Ydinvoimabisneksen armoilla

Älä pelästy, en puhu nyt säteilystä!
Sinisellä tekstillä 2012 jälkeen tapahtuneita muutoksia

Ydinvoiman ympärille rakentunut bisnes on saanut maassamme liian suuren vallan. Valtansa turvin se pystyy ohjaamaan Suomessa päätöksentekoa. Tämän tuloksena koko ajan lisätään yhteiskuntamme sähköriippuvuutta ja estetään todellinen kilpailu sähköntuottajien välille.
 

Suurten sähköntuottajien lobbarit käyttävät hyväkseen sitä, että eivät päättäjät eivätkä äänestäjät tunne päästökauppaa. Huonosti sekin tiedetään, että suuressa määrin vääristyneen päästökaupan ansiota ovat suurten sähköntuottajien miljardivoitot. Media ei juurikaan puutu päästökaupan epäkohtiin. Syyksi epäilen, että mahtavat yritykset estävät mediaa taloudellisin sanktioin paljastamasta epäkohtia.
 

Tilanne korjattu siltä osin, että nyt myös pienet sähköntuottajat meilläkin saavat syöttää sähköä valtakunnanverkkoon.  Jos sähköä pientuotantona kyettäisiin tekemään myös puulla kautta maan, puuta tähänkin riittäisi ilman, että metsäteollisuus kärsii. Metsäenergiasta tulisi vielä varteenotettavampi tervehdyttävä vastavoima ydinvoimabisnekselle. Se myös toisi pienten paikkakuntien merkityksen uudenlaiseen tarkasteluun. 

Osmo Soininvaara blogissaan  http://www.soininvaara.fi/2012/03/31/niin-mustavalkoista/#comments

“Lyhyesti: voisin harkita, jos ydinvoimaa käytettäisiin fossiilisen polttoaineen korvaamiseen ja vain siihen, mutta toistaiseksi sitä käytetään ylläpitämään energian halpaa hintaa ja viemään yhteiskuntaa yhä pidemmälle energiariippuvuuteen.”

Nimimerkki VT kommentoi (2.4 klo 16,30):

”Tämä Osmon perustelu sisältää mielestäni yhden parhaista ja havainnollisimmista vastaväitteistä ydinvoiman käytölle. Mikä tekee sen ongelmalliseksi ympäristöstä huolestuneelle insinöörille on se, ettei se kohdistu niinkään energiantuotannon ongelmiin. Vaan siinähän halutaan muuttaa nyky-yhteiskuntaa. Ydinvoima on pahasta, koska yhteiskuntaa tulee muuttaa ja se nähdään osana kantavia “vääriä” rakenteita. Kun taas energiakysymyksessä näin insinööri luontaisesti rajaa yhteiskunnalliset asiat kysymyksenasettelun ulkopuolelle ja miettii miten voisimme tyydyttää nyky-yhteiskunnan tarpeet mahdollisimman pienillä harmeilla ihmisille ja ympäristölle. Tällöin energian siirto sähköllä ja sähkön tuotto ydinvoimalla ovat hyvin vahvoilla. Eihän siinä mitään kunnollisia dialogeja saada kun ei puhuta edes samasta asiasta. Toisaalta, koko kannatus/vastustus -vastakkainasettelu on monimutkaisen asian liiallista yksinkertaistamista, joka ei hyödytä ketään paitsi ääripäitä. Ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin kun toivoisi olevan dogmaa tärkeämpää.”

Suurimman roolin ydinvoimakeskusteluissa ovat ottaneet ydinvoiman ja uraanin vaarallisuus sekä jätteen sijoittamisen ongelmat. Melko paljon on puhuttu, kuinka ydinvoima estää uusiutuvan energian käyttöönottoa. Viime aikoina on toisteltu, ettei vesivoiman säätökapasiteettia riitä, jos tuulivoimaa lisätään, kun se ei riitä edes suunnittelun alla olevien ydinvoimaloiden tarpeisiin. Kuten Osmo Soininvaara myös itse olen ollut epäluuloinen ydinvoimaa kohtaan, koska se ei ole vähentänyt kivihiilen käyttöä muista fossiilisista energioista puhumattakaan – ydinvoimasta on siis vain teoriassa apua ilmastomuutosta vastaan.

Eri energiamuotojen vaikutuksista koko yhteiskuntaan on keskusteltu varsin vähän. Kuten nimimerkki VT väittää, insinööreille, joita käsittääkseni moni pitää energia-alan parhaina asiantuntijoina, ei edes kuulu yhteiskunnallisten vaikutusten tarkastelu. Soininvaara joutuu toteamaan, että toistaiseksi ydinvoima vie yhteiskuntaa yhä pitemmälle energiariippuvuuteen. VT kysyy, onko ydinvoima sen takia pahasta ja kantaako ydinvoima ”vääriä” rakenteita. Näihin VT:n kysymyksiin haen vastausta.

Ydinvoiman kokonaisvaikutusten arvioinnissa ei ole menty pintaa syvemmälle, jos tyydytään väitteeseen, että ydinvoimaan pohjaava energiavaltainen teollisuus on Suomelle paras tie menestykseen. Onko tosiaan niin? Jos on, niin millaiseksi silloin muodostuu taloutemme ja yhteiskuntamme? Mitkä ovat energiavaltaisen teollisuuden vaihtoehdot ja niiden vaikutukset yhteiskuntaan?

Auttoiko sähköpula Nokian nousuun?

Nokian nousu maailmanmaineeseen alkoi 1990-luvulla samoihin aikoihin, kun eduskunta torppasi viidennen ydinvoimalan. Kävi ilmeiseksi, ettei ainakaan pitkään aikaan voida laskea sen varaan, että Suomessa olisi tarjolla runsaasti halpaa sähköä. Ei tarvitse olla ajallista sattumaa, että silloinen tilanne sai Nokiassa hakemaan ratkaisuja, jotka perustuvat huipputeknologiaan ja koulutettuun työvoimaan eikä runsaaseen energian ja raaka-aineen käyttöön.

Tämä ei tarkoita, että vähäteltäisiin Jorma Ollilan ja muiden Nokian silloisten johtajien suuria ansioita. Kuitenkin samanaikaisesti piti vallita olosuhteet, jotka valikoivat ja sitten nostivat nämä tilannetta taitavasti hyväksikäyttävät henkilöt yhtiön johtoon.

Nokian nousua saattoi auttaa, etteivät yhteiskuntamme voimavaroista silloin kilpailleet suuret rakennushankkeet kuten Nokian alamäen aikana. Nimittäin Olkiluodon kolmannen reaktorin rakentaminen ja Teollisuuden voiman sekä Fennovoiman rakennushankkeet haukkaavat ison siivun kansakuntamme resursseista, kun ne ovat normaalien jokavuotisten menojen lisäksi. Eikä siinä kaikki, vaan myös Fortum odottaa lupaa ydinvoiman lisärakentamiselle. Harvoin kerrotaan, mitä oikeasti maksaa ydinreaktorin rakentaminen: tyydytään puhumaan yli kuudesta miljardista eurosta. Paitsi kilpailu varoista, kiristyy kilpailu myös osaavista työntekijöistä, minkä on pakko heijastua monen alan menestykseen. Kun Suomessa vaaditaan koulutettavaksi tuhansia uusia ydinvoimainsinöörejä, on syytä olettaa, ettei parhaista nuorista enää aikaisempien vuosien tapaan riitä yhtä moni tietotekniikan opiskelijoiksi eikä moneen muuhunkaan vaativaan kohteeseen.


Vuoden 2014 lopulla Suomi on vaipunut lamaan  - EU-maista lähes syvimmälle. Kun syitä etsitään, tulee tarkastella rahojen tuottoa. Surullisen kuuluisa Olkiluoto III on edelleen keskeneräinen ja voi olla sitä vielä vuosia. Fennovoiman  suunniteltu ydinvoimala olisi toinen valtava rahanreikä, jonka tuotto olisi hamassa tulevaisuudessa. Ydinvoimaloihin sijoitettu raha, vaikka joskus olisi tuottavaa, on nyt pois nopeasti tuottavista investoinneista, jollaiset olisivat lamastamme ulospääsyn edellytys. Sen sijaan paljon arvostelua valtion tukitoimien takia saaneet uusiutuvan energian investoinnit alkavat tuottaa nopeasti siinäkin tapauksessa, vaikka niiden tuotossa olisi arvostelun varaa.

Ruuan ydinvoimalisä?

Tutkivat journalistit ovat ainakin jokamiehen mediassa kirjoittaneet hyvin niukasti, mistä ja miten kootaan ydinvoimaloiden rakentamiseen kymmenet miljardit. (Helsingin sanomat viimeiset artikkelinsa vuonna 2008) Jotta joku toimittaja aiheesta kiinnostuisi, esitän raflaavia väitteitä, mitkä voivat kuitenkin olla pääosin totta.

Rahoja ydinvoiman rakentamiseen ei kerätä veroina. Niiden tilalla saman asian ajaa windfall-veron viivyttely, mikä on ydinvoimalle vuosittain miljardiluokan tuki. Sen rinnalla muiden energioiden parjatut miljoonatuet ovat pikkuhippuja. Helsingin Sanomat kirjoitti 2008:”Päästökauppatuki ei ole perinteistä valtiontukea, jossa budjetin kautta jaetaan suoraan veronmaksajien rahoja. Se on hienostuneempi tukimuoto, jossa sähkön kuluttaja joutuu maksamaan sähköyhtiölle korotettua maksua. Se on yhtä kaikki valtion toimin aikaansaatua tukea, koska ilman valtion hallinnollisesti jakamia päästölupia tämä tukijärjestelmä ei toimi. Maksaja on lopulta sama, kuluttaja ja veronmaksaja.”

Jos sanotaan, ettei ydinvoimaloita rakenneta verovaroin, se helposti saa ajattelemaan, että mitä se silloin tavallista kansalaista liikuttaa. Kuitenkin suurin osa suomalaisista tulee antaneeksi rahaa tietämättään ydinvoiman rakennuskassaan. Se toteutuu lisähintana ruokaostoksissa. Millainen osuus sillä on ruuan hinnasta, sitä on ulkopuolisen mahdoton arvioida. Ydinvoimaa rakentavalla Fennovoimalla on 68 osakasta ja niiden joukossa on elintarvikkeiden tuottajia ja kauppaketjuja: Kesko Oyj, S-ryhmä, Atria Oyj, Myllyn Paras Oy, Valio Oy (http://www.fennovoima.fi/fennovoima/omistajat)
29.8.12 alettiin uutisoida, että S-ryhmä ja Atria Oyj luopuvat Fennovoiman osakkuudesta

Oletan, että jos kaupparyhmittymiltä joskus kysyttäisiin, miten ne perustelevat ydinvoimahankkeessa mukanaoloaan, perustelu olisi, että se on tuottava sijoitus. Sen ansiosta ruuan hintaa voidaan alentaa sitten joskus, kun ydinvoimala tuottaa sähköä ja rakentamisvelkojakin on maksettu. Kauppaketjut houkuttelevat asiakkaita ympäristöystävällisillä ja eettisillä tuotteilla. Siksi olisi reilua, että kerrottaisiin myös, kuinka suuri on ruuan ydinvoimalisä. Mielestäni ydinvoiman rakentaminen on epäeettistä, jollei tiedoteta, miten siihen kootaan varat - oli mielipide itse ydinvoiman eettisyydestä mitä tahansa.

Monta sähkön pientuottajaa suurten vastapainoksi

Maaseudulla on into päällä tehdä metsähakkeella energiaa. Moni odottaa sormet syyhyten, että pääsisi tekemään lämmön ohessa myös sähköä, suuri osa tuotantovälineistä kun olisi jo olemassa. Mutta näinhän ei anneta tehdä, ei pienyrittäjä saa Suomessa syöttää sähköä valtakunnanverkkoon. Tilanne on korjattu siltä  osin, että nykyään verkkoyhtiöt ovat velvollisia vastaanottamaan myös pientuottajien sähkön, kuten  aurinkopaneeleilla tehdyn. Mutta tähänastisia ehtoja voi surkutella.  Pienimuotoinen hakesähkön kannattava tuotantotekniikka odottaa vielä keksijäänsä, mutta läpimurtoa on aihetta odottaa, kun on poistettu hakesähkön myynnin paha este. Jos käy selväksi, että on olemassa paljon potentiaalisia pienimittaisen puusähkön tuottajia, se on omiaan vauhdittamaan menetelmien kehittämistä. Yleensähän sellaista kehitetään, mille tiedetään taattu kysyntä. Kysyntä on paras konsultti, nykykielellä lobbari.

Suhtautuminen on muuttunut siitä, kun risupaketeille naureskeltiin. Nyt hakkuutähteiden ja kantojen keruu on metsänhakkuiden normaalia rutiinia. Suomeen on myös kasvanut suuret määrät riukuvaiheen nuoria metsiä, jotka tarvitsevat kunnostusta järeytyäkseen nopeammin arvopuuksi. Vaikka harvennusriukujen myynti antaa metsänomistajalle niukasti tuloa, sen varjolla nuoren metsän kunnostus tulee tehtyä ajallaan ja ilman rahanmenoa – sen verran sentään tuloa kertyy, että omilleen pääsee. Hakepuun korjuu on kannattavaa metsänhoitoa seuraavia hakkuita silmälläpitäen, koska ensiharvennuspuu kannattaa kasvattaa järeämmäksi, jolloin se on metsäyhtiöille mieluisampaa. Perinteinen ensiharvennuspuu kelpaa metsäyhtiöille alihintaan tai vain pieni määrä kerrallaan ison metsäkaupan kylkiäisenä. (Kun aloin tämän artikkelin kirjoittamisen keväällä 2012, metsänhoidon suorastaan ykköshuoli oli nuorten riukuvaiheen metsien kunnostusrästit. Jo 2014 hakepuun korjuu on poistanut ongelmaa.)

Arvovaltaisiltakin tahoilta on alkanut kuulua puheenvuoroja, että olisi kansantaloudellisesti edullisempaa käyttää pieniläpimittainen puu energiapuuksi kuin sellun raaka-aineeksi. Tuuli on kääntynyt niin rajusti, että ehdotellaan tuulimyllyille kohdennettujen tukien siirtämistä metsäenergian puolelle.

Maailmalla paperin kulutus on laskusuunnassa ja samoin tietysti paperin raaka-aineen tarve. Metsämme kuitenkin kasvavat nykyään nopeammin kuin niitä ehditään hakata, joten siitäkin syystä puuta voidaan suositella poltettavaksi. Puuta uhkaa jäädä metsiimme senkin takia, kun metsäyhtiöt ovat siirtäneet tuotantoaan puupeltojen ja halpatyövoiman maihin. Myös rajan takaa Venäjältä on välivuosien jälkeen taas tulossa puuta?

Puunpolton kannattavuuden ongelmina ovat olleet kallis korjuu ja kuljetus. Siksi puunpoltto soveltuu parhaiten hajautettuun suhteellisen pienimuotoiseen tuotantoon. Sellaista ovat pienvoimalat ja maatilojen yhteydessä hakelämmitys, joka on kovasti kasvattanut suosiotaan. Teknisesti ei luulisi olevan kovin vaikeaa liittää lämpövoimaloihin myös sähköntuotantoa. Yksinkertainen vaihtoehto on hankkia valmiiksi rakennettu voimalapaketti, joka tuodaan kuorma-auton lavalla ja jossa on valmiiksi rakennettuina kaikki sekä lämmön- että sähköntuotantoa varten. Riittää, että voimalapaketin pistokkeisiin kytketään asemapaikan lämpöputket ja sähköjohdot.

Nähdäkseni polttopuun pienimuotoinen hajautettu korjuu isäntien omilla koneilla ja urakoitsijoiden toimesta olisi kansantaloudellisesti erinomainen työllistämistapa. Ihmiset voivat tehdä työtä kotoaan käsin ja parhaassa tapauksessa suurelta osin oman tilan varassa. Se olisi mielekäs peruste säilyttää maaseutu asuttuna ja hyödyntää sitä maaseudun infrastruktuuria, mitä on ylläpidettävä joka tapauksessa.

Epäilen vahvasti, että tämän suuntaista kehitystä ovat jarruttanee isot energiantuottajat ja aikaisemmin myös lyhytnäköinen metsäteollisuuden omanedun valvonta. Ydinvoima- ja turveala sekä ehkä joku muukin energia pelkäävät kunnollisen kilpailun syntyä energiamarkkinoille. Lisäksi metsäteollisuus saattaa edelleen epäillä puunkäytön laajentamisen korottavan raakapuun hintoja - tai oikeammin jarruttavan hintojen alenemista siinä tahdissa, kun metsiin syntyy lisäkasvua ja paperipuun tarve vähenee. Jos olisi mahdollista, pieniä ja keskisuuria puusähkön tuottajia saattaisi tulvahtaa markkinoille paljon ja kaikkialle. Suomessa on sellaista yrittäjähenkeä, joka varmasti ajaisi kokeilemaan sähköntekoa lämmöntuoton sivubisneksenä. Se tuntuu vähintään yhtä mielekkäältä idealta kuin vaikkapa maatilamatkailu sivuelinkeinona.

Energiajätit ohjaavat valtakunnan päätöksentekoa

Vaalitilaisuuksissa 2011 kyselin kansanedustajilta ja ministereiltä päästökaupasta ja windfall-verosta. Muutama heistä sanoi kuulleensa kyseisestä verosta, muttei kukaan tiennyt sen kohtaloa. Päästökaupan jokainen tunnusti itselleen vieraaksi. Jos olisin kysellyt mistä tahansa muusta, mitä hallitus ja eduskunta olivat viimeaikoina käsitelleet, olisin saanut kunnon vastaukset.

Ote poikkeuksellisen avoimesta Helsingin Sanomien artikkelista (17.4.2008): ”EU:n nykyisen päästökaupan kummallisuuksia on se, että siitä pääsevät taloudellisesti hyötymään myös eniten saastuttavat sähköntuottajat eli kivihiilellä sähköä tekevät tuottajat. Tämä on mahdollista siksi, että valtiot jakavat päästöluvat kivihiilellä ja maakaasulla sähköä tuottaville ilmaiseksi. Nämä lisäävät ilmaiseksi saamansa luvan markkinahinnan myymänsä sähkön hintaan. Tämä ”ilmaisjakelusta” johtuva tulonlisäys on ensimmäinen osa windfall-voittoja. Toinen osa koostuu niistä voitoista, joita keräävät sähköä päästöttömillä menetelmillä tuottavat yhtiöt. Päästöttömiä tuotantomuotoja ovat vesivoima ja ydinvoima.”

Päästökaupan alettua energiayhtiöt ovat keränneet vuosittain miljardiluokan ansiottomat voitot. Tämä ei kuitenkaan johdu päästökaupan rakennevioista, vaan vika on siinä, että isot energiayhtiöt olivat ehtineet saada liian suuren valta-aseman. Niistä oli tullut Suomen todellisia hallitsijoita.

Tuntuu uskomattomalta, ettei suomalaisessa päästökaupassa ole esiintynyt väärinkäytöksiä, ei edes inhimillisiä erehdyksiä. Molempia ulkomaisen median mukaan tapahtuu yleisesti, mutta kotimainen media ei ole sellaisista kertonut. Oikeasti taitaa olla niin, ettei Suomessa ole toimittajia, jotka ymmärtävät päästökauppaa ja sitä seuraavat.

Vaikka päästökauppa tuntuu vaikeaselkoiselta, sen ei sitä kuitenkaan tarvitse olla. Kaikkia muita taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti tärkeitä ja vaikeaselkoisia asioita käsitellään mediassa. Melkoinen pykäläviidakko muodostuu erilaisista sosiaalietuuksista ja niistä sekä niiden väärinkäytöstä kerrotaan tiedotusvälineissämme. Media tuo asiat kansantajuisessa muodossa yleisön tietoon ja pakottaa päätöksentekijät niihin perehtymään, jotta he kykenevät vastaamaan median ja kansalaisten kysymyksiin.

Miksei päästökauppaa seurata? En keksi siihen muuta selitystä kuin energiayhtiöiden vallankäytön.  Kun päästökauppa alkoi, asiaa huonosti tuntevat toimittajat ja päättäjät uskoivat teollisuuden lobbareita, jotka väittivät, että päästökauppa toisi elinkeinoille ylivoimaisen raskaat kulut. Siksi myönnettiin ilmaisia päästöoikeuksia. Lopputulos on, että sähköntuottajat onnistuivat lobbaamaan itselleen rahantekoautomaatin.

Miksi näin on saanut jatkua? Miksei media edes ole yrittänyt nostattaa kohua, kun väärät päästökaupan ehdot lisäävät hiilen käyttöä ja kaiken kukkuraksi juuri sen avulla yhtiöt Suomessakin tekevät laillisesti miljardivoittoja? Kun EU:ssa päätettiin päästökaupasta, mukaan liitettiin windfall-vero, jotta kansallisesti voidaan ottaa yhtiöiltä pois ansiottomat ”tuulentuomat” voitot. Miksei windfall-veron laadinta onnistunut edellisellä vaalikaudella ja miksei sitä saada aikaan vieläkään, vaikka se on jälleen hallitusohjelmassa? Vuoden 2013 lopussa eduskunta päätti hyväksyä  voimalaveron nimellä windfall-veron. Se oli kuitenkin hämäystä, koska vero tuottaisi arviolta vain 50 miljoonaa euroa satojen miljoonien asemasta. Kaiken kukkuraksi teollisuuden valitusten takia veroa ei saatettu voimaan - voiko kansalainen tehdä saman tempun eduskunnan veropäätökselle? Vielä senkin huippuna on Alexander Stubbin uuden hallituksen esitys, että windfall-vero perutaan, kuten myös tapahtui.

Valtio omistaa Fortumia ja Vapoa ja saa huomattavat osingot. Ehkä tätä seikkaa ei haluta nostaa esille, mikä on osasyy tai jollekin tekosyy, että windfall-veroa on viivytelty. Todellinen syy lienee se, ettei kyetä toimimaan vastoin energiayhtiöiden tahtoa. Windfall-veron avulla valtio olisi voinut saada suuremmat tulot ja olisi rajoittanut voittojen valumista ulkomaisille sijoittajille. (Helsingin Sanomat 5.2.2014/ Heikki Arola: Fortum jakaa osinkoa 977 miljoonaa: puolet Suomen valtiolle, neljäsosa suomalaisille ja toinen neljäsosa ulkomaisille sijoittajille.)

Teollisuuspiirit ohjailevat henkilövalintoja, kun haetaan vaikkapa sopivaa elinkeinoista vastaavaa ministeriä. Sen olettaisi luovan epäilyttäviä riippuvuussuhteita, mutta tätä ei kaikkialla paheksuta, koska moni katsoo elinkeinoelämän luottamuksen ministerin meriitiksi. Sen sijaan toimittajat tuskin katsovat hyvällä sitä ilmeistä itseään koskevaa johtopäätöstä, että he eivät voi kirjoittaa isoista energiayhtiöistä pelkästään journalismin ohjeiden mukaisesti. Tämä koskee myös ympäristöjärjestöjä. Vääränlainen uutisointi vaikuttaisi mainostuloihin ja sitä kautta toimittajan omaan tulevaisuuteen.

Yksi media reagoi viimeinkin, mutta johtaako se mihinkään! Helsingin Sanomat (HS C 4 7.4.2013) myönsi suuret tosiasiat, tosin vain muutamalla lauseella pitkän tekstin sisälle piilotettuna. Ei ollut näkyvää otsikkoa puhumattakaan, että aihetta käsiteltäisiin pääkirjoitussivulla.

 

Uusiutuvan energian tuet ovat pikkuhippuja tämänkin uutisen mukaan.

Asiasta ei revitä isoja otsikoita kuten usein uusiutuvan energian tukien paheksumisesta. Jottei kuitenkaan päästäisi syyttämään mediaa sensuurista ja energiajättien mielistelystä, uusiutuvan energian vähäiset tuet suhteessa energiatukien kokonaispottiin kerrotaan. Mutta varovasti  ettei se herättäisi huomiota. 

 

Ydinsähköllä on määräävä asema

Takavuosina suurimmilla metsäyhtiöillämme oli raakapuun osto- ja hintakartelli. Jonkinasteiset kartellit sähköntuottajien kesken sähkön hinnoittelun osalta ovat ilmeisiä. Sää vaikuttaa sähköntuotantoon, mutta satoi tai paistoi, sehän on ollut yhtä hyvä syy sähkön hinnankorotuksille. Ydinvoimalla tuotetun sähkön osuus on jo varsin huomattava, ja jos suunnitelmat lisäkapasiteetista toteutuvat, ydinsähkö saa entistäkin suuremman vallan ohjata valtakunnan päätöksentekoa ja yhteiskunnan kehitystä.

Niinkin pieneltä näyttävällä ilmiöllä kuin ilmalämpöpumppujen ja maalämmön yleistymisellä voi olla isot seuraukset. Mitä enemmän on sähköllä toimivaa lämmön talteenottoa, sitä sähköriippuvaisemmaksi tulemme, vaikka toki olemme jo muutenkin sähköriippuvaisia. Vaikka lämmityskulut pienenevät edellä mainittujen laitteiden avulla, kasvaa lämmityksessä sähkön osuus. Koska lämmityksen on toimittava kaikissa olosuhteissa, olemme yhä enemmän sähköntoimittajamme vallassa. Se on sähköntuottajan kannalta tärkeämpää kuin sähkönkulutuksen kasvu. Siksi ydinvoiman kannattaa olla mukana edistämässä sähköistämistä. Tosin se tätä tavoitetta yrittää peitellä mm. jakelemalla sähkönsäästövinkkejä.

Näyttää siltä, että ydinvoima on nimenomaan meillä saanut aseman, jolla se on päässyt turvaamaan hurjan lisäkasvunsa. Samalla ydinvoima, kasvunsa tuoman vallan turvin, sanelee ehdot muille sähköntuottajille. Yksi ehto, jota ydinvoima kiihkeästi vaatii, on se, että pitää säästää olemassa oleva vesivoiman säätökapasiteetti ydinvoiman tarpeiden varalle ja sen lisäksi on varattava oikeutta vesivoiman lisärakentamiselle, jotta turvattaisiin säätövoimaa ydinvoiman uudishankkeille.

Valtio maksaa syöttötariffien ja investointitukien muodossa uusiutuvalle energialle kuten tuuli-, biokaasu-,  puupolttoaine- ja biopolttoainehankkeille. Se on kuitenkin pientä niihin miljardiluokan summiin verrattuna, millä valtiovalta tukee hiilivoimaa ja ydinvoimaa. Nämä tuet  kuitenkin kiistetään tai niitä ei edes tajuta tueksi, koska niistä ei käytetä tuki-nimitystä. Hiilivoima on tehty erittäin tuottoisaksi jakamalla ilmaisia päästöoikeuksia, jotka ovat sitten myös polkeneet päästöoikeuksien markkinahinnat. Ydinvoima nettoaa ansiotta, kun windfall-veroa ei peritä kuten päästökaupan vallitessa kuuluisi tehdä vanhan ydinvoiman osalta. Lopputuloshan on tukea myös silloin, kun on räätälöity mittavat veroedut!

Onneksi sentään EU:n komissio puuttui myös ydinvoiman tukiin

Uutta väliaikatietoa uusiutuvan energian osuudesta



Suuret yhtiöt ohjaavat monen maan hallintoa ja taloutta. Huomiota on saanut erityisesti ruokabisneksen laaja vallankäyttö. Tunnustettua myös on, että tupakkabisnes oli pitkään oikeuslaitosten yläpuolella. Se sai myrkyttää ihmisiä melko vapaasti. Rajoitteena oli lopulta se, että asiakkaita sairastui ja kuoli niin, että tupakan kulutuksen kasvu alkoi kärsiä. Miksi kuitenkin tupakkabisnes on sen jälkeen menettänyt määräävää asemaansa? Syy lienee mahtavien bisnesten välinen kilpailu. Kun jostakin alasta näyttää tulevan voittaja, vallanpitäjiä värvätään tai he hakeutuvat voittajan siipien suojaan ajamaan sen etuja. Nykyään lääkeala pystyy tarjoamaan puolestapuhujilleen rahaa ja valtaa enemmän kuin tupakkabisnes. Siksi terveysvalistus ja sen myötä tupakanvastaisuus purevat aina vain paremmin.

Ydin- vai puuvoimaa, taajama- vai haja-asutus, kokoomus vai keskusta

Olen käsitellyt kahta ääripäätä: ydinvoimaa ja puulla tuotettua energiaa. Lienee yleinen käsitys, että ydinvoima tuottaa halpaa sähköä, mikä johtaa energiariippuvaiseen teollisuuteen, kun taas metsäenergia vie energian niukkuuteen, jolloin elintaso laskee, ellei onnistuta panostamaan luonnonvaroihin tai tietotaitoon. Onko kuitenkaan näin? Silloin kun nämä mielikuvat lähtivät leviämään, tilanne oli toisenlainen. Ydinvoiman kannattavuuteen uskottiin, vaikka sitä pelättiin, ja puunpoltto oli tuomittavaa metsäteollisuuden raaka-aineen haaskausta.

Oli energiariippuvuus luotu millä energialla hyvänsä, tuntuisi siltä, että suuri energiariippuvuus vääjäämättä vie kehitystä kohti kaupunkimaisia yhdyskuntia. Jos metsäenergia kovasti kasvattaa osuuttaan, ensivaikutelma on, että se lisää haja-asutuksen suosiota. Onko metsäenergia pitemmänpäälle kuitenkaan niin työvaltaista, että sen avulla säilyisi sellainen haja-asutus, jonka varaan maatalouden lisäksi kannattaa rakentaa muitakin maaseutuun tukeutuvia elinkeinoja?

Vaikutus demokraattiseen hallintoomme

Olen edellä pyrkinyt osoittamaan, miksi ydinvoiman valta-asema sähköntuotannossa on uhka demokraattiselle päätöksenteollemme. Siksi toivon metsäenergiasta vastavoimaa ydinvoimalle - ydinvoiman syrjäyttäjäksi siitä ei kuitenkaan ole. Mikäli metsäenergian tuotanto kattaisi koko maan ja se tapahtuisi pk-yritysten hajautettuna toimintana, tämä purkaisi nykyistä ydinvoimamonopolia, joka selvästi jo vesittää energia-alaa ohjaavaa demokraattista hallintoa.

Jos metsäenergia suitsisi ydinvoimaa, se heijastuisi puolueiden voimasuhteisiin. Kokoomuksen kannatus on noussut sitä mukaa, kun hyväosaisten tulotaso on kasvanut. Moni heistä kokee, että ydinvoimalla on ollut siihen osuutensa, se ikään kuin kuuluu menestyksen pakettiin. Mikäli metsäenergia alkaisi vallata alaa, keskustapuolueen kannatus voisi kasvaa, sillä perinteisesti maaseudulla suuri osa leivästä on haettu metsästä ja keskustaa on pidetty muutenkin maaseudun turvana.

PS. Julistan, että tässä artikkelissa motiivini on edistää Suomen ja ihmiskunnan parasta. Näin jaloista tavoitteista saa kai haaveilla, mutta totuus on asia erikseen. Pitää nimittäin epäillä, että motiivini on sittenkin oman edun ajaminen - omistanhan metsää. Vai haluanko pitää maaseudun asumiskelpoisena, koska asun maalla? Olenko liian yksisilmäisesti ympäristönsuojelun asialla ja haluan edistää puuta ilmastoneutraalina polttoaineena?

Useimmilla – allekirjoittanut mukaan lukien - on asennepohjalta valmiita käsityksiä ydinvoimasta, vaikka sellaisia yrittäisi torjua. Siksi ydinvoiman kannattajien lienee vaikeampi hyväksyä edellä esittämiäni väitteitä kuin ydinvoiman vastustajien.


Kirjoittaminen aloitettu 10.5.2012