksi talouden rattaat edelleen pyörivät. Mutta eihän velkaa  kasvattamalla voi toimia loputtomiin. Kansalaiset, jotka kuluttavat vastuullisesti, joutuvat osallistumaan  itsensä vaikeuksiin ajaneiden velkojen maksamiseen.

Onko siis sekä valtion että kansalaisten velkaantuminen romuttanut uskoamme tulevaisuuteen niin vahvasti, että vastuullinen valistunut väki, joita on suuri enemmistö, ei uskalla hankkia lapsia? Gallupit kertovat, että kansalaisistamme suurin osa uskoo omaan tulevaisuuteensa, mutta luultavasti heidänkään luottamus tulevaisuuteen ei  ulotu aikaan, jolloin omat lapset ja vasta suunnitteilla olevat lapset ovat aikuisia

Miten varallisuutta kasvatetaan terveellä tavalla

Ei hyvinvointimme riipu työntekijöiden määrästä. Parempi olisi,  että työntekijöitä korvataan innovaatioilla, siis uudella tekniikalla, uusilla materiaaleilla ja keksinnöillä. Sellainen kasvattaa työn tuottavuutta. Tätä termiä poliitikot eivät mielellään mainitse, koska työn tuottavuus ei parane  ilman, että vähennetään työväkeä. Työn tuottavuuden kasvattaminen on kuitekin terveen talaouskasvun edellytys. Vasta kun työntekijöitä on  korvattu tehokkailla innovaatioilla, maamme on kilpailukykyinen ja vienti vetää niin, että vaurastumme muiden menestyvien maiden tahdissa.

Ratkaisevaa on päättää oikein, miten vaurautta jaetaan. Paljonko pitää hyväksyä rahaa viennin uudistamiseen uusilla innovaatioillla niin, ettemme jää työn tuottavuudessa kilpailijoistamme jälkeen, ja paljonko liikenee rahaa sen jälkeen kansalaisten käyttöön? Sitten kun rahaa riittää myös kansalaisille jaettavaksi, kulutuskysyntä kasvaa. Sitä kautta työllisyys paranee terveellä tavalla. Nimittäin tärkein työllistäjä ovat palvelut, joita kansalaisten ostovoiman kasvattaminen lisää eniten.

Emme voi tietää, kuinka nopeasti ihmistyötä korvaava tekniikka etenee. Olkoon esimerkkinä hoiva-ala. Uusi hallitus asetti alan kehittämiselle jarruja, kun hoivalaitoksissa hoitajien ja hoidettavien suhde pitää olla 0,7. Lukitushan suorastaan estää sellaisten uudistusten käyttöönottoa, jotka nopeuttavat ja helpottavat hoitajien työntekoa. On hyvän hoidon tavoitteiden vastaista, jollei oteta käyttöön sellaista uutta teknologiaa, mikä takaa paremman ja inhimillsemmän hoidon vapauttamalla hoitajia kiireettömiin kontakteihin hoidettavien kanssa.

Luottamus talouteen pitää palauttaa.

Populistien tärkein vaaliteema maahanmuuton jälkeen on vaatia etuja toisten kustannuksella eli muita hyväksikäyttämällä. Ainakaan populistit eivät hyväksy, että joku toinen  hyötyy enemmän, vaikka se olisi kokonaisuuden etu eli yleinen etu.  Mutta näinhän toimivat muutkin puolueet, populistit vain muita avoimemmin.

Myös vihreät ovat menestyneet tuoreissa vaaleissa. Vihreä ajattelu on noussut populismin vastavoimaksi, jos sillä tarkoitetaan, että  pitää edistää yhteistä etua oman edun kustannuksella. Ainakin ilmastoa suojelemassa on mukana tahoja, jotka vapaaehtoisesti tinkivät omista eduistaan tulevien polvien hyväksi. Moni auttamisjärjestö on vihreiden hengenheimolainen tehdessään uhrautuvaa työtä toisten hyväksi. Tätä usein perustellaan kristillisillä arvoilla: "Rakasta lähimmäistä!".

Toivon hartaasti, että populistien vastavoimaksi vahvistuu tahoja, joille yhteinen etu on tärkeää. Itse olen haaveillut, että nykyistä paljon laajemmin ymmärrettäisiin, kuinka yhteistyö antaa suuremman edun siihen verrattuna, että jokainen maa tai kansanryhmä taistelee yksin toisia vastaan. 

Lasten hankkiminen voi tuntua vastuuttomalta, jos pelätään huonoja aikoja. Mikäli populismin vastavoimat menestyvät, tulevaisuudenusko vahvistuu. Senjälkeen lasten synnyttäminen tähän maailmaan ei enää tunnu yhtä vastuuttomalta kuin tällä hetkellä saattaa tuntua.

Lapsille tahdomme upean tulevaisuuden. Sellaista ei kuitenkaan lupaile usein lausuttu vaatimus, että tehkää lapsia, jotta riittää työntekijöitä nykyisen työssä olevan sukupolven eläkkeiden maksajiksi. Lapsiamme  ei sentään kutsuta tulevien aikojen raatajiksi, vaikka sekin kohtalo voi olla vastassa. Jos ei uskalleta hankkia lapsia, koska tuövoimapula pahenee, on syntynyt itseään pahentava kierre. Kaikki, mikä lasten tulevaisuutta varjostaa, saa ainakin alitajuisesti luopumaan lastenhankinnasta tai siirtämään sitä myöhemmäksi. Iän karttuessa  hedelmälliyys heikkenee ja saatetaan tarvita lapsettomuushoitoja. Tosin siitäkin on viitteitä, että myös nuoremmilla lapsensaanti on vaikeutunut: siittiöiden määrä on vähentynyt ja laatu heikentynyt.

Järkevän työnjaon malli on, että jokainen tekee sitä, mihin itse omaa taidot ja maan sijainti sekä olosuhteet antavat sille hyvät edellytykset. Työnjaon parantaminen yhdessä uusien innovaatioiden kanssa ovat olleet viime vuosikymmenten maailmantalouden huikean kasvun tärkeimmät moottorit. 

Tähän asti talouden työnjakoa eri maiden kesken on parannettu tulleja alentamalla. Nyt kuitenkin tulevaisuudenuskoa  pahasti kalvaa Donald Trumpin tullipolitiikka. Se hyydyttää maailmantaloutta. Kaikki kärsivät, myös Yhdysvallat, mutta suurena maana ehkä muita vähemmän, koska siellä on omastatakaa osavaltioiden ja alueiden kesken monipuolinen työnjako. Vain liittoutumalla Suomikin  voi lievittää tullivaikeuksiaan.

EU on rakennettu parantamaan työnjakoa ja  yhteistyötä. Populistien yritykset repiä EU hajalle rapauttavat tulevaisuudenuskoa. On toki myönnettävä, että ei  EU eivätkä alhaiset tullit tai muukaan yhteistyö voi meitä ehdottoman varmasti pelastaa. Niin hyvin ihmisten kanssakäyminen ei koskaan ole sujunut, ettei  olisi tyytymättömyyttä. Helposti  itsesuojeluvietti herättää tunteen, että kärsimme vääryyttä. Sitten syytämme hallintoa - oli osoite oikea tai väärä. Tätä  puolueet, poliitikot ja virkamiehet suorastaan haluavat, jotta voivat osoittaa tarpeellisuutensa. - Näinhän demokratiamme  kuuluukin toimia.

Perheen rooli

Demarien puheenjohtaja Antti Rinne muistetaan siitä, kun hän oppositiopoliitikkona komensi hedelmällisessä iässä olevia naisia "synnytystalkoisiin". Vastausta vailla on edelleen, millä tavalla se osui arkaan paikkaan. 

Rinteen  hallitukselta on kaivattu väestöpoliittista ohjelmaa niin, että olisi perusteltu, mikä on Suomelle toivottu väestön määrä vai onko parempi, että väestömme saa vähentyä omaa tahtiaan. Olisiko ollut mukavampi totella väestöpoliittista ohjelmaa  kuin Rinteen  esittämää käskyä synnytystalkoisiin?

Kaupungistuminen on yhteinen nimittäjä niille maille, joissa väestönkasvu hidastuu nopeasti. Palkkatyön korostuminen on keskeinen osa kaupunkikulttuureja. Kaupunkielämään on omaksuttu kiire, mihin lastenhoito on stressaavan vaikea sovittaa. Kaupungistumisen kielteisenä seurauksen lähes aina mainitaan asumis- ja elämikustannusten nousu. Olisiko perhevapaauudistus  sellainen  kannustin, joka tehoaa? Vaikuttaisiko se edes sitä kautta, että lapsiperheiden huoltajat tuntevat, että heistä kannetaan huolta, vaikka taloudellinen vastaantulo jäisikin vähäiseksi?

Jotain kautta talouden suhdanteet vaikuttavat syntyvyyteen. Siitä näyttönä on syntyvyyden laskusuunta 1990-luvun laman alussa. Sen sijaan  nykyinen syntyvyyden lasku  ei tunnu sattuvan yksiin suhdannemuutosten kanssa.

Biologiset syyt

Vanhemmat ovat vastuussa lapsista, valtiovalta voi olla vain apuna. Äidin- ja isänvietit saavat huolehtimaan lapsista, eivät lait eivätkä käskyt. On vaikea erottaa, milloin vietit ja milloin taloudelliset kannusteet edistävät vastuullista lastenhankintaa. Aina kun rahalla houkutellaan, ilmestyy myös keinottelijoita ja väärinkäyttäjiä. Jos tavoite on syntyvyyden lisääminen, keinottelijoiden jäljiltä saattaa löytyä onnettomia lapsikohtaloita.

Naisen ruumiinrakenne on mukautunut lastenhankintaa varten. Samaa tarkoitusta palvelevat myös vietit, joita kutsutaan vauvakuumeeksi. Taustalla on hormonien vaikutus. Onhan  selvää, että on oltava viettejä, jotka yllyttävät hankkimaan lapsia, yhtälailla kuin naisen ruumiinrakenne ja aineenvaihdunta ovat suuressa määrin lastensaantia varten. Vietit houkuttelevat parinmuodostukseen ja hedelmöitykseen. Vietit ohjaavat myös raskauden, synnytyksen ja imettämisen sujumista sekä  kiintymistä omiin lapsiin ja lapsiin yleensäkin. Luultavasti lasten hoito ja kasvatus aikuisikään asti tarvitsevat viettien ohjausta.

Ehkäisy auttaa valitsemaan lasten kasvulle suotuisan ajankohdan ja olosuhteet. Kodin, lämmön, ravinnon ja rakkauden lisäksi kulttuurimme vaatii, että lapsille on hoitopaikkojen ja koulujen lisäksi oltava monenlaisia harrastuksia sekä niihin myös vanhempien aikaa. Yhteiskunnassamme vallitsevat asenteen voivat tuntuä liian vaativilta muunkin kuin harrastusten osalta. Pidetään ikäänkuin tuomittavana, jollei äiti luovu työstään ja vietä aikaa pienten lasten kanssa pitempään kuin äitiysloma kestää. Samaan aikaan yhteiskuntamme arvot edellyttävät, että aikaa pitää jäädä myös äidille itselleen omiin harrastuksiin ja kanssakäymiseen ystävien kanssa. Nämä normimme ovat niin tiukat, että niiden mukainen riittävä aika lasten kanssa  ja tarpeeksi aikaa itselle alkavat olla käytännössä mahdottomuus. Siksi äitejä loppuunpalaa. Vaikka tasa-arvoon pyritään, normimme eivät kunnolla hyväksy isää lastenhoitajaksi.Teki niin tai näin, aina tuntuu pahalta. Ongelmia raha ei ratkaise. Ristipaineelta pelastaa vain lapsettomuus.

Kenties moni  uskoo, ettei kykene tarjoamaan lapsilleen edes minimiä siitä, mitä nykykulttuurin normit suorastaan vaativat. Kun tuntuu siltä, että  vaatimuksia ei pystytä täytämään, luovutaan hankkimasta lapsia. Se lienee tosiasia, mutta kuinka suuressa määrin? Päällimmäisenä voi olla tunne, että näin toimitaan lasten parhaaksi - ollaan vastuuntuntoisia. Mukana on myös häpeää, kun ei ansaita rahaa lapsia varten yhtä paljon kuin toiset. Hyvin hoidetut ja puetut lapset sekä heidän harrastuksensa voivat olla statussymboli, mikä aiheuttaa kateutta, jolta välttyy kun ei ole omia lapsia.

Kaupungistumisen seurauksia

Helsikiläisen ekonomisti Antti Koskela (HS mielipide 29.6.19) tuo tärkeää näkemystä syntyvyyskeskusteluun. Nuoret naiset ja nuoret miehet asuvat nykyään eri paikkakunnilla. Esimerkiksi Helsingissä asuu 115 nuorta naista sataa nuorta miestä kohden. Sama suhde vallitsee muillakin yliopistopaikkakunnilla. Monella muuttotappioalueella 100 nuorta miestä kohden on alle 50 nuorta naista. (Tilannehan on yhtä vääristynyt kuin Kiinassa yhdenlapsen politiikan tyttövauvojen aborttien seurauksena. Sielläkin on paljon enemmän miehiä kuin naisia.)

Koskelan mukaan ongelma  johtuu siitä, että tytöt opiskelevat pitemmälle ja jäävät jatkamaan opintietään korkeakoulupaikkakunnilla. Nuorista miehistä suurempi osa jää synnyinseudulleen tai muuttaa teollisuuspaikkakunnille.

Kyse on muustakin kuin vain mahdollisuudesta kohdata vastakkainen sukupuoli lapsentekoiässä. Vaikka mies ja nainen vielä saataisiin kohtaamaan, he eivät koulutuspohjastaan johtuen löydä yhteisiä harrastuksia eikä heillä ole riittävän samanlaista maailmankuvaa, jotta parisuhde onnistuisi. Siihenkin on kiinnitetty huomiota, että koulutus- ja työtaustan mukaan erilaistuvat myös naisten ja miesten poliittiset mielipiteet niin, että myös se vaikeuttaa yhteiseloa.

Lisään Koskelan päättelyyn, että yhteisen sävelen löytymistä saattavat vaikeuttaa ne kulttuurimme muutokset, joita ei ole kunnolla sisäistetty: miestä ei enää auttomaattisesti hyväksytä perheenpääksi eikä naisille kuulu automaattisesti työt, joita kutsuttiin naistentöiksi. Siihenkin on kiinnitetty huomiota, että meillä on edelleen tietynlainen sääty-yhteiskunta: kovin erilaisissa perheissä sivistystason ja varallisuuden suhteen eläneet mies ja nainen eivät kykene kestävään parisuhteeseen. Se ei johdu vain puolisoiden erilaisuudesta, vaan paljolti puolisoiden sukujen elämäntavan erilaisuudesta. Ongelmaa kärjistää tyttöjen pitemmälle johtava opiskelu poikiin verrattuna, jos taustalla on heidän vanhempiensa ja suvun antama erilainen malli tai painostus.

Kaupungistuminen edellä kuvatuilla tavoilla lisää avioeroja ja eroja myös avosuhteissa.  Nykyään vallitsee suuntaus, että avioliitolla halutaan vahvistaa  parisuhdetta vasta sitten, kun tavoitteena on lasten hankkiminen. Viime vuosina avioliittojen solmiminen on vähentynyt. Onko se  korrelaatiossa syntyvyyden alenemisen kanssa?

Mummon rooli

 On osoitettu, että  jos lasten mummo on ollut niin hyväkuntoinen, että on osallistunut lastenhoitoon, lasten kuolleisuus on kuolintilastoilla näytetty pienemmäksi kuin perheissä, jossa tällaista isovanhempaa ei ollut apuna. Vaarilla ei ole samanlaista vaikutusta. Nykyäänkin mummoa edelleen tarvittaisi, mutta vaariin ei oikein luoteta, kun etsitään pienten lasten vahtijaa ja apua myös muulloin.

On ihmetelty, miksi ihmislajilla naaraan lisääntymiskyky loppuu 50-vuotiaana vaihdevuosiin, vaikka  lähisukulaisemme ihmisapinat jatkavat synnyttämistä koko ikänsä. Selitys lienee se, että  vanhempien naisten apu lastenlasten hoidossa parantaa eloonjäämistä. Siten se lisää väestönkasvua enemmän kuin jos naiset jatkaisivat synnyttämistä vanhemmalla iällä, mutta lasten kuolleisuus olisi suurta. Evoluution näkökulmasta ratkaiseva on ollut kokonaissaldo eli se mikä on paras evoluution löytämä keino ylläpitää väestömäärää elinympäristön mahdollistamissa rajoissa.

Jos mummolla on ollut tahtoa ja kykyä lastenlasten huoltamiseen, se on parantanut koko yhteisön elinkykyä enemmän kuin synnyttäminen vanhuuteen saakka. Tällainen yhteisö on vallannut vähitellen elintilaa niiltä yhteisöiltä, joilla tämä ominaisuus on vähäisempää. Siinä tapauksessa myöskään hoivaamisvietti ei saa päättyä omiin lapsiin vaan ulotttuu myös lastenlapsiin. Senhän me  näemme, että mukana on viettien vaikutusta, kun seuraamme kuinka innoissaan mummot hellivät pieniä lapsia.

 Vaarilla hoivaamishalua  pieniä lapsia kohtaan näkee vähemmän. On kuitenkin vaikea osoittaa, missä määrin kyse on periytyvästä kulttuurista. Moni vaari on ylpeä, että hänellä on paljon lapsenlapsia, ja on ylpeä siitä, jos omat lapset ja myös lastenlapset menestyvät.

Kaupungistuminen näyttäisi olevan kääntäen verrannollinen syntyvyyteen. Ilmiön yksi vaikutuskanava on mummojen merkityksen heikentyminen. Mikäli yhä useampi mummo asuu lapsistaan kaukana, se alentaa syntyvyyttä. Jos mummot asuvat matkojen takana kotiseudullaan, he eivätkä pääse toteuttamaan hoivaamisviettiään, joten hekin kärsivät.  Jos lasten hoivaaminen houkuttelee, vaikka onkin rasittavaa, mummot ja mummon roolista haaveilevat naiset pyrkivät muokkaamaan lastensa mielialaa lapsimyönteiseksi. Sillä on varmasti vaikutusta syntyvyyteen -  kenties enemmän kuin hedelmällisessä iässä olevien  omilla ajatuksilla.


Nähtävillä 18.8.19 alkaen