”Ei tehdä paremmin, kun ei ole pakko”. Näin Helsingin Sanomat otsikoi
pääkirjoituksensa 8.9.2017. Lehti ottaa esimerkikseen rakentamisen huonon
tuottavuuskehityksen, minkä perimmäisenä syynä se pitää asuntojen liian varmaa
menekkiä, työn parantamispakon puutetta.
Mutta ei rakentaminen voi olla mikään poikkeus, vaan sama koskee
muutakin tuotantoa, jos ala ei menesty. Tästä on vedettävissä johtopäätös, että
pakon puute jarruttaa tuottavuuden kasvua. Jotta useampi ymmärtäisi tämän
taloustieteilijöiden yleisesti hyväksymän mutta poliitikkojen vierastaman
totuuden, kannattaa sama kertoa myös kääntäen: vaikeudet ajavat menestymään,
eivät helpot olosuhteet.
Tämähän merkitsee sitä, että elinkeinotuet, verohelpotukset ja palkkojen
alentaminen ovat myrkkyä tuottavuuden kasvulle alalla kuin alalla. Milloin joku
tutkija uskaltautuu kammiostaan ulos ja kertoo, että Suomen kymmenen vuoden
taantumaa elinkeinotuet pahensivat, olivat jopa laman pitkittäjiä, koska liian
moni ei yrittänyt parempaa, kun tukien ansiosta ei siihen ollut pakkoa. Miksi
ottaa yrittämisen riski suurten, mutta epävarmojen voittojen toivossa, kun
tukien avulla säilyi suhteellisen varma toimeentulo.
"Suomen kansantalouden tulevaisuus ja suomalaisten elintaso riippuvat
siitä, miten Suomessa tuottavuus kehittyy", kertoo Hesarin pääkirjoitus. Tältä osin
Hesari uskoo taloustiedettä, siis tosiasioita tai ainakin pyrkimistä tosiasioihin. Myöhemmin pääkirjoitus vielä
vakuuttaa: ”Tuottavuuden kasvulla ei periaatteessa ole mitään rajoja”.
Heti perään lehti kuitenkin kumoaa, mitä tuli sanoneeksi, kun se korostaa
poliitikkoja myötäillen työpanoksen tärkeää merkitystä: ”Kasvun toisen
elementin – työpanoksen – lisäämiselle on paljon enemmän rajoitteita”. Kun
työpanoksen merkitystä alleviivataan, se ei edistä tuottavuuden parantamista.
Tuottavuushan on enimmäkseen kääntäen verrannollinen työvoiman määrään.
Mitä enemmän innovaatioilla ja muilla uudistuksilla korvataan työntekijöitä,
sitä parempi tuottavuus. Eli mitä harvempi työntekijä tuotetta kohden, sitä
edullisempi tuote. Pääsääntöisesti tämä tuo parhaiten vientituloja ja myy myös
kotimaassa
Miten ratkaista työn ja tuottavuuden ristiriita?
Ihmisten eläminen on iät ja ajat perustunut työntekoon. Nyt on kuitenkin
menossa valtava käänne, sillä yhä useampi työntekijä onkin tuotannolle turha
kuluerä ja suorastaan este työn tuottavuuden parantamiselle. Tämä ei muuksi
muutu, vaikka palkkoja alennettaisi.
Pääkirjoituksen mukaan tulevaisuutemme ja elintasomme riippuvat siitä,
miten Suomessa tuottavuus kehittyy. Sen jälkeen on paljolti yhteiskunnan
tulonjaosta kiinni, säilyykö yhteiskuntamme sellaisena, että myös korkean
tuottavuuden vallitessa kaikilla on kohtuullinen toimeentulo. Tuottavuuden
kasvaessa edellytykset siihen paranevat, mutta toimeentulo on tulonjakokysymys,
mikä on vaikeimpia asioita ihmisten ratkaistavaksi.
Kansalaispalkan kaltaiset hankkeet ovat aina vain ajankohtaisempia,
jotta liiat työntekijät saadaan pois työpaikoilta hidastamasta
tuottavuuskehitystä. Kuitenkin Suomen hallitus epätoivoisesti vaatii palkkakuria,
toisin sanoen pieniä palkkoja, siinä uskossa, että näin työpaikkoja säilyy,
jotta ihmiset voisivat edelleen elää palkkansa varassa.
Hesari on siinäkin suhteessa taloustieteen päälinjoilla, kun se
huomauttaa, että ”tuottavuuskaan ei synny käskemällä, eikä se reagoi
nopeasti ylhäältä tulevaan ohjaukseen. Investoinnit koulutukseen ja
tutkimukseen auttavat, mutta hitaasti”. Hallituksen mahdollisuudet
palkkakuriin ovat siis perin rajalliset, mutta vähäinenkin hallituksen
onnistuminen löisi tuottavuuskehitystä korville. Sen sijaan palkkojen nousu
ajaa yrittäjiä etsimään ratkaisuja, joilla voi korvata työntekijöitä. Samalla
yleensä tuottavuus paranee ja Suomi hyötyy.
Onneksi työpaikoista palvelut ovat valtaosa, mutta ei niitäkään luoda
hallituksen toimilla, vaan niitä ruokkii tarve, jos kansalaisille
yhteiskuntamme tulonjaossa on riittänyt rahaa, millä voi maksaa palvelunsa.
Tuottavuusvaatimus karsii työpaikkoja myös palvelualoilta, jonain päivänä
enemmän kuin syntyy uusia palvelualojen työpaikkoja. Siksi palvelutkaan eivät
ole pysyvä suurten joukkojen työllistäjä.
Marko Terviö pohdiskelee AKATEEMISESSA TALOUSBLOGISSA, kuinka rajusti robotit korvaavat työpaikkoja ja millä tavalla tilalle voi myös syntyä uusia talouden lainalaisuuksien vaikutuksesta. Hän ei ota huomioon sellaista mahdollisuutta, että työllisyyteen voitaisiin vaikuttaa poliittisesti ohjatulla tulonjaolla.
kirjoitettu 13.9.2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti