Ensin onnisti töyhtötiaista. Sille oli säästynyt pesäkolon kovertamista varten sopivan pehmeä lahopökkelö. Ja onneksi vielä tiaisen voimille liian sitkeään tuoheen tikka oli tehnyt aukon, josta pääsi naputtelemaan lahopuuta. Samana kesänä kolossa ehti pesiä myös kirjosieppo, sillä töyhtötiaisen poikaset jättivät kolon jo toukokuun lopulla. Seuraavana kesänä samassa kolossa kasvoi sinitiaispoikue, mutta sitten pökkelö oli liian laho ja kaatui.
Töyhtötiainen ja hömötiainen sekä pohjoisessa lapintiainen kovertavat lähes joka vuosi itselleen uuden pesäkolon lahopuuhun. Sen jälkeen pesäkolo jää kirjosiepon ja sinitiaisen sekä joskus myös kuusitiaisen käyttöön, mutta korkeintaan muutamaksi vuodeksi ennen kuin pesäkolo reikiintyy tai pesäpuu kaatuu. Viime vuosikymmeninä töyhtötiainen ja hömötiainen ovat voimakkaasti taantuneet, mihin keskeinen syy on pesäpaikkapula. Kestää vuosikymmeniä ennen kuin metsän uudistusalalle on kasvanut niin vankka puusto, että kuolleeseen puuhun mahtuu tiaisen pesäkolo. Siksi laajat metsäalueet ovat jääneet pitkikisi ajoiksi ilman tiaisten pesimäreviirejä.
Säästöpuut on tarkoitettu pelastamaan myös metsätiaisemme. Jo varttunut taimikko kelpaa tiaistemme elinympäristöksi, kunhan sinne on jätetty pesäpaikoiksi sopivia lahovikaisia säästöpuita.
Säästöpuut on tarkoitettu pelastamaan myös metsätiaisemme. Jo varttunut taimikko kelpaa tiaistemme elinympäristöksi, kunhan sinne on jätetty pesäpaikoiksi sopivia lahovikaisia säästöpuita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti