Perhosketo

Herukkaperhonen
Neitoperhonen
Sitruunaperhonen
Keisarinviitta
    
Amiraali

Karttaperhonen
                                                                   
                                
Ohdakeperhonen
                       

Hopeatäplä


Alkukesällä kedollani runsaina kukkivat kielo, leinikit, kurjenpolvi ja sitten nurmitädyke. Keskikesällä erityisesti kurjen- ja peurankellot, päivänkakkara, matarat, rätvänä, virnat ja nätkelmä. Loppukesällä tämä keto on parhaimmillaan, kun purtojuuri kukkii komeasti kultapiiskujen kanssa houkutellen yhtäaikaa kymmeniä suurperhosia, satoja kimalaisia ja  varmaankin tuhat kukkakärpästä ja muita ampiaista ja kimalaista ulkonäöltään jäljittelevää hyönteistä. Erikoisimpia kedon alkuperäiskasveja ovat metsänreunan pieni soikkokaksikkojen esiintymä ja hirvenkellot, joita on ilmestynyt vuosittain muutama kukkiva yksilö sen jälkeen, kun kylvin siemeniä nuotion tuhkaan.





Keto on kymmeniä vuosia vanha, alkuaan ollut karjan laitumena. Syksyisin, kun viimeiset purtojuuret ovat kukkineet, niitän kedosta suurimman osan, ja vien heinät pois, jotta maaperä pysyisi ravinneköyhänä. Ravinteikkaan kasvupaikan valtaisivat nokkonen, koiran- ja vuohenputki ja suuret heinät sekä sananjalkaongelma pahenisi. Räystään alla on typpeä silti liikaa, vaikka niitän sen ja vien heinät pois pariin kertaan kesässä, koska katon lappeelle sateiden tuoma typpilaskeuma kertyy räystään alle. Keskikesällä joudun kedon kulmasta katkomaan sananjalkoja, jotta ne eivät tukahduta kukkakasveja. Puuntaimet, joita harvakseltaan ilmestyy kedolle, pyrin nyhtämään juurineen, sillä niittäminen saa lehtipuun taimet vain vesomaan. Voikukkaa en ole kedoltani löytänyt koskaan, vaikka siemeniä lentää sinne yllin kyllin talon toiselta puolelta. Voikukka ei kedolla pärjää, jos muu kasvillisuus on yhtenäinen ja alla on vielä sammalkerros.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti