Etsin yleisiä lainalaisuuksia, jotka
selittävät Donald Trumpin valintaa Yhdysvaltain
presidentiksi ja perussuomalaisten hajaannusta, kun Timo Soini luopui puolueensa johdosta
Miten valtaan pääsee demokratian keinoin? Historiantutkimus on melko
yksimielinen syistä, kuinka Adolf Hitler saavutti itsevaltiaan aseman. Hän
hyödynsi vaaleja. Kuitenkin yhteiskunnalliset syyt, kuten monen muunkin ”suurmiehen”
kohdalla, ovat olleet tausta. Yhteiskunnallinen tilanne on suorastaan sääntö,
kun syntyy kansanliike, mikä on vaaraksi yhteiskunnan vakaudelle. Näytti ensin siltä,
että Donald Trump kohosi presidenttiehdokkaana populistijohtajaksi nopeasti kuin
tyhjästä. Aluksi syynä pidettiin, että hän vain osasi vedota kansaan juuri sopivalla
tavalla. Pian kuitenkin vakiintui käsitys, että ratkaiseva syy myös hänen nousulleen
oli yhteiskunnallisen tilanne, ennen kaikkea sen muuttuminen. Maan keskiluokka menetti
asemaansa muuhun väestöön nähden. Häviöön
joutuneille presidentinvaalit
tarjosivat helpon tilaisuuden protestoida.
Sattumilla on aina oma osuutensa. Sattumaa on sekin, tarjoutuuko yhteiskunnallisen
tilanteen kannalta sopivalla tavalla karismaattinen henkilö
vallantavoittelijaksi. Sen sijaan aikana, jolloin yhteiskunnallinen tilanne ei
ole otollinen, ei karismaattisinkaan henkilö saa sanomalleen vastakaikua eikä
hän voi nousta valta-asemaan populistien käyttämin keinoin.
Minulle populismia on ihmisjoukkoihin vetoaminen jättämällä syy- ja
seuraussuhteet selvittämättä tai asioiden kertominen tahallaan väärin. Kun
ihmisillä on hätä eikä apua ole näköpiirissä, moni turvautuu poppakonsteihin ja
ihmeparantajiin eikä enää usko tosiasioihin. Populistit levittävät vaikeuksiin
joutuneille poppakonsteihin verrattavia ratkaisuja.
Yhteiskunnalliset syyt
Raha tuo arvostusta. Suuripalkkaisia kunnioitetaan, mutta purnaaja ei useinkaan
sitä muista, kun hän moittii kansanedustajien korkeita palkkoja. Nämä palkat
ovat kuitenkin se pätevyyden mitta, mikä saa tällaisen purnaajankin arvostamaan
ja äänestämään varakkaita ehdokkaita. Toki suuret tulot mahdollistavat myös näkyvän
vaalimainonnan.
Tulot saattavat osoittaa edelleen kasvua, mutta siitä huolimatta tällaisen
ryhmän asema muuhun väestöön nähden huononee. Mikäli näin käy, toisten
menestyksen kasvu on ollut vielä nopeampaa ja siksi he ajavat ohi. Hitaamman
tulokehityksen kokeneet jäävät jälkeen, vaikka heidän kohdalla aikaisempiin
aikoihin verrattuna tulojen kasvu olisi varsin nopeaa. He eivät varsinaisesti köyhdy,
kun mitataan palkkapussin koolla, mutta palkkapussin ostovoiman perusteella
köyhtyminen sen sijaan on todennäköistä.
Eli paradoksi: tehdään niin tai näin, seurauksena eriarvoisuus kasvaa ja
ennen pitkää kapinoivat arvostustaan menettävät. Tuloerot siis kasvavat myös silloin,
kun kaikilla menee aikaisempaa paremmin, koska ihmisten tulot väkisinkin kasvavat
eri tahtia. Luulisi olevan päättäjien vallassa, että tuloerot eivät kärjisty. Yleensä
kuitenkin hyvätuloiset pystyvät vaikuttamaan, että heillä on vahvat puolustajat.
Siksi tuloerojen purkamiseen tarvitaan jonkinasteinen kapina ja usein nokkamieheksi
populisti. Se on toinen kysymys, onko populisti tehtävään paras vaihtoehto.
Kun tuloerot kasvavat, muuttuvat ihmisten keskinäiset suhteet. Onhan arvostus
ainakin jossain määrin sidoksissa varallisuuteen. Selitys, että tuloerot luovat
jännitteitä yhteiskuntiin, löytyi silloinkin, kun alettiin selvittää, miksi Yhdysvaltain
tietyillä alueilla Trump sai laajaa kannatusta. Trumpin suosio oli teorian
mukaisesti merkittävintä niillä seuduilla, missä talouskasvu hidastui tai missä
löytyi alueita, joilla tulokehitys kokonaisuudessaan ei ollut vain laantunut
vaan oli lähtenyt laskusuuntaan.
Johtajan lähipiiri
Keskeinen keino, jolla valtaan päässyt kansanjohtaja lujittaa asemansa, on
hankkia ympärille henkilöitä, jotka seuraavat johtajaansa niin hyvässä kuin
pahassa. Perinteinen selitys, miksi asemaansa parantavan johtajan ympärille on
tunkua, on se, että johtajaansa palvelemalla itse hyötyy taloudellisesti tai voi
itse saada arvostusta. Tämä ei kuitenkaan riitä, jotta johtaja voi säilyttää
asemansa. Viholliset ja kilpailijat nimittäin jatkuvasti yrittävät tarjota vielä
rahakkaampia ja vaikutusvaltaisempia tehtäviä, jos heillä on suinkin sellaiseen
mahdollisuus. Erityisesti silloin, kun johtajan asema järkkyy, hänen lähipiiristäkin
löytyy loikkareita, jotka uskovat menestyvänsä kilpailijan palveluksessa.
Poliittisen johtajan maksuvälineenä alaisia rekrytoitaessa ovat
arvostetut vakanssit, kuten ministerinsalkku ja tärkeät valiokuntapaikat sekä
kuntapolitiikassa erilaiset puheenjohtajuudet ja lautakuntapaikat. Niihin
oikotie on puoluejohtajan mielipiteiden toistelu ja eri tavoin johtajan
tukeminen. Samalla vahvistetaan siteitä vallan huipulla olevan johtajan ja hänen
merkittävien alaistensa välille. Paitsi että se auttaa johtajan pysymistä
vallassa ja alaisten aseman säilyttämistä, se parantaa myös yhteistyön ja
asioiden sujumista. Mitä selkeämmin johtaja on itsevaltias, sitä tärkeämpää
hänelle on lojaali lähipiiri.
Johtajan suosion tavoittelu voi saavuttaa omituisia piirteitä. Siitä
esimerkki on oheinen lehtijuttu "Ministerit mielistelivät kilpaa
Trumpia" (Helsingin Sanomat 14.6.17). Tilaisuudessa, johon toimittajilla
oli pääsy, Trumpin lähipiirin jäsenet raportoidessaan toimialastaan kukin
vuorollaan ylistivät presidenttiään mielistelyin, jollaisiin länsimaiden
demokratioissa ei ole totuttu.
Lehtijutun mukaan presidentille jätettiin kertomatta epäkohdista, mutta
sellaiseen toki länsimaissakin on totuttu. On useasti ennenkin käynyt niin,
ettei johtajille ja esimiehille tohdita kertoa puutteista ja väärinkäytöksistä,
kuten vaikkapa työpaikkakiusaamisesta tai alkoholia työpaikalla naukkailevista
työntekijöistä. Sen sijaan suomalaiselle kulttuurille on aika vierasta, että
jokaisen alaisen pitää erikseen korulauseilla imarrella esimiestään muiden
kuullen. Ei Amerikassakaan liene yleistä, että ylimitoitetut kehut kerrotaan
median ympäröimänä.
Kun tiedotusvälineet dokumentoivat imartelun, on kiusallista myöhemmin korjata
kannanottojaan vähemmän imarteleviksi. Takinkääntäjä on nolo mainesana. Sen saa
silloinkin, jos luopuu mielistelystään. Pitkälti pelko takinkääntäjäksi
leimautumisesta auttaa pitämään Trumpin ministerit ja johtavat virkamiehet nöyrinä
ja uskollisina, vaikka nämä näkisivät tarvetta arvioida asioita uudella
tavalla. Vasta kun Trump erotti alaisensa, ainakin toistaiseksi näyttää siltä,
että itseään puolustaakseen oli mahdollista moittia jopa presidenttiä. Jos sen
sijaan erotettu alainen puolustautuu julkisesti Pohjois-Koreassa ja eräissä
muissakin diktatuurimaissa, viimeistään silloin kohtalona on vankila tai teloitus.
Täytyy toivoa, että Yhdysvaltain lait suojelevat jatkossakin tällaisella kohtalolla
pelottelulta.
Ei ole vain TV-sarjojen juonenkulku, vaan myös oikeassa elämässä oikeuden
tuomioihin vaikuttaa syytetyn karisma, syyttäjien ja puolustajien taidot sekä
tuomarien antipatiat ja sympatiat, median ja yleisön paineet ym. Siksi oikeuden
antamien rangaistusten ankaruus vaihtelee, vaikka kuinka pyrittäisiin
tasapuolisuuteen. Tästähän kertoo jo se, että ylemmän oikeuden päätös varsin
usein poikkeaa alioikeuden päätöksestä. Yhdysvaltain korkeimman oikeuden elinikäiset
tuomarit ovat osin edellisten presidenttien ja osin nykyisen presidentin valitsemia
ja senaatin hyväksymiä. Tuomariehdokkaaksi päästäkseen he ovat olleet mukana poliittisessa
kaupankäynnissä. Näin ollen myös heidän antamissaan tuomioissa on väkisin politiikkaa.
Ei siis ihme, mikäli päätökset eivät aina tunnu johdonmukaisilta.
Pohjois-Korean, Turkin, ehkä Venäjänkin päämiesten ja usean muun maan itsevaltaisen
johtajan on itsesuojelusyistä suorastaan pakko jatkuvasti kasvattaa valtaansa.
Näin he pyrkivät estämään vallan vaihtumisen, jotta eivät joutuisi oikeuteen,
mikä määräisi vankilaan tai teloitettavaksi. Vallankaappausten seurauksena on
ennekin silmänlumeeksi ollut oikeudenkäyntejä, vaikka oikeampi nimitys olisi
lynkkaus.
Oli väärinkäytössyytöksissä perää tai ei, kasvaa vaara, että Trump
joutuu oikeuden tuomitsemaksi, mikäli hänen valtansa ja kansansuosionsa rapautuu.
Pelastuskeinona näyttäisi olevan lähipiirin uskollisuuden lujittaminen. Trump
ja hänen valitsemat ministerit sekä monet johtajat virkamiehet ovat samassa
veneessä. Jos joku heistä joutuu oikeuden tuomitsemaksi, on vaarana että
valloille pääsee raskaisiin tuomioihin johtavien oikeudenkäyntien ketju. Uhka
koskee presidentin ohella ministereitä, virkamiehiä ja neuvonantajia.
Kansajohtajan tuho
Kun itsevaltainen johtaja kuolee, sairastuu, luopuu vallasta
vapaaehtoisesti tai tapahtuu vallankaappaus, helposti syntyy hajaannus, jolla
on enemmän tai vähemmän kohtalokkaat seuraukset. Olemme seuranneet (kesällä
2017) perussuomalaisten puolueen hajaannusta, kun karismansa voimalla puoluetta
varsin itsevaltaisesti johtanut Timo Soini luopui vallasta. Hajaannus ja
sekasorto eivät kuitenkaan ole vain populistipuolueen vallansiirron seuraus. Hajaannus
on seurannut silloinkin, kun poistunutta johtajaa ei millään mittareilla voinut
kutsua populistiksi. Useita vuosia maailmansodan jälkeen rauhan tyyssijaksi uskotussa
Euroopassa puhkesi Balkanin verinen sisällissota Jugoslavian itsevaltaisen
johtajan Josip Broz Titon kuoleman jälkeen. Vastaavista hajaannuksista, joita on
kutsuttu myös valtatyhjiöiksi, löytyy esimerkkejä vaikka kuinka paljon.
Kannattaa muistaa, että hajaannus ei aina paljastu välittömästi, toisinaan
siihen kuluu vuosia.
Eduskuntamme opposition on suuressa määrin tapana käyttäytyä kuin
populistipuolue. Senkään ei tarvitse välittää, onko sen julistamien väitteiden syy-
ja seuraussuhteilla kunnon perusteet. Riittää, että hallitusta parjataan, jotta
parjaaja ja hänen puolueensa keräisivät sympatioita seuraavien vaalien varalle.
Tämä koskee kaikkia puolueitamme, kun he ovat oppositiossa, mutta erityistä
huomiota on saanut perussuomalaiset aivan ansaitusti. Tapahtuihan Timo Soinin
johdolla monessa kysymyksessä näkyvä ja räikeä linjanmuutos, kun puolue siirtyi
oppositiosta hallitusvastuuseen.
Perussuomalaisten puheenjohtajan vaali sattui puolueen kannalta pahaan
aikaan. Taloudellinen noususuhdanne oli alkanut ja kansan tyytyväisyys on
kasvussa, joten senkään takia ei ole ihme, että mielipidetiedustelut osoittavat
populisteille alenevaa kannatusta. Perussuomalaiset oli populistipuolueena tehtävänsä
tehnyt siltä osin kuin sen ja tai minkään puolueemme ylipäänsä on mahdollista edistää
Suomen talouskehitystä. Suhdanteen veturinahan on taaskin maailmantalous ja on
vaara, että oma hallintomme enemmän sotkee kuin parantaa talouden toimivuutta. Tälle
epäluulolle on katetta, koska takana on kymmenen vuoden taantuma, josta Suomi
nousi viimeisten joukossa,
vaikka aikaisemmin taantumasta nousseilla mailla ei
ollut meitä parempia aseita nousua varten.
Jakautuneen populistipuolueen johtajilla ei ole mahdollisuuksia
nostaa puolueidensa menestystä, mikäli kannatusta eivät ruoki yhteiskunnalliset
syyt. Ei sekään auta, että uusilta puoluejohtajilta löytyisi potentiaalia
tarvittavaan karismaan, sillä sellaisen karisman esillepääsy edellyttäisi
vuorovaikutusta rajusti napisevan kansan kanssa.
Kaikesta huolimatta populistipuolueita on tarvittu. Populistit ovat
jakaneet lohtua ihmisten alamäessä ja heitä kannattamalla ihmiset ovat tunteneet
auttavansa toinen toisiaan. Sekin voi helpottaa, jos tässä monimutkaisessa
maailmassa joku yhä tarjoaa asioille yksinkertaisia selityksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti