Hyvä malli olivat Tukholman katumellakat. Sama kaava toistuu muissakin länsimaiden isoissa mellakoissa.
Miksi Tukholman Husbyn lähiössä alkoivat rajut mellakat 2013.
Poliisi ampui vaarattomalta vaikuttaneen miehen 19.5.2013. Se oli tapahtuma, joka muualla kuin Husbyn lähiössä olisi voinut jäädä vähäiselle huomiolle ja maahanmuuttajatkin olisivat sen hiljaa hyväksyneet valitettavana työtapaturmana huolimatta, että surmattu oli myös ulkomaalaistaustainen. Ampumatapauksen uutisoinnilla, koska tapausta yritettiin vähätellä, saattoi olla osuutta taustaltaan vierasmaalaisten aitoon suuttumiseen. Ehkä jokin ulkomaalaistaustaisten ryhmä sen takia suunnitelmallisesti aloitti mellakoinnin. Ilmeisesti myös vakaumuksellisia rasisteja hakeutui nopeasti paikalle, kun he näkivät kaipaamansa tilaisuuden: he kokivat pääsevänsä osoittamaan, että heitä tarvitaan vierasmaalaisten pahantekijöiden nujertamiseen. Sellainenkin salaliitto on mahdollinen, että rasistijärjestöistä joku tarkoituksella provosoi mellakat alkuun, koska taatusti mukaan lähtee nuoria, jotka käyttävät hyväkseen tilaisuutta päästä riehumaan: se on jännää, siitä voi saada kavereilta ihailua ja pääsee ryöstelemään. ”Trenditietoiset” nuoret yrittivät aloittaa mellakoita muuallakin. Syyllisiksi on kuitenkin helppo leimata ulkomaalaistaustaiset.
Meillä on enemmän tai vähemmän voimakas kilpailuvietti, joka houkuttelee kamppailemaan paremmuudesta mitä erilaisimmilla tavoilla. Yksilölliset erot ovat suuria ja siksi kilpaurheilu ei kiinnosta kaikkia yhtä paljon. Kilpailu lienee kulttuurin lisäksi geeniemme aikaansaanosta samaan tapaan kuin on vaaran kokemisen ja seikkailun tarpeen määrä, joista viime mainituista on näyttöä geenien DNA-eroina. Varmimmin kilpailua syntyy samaan joukkoon kuuluvien välillä. Ehkä erityisesti nuoret, jotka hakevat arvostusta omissa porukoissaan, ottavat helposti riehumisen kilpailulajikseen. Vertailukohdaksi kelpaavat järjettömät tihutyöt kuten ikkunoiden kivittäminen tai jalkapallohuliganismi. Kilpailun ja seikkailun syntyminen riehumisen avulla voisi olla syynä siihen, miksi rauhallisella mielenosoituksella on taipumus äkkiä eskaloitua.
Lähiömellakoiden alku saattoi olla suunniteltu, mutta kun mellakat lähtivät leviämään, ei niillä ollut useimmille osallistujille mitään tarkoitusta. Se, että mellakoinnilla olisi ollut jokin tarkoitus, on myöhemmin keksittyä asioiden kaunistelua. Ihmiset haluaisivat, että he ovat toimineet rationaalisesti, mutta yllättävissä ja oudoissa tilanteissa vietit ja vaistot voivat saada ylivallan ja harkinta jää taka-alalle. Myöhemmin tulee kiire yrittää perusteilla se, mitä tuli tehtyä. Siksi mellastajien edusmiesten puheet eivät olleet totuudenmukaisia, kun he selittivät, että mellakoinnin tarkoituksena oli muistuttaa Husbyn lähiön vaikeista oloista ja yhteiskunnan aikaisemmista laiminlyönneistä. Vaikka kyseessä oli hätävalhe, se palveli syrjäytettyjen asiaa, oli uskottava ja sai julkisuutta. Kyse ei myöskään ole kurituksen puutteesta. Sellainen puhe on niinikään totuuden vastainen ja pitkälti kovia rangaistuksia vaativien röteiden machomiesten uhoa. Toki poliisivaltion kuri Pohjois-Korean tapaan rauhoittaisi katuja, sillä kyllin alistettu ei yksinkertaisesti jaksa puolustautua, mutta räjähdysvaara jää kytemään.
Joko spontaanisti tai jonkun provosoimana Husbyn lähiössä valloilleen pääsi patoutunutta vihaa puolin ja toisin. On ensiarvoisen tärkeää selvittää ja sitten myös tunnustaa - vaikkei vastaus tuntuisikaan mukavalta - mikä oli luonut tällaisen vihan. Kun tapahtumista syytetään - aiheellisesti tai aiheetta - sekin voi jäädä kaihertamaan mieliä ja ehkä yllyttää etsimään aihetta uusintaotteluun.
Katumellakoissa oli mukana muukalaisvihaa ja muukalaisten vihaa kantaväestöä kohtaan. Asetelma ei kuitenkaan ole näin kaksinapainen. Vaikka Tukholman mellakkalähiöissä maahanmuuttajat ovat suuri ryhmä, he eivät ole homogeeninen ryhmä, vaan he edustavat monia kansallisuuksia ja ovat monesta maasta lähtöisin. Rasismiahan esiintyy myös eri maahanmuuttajaryhmien ja varsinkin niiden nuorisojengien välillä.
On moneen kertaan todettu, että mellakointivaara on suuri ankeilla asuntoalueilla. Niille hakeutuu köyhää väestöä vauraammilta alueilta, koska sieltä vapautuu asuntoja ja asuminen on halvempaa. Mukana tulee myös rikollisia, mutta ennen kaikkea muihin nähden nurjat olot ruokkivat syrjäytymiskehitystä, mikä altistaa rikosten tielle. Koulunkäynti jää vajaaksi ja kiinnittyminen yhteiskuntaan puutteelliseksi, mikä vaikeuttaa tottumista työntekoon. Jollei mitään tehdä, kierre vain pahenee. Huonosti pärjäävien joukossa vierasperäisten ja vaikeasti työllistyvien osuus kasvaa. Se on ongelmien perussyitä, jolle täytyisi tehdä jotain. Saman lailla räjähdysvaara muhii sielläkin, missä on vain kantaväestöä, mutta heidänkin kesken eriarvoistuminen on voimakasta. Myös näin syntyi ongelmalähiöitä silloin, kun maahanmuuttajia ei vielä edes ollut.
Ehkä väestöryhmien ja yhteiskuntaluokkien välillä eriarvoistuminen ei olekaan yhtä suureksi vaaraksi yhteiskuntarauhalle kuin on väestöryhmien ja yhteiskuntaluokkien sisällä tapahtuva eriarvoistuminen. Kun naapuri pärjää, mutta itsellä menee huonosti, se keljuttaa, mutta jos lähes kaikilla naapureillakin menee huonosti, se voi lohduttaa. Eivät katumellakat olleet maahanmuuttajien syytä eikä katumellakoiden syy ole maahanmuuttajien suuri osuus, vaikka heitä olisi runsaasti osallistunut mellakoihin, vaan asukkaiden kokema huono-osaisuuden kasvu, olivat asukkaat sitten kantaväestöä tai maahanmuuttajataustaisia.
Julkaistu 10.01.2021