TV:ssä oli ohjelma, joka käsitteli naisten ja
miesten pituuseroa (Prisma: Yle TV1 17.11 ja 18.11.14). Ohjelman lähestymiskulma oli
biologinen ja näin ollen vertailuja suoritettiin eläimiin ja siihen, millä
tavalla eläimen elintapa voi muokata sukupuolten kokoerot.
Ohjelmassa hyväksyttiin se vanha käsitys, että moniavioisilla nisäkkäillä on koiras usein naarasta suurempi, jos koiraat käyvät taistelua, jossa fyysinen voima auttaa, mikä koiraista pääsee parittelemaan. Tämä ei kuitenkaan johda sukupuolten kokoeron jatkuvaan kasvuun, koska koiraan koon kasvaessa ravinnontarve lisääntyy niin, että vaikeina aikoina koiraita menehtyy naaraita enemmän.
Ohjelmassa hyväksyttiin se vanha käsitys, että moniavioisilla nisäkkäillä on koiras usein naarasta suurempi, jos koiraat käyvät taistelua, jossa fyysinen voima auttaa, mikä koiraista pääsee parittelemaan. Tämä ei kuitenkaan johda sukupuolten kokoeron jatkuvaan kasvuun, koska koiraan koon kasvaessa ravinnontarve lisääntyy niin, että vaikeina aikoina koiraita menehtyy naaraita enemmän.
Usein evoluutiobiologiassa käytetään nimitystä
kompromissi, kun tarkoitetaan vaikkapa sitä koiraan maksimikokoa, joka lisää
naaraisiin nähden kuolleisuutta, mutta joka ei vielä ole liian suuri lajin
säilymisen kannalta. Evoluutio johtaa tällaiseen kompromissiin, mutta jos
olosuhteet muuttuvat evoluutio lähtee hakemaan uudenlaista kompromissia. Tämä
myös selittää, miksi ihmisten keskikoko ja naisten sekä miesten kokoerot ovat
erilaisia eri alueilla ja ovat vaihdelleet eri aikakausina.
TV-ohjelmassa epäiltiin, että esi-isillämme on
joskus vallitsevana ollut moniavioisuus, jossa siis sukuaan pääsevät jatkamaan
muita yleisemmin fyysisesti vahvimmat, mikä on suosinut miesten kasvua naisia
suuremmiksi. Tämä käsitys ei ohjelman mukaan kuitenkaan näytä ihmisen kohdalla
kyllin selitysvoimaiselta.
Naisasia syrjäytti biologian
Ohjelma loppuosa karkasi evoluutiobiologiasta
naisten oikeuksien puolustamiseen.
On totta, että maapallon kansoista hyvin monet
suosivat poikalapsia tyttöjen kustannuksella. Sekin tutkijan havainto on
uskottava, kun hän väittää, että äidit lapsen itkiessä heti imettävät
poikalastaan mutta tyttö saa usein odottaa. Myöhemmin pojat saavat myös enemmän
ja parempaa hoitoa sekä ruokaa kuin tytöt. Sama tendenssi vain voimistuu, kun
pojat varttuvat. Monen kansan keskuudessa parhaassa iässä olevat miehet saavat syödä
ensin ja ottaa päältä parhaat palat niin, että naiset saavat, mitä sattuu jäämään
jäljelle.
Se on meidän moraalimme mukaan erittäin tuomittavaa, mutta näin ei aina ole köyhyydessä elävien
keskuudessa. Jos tällainen moraali on yleissääntö, mikä siihen on johtanut? Tarkastelu
on jäänyt kesken, mikäli tähänkin ilmiöön ei haeta biologisia syitä. Nimittäin
evoluutio muokkaa myös moraalikäsityksiämme sellaisiksi, että jäljelle jää
moraali, jonka varassa ihmisryhmä menestyy kilpailijoitaan paremmin.
Tarkastelusta unohtui ihmislajin sotaisuus
Miten sitten miespuolisten suosiminen voisi
edistää ihmisyhteisön eloonjäämistä? Sitäkään ei oikein haluta myöntää, että darwinilainen
evoluutio muokkaa moraaliamme. Mutta ehkä yhtä vaikea on myöntää, että geneettisesti
ja moraaliltaan ihmislaji on erittäin sotaisa. Sotaisuutta ei helposti myönnetä,
vaikka sotien kauhut ovat alati ympärillämme. Mieluummin tahtoisimme uskoa,
että nyt viimeistään, kun koulutus ja sivistys ovat useimpien osana, sodat ovat
ohi.
Miksi sitten sodat ovat olleet suorastaan
keskeinen osa ihmislajin kohtaloita? Ammoisista ajoista alkaen sotia on käyty
elinalueista ja muista resursseista. Paimentolaiset ovat sotineet laitumista ja
metsästäjäheimot saalistusmaista tai kalavesistä. Kun hyvinä aikoina väestö on
kasvanut, sotiminen on usein jäänyt ainoaksi keinoksi saada lisää elintilaa.
Joka tapauksessa ihmiskunnan historia on ollut
niin täynnä sotia, että sodat ovat pakostakin jättäneet jälkensä ihmisten
geeneihin ja moraaliin. Ihmisryhmät, joilla on muita paremmat taistelijat, omaavat
parhaat mahdollisuudet säilyä olemassaolon kamppailussa. Nuorelle ja
keski-ikäiselle miehelle jää lähes aina taistelijan osa. Kun heidän kasvustaan
ja kehityksestään on ajoissa pidetty hyvää huolta, se on ollut parasta varautumista
tulevia sotia varten. Juuri fyysisesti hyväkuntoisimmat miehet ovat luultavasti
jo monta kertaa jokaisen kansakunnan historiassa ratkaisseet sotamenestystä.
Monissa yhteisöissä naiset tekevät eniten
töitä ja suorastaan säästävät miehiä rasittumasta. Kenties kuitenkin miesten
menestyminen sotilaina elintilaa puolustettaessa tai uutta vallattaessa on
ihmisyhteisön säilymisen kannalta ollut vielä ratkaisevampaa kuin naisten
aherrus. Tai oikeammin nämä kaksi ominaisuutta ovat myös hakeneet kompromissin,
jonka avulla yhteisöllä on edellytykset menestyä.
PS. Mitä olen
edellä kirjoittanut, ei suinkaan tarkoita, että alistun geenien ja vanhojen
moraalikäsitysten armoille. Niin sotia hyväksyvää moraalia kuin naisten
sortamistakin sallivaa moraalia vastaan pitää taistella. Uskon, että siihen on
paremmat mahdollisuudet, jos ymmärrämme niiden alkuperän.
Sotien vaikutus sukupuolten kokoeroon
Pidän mahdollisena, että miesten suurempi koko
naisiin verrattuna on ainakin osin seurausta siitä, että suuri mies on tehokkaampi
taistelija. (Se on eri kysymys, onko miesten suurempi koko geenien
aikaansaannosta vai paremman ravinnon ja huolenpidon seurausta.)
Eläinmaailmasta löytyy vertailukohtia:
Leijona on moniavioinen. Leijonauroksen
fyysinen voima ja kunto ratkaisevat, pääseekö se parittelemaan lauman naaraiden
kanssa. Leijonilla on myös laumassaan työnjako: naaraat saalistavat ja niiden yhteistyön
sujuminen yleensä ratkaisee ravinnonsaannin. Kun naaraat ovat kaataneet
saaliin, johtajakoiras on itseoikeutettu saamaan parhaat palat, ja vasta sitten
saavat aterioida muut lauman koiraat arvojärjestyksensä mukaan. Sen jälkeen
naaraat saavat syödä arvojärjestyksensä mukaisesti, mitä on vielä jäljellä.
Ei vaikeinta ole saalistus, vaan hyvien
saalistusmaiden puolustaminen. Tämä on lauman koiraiden tehtävä. Se lauma,
jossa on vahvimmat koiraat, pystyy hallitsemaan parhaita saalistusmaita. Jos kuitenkin
reviiriä puolustavia koiraita on liian paljon, naaraat eivät kykene niitä
ruokkimaan ilman, että liiaksi itse nälkiintyvät. Ei naaraitakaan lauma voi
hyväksyä kuin tietyn maksimin ilman, että kärsii saalistustekniikka ja reviirin
tuottokyky. Toisaalta ei lauman alue voi kasvaa ylisuureksi, koska silloin sitä
ei pystytä vartioimaan naapurilaumojen varkailta.
Oletan, että urosten moniavioisuus, jossa joudutaan taistelemaan paritteluoikeudesta, ja myös lauman elinalueen puolustaminen, joka kuuluu urosten tehtäviin, ovat molemmat lajin evoluutiossa suosineet naaraita suurempaa ruumiinkokoa.
Artikkelin kirjoittaminen aloitettu 19.11.2014
Artikkelin kirjoittaminen aloitettu 19.11.2014
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti