Kuntaliitos ja Heinola



Päivitys kevään 2018 tilanteesta
sinisellä

Sen jälkeen kun kirjoitin artikkelin ”Kuntaliitos ja Heinola”, ovat entisestään kärjistyneet epäkohdat, jotka juontavat juurensa Heinolan ja Lahden yhteistyön puutteista.

Heinolan väkiluvun hurjaa laskua edes noususuhdanne ei ole jarruttanut. Oppilaiden vääjäämätön väheneminen on keväällä 2018 sekoittanut arviot, kuinka paljon Heinolaan on järkevää rakentaa koulutiloja purettujen homekoulujen tilalle. Taustalla vaikuttavat vastakkaiset näkemykset, joita perustellaan kaupungin talousluvuilla: 1)koulutarve pitää harkita uusiksi eikä saa jatkaa yli varojen elämistä,  2) uudet koulutilat parakkien tilalle pitää rakentaa jo päätetyssä määrin ja aikataulussa kaupungintalouden ahdingosta huolimatta. 

Käsillä on viimeiset hetket lopettaa Heinolan näivettäminen. Ennen kaikkea kuntayhteistyön puutteesta kärsii Heinola, mutta Lahtikin menettää paljon ja sen mukana koko maakuntamme Päijät-Häme. Vaikka kunnan itsenäisyys on suorastaan hölmö itseisarvo, ainoa reaaliratkaisu on Lahden kanssa kuntaliitoksen korvaava todellinen yhteistyö. Koska kuntaliitos Heinolan omana päätöksenä ei näytä olevan henkisesti hyväksyttävissä, pitääkö odottaa, että valtio siihen pakottaa?

Millaisia ovat yhtä toimivat yhteistyön rakenteet ja organisaatiot kuin kuntaliitos? Yhteistyö onnistuu vasta, kun molemmat osapuolet hyötyvät. Toimivan yhteistyön reunaehtona on oltava, ettei vahvempi harjoita heikomman riistoa tai heikompi osapuoli ei yritä elää siivellä. Se toteutuu, jos Lahden kannattaa huolehtia Heinolan eduista oman etunsa vuoksi, sille on siitä hyötyä. Tähän hyötynäkökohtaan on pakko tyytyä raadollisessa maailmassa. 

Kuntayhteistyön teoreettinen tausta
Talousoppineiden mukaan maailman talouskasvun yksi keskeisistä tekijöistä on ollut maailmankaupan vapautuminen. Siksi Trumpin esittämät tullit tai kauppasota eivät lupaa hyvää. Kun tulleja ja muita kaupankäynnin esteitä on poistettu, valtioiden välinen työnjako on lisääntynyt. Missään maassa ei tarvitse valmistaa kaikkea, mitä siellä tarvitaan, vaan voidaan keskittyä tuottamaan vientiin sellaista, mikä osataan ja johon on parhaat luontaiset edellytykset. Muu tarvittava kannattaa tuoda muualta.

Sama lainalaisuus on sovellettavissa, kun kunnat haluavat menestyä. Lahti on tunnettu huonekaluteollisuudestaan ja siksi sinne on kannattanut muuttaa tätä elinkeinoa palvelevia yrityksiä ja alan osaajia. Vaikka tuotannon laajennukset käyttöönotetun uuden tekniikan seurauksena työllistävät  perin huonosti, yritykset ja työntekijät tarvitsevat entistä enemmän työllistäviä palveluita.Koko maakuntamme voisi hyötyä, jos Lahden olisi mahdollista vaikuttaa siihen, että esimerkiksi tietynlaisia puuta käyttäviä yrityksiä ohjataan Heinolaan. Nykyisellään sellaisen estää kuntien välinen kilpailu. Tilanteesta ei kannata syyttää Lahtea, koska tuskin Heinolassakaan sijoittumistunnusteluja tekevää yrittäjää kehotetaan hakeutumaan Lahteen, vaikka siellä tälle yrittäjälle näyttäisi olevan paremmat toimintamahdollisuudet. Jos Lahti ja Heinola olisivat yhteistyökykyisiä tai yhtä kaupunkia, silloin olisi edellytyksiä toimia kokonaisedun mukaisesti. Voi ainakin olettaa, että jos yritykselle tarjotaan paras sijainti, se myös paremmin menestyy ja hyödyttää paikkakuntaa.

Paikkakunnan menestys houkuttelee yrityksiä, kuihtuva paikkakunta karkottaa. Siksi Heinolan tai jonkun muun samassa asemassa olevan kunnan kääntäminen väestökadosta kasvu-uralle olisi ihmeteko ilman paljon laajemman alueen vetoapua. Ennen nykyistä autotehdastaan Uusikaupunki oli jo kehittyvä kaupunki ja kehittyvä oli myös Jyväskylän seutu ennen Äänekosken uutta sellutehdasta. Ei sekään automaattisesti Heinolaa pelasta, vaikka täältä löytyisi arvokas malmiesiintymä. Kaivoksesta ja malminjalostuksesta hyödyn keräisi Heinolaa enemmän Lahti ja meistä kaukanakin olevat, mutta jo kasvavat paikkakunnat. Ei Kouvolantietäkään (kantatie 46 Heinolan osuus) korjata Heinolan takia, vaan Jyväskylänseudun ja Kotkan sekä Haminan satamien elinvoiman parantamiseksi. Rautatie Heinolan kautta saa odottaa, sillä jos ratoja rakennetaan, ne pannaan kulkemaan kasvussa olevien paikkakuntien kautta, jotta koko maalle olisi enemmän hyötyä.

Maantieteelle emme voi mitään, moottoritie ja sillatkin Heinolassa jo on. Pärjäämme silti, jos olemme realisteja ja käytämme kaupunkimme resurssit järkevästi muistaen, että väkiluvun kasvu ei saa olla itsetarkoitus. Asukasluvun muutokset ovat vain talouden yksi indikaattori, mutta huono sellainen, koska asukasluvun kasvu on pääsääntöisesti talouden piristymisen seuraus eikä sen syy. Päättäjät kuitenkin valitettavan yleisesti uskovat, että väestönkasvu tuo mukanaan talouskasvun. Siksi uusia asukkaita houkutellaan kaavoittamalla sellaisia erikoistontteja, joiden kunnallistekniikka, ylläpito ja huolto tulevat kaupungille äärimmäisen kalliiksi, vaikka rakennettujen tonttien välissä valmiiden putkien ja katujen varrella on Heinolassa runsaasti monipuolista tonttireserviä. Koulujen rakentamistakin perustellaan uskomuksella, että ylimääräinen koulutila saa tänne muuttamaan uusia asukkaita. 


Alkupäinen artikkeli alkaa

Miksei kuntayhteistyö toimi

Artikkeli on kirjoitettu aikaisemmin ennen kuin valtiovalta alkoi vakavasti edistää Sote- ja maakuntauudistusta.
Kaiken kuntayhteistyön kivijalka pitäisi olla elinkeinopolitiikka, siis kuntien yhteistyö yrityksistä ja asukkaista. Kuntien tulisi pystyä sopimaan, mihin alueen kunnista uudet yritykset ja asukkaat on järkevintä pyrkiä sijoittamaan silloin, kun sijoittumispaikkaa etsivillä yrityksillä ja uusilla asukkailla on sijoittumisensa suhteen useampia kuntavaihtoehtoja. Todellista elinkeinoyhteistyötä kuntien kesken ei kuitenkaan ole. Kunnat taistelevat työllistävistä yrityksistä ja veroa maksavista asukkaista verissä päin, vaikka muodollisesti kuuluvat yhteistyötä tekevään elinkeino-organisaatioon.

Sosiaali- ja terveystoimien järjestäminen on kytketty kuntaliitoksiin, vaikkeivat kuntaliitokset voi edistää sote-palveluita. Niiden pohjana on oltava muut kuin kuntarajat, pohjana on oltava tarkoituksenmukaisuus. Tästä tosin saattaa seurata, että kunnat eivät voi olla sote-palveluiden maksumihenä ainakaan nykyiseen tapaan.

Varsinkin pienet kunnat joutuvat tarjoamaan tulijaehdokkaille monenlaisia etuja, kuten lainoja, takauksia ja rantatontteja. Siitä puolestaan seuraa, että toisen kunnan on tarjottava vieläkin enemmän. Kun yksi kunta kaavoittaa erityisen houkuttelevia tontteja siitäkin huolimatta, että ne tulevat kunnalle hyvin kalliiksi, toiset kunnat panevat kilvan paremmaksi – uhraavat vielä enemmän veronmaksajiensa rahaa ja valtion avustuksina saatua rahaa. Siinä on suorastaan monen kunnan tappiokierteen syy ja siitä pitkälti johtuu valtion halua liittää kuntia yhteen. Rahan lisäksi ollaan valmiita uhraamaan myös nykyisten asukkaiden ympäristö, rannat, puistot ja kauniit näkymät eli monen kunnan tärkein vetovoimatekijä.


Kuntien elinkeinoyhteistyö kuuluisi maakuntien liitoille. Nehän varaavat maakuntakaavoihin taajamatoimintojen alueet, joita ovat teollisuus-, kauppa- ja asuntoalueet. Maakuntakaavan aluevaraus on maankäyttö- ja rakennuslain määräämä edellytys kunnan yleis- ja asemakaavoille ja useassa tapauksessa poikkeusluville.


Asuntoalueita Heinolassa, kuten monella muullakin paikkakunnalla, on varmuuden vuoksi yli tarpeen ja laajalle ripoteltuina, jotta olisi mahdollista räätälöidä kaikenlaisia tontteja, jos sattuu tulemaan erityistontin kyselijä. Virheellisesti väitetään, etteivät kuntaliitokset tuo säästöä, mutta silloin laskelmista puuttuvat ne huomattavat menoerät, joita muodostuu, kun varsinkin pienten kuntien pitää tarjota naapurikuntia enemmän lainoja, takauksia ja teollisuushalleja.


Kuntien epäterveen kilpailun syytä on haettava myös maakuntakaavoituksesta. Senhän kuuluisi ohjata maankäyttöä taloudellisuuteen ja tarkoituksenmukaisuuteen. Näin ei ole, koska varausalueita on ollut aivan liikaa. Niitä on yksistään Päijät-Hämeen kunnissa epärealistisen paljon, sillä jos ne toteutuisivat, ne haukkaisivat ylivertaisen osan koko Suomen yritysten ja asukasluvun kasvupotentiaalista. Sama vika on toki muidenkin maakuntien kaavoissa.

Maakuntien liittojen päättävät elimet koostuvat kuntiensa poliitikoista, jotka on valittu tehtäväänsä, jotta he valvoisivat oman kuntansa etua. Tarkastelu kokonaisuuden näkökulmasta on heiltä miltei kiellettyä.  Jollei elinkeinopoliittinen yhteistyö toimi kunnolla kuntien kesken, jotain on tehtävä tai sitten alistuttava siihen, että vastarinnasta huolimatta valtiovallan velvollisuus on toteuttaa kuntien tarkoituksenmukaiset pakkoliitokset.
Näyttää muuten siltä, että tämä aletaan hyväksyä - isot kunnat edellä.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Päijät-Hämeen liitolle

Päijät-Hämeen maakuntakaavan luonnos oli nähtävillä 1.8.- 30.9.2012 välisen ajan.
Päijät-Hämeen liitolle

Koska kuntaliitoksiin ei ole valmiutta eikä kuntien elinkeinoyhteistyö ole tuonut riittäviä tuloksia, vaihtoehtona kuntaliitoksille, Päijät-Hämeen liiton tulee tehostaa kuntien välistä elinkeinoyhteistyötä. Tulisi tutkia, voiko tämä tapahtua maakuntakaavoituksen avulla.

Päijät-Hämeen liiton maakuntakaavan luonnoksen kartalla esitetään nykyiseen lainvoimaiseen maakuntakaavaan kohdistuvat muutospainealueet. Erityisesti niistä toivotaan mielipiteitä. Monessa kohdin muutospainealueisiin kuuluu taajamatoimintojen aluevarauksia.
Nykyisin kunnat kilpailevat keskenään yrityksistä ja veroa maksavista asukkaista. Kunnat joutuvat tarjoamaan sijoittumiskuntaa etsiville yrityksille monenlaisia etuja, kuten lainoja, takauksia ja rantatontteja. Siitä puolestaan seuraa, että sijoittumispaikasta neuvotteleva yrittäjä saattaa tinkiä toiselta kunnalta vieläkin enemmän etuja itselleen sijoittumispäätöksensä ehtona, vaikka yritys pärjäisi ilman vastaantuloa. Voitaisiinko maakuntakaavan avulla poistaa tätä kuntien taloudelle tuhoisaa kilpailukierrettä?

Valtiovallankin toimesta on evästetty maakuntien liittoja ja kuntia tiivistämään maankäyttöä. Tarpeisiin nähden liian suuret ja taajamien keskustoista etäälle sijoitetut asuntoalueet tulevat kunnille kalliiksi - eräissä tapauksissa niiden runsas määrä on keskeinen syy kunnan talousongelmiin. Erittäin kalliiksi tulee etäälle rakennettu kunnallistekniikka ja sen ylläpitoa sekä palveluiden tuominen. Syntyy huomattavaa tuhlausta, kun monessa tapauksessa kaava-alueelle saadaan vain vähän asukkaita ja nekin asettuvat kaava-alueelle hajalleen niin, että talojen välissä on runsaasti rakentamattomia tontteja jopa vuosikymmeniä. Erittäin vaarallisiksi ovat osoittautuneet rantatontit kaava-alueiden takaosassa, koska niihin tulee helposti ensimmäiset ja pahimmillaan lähes ainoat asukkaat.

 Voitaisiinko maakuntakaavan taajamatoimintojen aluevarauksiin liittää määräykset, missä järjestyksessä aluevarauksia saa toteuttaa - ei vain jokaisen kunnan sisällä vaan koko maakunnassa? Mikäli viime mainittuun kyetään, se olisi kaivattua konkreettista kuntien elinkeinoyhteistyötä. Se toisi kunnille mittavat säästöt, kun yritysten ja asukkaiden houkuttelemiseksi riittäisivät yhdyskuntarakenteen kannalta tarkoituksenmukaiset tontit eikä yrityksiä ja asukkaita tarvitse "ostaa" kalliiksi tulevin ratkaisuin.

Tätä varten tulee maakuntakaavan taajamatoimintojen alueet tästä lähtien mitoittaa realistisen tarvearvion perusteella. Kaavoista on poistettava ne aluevaraukset, jotka ovat olleet siellä vain ylioptimistisen toiveajattelun tuomina, koska ne houkuttelevat hajautettuun maankäyttöön, mikä tulee kunnille ja sitä kautta maakunnalle sekä valtiontaloudelle kohtuuttoman kalliiksi.

Ensimmäinen allekirjoittaja
Jyrki Patomäki
--------------------------------------------------------------------------------------------------

Olisiko kuntaliitos Heinolan mahdollisuus
julkaistu Itä-Hämessä 25.2.2012 vähäisin korjauksin

Tekee pahaa seurata Heinolan alasajoa. Asukasluvun lasku ja sosiaalipuolen ongelmat puhuvat karua kieltään. Huostaanotot, nuorten pahoinvointi ja autettavien määrät on tapana ilmoittaa prosentteina tai muuna osuutena väkiluvusta ja ikäryhmästä. Siksi lukuja kärjistää eniten väen väheneminen, kun autettavat jäävät, mutta aloitekykyisistä ja nuorista liian suuri osa joutuu lähtemään. Samalla lähtevät auttajat ja auttamisen maksajat.
Näin ei saa jatkaa. Siksi kuntaliitoksiakin olisi edes yritettävä tarkastella Heinolan mahdollisuutena. Jollei kuntaliitoksesta saada apua, on Heinolalle löydettävä jostain muusta pelastus ja se uusi pelastustie on nyt esiteltävä kuntaremontin vaihtoehtona. Vanhat keinot eivät ole auttaneet.
Sivuraide on tarkkaan tutkittu: kuntaliitos ei toisi säästöjä. Mutta eihän loputtomalla säästämisellä selvitä. Menestyksen avain on aina tulopuolessa, se on pääraide.
Aiempien kuntaliitoshankkeiden kariuduttua vannottiin kuntien yhteistyön nimiin. Monella sektorilla kuntayhteistyö toimii, mutta tärkeintä on arvioida, onko toisten kuntien myötävaikutuksella saatu Heinolaan uusia yrityksiä ja hyviä veronmaksajia. Onko vastaavasti Heinola luopunut tarjoamasta lainaa tai muita etuuksia sijoituspaikkaa etsivälle yritykselle, jotta Hartola, Sysmä tai Lahti olisi saanut sen pienemmin uhrauksin? Auttoiko Lahti, vaikka se olisi ollut koko maakunnalle tärkeää, kun Reuman tiloihin etsittiin terveyspalveluita? Halusiko Hartola luovuttaa suksitehtaan Heinolaan? Se elinkeinoyhteistyöstä, kun kysymys on yrityksistä ja veronmaksajista.
Monen liitoskunnan palvelut karkaavat matkojen taakse, vaikka toisin luvattaisiin, mutta kutistuva itsenäinen kunta voi säilyttää omat palvelunsa vain, jos valtio avustaa. Kuntaliitoksilla valtio yrittää palauttaa Heinolan kaltaisia keskuskuntia kasvu-uralle, jotta ne valtionapujen supistumisesta huolimatta pystyvät hoitamaan omat ja myös liitososien palvelut. Perustelu on sanottu moneen kertaan: valtion velka kasvaa eikä vienti vedä, eläkeiän nosto on vaikeuksissa, muttei verojakaan uskalleta tarpeeksi korottaa.
Kuntaliitos kaventaisi demokratiaa, jollei tehdä erityistoimia – ja nekin toimet jäänevät kosmetiikaksi. Pienessä kunnassa, jossa on totuttu oman kylän ja kaupunginosan luottamushenkilöihin, on vain totuttava suurten kaupunkien tavoille, sillä eihän niissäkään enää ole toimivaa lähidemokratiaa.
Maamme on jakautunut kokoomusmyönteisiin etelän vauraisiin taajamaseutuihin ja keskustan hallitsemaan muuhun Suomeen. Yleisesti koetaan, että kokoomus turvaa parhaiten hyvinvoivien edut ja keskustapuolue on maaseudun pienen asukkaan turva. Jos näin todella on, siinä tapauksessa kuntaliitosten vastustaminen on keskustapuolueelle ennen kaikkea vaalityötä; maaseutukuntien jättäminen näivettymään tuo puolueelle kannattajia. Kuntaremontin siunauksellisuuteen uskovat kokoomus ja vihreät voisivat  puolueina hyötyä kuntaliitoksista.

Jyrki Patomäki
Heinola

Puolueiden etu vedenjakajana suhtautumisessa kuntauudistukseen

Heinolan maalaiskunnan aikana keskustapuolue oli usein maalaiskunnan suurin ja tärkein puolue. Sen jälkeen kun Heinolan kaupunki isompana yhdistyi pienemmän maalaiskunnan kanssa, keskustapuolue jäi yhdistyneessä valtuustossa pysyvästi pienpuolueen asemaan, kuten se oli ollut kaupungin puolella ennen kuntaliitosta. Paikkakunnallamme keskustapuolue menetti paljon valtaa ja näkyvyyttä, mikä heijastui myös eduskuntavaalien tuloksiin. Tämä oli ennustettavissa ja siinä on yksi syy, miksi keskustapuolueessa moni vastustaa kuntaliitoksia. Sama asetelma toistuisi myös usean nyt suunnitteilla olevan kuntaliitoksen kohdalla.
Heinolassa kaikkien puolueiden äänestäjistä lienee enemmistö kuntaliitoksen vastustajia riippumatta siitä, mikä on valtakunnan tasolla puolueen kanta. Tilanne on hämmentävä. Miksi puolueiden johto ei kuuntele kentän ääntä?
Oletan kuitenkin, että niissä kunnissa, joita kuntaliitospaineet eivät kosketa, kuntaliitoksilla on laajempi suosio. Sieltä katsoen kuntaliitokset järkevöittävät taloudenpitoa. Samoin ajatellaan maamme hallituksessa, koska hallituksen on pakko ajatella maan etua. Toki kunnallisvaalien alla ilmoittautuu kuntaliitosten vastustajiksi hallituspuolueidenkin rivikansanedustajia. Varmaan puolueetkin sen hyväksyvät vaalitaktisista syistä.
Oppositiopuolueet (perussuomalaiset ja keskusta) niin kunnissa kuin valtakunnan tasolla vastustavat kuntaliitoksia. Tämä johtuu pitkälti, mutta ei pelkästään, siitä, että opposition rooliin kuuluu vastustaa maan hallituksen toimia. Jos kuntaliitosten tarve harkittaisiin vapaasti, varmaan jokin kuntaliitos olisi kaikkien puolueiden mieleen. Mutta ei, koska kuntaliitos on periaatekysymys, periaatteita ei punnita vain järjellä.
Vaikka aika entinen ei koskaan enää palaa, moni haluaisi, että edes jotain siitä olisi palautettavissa. Varsinkin he, joilla menee aikaisempaa huonommin, haikailevat menneeseen. Heistä tulee helposti konservatiiveja, he samaistuvat keskustapuoluelaisiin ja perussuomalaisiin. (Tosin myös kristillinen puolue on aatemaailmaltaan konservatiivinen, vaikka istuukin maan hallituksessa.)
Konservatiivista ajattelua on turvaaminen vanhoihin keinoihin. Sitä ovat usko lujaan ja mieluummin ruumiilliseen työhön sekä savupiipputeollisuuden kaltaisten elinkeinojen paremmuuteen. Sitä on myös asuinympäristön muuttamisen ja uusien ajatusten alitajuinen vastustaminen. Uskotaan, että koska ennenkin on pärjätty, samoilla keinoilla menestytään vastakin eikä haluta nähdä, että maailma ympärillä muuttuu muutenkin kuin ulkoisilta puitteiltaan.
Puolueiden äänestäjäkunnan enemmistön suhtautumisessa kuntauudistuksiin kulkee vedenjakaja konservatiivisten ja uudistusmielisempien puolueiden välimaastossa. Näin ollen on ymmärrettävää, että hallituspuolueiden ja oppositiopuolueiden äänestäjät suhtautuvat kuntauudistuksiin suuressa määrin erilailla ja eri lähtökohdista. Vallitseva suhtautuminen ei ole puolueiden johtoelinten manipuloima, vaan päinvastoin kenttä manipuloi puolueiden johtoa.
Viime vuosikymmeninä muutokset ovat tuoneet menestystä paremmin kuin paikalleen jämähtäminen. Toki sen havaitsemista haittaavat valtionavut, jotka ovat tasanneet menestyvien ja taantuvien paikkakuntien eroja. Tässä yhteydessä on parempi puhua paikkakunnista kuin kunnista, sillä menestys tai taantuminen ei juuri koskaan ole yhden kunnan ansiota tai syytä, vaan tarvitaan suurempi kokonaisuus. Muutama kunta voi elää muiden siivellä, kuten naapurikuntien työpaikkojen ja palveluiden varassa, ja silloin kunnassa päästään julistamaan, että ilman kuntaliitostakin menee hyvin.
Paikkakunnat, missä nykyisillä oppositiopuolueilla on tärkeä asema, ovat usein taantuvia. Taantuminen ruokkii konservatiivista ajattelua ja siis kasvattaa keskustan ja perussuomalaisten kannatusta. Vallitsee köyhtymisen ja näiden puolueiden kannatuksen välinen noidankehä. Tätä ei kuitenkaan saisi näin suorasanaisesti lausua, sillä se koetaan riidan haastamiseksi ja se on myös ikävä syytös näiden puolueiden äänestäjiä kohtaan!
Ei menneeseen ole paluuta, vaikka syrjäseuduilla kansalaisten äänet oikeastaan juuri sellaista vaatisivat, sillä yrityselämä äänestää jaloillaan. Se menee sinne, missä on jo vaurautta. Sitä taas on luotu siellä, missä hyvän maantieteellisen sijainnin lisäksi on ollut uudistusmyönteinen ilmapiiri, joka johtuu myös uudistusmyönteisestä politiikasta. Pelkkä ahkeruus kun ei riitä. Vaurauden kasvu luo lisää ajattelun vapautta, mikä kasvattaa kokoomuksen ja - kuten pääkaupunkiseudulla on nähty - myös vihreiden suosiota. Näin positiivinen talouskierre vahvistuu, jollei sitä katkaise taantuma, mutta taantumakin riipaisee luultavasti hellemmin niitä seutuja, joissa on paremmat vaurauden edellytykset.
Kuntaliitosporun surullisin vaihe nähtiin, kun Paavo Väyrynen kiersi Suomea presidenttiehdokkaana ja sitten keskustan puheenjohtajaehdokkaana. Omaa valtapeliä käydessään hän härskisti saarnasi taantuvien alueiden kehitystä vastaan. Hän nimittäin hyvin ymmärtää, että kuntauudistusten ja EU:n kaataminen olisi hallaa Suomen hyvinvoinnille, mutta erityisesti taantuvalle osalle Suomea.
Toki Väyrysen puolustukseksi on sanottava, että hän puolustaa perinteisen suomalaisen elämänmuodon säilymistä. Se on isänmaallinen teko. Jos kansallistunne ja kotiseutuhenki hiipuu, monelta katoaa osa elämisen motivaatiotaan. Ihmisellä on luontainen tarve kuulua joukkoon, tehdä työtä joukkonsa hyväksi ja riemuita sen menestyessä. Suomalaisuuden moni uskoo löytyvän puhtaimmillaan maaseudulta ja pieniltä paikkakunnilta. Taitaa kuitenkin olla niin, että vaatimattomia elämisen puitteita ihannoivat enemmän jotkut suurten keskusten hyväosaiset kuin niukkojen palveluiden varassa elävät.

Olen itsekin puolueellinen

Eiväthän  kannanottoni ole rehellisiä; en käytä pelkästään faktoja, mukana on paljon tunnetta. Olen puolueellinen siinä missä muutkin, mutta myönnän sen. Kuitenkin väitän tai ainakin yritän uskotella itselleni, että edes koetan katsoa asioita tasapuolisesti.
On asioita, joita ei ratkaista rationaalisin perustein. Sellaisia ovat suhtautuminen naispappeuteen, homoihin ja ydinvoimaan, onko Jumala olemassa jne. Siellä missä kuntarakenne on kauan pysynyt vakaana, tällainen kysymys on myös oman kunnan itsenäisyys ja sen omien poliitikkojen paremmuus puolustaa omia etuja.
Siitä on jo aika kauan, kun TV:ssä oli sarja, jossa vastakkain olivat tämäntapaisista aiheista väittelevät. Yleisö antoi ohjelman aikana palautetta, kumpi väittelijä oli parempi. Oli TV-ohjelmassa kuinka hyvä tai huono vaikkapa ydinvoiman puolestapuhuja, hän sai väittelytaidostaan melko saman kannatusprosentin kuin oli se, mikä oli siihen aikaan suomalaisten ydinvoiman kannatus.
Näin kävi myös kuntien yhdistymishankkeen osalta Päijät-Hämeessä. Kuntalaisten äänestykset tuskin olisivat antaneet paljonkaan eri tulosta, jos ne olisi tehty ennen Soininvaaran ja Lehdon selvitystyötä.
Varmaan myös muidenkin kuin Heinolan poliitikkojen kanta pysyi samana koko kuntaliitosprosessin ajan. Aiemmin Heinolan valtuustossa mukana olleena olen saanut kuulla uhoa moneltakin, että hänen kantansa ei tule muuttumaan. (Myönnettävä on, että itse olen ollut jo aiemminkin kuntaliitosmyönteinen.)
Miksi sitten näin moni Päijät-Hämeen kunta päätti lähteä mukaan selvitystyöhön. Siksi, että ei ole sopivaa estää järkiperusteiden etsimistä. Selvitysraportista jokainen sai mieleisensä työkalun järkiperustein yhtä hyvin vastustaa kuin kannattaakin kuntaliitoksia; raporttia voi lukea ja näkökohtia painottaa miten itse ja kannattajat haluavat.
Aivan kuten poliittisten puolueiden kannatusprosentit muuttuvat yleensä hyvin vähän vaaleista toiseen, muuttuu samalla lailla hitaasti kuntalaisten suhtautuminen oman kunnan liitoksiin. Ehkä eniten vaikuttaa oman talouden ja kunnan ikärakenteen paine.

Artikkelin kirjoittaminen aloitettu 19.8.2012



1 kommentti:

  1. Ahdinkokunnissa hallinto ei voi toimia. Heinola on hyvä esimerkki. Kaupungintalon pitkään pahentuneet ja viimein kaaokseen ajautuneet ongelmat ovat perimmältään seurausta kaupungin kuihtumisesta. Kaupungin asukasluku on laskenut 2000 asukasta viimeisen 15 vuoden aikana.

    Samaan aikaan kaupungintalon henkilökunta on kasvanut sadalla työntekijällä. Onhan silloin selvää, että tiedossa on vain leikkauksia, säästöjä, työtehtävien vaihdoksia ja henkilökunnan irtisanomisia. Ne synnyttävät työntekijöissä ahdistusta, mikä altistaa toisten kiusaamiselle ja kapinointiin sekä pelastavien ratkaisujen olemassaoloon vuosia uskoneiden päättäjien turhautumiseen.

    VastaaPoista