Entiseen tapaan ahkeroiva työväki on yritysten
menestymisen este ja sitä kautta talouskasvun jarru. Karmea tosiasia eikä
ilkeämielinen herja!
Tätä on vaikea ymmärtää ja vaikka ymmärtäisi,
siitä ei voi julkisesti kertoa. Sellainen veisi poliitikoilta äänestäjät,
virkamiehiltä virat ja medialta käyttäjät ja mainostulot. Siksi pitää vain
yrittää jatkaa niin kuin ennenkin ja riemuita merkeistä, jotka voisivat
ennakoida kulloisenkin laman taittumista.
Vaikka työttömyys ei helpota, se ei tarkoita,
että työnantajilla menisi huonosti. Työn tuottavuus paranee, kun työntekijöitä
vähennetään korvaamalla heitä innovaatioilla, kuten uudenaikaisilla koneilla, automaatiolla
ja muilla uusilla järjestelyillä. Vain näillä keinoilla yritysten kilpailukyky voi
parantua ja voitot kasvaa. Se toisi kaivattua kasvua myös maamme talouteen.
Tietysti työnantajien kannattaa aloittaa
irtisanomiset laiskimmista ja sairaimmista työntekijöistä, mikäli sellaisia
löytyy, mutta jollei heitä ole, saman verran pois potkitaan hyviä
työntekijöitä. Se on pakko, jos yritys aikoo menestyä, sillä muuten se menettää
kilpailukykyään omassa maassa ja vientimaissa niille innovatiivisille
yrityksille, jotka parantavat työn tuottavuutta väkeä vähentämällä.
Ainakaan kaikki yritykset eivät ole kriisissä.
Siitä kertoo sekin, että monet firmat ovat myös laman aikana maksaneet
omistajilleen muhkeita osinkoja. Tämä on valitettavaa, koska enemmän olisi
kaivattu voittojen käyttämistä tuotannollisiin investointeihin. Toisaalta kuten
jo totesin, se olisi johtanut vielä rajumpiin työvoiman vähennyksiin, mutta se
olisi joka tapauksessa tärkein - jollei peräti ainoa toimiva - talouden elpymisen
edellytys.
Palkkaneuvottelut ja niiden tuloksena kiky-päätös
ovat vain hienosäätöä. Niiden kaltaisilla toimilla ei hillitä eriarvoisuuden
kasvua ja sen seurauksena laajenevaa tyytymättömyyttä länsimaisten yhteiskuntien sisällä. Meidän on keskityttävä siihen, miten
työntekijöiden kustannuksella – ei siis heidän työntekonsa, vaan heidän
irtisanomistensa kustannuksella – syntyneitä voittoja verotetaan ja rahat
käytetään sekä menetyksiä kärsineiden hyväksi että myös muualle yhteiskuntamme
tarpeisiin. Sen jälkeen yrityksille on vielä jäätävä riittävästi varoja
tuotannollisiin investointeihin. Toimiva tasapaino on pakko löytää tai muuten
länsimaat ajautuvat tuhoon!
Maa- metsätalouden työpaikat ovat enää vain
muutama prosentti kaikista työpaikoistamme, koska työn tuottavuus näillä
aloilla on kasvanut valtavasti. Teollisuudenkin työpaikat ovat vähenemässä,
vaikka toistaiseksi hitaammin. Se saisi kuitenkin meillä tapahtuma nopeammin,
jotta teollisuudessa tuottavuuden kasvu pysyisi kilpailijamaiden tasolla. Palveluelinkeinot
työllistävät kohta 80 prosenttia Suomen työvoimasta eikä palvelutarpeiden
kasvulle näy loppua. Palvelualoilla siis olisi tarpeellisia työpaikkoja.
Pääosin vientiteollisuutemme on tähän asti tuonut
Suomelle sen varallisuuden, millä maksetaan valtaosa palvelualojenkin palkoista.
Myös palveluita myydään ulkomaille enenevässä määrin, joten Suomen viennin ei tarvitse
olla ainoastaan teollisuussektorin varassa.
Ihmisluonto lyö aika-ajoin jarrut päälle. Uudistusten
hidasteena ovat perinnehakuisuus, vanhoillisuus ja muutosvastarinta. Me elämme
- ja jatkossakin meidän on elettävä - enemmän tai vähemmän tämän
luonteenpiirteemme ehdoilla. Jotka uskovat olevansa uudistushakuisia, eivät ole
sitä ratkaisevissa kohdin.
Me toimimme länsimaisten - siis suurelta osin varsin
vanhojen - normien, arvojen ja asenteiden mukaisesti. Ne rajoittavat, millaiset
uudistukset ovat sallittuja ja sen takia mahdollisia toteuttaa. Esteenä ei siis
useinkaan ole varojen puute eikä osaamattomuus, vaan perinteisiimme pitäytyvä
ajattelu, mikä torjuu uutta ja saa kapinoimaan uudistuksia vastaan.
Monesti perinteiset arvomme suvaitsevat vain niin
tiukat ehdot, että niiden puitteissa uudistus muodostuu ylivoimaisen vaikeaksi
tai kalliiksi. Mikäli tehtäisiin toisin halvemmalla tavalla, se olisi väärin tai
moraalitonta. Tällaisesta jo esimerkkien kertominen on vaarallista, koska
silloinkin loukataan perinteisiä arvoja.
Perinteiset arvot, jotka syntyivät ohjaamaan ihmisiä
menneinä aikoina, muuttuvat kovin hitaasti vastaamaan nykyajan tarpeita. Jälkikäteen
on sentään lupa muistuttaa tapahtuneista muutoksista. Syntyvyyden säätely on meillä
nykyään yleisesti hyväksyttyä, mutta oli aikoinaan syvästi paheksuttua. Sen
takia se oli vaikeaa, vaikka suuri lapsilauma ruokki kurjuutta ja esti
työssäkäyntiä kodin ulkopuolella silloin, kun työntekijöitä olisi tarvittu. Kantasolujen
käyttöä edelleen rajoittavat monet eettiset kysymykset sekä lainsäädännölliset
ongelmat useissa maissa. Terveyden edistäminen hyväksytään, mutta juuri kantasolujen
käyttö on ollut puuttumista Jumalalle kuuluviin ratkaisuihin.
Vasta nyt on monelta taholta myönnetty, että
demokratiamme vanhat ihanteet estävät liiaksi päätöksentekoa. Kun ei päästä
eteenpäin eikä ole mahdollista jäädä paikalleen, haetaan apua vanhasta, vaikka
pitäisi etsiä ja ottaa käyttöön uutta.
Ihmismieliin kuuluu myös tarve yhdessä uskoa jumaliin,
taruolentoihin, päämiehiin, johtajiin, auktoriteetteihin, esikuviin ja
idoleihin. Populismiksi nimetylle ilmiölle luonteenomaista on uskoa keulakuvan
epärealistisiinkin väitteisiin. Populismissa on mukana samaa kuin idolien
fanittamisessa; matkitaan kavereita. Karisma on eduksi, mutta tuskin populistijohtajaksi
kelpaava tarvitsee edes karismaa, kun joukkona koettu ahdingon tunne kasvaa tarpeeksi.
Populistijohtajan sanomaan sisältyy
jonkinlainen lupaus perinteisemmästä elämästä. Hän saa kuulijan uskomaan, että muistojen
kultaama oma elämä oli ennen vakaata ja turvallista, vaikka myönnetäänkin, että
se oli usein aineellisesti niukempaa. Silloin vanhojen ammattien taitajia
arvostettiin ja kovaa työmiestä ihailtiin.
Nyt kunnon kansalaisten kustannuksella nousukkaat
ajavat ohi. Heillä on uudet rahakkaat ammatit, näyttävät autot ja asunnot sekä
paljon muuta arvostettua. Populistijohtaja lietsoo mielikuvaa, että tämä
yhteiskuntaluokka menestyy toisten kustannuksellani. Väite on myös ilmeisen totta.
Se on huomattu, kun Soinin Ison Jytkyn, brexitin ja Trumpin vaalivoiton jälkeen
äänestäjien perimmäisiä motiiveja on ollut pakko analysoida.
Innovaation peitenimiä ovat rakennemuutos,
rakenneuudistus, nykyaikaistaminen, tuotekehittely, päivittäminen, modernisaatio jne. Tällaisiin
kiertoilmaisuihin turvaudutaan innovaatioita markkinoitaessa, jotta ei tajuttaisi,
mistä oikeastaan on kysymys. Siitähän on kysymys, että ihmistyötä korvataan. Jäljelle
jää entistä rahakkaampia tehtäviä, mutta näitä tehtäviä on aina vain vähemmän.
Siksi pienipalkkaiset köyhtyvät tai jäävät työttöminä tukien varaan.
Seuraavaksi on alkanut tippua alempi keskiluokka ja sitten kelkasta putoavien vuoroon
tulee ylempi keskiluokka.
Nykyajan vähäosaisen elintaso on korkeampi
kuin entisajan vähäosaisen; hän ei kuole nälkään, on katto pään päällä ja sairastuessa
saa hoitoa. Hänen kuitenkin annetaan ymmärtää olevan jotenkin huono. Pian hän
uskoo siihen itsekin. Siksi hän muita useammin elää ja käyttäytyy sen
mukaisesti. Sen sijaan hyväosainen toisten arvostamana kunnioittaa itseään ja
pyrkii säilyttämään asemansa elämällä kurinalaisesti. Se on tietysti helpompaakin,
kun on riittävästi rahaa.
Ihmisen menestyminen ei ole vain itsestä kiinni
vaan on pitkälti suotuisten olosuhteiden avittamaa. Tämä myös selittää, miksi
vähäosaiset sortuvat helpommin saamattomuuteen, päihteisiin ja rikoksiin.
Tosiasiat pitää voida tunnistaa ilman, että syytetään yhteiskuntarasismista. Eiväthän
muutoin hyväosaiset tingi eduistaan, jollei saa osoittaa, että heitäkin uhkaavat tulonjaon
vääryyksistä johtuvan länsimaiden rappion seuraukset.
Julkaistu 23.11.2016
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti