On saavutettu merkittävä käännekohta. Uusiutuvan energian leviämistä edistävän hallitusten välisen järjestön Irenan laskelmat osoittavat aurinko- ja
tuulienergian kustannusten alentuneen niin paljon, että ne alkavat olla
kilpailukykyisiä kivihiilen kanssa. Helsingin Sanomain
pääkirjoitus (HS 17.01.2018) kertoo, että ”Irenan laskelmat
ovat erinomaisia uutisia, mutta yksityiskohdissa piilee piruja”.
Jos Irenan raportti olisi lehdelle aito ilonaihe, siitä olisi myös sisäsivuilla tai seuraavissa lehdissä juttu, joka valottaisi, mitä merkitsee, että uusiutuvan energian kilpailukyky on määritelty
markkinaehtoiseksi eikä siis tukien ja alemman verotuksen seuraukseksi. Sitäkin
tulisi käsitellä uutissivuilla, ovatko myös ne laskelmat uskottavia, joiden mukaan
aurinko ja tuuli ovat kilpailukykyisiä jo ydinvoiman kanssa. Sen sijaan pääkirjoitus,
lehden tärkein puheenvuoro, keskittyy maalaamaan piruja seinälle?
Hesarin esille nostamat pirut:
- Kiinalaisia aurinkokennoja dumpataan
polkuhintaan länteen.
- Suomen energiantuotannossa tuulivoiman osuus
tuesta huolimatta on vähäinen.
- Tuulisina ja aurinkoisina päivinä sähkön
markkinahinta romahtaa, huonompina tuotantopäivinä se pomppaa.
- Tuuli- ja aurinkoenergian tuotantopiikin hinnoittelu
on ongelmallista.
- Uusiutuva energia ei vielä pärjää yksin
(pääkirjoituksen otsikko)
- Vanhaa perusvoimaa tarvitaan edelleen ja
säätökapasiteettia pilvisinä ja tyyninä päivinä.
- Aurinko- ja tuulivoiman varastoiminen on
hankalaa ja kallista.
- Saksan kohtalo: hiilellä on korvattu
ydinvoiman alasajoa
- On vaara, että markkinavetoinen uusiutuva
energia valtaa liian nopeasti markkinoita vanhanaikaiselta energialta.
Erityisesti piruluettelon viimeinen kohta kertoo,
että vanhanaikaisen energian tuottajat ovat huolissaan. Huoli on aiheellinen,
koska monella alalla, vaikka tähän asti enemmän muualla kuin energiantuotannossa, uudet innovaatiot
ovat levinneet nopeasti ja ottaneet markkinaehtoisesti kasvavan aseman.
Hesarin mukaan ”esimerkiksi maatuulivoimalassa tuotettu sähkö on halpaa, mutta
tuotanto ja samalla hinta seisoo säätövoiman – esimerkiksi kaasu- ja vesivoiman
– ja ydinvoiman perustalla.” Hesari näyttää vaativan, että vesivoimaa ja
kaasua saa käyttää tulevaisuudessakin pääasiassa vain ydinvoiman säätövoimana. Tuuli- tai aurinkoenergian tuotantopiikin aikana vesivoimaloiden tehoa voitaisiin
nopeasti alentaa. (En tiedä, tapahtuuko tällä hetkellä näin.) Samalla säästyy vettä vesivoimaloiden yläpuoliseen vesistöön vaikkapa pakkasjaksojen
vesivoimatuotantoon tai seuraavien pilvisten ja tyynien päivien varalle. Sen
sijaan ydinvoimalan tehoa ei juurikaan voida säädellä.
Miksi pitäisi varata vesivoiman säätökyky vain ydinvoimaloita varten,
miksei yhtä hyvin uusiutuvan energian tarpeisiin? Vastaukseksi ei riitä, että niin on ennenkin tehty. Olkiluodon
valmistuva kolmas reaktori yhtä hyvin kuin lisääntyvä tuuli- sekä aurinkovoima tarvitsevat
avukseen entistä suuremman osan vesivoiman säätökapasiteetista. Pitäisi olla selvää,
että sitä mukaa kun nämä uudet voimanlähteet alkavat tuottaa sähköä, tämä johtaa
maamme (ja kenties laajemmankin alueen) säätövoiman kapasiteetin uusjakoon. Tavoite
on oltava markkinaehtoinen, siis kokonaistalouden kannalta paras mahdollinen
energiahuolto - ei ideologisesti perusteltu eikä suurten tuottajien edun
turvaamista muiden kustannuksella. Älykkäiden verkkojen kehittelyn avulla optimaalinen
säätely kyllä onnistuu piikkituotannonkin osalta.
On ymmärrettävää muttei hyväksyttävää, että
vesivoiman omistajat - onhan vesivoima käyttökelpoisin säätövoima - pyrkivät
säilyttämään vesivoiman tehot jatkuvasti sille itselleen parhaiten tuottavina.
Se tarkoittaa, ettei haluta huolehtia parhaalla mahdollisella tavalla ydinvoiman
eikä varsinkaan tuuli- ja aurinkovoiman säätötarpeista.
Kun uusiutuvan energian tuottajat parantavat kilpailuasemiaan, vanhan
vesivoiman ja fossiilisen energian markkinaosuus väkisin kaventuu. Olisi outoa,
jollei häviävä puoli yritä puolustautua. Siksi pidän varmana, että hiilen,
turpeen ja ydinvoiman lobbarit työllistetään entistäkin sankemmin joukoin.
Hyvin suuri merkitys on sillä, kummalle puolelle asettuu se osa mediaa, jolla
on edellytykset tutkivaan journalismiin. Helsingin Sanomat luen viimemainittuun
ryhmään. Pystyykö media tällä kertaa uutisoimaan energia-asioista
tasapuolisesti? Kymmenisen vuotta sitten se ei onnistunut.
Mitä lobbarit saivat aikaan kymmenen vuotta sitten
Toivottavasti mahdollisimman moni muistaa jotain
siitä, kun luotiin EU:n päästökauppaa. Silloin teollisuuspiirien lähettämät lobbarit
harhauttivat myös arvostusta nauttivia tiedotusvälineitä. Media yhtyi
julistukseen, että maamme talous ei tule kestämään päästökaupan tuomia lisäkuluja.
Siitä seurasi, että teollisuuspiirit saivat päästökaupalle ehdot, jotka tekivät
hiilenkäytöstä aikaisempaakin kannattavampaa, suorastaan rahantekokoneen. Päästökaupan
alkuperäinen idea oli edistää uusiutuvaa energiaa ja vähentää hiilen polttoa. Se
tavoite ei pelkästään vesittynyt, vaan päätösten ja median siunauksella alettiin
suorastaan suosia hiilen käyttöä. Toki sen jälkeen järjestelmää on paikkailtu,
mutta huonoin tuloksin.
Päästökauppaan siirryttäessä EU:ssa sovittiin
myös, että kansallisesti säädetyllä windfall-verolla leikataan vanhan ydin- ja
vesivoiman ansiottomia miljardiluokan voittoja. Koska kyse oli suurista
summista, windfall-veroa ei Suomessa koskaan saatu voimaan, vaikka sellainen vero
on ollut kaikissa hallitusohjelmissa kahta viimeistä lukuun ottamatta. Ei
auttanut, vaikka veron nimikin vaihdettiin voimalaveroksi.
Haaskattiinko liian suuri osa ihmiskunnan armonajasta?
Uusiutuvan energian parantelussa menetettiin vuosikymmen. Syytän, että
se on suuressa määrin maailmanlaajuisen uutisoinnin aikaansaannos. Ajanhukka
tuntuu ainakin vielä varsin vähän ihmiskunnan arjessa, mutta tulevaisuudellemme
siitä on voinut koitua suuri vahinko: ilmakehän hiilimäärä on viivyttelyn
aikana kasvanut katastrofitasolle.
Tuulimyllyjen tuet auttoivat paljon
Media ei ole vieläkään suostunut oikomaan
vääriä tietoja, joita jatkuvasti levitetään tuulivoiman tukien määristä
suhteessa ydinvoiman saamiin tukiin. Vaikka valtio on maksanut syöttötariffien
ja investointitukien muodossa huomattavia summia uusiutuvalle energialle, kuten
tuuli-, biokaasu-, puupolttoaine- ja biopolttoainehankkeille, se on kuitenkin
kovin pientä verrattuna miljardiluokan summiin, millä valtiovalta tukee
ydinvoimaa. Media ei kerro, että vanha
ydinvoima saa valtiolta vuosittain miljardituet. Tukeahan se on, kun
päästökaupan pakettiin kuulunut windfall-vero on jätetty perimättä. Sen sijaan
tuulimyllyjen saamat satojen miljoonien tuet on näkyvästi uutisoitu.
Tukipolitiikan tuloksena tuulivoimasta on
tullut kilpailukykyistä. Siihen nähden on epäoleellista, että tuulivoiman osuus
meillä on jäänyt hyvin pieneksi (toistaiseksi?). On hienoa, että Suomenkin tukipolitiikka,
muiden maiden ja järjestöjen tukien lisänä, on tehostanut tuulivoiman
kehittäjien välistä kilpailua maailmanlaajuisesti. Se on innostanut keksimään uusia
innovaatioita, joita voidaan edelleen kilpailuttamalla parantaa ja tehdä
tuulimyllyistä vieläkin parempia. Ilman kilpailuahan juuri mikään ala ei
kehity.
Ehkä on hyvä, ettei media ole kiinnittänyt
huomiota siihen, miten tuulimyllyjen kilpailukykyä on parannettu. On nimittäin riskialtista
kehua sellaista, mitä on totuttu ilkkumaan. Sellainen aiheuttaa vastareaktioita,
jotka hidastavat suotuisaa kehitystä. Suurelle osalle Suomen kansaa tuulimyllyt
ja aurinkopaneelit ovat yhä viherpiipertämistä. Hesarinkin on toimittava
markkinoiden ehdoilla ja siksi sen on valittava juttuihinsa aiheita, joista
mahdollisimman moni lukija tykkää. Jos media sen takia on puolueellinen, se on oman
bisneksen sanelemaa.
Ledlamput valaisevat paljon vähemmällä sähkönkulutuksella
kuin hehkulamput. On kuitenkin tehty havaintoja, että energiapiheistä
ledlampuista johtuen valaistukseen käytetyn sähkön kulutus onkin kasvanut,
koska helposti syntyy tunne, että nyt runsaisiin valoihin on varaa. Eivät meitä pelasta valistus,
säästämisyritykset eivätkä kansainväliset sopimukset, jollei niitä saada
markkinaehtoisiksi. Siksi realistinen tie pelastukseen ihmisten maailmassa voi
kulkea vain saasteettoman energian kautta. Jos energianlähteet ovat
saasteettomia, ei haittaa vaikka energiankulutus kasvaa. Mutta edes sekään ei riitä, koska on poistettava monia muitakin kasvihuonepäästöjä
kuin mitä on energiantuotannossa.
Julkaistu 27.01.2018