Talouden pakko kasvaa - realistin puheenvuoro


Presidentinvaaleissa Pekka Haavisto esitti jatkuvan talouskasvun kritiikkiä. Perustelut jäivät puuttumaan, mikä harmittaa, sillä aihe oli herkullinen. Olisiko Haavisto voinut opetella aiheesta sujuvan selonteon kuten hän ja muut ehdokkaat opettelivat vakioteemoista? Vai eikö löydy kunnollisia perusteita?

Vastaukseni yhteenveto

Hyvän kysynnän aikana työntekijät ovat kannattava sijoitus niin kauan kunnes kyetään investoimaan uutta, mikä korvaa myös työntekijöitä. Talouskasvun piti olla jatkuvaa, jotta työllisyys säilyi. Nykyään  kuitenkin talouskasvu lisää työntekijöitä korvaavia ratkaisuja enemmän kuin uusia työpaikkoja.

Työllisyyden romahdus vie alenevaan säätykiertoon: moni putoaa siitä yhteiskuntaluokasta, mihin on samaistunut kuuluvansa. Eriarvoisuuden kasvu saa ihmiset reagoimaan tavalla, joka on vaaraksi itselle ja yhteiskuntarauhalle.
Talouskasvu ei koskaan voi olla riittävä, sillä pääosin markkinoiden manipuloimina ihmisten tarpeet kasvavat vielä nopeammin kuin talous. Siksi talouskasvun hyväksi ”täytyy” tinkiä vastuullisesta tuotannosta. Jos maa on varakas, vallitsevalla elämäntavallamme se väkisin tulee kuormittaneeksi ympäristöä ja lisänneeksi velanottoa. Mihin tämä johtaa, historiasta löytyy kammottavia esimerkkejä.
Parasta olisi käyttää välttämättömiltä tarpeilta yli jäävät resurssit tasa-arvon parantamiseen, yhteisiin palveluihin ja erilaisten rästien paikkaamiseen. Sellainen on kuitenkin ylivoimaisen vaikeaa, sillä ihminen on hierarkkinen laumasielu. Hän haluaa kiihkeästi elää aikansa trendejä noudattaen. Tätä käyttäytymistä markkinat käyttävät hyväkseen lisätäkseen kulutusta. Samalla ihmiset myös kilpailevat asemasta yhteisöissään, mikä sekin nykykulttuurissamme useimpien kohdalla toteutetaan markkinoiden kulutustuotteilla. Sen tähden harva kokee, että häneltä enää riittää varoja sellaiseen, mistä toisetkin hyötyisivät.
Realistin on lähdettävä siitä, että kuluttamista on pakko jatkaa, koska se on niin oleellinen osa nykykulttuuriamme. Kulttuurin muuttaminen on sitä paitsi äärimmäisen vaikeaa, mutta kulutuksen sisältöä on sen sijaan ollut mahdollista uudistaa. Kuluttamista on jo voitu ohjata sellaiseen, minkä tuottaminen ei tuhlaa energiaa, saastuttaa vähän, säästää luonnonvaroja ja tapahtuu eettisesti oikein. Siihen kuitenkaan ei ole riittävästi kiinnitetty huomiota, että vastuulliseen kuluttamiseen ei saisi kuulua velkavetoisuus.
Vastuunkantamisen vietti on myös osa ihmisluontoa. Monelle huoli nykymenon tuhoisuudesta on aito ja se saa kilpailemaan elämäntavan ekologisuudella. Ratkaiseva kehitysaskel on jo otettu, kun on syntynyt markkinoita, jotka hyötyvät vastuullisesta kulutuksesta, ja päämäärä on saavutettavissa, jos vastuullinen kulutus kaikkialla syrjäyttää vastuuttoman. Talouskasvua siis ylläpitää vastuullinenkin kulutus.
Tässä artukkelissa tarkastelin taloutta erityisesti siltä kannalta, miten se vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja miten ihmisten reaktiot puolestaan ohjaavat taloutta. Sen jälkeen huomasin, että talouden lainalaisuuksien ymmärtäminen vaati oman artikkelin Talousoppien pohja petti

Työllisyys on edellyttänyt talouskasvua - tähän asti

Kun palkat ovat nousseet ja työajat lyhentyneet, entistä tarmokkaammin on kannattanut etsiä uusia innovaatioita paitsi työntekijöiden avuksi myös korvaamaan työntekijöitä. Työpaikkojen säilymisen pelastaa vain nopea talouskasvu, meillä miniminä on joskus pidetty kolmea prosenttia. Silloin ei kyetä niin nopeasti investoimaan sellaiseen uuteen, joka korvaa työvoimaa niin, että hyvän kysynnän aikana työntekijöitä kannattaisi vähentää.

Nykyään kuitenkin talouskasvun  työllistävä vaikutus alkaa käytännössä olla mahdottomuus. Talous ei yksinkertaisesti voi kasvaa sitä vauhtia, etteivät talouskasvun mahdollistamat investoinnit vähentäisi työntekijöitä, vaikka toisaalla syntyykin uusia työpaikkoja. Ja niillekin käy pian samoin. Näköharha kasvun työllistävästä vaikutuksesta syntyy siitä, että laman aikana työllisyys heikkenee vielä nopeammin.

Eriarvoistumisella on vakavat seuraukset
Kun samanaikaisesti monen elintaso laskee verrattuna muihin saman sosiaaliryhmän jäseniin, yhteiskuntarauha on vaarassa. Siksi työttömyyden massiivinen lisääntyminen on  yhteiskuntarauhalle suuri uhka. Sen sijaan tuloerojen kasvu sitä kautta, että oma asema säilyy muihin kaltaisiinsa nähden ennallaan, mutta rikkaat rikastuvat, ei ehkä olekaan niin kohtalokasta yhteiskuntasovun kannalta.


Mihin eriarvoistuminen voi johtaa, sitä auttavat ymmärtämään professori Heikki Ylikankaan tutkimukset siitä, mikä johti 1800-luvun Pohjanmaalla puukkojunkkareista tunnettuun rikollisuuskauteen. Hyvinvoinnin seurauksena väestö kasvoi, jolloin ehtyi vaurauden lähde: kydönpolttoon sovelias maa-ala. Maatiloja jouduttiin pilkkomaan eivätkä ne enää ylläpitäneet entisenlaista elintasoa. Myös talollisten poikia ajautui rengeiksi. Syntyi aleneva säätykierto, kuten Ylikangas asian ilmaisee. Poliisitoimien tehostaminen auttoi,  kuten se ruma vallesmanni,  mutta väkivaltarikokset laskivat muun maan tasalle ja lopulta jopa sen alle sitten, kun rikollisuuden syy poistui Amerikkaan muuton purkaessa väestöpaineita.

Häpeää on ollut kaikkina aikoina hyvin vaikea kestää. Aseman menettäminen koetaan helposti häpeäksi. Kun se huomataan, takuuvarmasti ilmestyy ilkkujia. Vastareaktio seuraa pikaistuksissa tai ainakin asia jää kaihertamaan mieltä. Usein jatkuu suukopua ja nälvimistä molemmin puolin. Monesti heilahtaa nyrkki tai kättäpitempää. Varsinkin jos on nautittu alkoholia, tartutaan puukkoon tai haetaan ampuma-ase.
Tukholman öiset katumellakat - toisinto Pohjanmaan häjyilystä

Kun poliisi ampui vaarattomalta vaikuttaneen miehen 19.5.2013, se oli tapahtuma, joka muualla kuin Husbyn lähiössä olisi voinut jäädä vähäiselle huomiolle ja maahanmuuttajatkin olisivat sen hiljaa hyväksyneet valitettavana työtapaturmana huolimatta, että surmattu oli myös ulkomaalaistaustainen. Ampumatapauksen uutisoinnilla, koska tapausta yritettiin vähätellä, saattoi olla osuutta taustaltaan vierasmaalaisten aitoon suuttumiseen. Ehkä jokin ulkomaalaistaustaisten ryhmä sen takia suunnitelmallisesti aloitti mellakoinnin. Ilmeisesti myös vakaumuksellisia rasisteja hakeutui nopeasti paikalle, kun he näkivät kaipaamansa tilaisuuden: he kokivat pääsevänsä osoittamaan, että heitä tarvitaan vierasmaalaisten pahantekijöiden nujertamiseen. Sellainenkin salaliitto on mahdollinen, että rasistijärjestöistä joku tarkoituksella provosoi mellakat alkuun, koska taatusti mukaan lähtee nuoria, jotka käyttävät hyväkseen tilaisuutta päästä riehumaan: se on jännää, siitä voi saada kavereilta ihailua ja pääsee ryöstelemään. ”Trenditietoiset” nuoret yrittivät aloittaa mellakoita muuallakin. Syyllisiksi on kuitenkin helppo leimata ulkomaalaistaustaiset.

Meillä on enemmän tai vähemmän voimakas kilpailuvietti, joka houkuttelee kamppailemaan paremmuudesta mitä erilaisimmilla tavoilla. Yksilölliset erot ovat suuria ja siksi kilpaurheilu ei kiinnosta kaikkia yhtä paljon. Kilpailu lienee kulttuurin lisäksi geeniemme aikaansaanosta samaan tapaan kuin on vaaran kokemisen ja seikkailun tarpeen määrä,  joista viime mainituista on näyttöä geenien DNA-eroina. Varmimmin kilpailua syntyy samaan joukkoon kuuluvien välillä. Ehkä erityisesti nuoret, jotka hakevat arvostusta omissa porukoissaan, ottavat helposti riehumisen kilpailulajikseen. Vertailukohdaksi kelpaavat järjettömät tihutyöt kuten ikkunoiden kivittäminen tai jalkapallohuliganismi. Kilpailun ja seikkailun syntyminen riehumisen avulla voisi olla syynä siihen, miksi rauhallisella mielenosoituksella on taipumus äkkiä eskaloitua.
Lähiömellakoiden alku saattoi olla suunniteltu, mutta kun mellakat lähtivät leviämään, ei niillä ollut useimmille osallistujille mitään tarkoitusta. Se, että mellakoinnilla olisi ollut jokin tarkoitus, on myöhemmin keksittyä asioiden kaunistelua. Ihmiset haluaisivat, että he ovat toimineet rationaalisesti, mutta yllättävissä ja oudoissa tilanteissa vietit ja vaistot voivat saada ylivallan ja harkinta jää taka-alalle. Myöhemmin tulee kiire yrittää perusteilla se, mitä tuli tehtyä. Siksi mellastajien edusmiesten puheet eivät olleet totuudenmukaisia, kun he selittivät, että mellakoinnin tarkoituksena oli muistuttaa Husbyn lähiön vaikeista oloista ja yhteiskunnan aikaisemmista laiminlyönneistä. Vaikka kyseessä oli hätävalhe, se palveli syrjäytettyjen asiaa, oli uskottava ja sai julkisuutta. Kyse ei myöskään ole kurituksen puutteesta. Sellainen puhe on niinikään totuuden vastainen ja pitkälti kovia rangaistuksia vaativien röteiden machomiesten uhoa. Toki poliisivaltion kuri Pohjois-Korean tapaan rauhoittaisi katuja, sillä kyllin alistettu ei yksinkertaisesti jaksa puolustautua, mutta räjähdysvaara jää kytemään.
Joko spontaanisti tai jonkun provosoimana Husbyn lähiössä valloilleen pääsi patoutunutta vihaa puolin ja toisin. On ensiarvoisen tärkeää selvittää ja sitten myös tunnustaa - vaikkei vastaus tuntuisikaan mukavalta - mikä oli luonut tällaisen vihan. Katumellakoissa oli mukana muukalaisvihaa ja muukalaisten vihaa kantaväestöä kohtaan. Asetelma ei kuitenkaan ole näin kaksinapainen. Vaikka Tukholman mellakkalähiöissä maahanmuuttajat ovat suuri ryhmä, he eivät ole homogeeninen ryhmä, vaan he edustavat monia kansallisuuksia ja ovat monesta maasta lähtöisin. Rasismiahan esiintyy myös eri maahanmuuttajaryhmien ja varsinkin niiden nuorisojengien välillä.
On moneen kertaan todettu, että mellakointivaara on suuri ankeilla asuntoalueilla. Niille hakeutuu köyhää väestöä vauraammilta alueilta, koska sieltä vapautuu asuntoja ja asuminen on halvempaa. Mukana tulee myös rikollisia, mutta ennen kaikkea nurjat olot ruokkivat syrjäytymiskehitystä, mikä altistaa rikosten tielle. Koulunkäynti jää vajaaksi ja kiinnittyminen yhteiskuntaan puutteelliseksi, mikä vaikeuttaa tottumista työntekoon. Jollei mitään tehdä, kierre vain pahenee. Huonosti pärjäävien joukossa vierasperäisten ja vaikeasti työllistyvien osuus kasvaa. Se on ongelmien perussyitä, jolle täytyisi tehdä jotain. Saman lailla räjähdysvaara muhii sielläkin, missä on vain kantaväestöä, mutta heidänkin kesken eriarvoistuminen on voimakasta. Myös näin syntyi ongelmalähiöitä silloin, kun maahanmuuttajia ei vielä ollut.
Ehkä väestöryhmien ja yhteiskuntaluokkien välillä eriarvoistuminen ei olekaan yhtä suureksi vaaraksi yhteiskuntarauhalle kuin on väestöryhmien ja yhteiskuntaluokkien sisällä tapahtuva eriarvoistuminen. Kun naapuri pärjää, mutta itsellä menee huonosti, se keljuttaa, mutta jos lähes kaikilla naapureillakin menee huonosti, se voi lohduttaa. Eivät katumellakat olleet maahanmuuttajien syytä eikä katumellakoiden syy ole maahanmuuttajien suuri osuus, vaikka heitä olisi runsaasti osallistunut mellakoihin, vaan asukkaiden kokema huono-osaisuuden kasvu, olivat asukkaat sitten kantaväestöä tai maahanmuuttajataustaisia.
Heidän kohdallaan toteutuu Heikki Ylikankaan kuvaama aleneva säätykierto. Se luo katkeruutta ja vihaa. Kun ei ole mitään menetettävää, koska suunta on kuitenkin huonompi kuin muilla, se houkuttelee päättömään riehumiseen saman kaavan mukaan kuin köyhtyvien talollisten häjyily 1800-luvun lopun Pohjanmaalla. Sielläkin mukaan lähtivät myös työtä vieroksuvat ja jo entuudestaan rikolliset, kun huomasivat tilaisuutensa tulleen.


Samantapainen tausta näyttää löytyvän viime vuosien Pariisin ja Lontoon katumellakoilta. Kolmekymmentäluvun laman jäljiltä tapahtui myös laajalti alenevaa säätykiertoa, mikä eriarvoistumisen kautta pohjusti mieliä niin, että oli mahdollista Hitlerin kaltaisen henkilön valtaanpääsy.
Mikäli oman aseman romahtamisen kanssa jää yksin eikä siitä ei voi saman kohtalon kokeneiden kanssa yhdessä syyttää toisia, vaihtoehtona on liian usein henkilökohtainen tragedia, pahimmillaan oman perheen ja itsensä surmaaminen. Sellaisiin ratkaisuihin ajautumista tuskin vähentäisi, että yhteiskunta turvaisi vielä nykyistä paremmin alennustilaan joutuneiden ja heidän perheidensä toimeentulon. On alleviivattava, että kysymys on oman aseman romahtamisesta kaltaistensa silmissä. Häpeän tunne voi olla ylipääsemätön kynnys lähteä pyytämään apua. Häpeä voi olla niin hallitseva tunne, että sen kohde kokee suorastaan velvollisuudeksi pelastaa samalta (kuvitellulta) häpeältä myös läheisensä heidät surmaamalla. Sen sijaan jo valmiiksi yhteiskuntamme alatasolla elävien yksinhuoltajien epätoivoiset teot todennäköisemmin johtuvat nääntymisestä todellisten toimeentulovaikeuksien edessä.
Mielenterveydeltään hauras muita todennäköisemmin surmaa perheensä ja harjoittaa perheväkivaltaan. Sellaisia henkilöitä on aina, mutta jos jonakin aikakautena perhesurmat yleistyvät, se viittaa, että ajassa on jotain mikä madaltaa kynnystä surmatöihin.
Suomessa kuitenkin itsemurhat alkoivat vähentyä 1990-luvun lamavuosista alkaen. Silloin moni menetti työnsä tai firmansa ja pankki otti asunnon. Tätä ennen sellainen kohtalo koettiin häpeäksi jopa niin, että se oikeutti itsemurhaan. Laman aikaan kohtalotovereita oli äkkiä paljon, mikä käänsi yleisen mielipiteen. Kävi selväksi, että henkilökohtainen vararikko onkin harvoin omaa syytä. Koska taloudellinen ahdinko on yhteiskunnan aiheuttama, se ei enää aiheuta valtavaa häpeää eikä johda itsemurhaan yhtä herkästi kuin aikaisemmin.
On vaikea tietää, kuinka monelta itsemurhalta ovat pelastaneet uudet psyykelääkkeet, joiden ansioksi eräät tahot lukevat itsemurhien selvän vähentymisen. Itsemurhia on varmaankin vähentänyt myös se, ettei tarvitse entisessä määrin piilotella kaikkia poikkeavia seksimieltymyksiä eikä eräitä vammoja ja sairauksia. Ehkä uskovaisten taholta moitteet vääränlaisena pidettyä seksuaalisuutta ja muitakin synneiksi luettavia viehtymyksiä kohtaan  ovat lieventyneet ja tilalle on tullut tukea niin, että ne eivät johda yhtä helposti epätoivoon kuin takavuosina. Mielenterveyden ongelmiin on yleisesti hyväksyttyä hakea hoitoa eikä sitäkään tarvitse piilotella samassa määrin kuin ennen. Valtaosaa itsemurhista ei uutisoida, joten itsemurhiin ei saada esimerkkiä mediasta, mutta perhe- ja koulusurmat suuren julkisen kohun takia toimivat mallina.
Luovatko media ja markkinat sekä niiden vaikutuksesta yleinen mielipide uusia häpeän ja itsemurhan aiheita? Ainakin eräissä koulusurmissa, jotka samalla ovat olleet itsemurhia, on motiivina ollut koulukiusaaminen. Olettaa sopii, että kiusaamisen taustalla  usein on mukana  ulkonäköpaineita, joita hyötytarkoituksessa markkinat härskeillä tavoilla nostavat esille, ja ilkkumista, jollei ole varaa "normien" mukaiseen kulutukseen. Surun lisäksi hävettäväksi aina itsemurhaan asti voi kokea  parisuhde- ja muissakin ihmissuhdeongelmissa varsinkin hylätty osapuoli. Tilannetta pahentaa, jos vastaavilla ongelmilla media suorastaan mässäilee. Päihde- ja peliriippuvaisten määrä näyttäisi kasvavan ja senkin luulisi aiheuttavan häpeää. Jos sellainen ei kuitenkaan näy itsemurhien syinä, se voisi johtua siitä, että mediassa aihetta on käsitelty kyllin hellävaraisesti.

Sotien tavalliset syyt
Balkan on Eurooppaa ja siitä huolimatta siellä aivan äsken käytiin julma sota. Koen vakavana uhkana, että jostain syystä myös Suomessa muiden takia, tai muista riippumatta, yhteiskuntarauha järkkyy. Tosin sellaista on ”kielletty” edes ajattelemasta. Siitä huolimatta pidän erittäin tärkeänä, että varotaan luomasta ärsykkeitä, jotka tiedetään saavan vietit ja vaistot liiaksi ohjaamaan ajatteluamme. Tällainen ärsyke on eriarvoistuminen, kun osa kansalaisista putoaa yhteiskuntaluokastaan. Joillekin ryhmille myönnettyjä etuuksia voi olla lähes mahdoton poistaa rauhanomaisin keinoin, koska niiden menettämisen uhka on juuri sellainen ärsyke, millä on helppo kiihottaa mieliä ja koota joukkoja muita vastaan. Tuskin johtajienkaan huippubonuksista päästään ilman koko yhteiskunnan murrosta.
Vaikeat asiat liian helposti kuitataan toteamalla, että ongelmilla on useita syitä. Monesti kuitenkin ongelmilla on yksi perimmäinen aiheuttaja ja muut syyt ovat seurausta. Balkanilla taistelujen perimmäinen sytyke lienee ollut Titon jälkeinen valtarakenteiden murros. Moni menetti asemansa, mutta toisille avautui sosiaalinen nousu. Tapahtui nopeaa eriarvoistumista, mikä on seurauksiltaan paljon vaarallisempaa kuin vähittäinen eriarvoistuminen. Jos oli tilaisuus syyttää toisia oman sosiaalisen aseman romahtamisesta, kansanjoukot manipuloitiin sotimaan keskenään rasismin voimalla. Oma osuutensa oli sillä, oliko herkkään aikaan sellaisia sattumia kuten väkivallantekoja tai muita vääryyksiä, joiden avulla mielet oli kiihotettavissa. Tietysti paljon tapahtumien kulkuun vaikuttivat niiden henkilöiden persoonat, jotka kriisitilanteissa saivat valtaa, mutta hekin olivat enemmän tai vähemmän kansanjoukkojen ja oman taustansa vaatimusten armoilla.


Populistisella johtajalla tarkoitan ennen kaikkea henkilöä, joka lupaa sellaista, jota on realiteettien valossa mahdoton toteuttaa. Historia toistaa sääntöä, kuinka taloustilanteen huonontuessa köyhtyvän kansanosan keskuudessa voimistuu populistisen johtajan tarve. Yleisesti hyväksytään käsitys, että Saksan talousvaikeudet nostivat populisti Adolf Hitlerinkin valtaan.


Mihin se johti, sen me tiedämme. Ei tämä kuitenkaan ole jälkipolville riittävä opetus, sillä ihmisluonto, sen vietit ja vaistot, johdattelemalla ajatteluamme voittavat järkemme. Toki Saksassakin oli Hitlerinä vastustajia, mutta epäilen, että heistä monella todellinen motiivi ei ollut vastustaa Hitleriä sinänsä (jollei pahimmista kauheuksista tiedetty), vaan puolustaa omia etujaan, koska he pelkäsivät Hitlerin niitä uhkaavan. Heilläkin siis oli vastaavat itsekkäät motiivit aivan kuten elintason laskun kokeneilla, jotka toivoivat Hitleristä auttajaa. Vielä erikseen on mainittava kulloisenkin hallitsijan lojaalit apulaiset, koska se on heidän elinkeinonsa.


Lisäys 17.9.2014:  Vladimir Putinia on jo usein verrattu Hitleriin. Näyttää siltä, että Putinin toimet ovat myös seurausta sille, että maan talous lähti laskusuuntaan. Vaikka Venäjän talous tuskin on äkkiä käännettävissä kasvuun, kuitenkin kansalaiset odottavat sellaista. Siinä tilanteessa hallitsijoiden ikiaikainen harhautuskeino on kiinnittää kansan huomio toisaalle. Ties kuinka monta kertaa historiassa kansanjohtaja on tällaisessa tilanteessa turvautunut sotaretkeen. Putinille sellainen oli loistavasti onnistunut Krimin haltuunotto. Kuitenkin hallitsijoista helposti tulee sotaretkien vankeja, sillä jos kansalaisten elämä jatkaa vaikeutumistaan - mitä talouspakotteet vielä edesauttavat - tarvitaan lisää sotaretkiä ja nopeasti. Uusiin pikkuselkkauksiin alamaisten mieliksi pystytään pienelläkin rahalla. Tietysti myös Venäjän päämies saa vastustajia. EU:ssa toivotaan, että sen asettamat talouspakotteet nostattavat Putinia vastaan niitä oligarkkeja, joiden bisnekset kärsivät pakotteista.



Talouskasvu ei koskaan riitä

Siitä olen samaa mieltä muun ympäristöväen kanssa, että nykyehdoilla talouskasvu on paljon tuhonnut ja vienyt loputkin elinehtomme tuhon uralle. Ihmiskunnan historiassa on ollut monilla alueilla käsittämättömän pitkiä ajanjaksoja, ja niihin mahtuu myös kukoistuskausia, jolloin on turvattu lähes entiseen. Nähdäkseni nytkin hidas talouskasvu tai hallittu talouden hidastaminen saattaisivat tarjota monen alueen ihmisille parhaan tulevaisuuden. Sellainen ehdotus saa myös vastakaikua, sillä muutosvastarinta on yleistä, kun ympäriltä katoaa nopeasti tuttua ja turvalliseksi koettua.
Oli nykyinen talouskasvu kuinka kiivasta tahansa, sen tuoma raha ja tavarat eivät riitä - eivätkä tule riittämään tulevaisuudessakaan. Lisää vaatiminen ei ole kuitenkaan ihmisten syytä, vaan ensikädessä markkinoiden aikaansaannos. Jos kerran alkoholi- ja tupakkamainokset lisäävät tai ohjaavat kulutusta, siinä tapauksessa meihin vaikuttaa muukin kulutukseen kehottava mainonta, eihän muuten kannattaisi valtavasti mainostaa.
Nykyisenlaisessa kasvussa on perustavaa laatua oleva vika: se saa tinkimään vastuullisuudesta. Vaikka tekniikka mahdollistaisi päästöttömät tuotantotavat, hyväksymme päästöjä, tai oikeammin markkinavoimat saavat meidät hyväksymään päästöt, jos se lisää vieläkin enemmän tuottoa. Silloinkin kun tulemme erinomaisesti toimeen - mitä ei ole tapan tunnustaa - haluamme lisää, vaikka se tapahtuisi tulevaisuuden kustannuksella.
Osoitus piittaamattomuudesta tulevia aikoja kohtaan on velkaantuminen yksilötasolta maailmantalouteen saakka. Koska velanotto siirtää rahaa kulutukseen, sen avulla talous kasvaa, ja siksi velanotosta on tehty kohtalokas hyve. Vaikka useimmat myöntävät, ettei velkaa voi loputtomasti lisätä, velanotosta ei markkinatalouksissa enää päästä eroon - korkeintaan velkaa siirretään kohteesta toiseen. Historia opettaa, että velan kasvattaminen loppuu kyllä aikanaan, mutta talousromahduksella on karmeat seuraukset.

Kuluttaminen pohjaa laumakäyttäytymiseen

Ihminen on laumasielu. Hän pyrkii elämään kuten muutkin siinä ryhmässä, johon hän kokee kuuluvansa. Ennen oli muotia, mutta nykykielen mukaan on trendikästä. Trendit määräävät, mitä asioista kuuluu ajatella, kuinka pukeudumme, asumme, kalustamme ja lomailemme tai mitä harrastamme. Ei ihmisten ilmoille voi tulla erilaisempana kuin mikä on sallittua. Joka on liian epäsovinnainen, hänet leimataan hulluksi tai vähintään epäsosiaaliseksi. 
Ihminen myös kilpailee asemasta yhteisöissään ja nykykulttuurissamme se tapahtuu markkinoiden kulutustuotteilla. Yleisellä tasolla voidaan olla solidaarisia, mutta kun tulee omalle kohdalla velvoite auttaa toisia ja koko yhteiskuntaa, sellaiseen on vaikea löytää rahaa. Suomalaisten asuntovelka on kymmenessä vuodessa kaksinkertaistunut ja on nyt yli 80 miljardia. Miettikääpä, kuinka suuri osuus asunnoissamme on sellaista, joka on tarkoitettu olemaan statusta eikä todellisten tarpeiden ja mukavuuden parantamista! Harva kokee, että nyt minulla on tarpeeksi aineellista hyvää, sillä menestys houkuttelee tavoittelemaan yhteiskunnan vielä ylempien portaiden statusta vaikkapa arvokkaammalla asunnolla. Silloin ilmiön tiedostaa, kun huippupalkattu johtaja kyseenalaisin keinoin kähmii lisärahaa.
Jollei oma velka näyttäisi kasvavan, mikä saattaa johtua rahan, osakkeiden ja asunnon arvon katteettomasta noususta, niin ainakin Suomi, EU ja Yhdysvallat ottavat velkaa velan päälle, jotta voimme edelleen kuluttamalla tyydyttää sosiaalisuuttamme ja kilpailuviettiämme.

Nuukailu ei auta

Tiukkaan rakennetuissa kerrostaloissa asumisen pitäisi olla ekologista, mutta paljastui, että Töölössä asukkaiden hiilijalanjälki onkin Suomen suurimpia. Alueella asuu varakasta väkeä, joka ostaa, matkustaa ja lomailee ympäristöä raskaasti kuormittaen. Elintasomaat, vaikka niissä olisi vähän asukkaita, väkisin kuormittavat raskaasti maapalloa ja lisäävät myös velanottoa monella tavalla. Mukaan kun on laskettava sitäkin ympäristön kuormitusta ja velkavetoisuutta, mikä toteutuu tuotteiden alkuperä- ja valmistusmaissa.
Rahaa kulutetaan, jos sitä kertyy. Jollei rahoja itse käytä, samoja rahoja käyttävät toiset; kun talletustilit paisuvat, pankilla on oikeus lisätä lainanantoaan toisten kulutuskäyttöön. Kuluttaa on suorastaan pakko se raha, mikä jää yli välttämättömiltä tarpeilta. Nuukailu ei siis ole ratkaisu.

Ratkaisu on oikeanlainen kuluttaminen

Parasta olisikin käyttää omilta välttämättömiltä tarpeilta yli jäävät resurssit yhteiseen hyvään, mutta kuten on nähty, se ei ole onnistunut riittävässä määrin. Ainakaan tulevaisuuden uhkakuvien hälventämiseksi ei ole liiennyt kylliksi varoja. Johtopäätökseksi jää, että kannattaa jatkaa kuluttamisen tiellä, kunhan kuluttaminen kohdistuu sellaiseen, minkä tuottaminen ei tuhlaa energiaa, saastuttaa vain vähän, säästää luonnonvaroja ja minkä valmistaminen tapahtuu eettisesti oikein. Mitä ovat oikeanlaiset kulutuskohteet, sitä vasta tutkitaan. Siihen myös markkinat yrittävät kiivaasti vaikuttaa.
Lisäksi tärkeää olisi rajoittaa kulutusta velaksi. Velaksi elämistä on myös eläminen tulevien sukupolvien kustannuksella heidän mahdollisuuksia kaventaen. Emme tosin tiedä, mitkä luonnonvarat tulevaisuudessa osataan korvata ja mitkä saasteet hävittää, mutta velanottoon verrattavaa on ylioptimistinen usko tulevaisuuden mahdollisuuksiin.

Ihminen on manipuloitavissa

Ihminen on hierarkkinen laumasielu; hänellä on tarve kuulua yhteisöön ja kilpailla siinä omasta asemastaan. Toisin ilmaistuna: ihmisen on vaikea irtautua pätemisen tarpeestaan. Pätemisen keinoja on kuitenkin mahdollista ohjata. Näin tapahtuu, kun houkutellaan kilpailemaan elämäntavan ekologisuudella. Sitä näyttävät harrastavan varsinkin oravanpyörästä pois hypänneet, heillä kun taitaa usein olla voimakas pätemisen tarve - sehän kenties monet ajoi oravanpyörään.
Ihmisen sosiaaliseen käyttäytymiseen kuuluu myös tarve kantaa vastuuta. Normaalisti vanhemmilla on voimakas vietti huolehtia lapsistaan. Useimmilla meistä on pakottava halu huolehtia paljon suuremmastakin joukosta kuin omasta perheestä ja sukulaisistamme. Monen kohdalla huoli peräti koko ihmiskunnan ja maapallon tulevaisuudesta on aito tunne. Se saa etsimään perusteluja, joihin kuuluu järkeilyä, että muista huolehtiminen koituu lopulta myös omaksi eduksi.
Sama vastuuvietti ruokkii rasisteja. Rasismia synnyttää tunne, että toiset ja erilaiset ovat uhka itselle ja omalle väelle, jollei peräti koko ihmiskunnalle.

Markkinat voivat myös pelastaa

Markkinavoimat ovat länsimaisen elämäntapamme peruspilari. Markkinat ohjaavat kulutusta siihen suuntaan, mikä tuo yritysten omistajille suurimmat voitot. Kun markkinat ovat alkaneet hyötyä vastuullisesta kulutuksesta, on otettu oikea suunta kohti kestävän kehityksen toteutumista. Jos markkinat tekevät omistajilleen parhaiten rahaa aidolla ympäristöystävällisyydellä, eikä vain viherpestyllä, ja eettisesti oikealla tuotannolla, markkinatalous on pelastuksemme ilman, että sen rakenteita tarvitsee muuttaa.
Eivät nykyaikaisten kaupunkien ostoskeskukset, katukuvat, liikennevälineet, asukkaiden pukeutuminen ja harrastukset enää kovin paljon poikkea eri puolella maapalloa. Trendit yleistyvät globaalisti. Kun suomalainen yritys löytää markkinaraon kauppaamalla vastuullista kulutusta, samanlaista tapahtuu Kiinassa. Vastuullinen kulutus muodostuu elämänohjeeksi kaikkialla ja syrjäyttää muuta kulutusta, kun siitä tulee kyllin vahva trendi.

Vastuullisten tuotteiden markkinoinnin pahin este ovat ne vanhat yritykset, usein maailmanlaajuiset, jotka ovat hallinneet markkinoita. Niillä on rahaa ja sen tuomaa valtaa heitellä kapuloita muutoskehityksen rattaisiin, jos se uhkaa omia markkinaosuuksia. Tämä itsestään selvä lähtökohta on pidettävä mielessä, kun arvioidaan, mikä osa vastuullisten tuotteiden arvostelussa on oikeutettua.

Artikkelin kirjoittaminen aloitettu 10.5.2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti