Päivitys kevään 2018 tilanteesta
sinisellä
Sen jälkeen kun kirjoitin artikkelin ”Kuntaliitos ja Heinola”, ovat
entisestään kärjistyneet epäkohdat, jotka juontavat juurensa Heinolan ja Lahden
yhteistyön puutteista.
Heinolan väkiluvun hurjaa laskua edes noususuhdanne ei ole jarruttanut.
Oppilaiden vääjäämätön väheneminen on keväällä 2018 sekoittanut arviot, kuinka
paljon Heinolaan on järkevää rakentaa koulutiloja purettujen homekoulujen
tilalle. Taustalla vaikuttavat vastakkaiset näkemykset, joita perustellaan
kaupungin talousluvuilla: 1)koulutarve
pitää harkita uusiksi eikä saa jatkaa yli varojen elämistä, 2) uudet
koulutilat parakkien tilalle pitää rakentaa jo päätetyssä määrin ja aikataulussa kaupungintalouden ahdingosta
huolimatta.
Käsillä on viimeiset hetket lopettaa Heinolan näivettäminen. Ennen
kaikkea kuntayhteistyön puutteesta kärsii Heinola, mutta Lahtikin menettää paljon ja
sen mukana koko maakuntamme Päijät-Häme. Vaikka kunnan itsenäisyys on suorastaan
hölmö itseisarvo, ainoa reaaliratkaisu on Lahden kanssa kuntaliitoksen korvaava
todellinen yhteistyö. Koska kuntaliitos Heinolan omana päätöksenä ei näytä
olevan henkisesti hyväksyttävissä, pitääkö odottaa, että valtio siihen pakottaa?
Millaisia ovat yhtä toimivat yhteistyön rakenteet ja organisaatiot kuin
kuntaliitos? Yhteistyö onnistuu vasta, kun molemmat osapuolet hyötyvät. Toimivan
yhteistyön reunaehtona on oltava, ettei vahvempi harjoita heikomman riistoa tai
heikompi osapuoli ei yritä elää siivellä. Se toteutuu, jos Lahden kannattaa huolehtia Heinolan
eduista oman etunsa vuoksi, sille on siitä hyötyä. Tähän hyötynäkökohtaan on
pakko tyytyä raadollisessa maailmassa.
Kuntayhteistyön teoreettinen tausta
Talousoppineiden mukaan maailman talouskasvun yksi keskeisistä tekijöistä
on ollut maailmankaupan vapautuminen. Siksi Trumpin esittämät tullit tai
kauppasota eivät lupaa hyvää. Kun tulleja ja muita kaupankäynnin esteitä on
poistettu, valtioiden välinen työnjako on lisääntynyt. Missään maassa ei
tarvitse valmistaa kaikkea, mitä siellä tarvitaan, vaan voidaan keskittyä
tuottamaan vientiin sellaista, mikä osataan ja johon on parhaat luontaiset edellytykset.
Muu tarvittava kannattaa tuoda muualta.
Sama lainalaisuus on sovellettavissa, kun kunnat haluavat menestyä. Lahti on tunnettu huonekaluteollisuudestaan ja siksi sinne on kannattanut
muuttaa tätä elinkeinoa palvelevia yrityksiä ja alan osaajia. Vaikka tuotannon laajennukset käyttöönotetun uuden tekniikan seurauksena työllistävät perin huonosti, yritykset ja työntekijät tarvitsevat entistä enemmän työllistäviä palveluita.Koko maakuntamme
voisi hyötyä, jos Lahden olisi mahdollista vaikuttaa siihen, että esimerkiksi tietynlaisia
puuta käyttäviä yrityksiä ohjataan Heinolaan. Nykyisellään sellaisen estää
kuntien välinen kilpailu. Tilanteesta ei kannata syyttää Lahtea, koska tuskin
Heinolassakaan sijoittumistunnusteluja tekevää yrittäjää kehotetaan hakeutumaan
Lahteen, vaikka siellä tälle yrittäjälle näyttäisi olevan paremmat toimintamahdollisuudet.
Jos Lahti ja Heinola olisivat yhteistyökykyisiä tai yhtä kaupunkia, silloin olisi
edellytyksiä toimia kokonaisedun mukaisesti. Voi ainakin olettaa, että jos
yritykselle tarjotaan paras sijainti, se myös paremmin menestyy ja hyödyttää
paikkakuntaa.
Paikkakunnan menestys houkuttelee yrityksiä, kuihtuva paikkakunta
karkottaa. Siksi Heinolan tai jonkun muun samassa asemassa olevan kunnan kääntäminen
väestökadosta kasvu-uralle olisi ihmeteko ilman paljon laajemman alueen
vetoapua. Ennen nykyistä autotehdastaan Uusikaupunki oli jo kehittyvä kaupunki
ja kehittyvä oli myös Jyväskylän seutu ennen Äänekosken uutta sellutehdasta. Ei
sekään automaattisesti Heinolaa pelasta, vaikka täältä löytyisi arvokas
malmiesiintymä. Kaivoksesta ja malminjalostuksesta hyödyn keräisi Heinolaa enemmän
Lahti ja meistä kaukanakin olevat, mutta jo kasvavat paikkakunnat. Ei
Kouvolantietäkään (kantatie 46 Heinolan osuus) korjata Heinolan takia, vaan Jyväskylänseudun ja Kotkan sekä Haminan
satamien elinvoiman parantamiseksi. Rautatie Heinolan kautta saa odottaa, sillä
jos ratoja rakennetaan, ne pannaan kulkemaan kasvussa olevien paikkakuntien kautta,
jotta koko maalle olisi enemmän hyötyä.
Maantieteelle emme voi mitään, moottoritie ja sillatkin Heinolassa jo on.
Pärjäämme silti, jos olemme realisteja ja käytämme kaupunkimme resurssit
järkevästi muistaen, että väkiluvun kasvu ei saa olla itsetarkoitus.
Asukasluvun muutokset ovat vain talouden yksi indikaattori, mutta huono sellainen,
koska asukasluvun kasvu on pääsääntöisesti talouden piristymisen seuraus eikä
sen syy. Päättäjät kuitenkin valitettavan yleisesti uskovat, että väestönkasvu tuo
mukanaan talouskasvun. Siksi uusia asukkaita houkutellaan kaavoittamalla sellaisia
erikoistontteja, joiden kunnallistekniikka, ylläpito ja huolto tulevat kaupungille
äärimmäisen kalliiksi, vaikka rakennettujen tonttien välissä valmiiden putkien
ja katujen varrella on Heinolassa runsaasti monipuolista tonttireserviä. Koulujen
rakentamistakin perustellaan uskomuksella, että ylimääräinen koulutila saa
tänne muuttamaan uusia asukkaita.
Alkupäinen artikkeli alkaa
Miksei kuntayhteistyö toimi
Artikkeli on kirjoitettu aikaisemmin ennen kuin valtiovalta alkoi vakavasti edistää Sote- ja maakuntauudistusta.
Kaiken kuntayhteistyön kivijalka pitäisi olla elinkeinopolitiikka, siis
kuntien yhteistyö yrityksistä ja asukkaista. Kuntien tulisi pystyä sopimaan, mihin alueen kunnista uudet yritykset ja asukkaat on järkevintä pyrkiä sijoittamaan silloin, kun sijoittumispaikkaa etsivillä yrityksillä ja uusilla asukkailla on sijoittumisensa suhteen useampia kuntavaihtoehtoja. Todellista elinkeinoyhteistyötä kuntien kesken ei kuitenkaan ole. Kunnat taistelevat työllistävistä yrityksistä ja veroa maksavista asukkaista verissä päin, vaikka muodollisesti kuuluvat yhteistyötä tekevään elinkeino-organisaatioon.
Sosiaali- ja terveystoimien järjestäminen on kytketty kuntaliitoksiin, vaikkeivat kuntaliitokset voi edistää sote-palveluita. Niiden pohjana on oltava muut kuin kuntarajat, pohjana on oltava tarkoituksenmukaisuus. Tästä tosin saattaa seurata, että kunnat eivät voi olla sote-palveluiden maksumihenä ainakaan nykyiseen tapaan.
Sosiaali- ja terveystoimien järjestäminen on kytketty kuntaliitoksiin, vaikkeivat kuntaliitokset voi edistää sote-palveluita. Niiden pohjana on oltava muut kuin kuntarajat, pohjana on oltava tarkoituksenmukaisuus. Tästä tosin saattaa seurata, että kunnat eivät voi olla sote-palveluiden maksumihenä ainakaan nykyiseen tapaan.
Varsinkin pienet kunnat joutuvat tarjoamaan tulijaehdokkaille monenlaisia etuja, kuten lainoja, takauksia ja rantatontteja. Siitä puolestaan seuraa, että toisen kunnan on tarjottava vieläkin enemmän. Kun yksi kunta kaavoittaa erityisen houkuttelevia tontteja siitäkin huolimatta, että ne tulevat kunnalle hyvin kalliiksi, toiset kunnat panevat kilvan paremmaksi – uhraavat vielä enemmän veronmaksajiensa rahaa ja valtion avustuksina saatua rahaa. Siinä on suorastaan monen kunnan tappiokierteen syy ja siitä pitkälti johtuu valtion halua liittää kuntia yhteen. Rahan lisäksi ollaan valmiita uhraamaan myös nykyisten asukkaiden ympäristö, rannat, puistot ja kauniit näkymät eli monen kunnan tärkein vetovoimatekijä.
Kuntien elinkeinoyhteistyö kuuluisi maakuntien liitoille. Nehän varaavat
maakuntakaavoihin taajamatoimintojen alueet, joita ovat teollisuus-, kauppa- ja
asuntoalueet. Maakuntakaavan aluevaraus on maankäyttö- ja rakennuslain määräämä
edellytys kunnan yleis- ja asemakaavoille ja useassa tapauksessa poikkeusluville.
Asuntoalueita Heinolassa, kuten monella muullakin paikkakunnalla, on
varmuuden vuoksi yli tarpeen ja laajalle ripoteltuina, jotta olisi mahdollista
räätälöidä kaikenlaisia tontteja, jos sattuu tulemaan erityistontin kyselijä.
Virheellisesti väitetään, etteivät kuntaliitokset tuo säästöä, mutta silloin laskelmista puuttuvat ne huomattavat menoerät, joita muodostuu, kun varsinkin pienten kuntien pitää tarjota naapurikuntia enemmän lainoja, takauksia ja teollisuushalleja.
Kuntien epäterveen kilpailun syytä on haettava myös
maakuntakaavoituksesta. Senhän kuuluisi ohjata maankäyttöä taloudellisuuteen ja
tarkoituksenmukaisuuteen. Näin ei ole, koska
varausalueita on ollut aivan liikaa. Niitä on yksistään Päijät-Hämeen kunnissa
epärealistisen paljon, sillä jos ne toteutuisivat, ne haukkaisivat ylivertaisen
osan koko Suomen yritysten ja asukasluvun kasvupotentiaalista. Sama vika on toki muidenkin maakuntien kaavoissa.
Maakuntien liittojen päättävät elimet koostuvat kuntiensa poliitikoista, jotka on valittu tehtäväänsä, jotta he valvoisivat oman kuntansa etua. Tarkastelu kokonaisuuden näkökulmasta on heiltä miltei kiellettyä. Jollei elinkeinopoliittinen yhteistyö toimi kunnolla kuntien kesken, jotain on tehtävä tai sitten alistuttava siihen, että vastarinnasta huolimatta valtiovallan velvollisuus on toteuttaa kuntien tarkoituksenmukaiset pakkoliitokset.
Näyttää muuten siltä, että tämä aletaan hyväksyä - isot kunnat edellä.Maakuntien liittojen päättävät elimet koostuvat kuntiensa poliitikoista, jotka on valittu tehtäväänsä, jotta he valvoisivat oman kuntansa etua. Tarkastelu kokonaisuuden näkökulmasta on heiltä miltei kiellettyä. Jollei elinkeinopoliittinen yhteistyö toimi kunnolla kuntien kesken, jotain on tehtävä tai sitten alistuttava siihen, että vastarinnasta huolimatta valtiovallan velvollisuus on toteuttaa kuntien tarkoituksenmukaiset pakkoliitokset.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Päijät-Hämeen liitolle
Päijät-Hämeen maakuntakaavan luonnos oli nähtävillä 1.8.- 30.9.2012 välisen
ajan.
Päijät-Hämeen liitolle
Koska kuntaliitoksiin ei ole valmiutta eikä kuntien elinkeinoyhteistyö
ole tuonut riittäviä tuloksia, vaihtoehtona kuntaliitoksille, Päijät-Hämeen
liiton tulee tehostaa kuntien välistä elinkeinoyhteistyötä. Tulisi tutkia,
voiko tämä tapahtua maakuntakaavoituksen avulla.
Päijät-Hämeen liiton maakuntakaavan luonnoksen kartalla esitetään
nykyiseen lainvoimaiseen maakuntakaavaan kohdistuvat muutospainealueet. Erityisesti
niistä toivotaan mielipiteitä. Monessa kohdin muutospainealueisiin kuuluu
taajamatoimintojen aluevarauksia.
Nykyisin kunnat kilpailevat keskenään yrityksistä ja veroa maksavista
asukkaista. Kunnat joutuvat tarjoamaan sijoittumiskuntaa
etsiville yrityksille monenlaisia etuja, kuten lainoja, takauksia ja
rantatontteja. Siitä puolestaan seuraa, että sijoittumispaikasta neuvotteleva
yrittäjä saattaa tinkiä toiselta kunnalta vieläkin enemmän etuja itselleen
sijoittumispäätöksensä ehtona, vaikka yritys pärjäisi ilman
vastaantuloa. Voitaisiinko maakuntakaavan avulla poistaa tätä kuntien
taloudelle tuhoisaa kilpailukierrettä?
Valtiovallankin toimesta on evästetty maakuntien liittoja ja kuntia
tiivistämään maankäyttöä. Tarpeisiin nähden liian suuret ja taajamien
keskustoista etäälle sijoitetut asuntoalueet tulevat kunnille kalliiksi -
eräissä tapauksissa niiden runsas määrä on keskeinen syy kunnan
talousongelmiin. Erittäin kalliiksi tulee etäälle rakennettu kunnallistekniikka
ja sen ylläpitoa sekä palveluiden tuominen. Syntyy huomattavaa tuhlausta, kun
monessa tapauksessa kaava-alueelle saadaan vain vähän asukkaita ja nekin
asettuvat kaava-alueelle hajalleen niin, että talojen välissä on runsaasti
rakentamattomia tontteja jopa vuosikymmeniä. Erittäin vaarallisiksi ovat
osoittautuneet rantatontit kaava-alueiden takaosassa, koska niihin tulee
helposti ensimmäiset ja pahimmillaan lähes ainoat asukkaat.
Voitaisiinko maakuntakaavan
taajamatoimintojen aluevarauksiin liittää määräykset, missä järjestyksessä
aluevarauksia saa toteuttaa - ei vain jokaisen kunnan sisällä vaan koko
maakunnassa? Mikäli viime mainittuun kyetään, se olisi kaivattua konkreettista
kuntien elinkeinoyhteistyötä. Se toisi kunnille mittavat säästöt, kun yritysten
ja asukkaiden houkuttelemiseksi riittäisivät yhdyskuntarakenteen kannalta
tarkoituksenmukaiset tontit eikä yrityksiä ja asukkaita tarvitse
"ostaa" kalliiksi tulevin ratkaisuin.
Tätä varten tulee maakuntakaavan taajamatoimintojen alueet tästä lähtien
mitoittaa realistisen tarvearvion perusteella. Kaavoista on poistettava ne
aluevaraukset, jotka ovat olleet siellä vain ylioptimistisen toiveajattelun
tuomina, koska ne houkuttelevat hajautettuun maankäyttöön, mikä tulee kunnille
ja sitä kautta maakunnalle sekä valtiontaloudelle kohtuuttoman kalliiksi.
Ensimmäinen allekirjoittaja
Jyrki Patomäki
--------------------------------------------------------------------------------------------------
Olisiko kuntaliitos Heinolan mahdollisuus
julkaistu Itä-Hämessä 25.2.2012 vähäisin korjauksin
julkaistu Itä-Hämessä 25.2.2012 vähäisin korjauksin
Tekee pahaa seurata Heinolan alasajoa. Asukasluvun lasku ja sosiaalipuolen ongelmat puhuvat karua kieltään. Huostaanotot, nuorten pahoinvointi ja autettavien määrät on tapana ilmoittaa prosentteina tai muuna osuutena väkiluvusta ja ikäryhmästä. Siksi lukuja kärjistää eniten väen väheneminen, kun autettavat jäävät, mutta aloitekykyisistä ja nuorista liian suuri osa joutuu lähtemään. Samalla lähtevät auttajat ja auttamisen maksajat.
Näin ei saa jatkaa. Siksi kuntaliitoksiakin olisi edes yritettävä tarkastella Heinolan mahdollisuutena. Jollei kuntaliitoksesta saada apua, on Heinolalle löydettävä jostain muusta pelastus ja se uusi pelastustie on nyt esiteltävä kuntaremontin vaihtoehtona. Vanhat keinot eivät ole auttaneet.
Sivuraide on tarkkaan tutkittu: kuntaliitos ei toisi säästöjä. Mutta eihän loputtomalla säästämisellä selvitä. Menestyksen avain on aina tulopuolessa, se on pääraide.
Aiempien kuntaliitoshankkeiden kariuduttua vannottiin kuntien yhteistyön nimiin. Monella sektorilla kuntayhteistyö toimii, mutta tärkeintä on arvioida, onko toisten kuntien myötävaikutuksella saatu Heinolaan uusia yrityksiä ja hyviä veronmaksajia. Onko vastaavasti Heinola luopunut tarjoamasta lainaa tai muita etuuksia sijoituspaikkaa etsivälle yritykselle, jotta Hartola, Sysmä tai Lahti olisi saanut sen pienemmin uhrauksin? Auttoiko Lahti, vaikka se olisi ollut koko maakunnalle tärkeää, kun Reuman tiloihin etsittiin terveyspalveluita? Halusiko Hartola luovuttaa suksitehtaan Heinolaan? Se elinkeinoyhteistyöstä, kun kysymys on yrityksistä ja veronmaksajista.
Monen liitoskunnan palvelut karkaavat matkojen taakse, vaikka toisin luvattaisiin, mutta kutistuva itsenäinen kunta voi säilyttää omat palvelunsa vain, jos valtio avustaa. Kuntaliitoksilla valtio yrittää palauttaa Heinolan kaltaisia keskuskuntia kasvu-uralle, jotta ne valtionapujen supistumisesta huolimatta pystyvät hoitamaan omat ja myös liitososien palvelut. Perustelu on sanottu moneen kertaan: valtion velka kasvaa eikä vienti vedä, eläkeiän nosto on vaikeuksissa, muttei verojakaan uskalleta tarpeeksi korottaa.
Kuntaliitos kaventaisi demokratiaa, jollei tehdä erityistoimia – ja nekin toimet jäänevät kosmetiikaksi. Pienessä kunnassa, jossa on totuttu oman kylän ja kaupunginosan luottamushenkilöihin, on vain totuttava suurten kaupunkien tavoille, sillä eihän niissäkään enää ole toimivaa lähidemokratiaa.
Maamme on jakautunut kokoomusmyönteisiin etelän vauraisiin taajamaseutuihin ja keskustan hallitsemaan muuhun Suomeen. Yleisesti koetaan, että kokoomus turvaa parhaiten hyvinvoivien edut ja keskustapuolue on maaseudun pienen asukkaan turva. Jos näin todella on, siinä tapauksessa kuntaliitosten vastustaminen on keskustapuolueelle ennen kaikkea vaalityötä; maaseutukuntien jättäminen näivettymään tuo puolueelle kannattajia. Kuntaremontin siunauksellisuuteen uskovat kokoomus ja vihreät voisivat puolueina hyötyä kuntaliitoksista.
Jyrki Patomäki
Heinola
Jyrki Patomäki
Heinola
Puolueiden etu vedenjakajana suhtautumisessa kuntauudistukseen
Heinolan maalaiskunnan aikana keskustapuolue oli usein maalaiskunnan
suurin ja tärkein puolue. Sen jälkeen kun Heinolan kaupunki isompana yhdistyi
pienemmän maalaiskunnan kanssa, keskustapuolue jäi yhdistyneessä valtuustossa
pysyvästi pienpuolueen asemaan, kuten se oli ollut kaupungin puolella ennen
kuntaliitosta. Paikkakunnallamme keskustapuolue menetti paljon valtaa ja
näkyvyyttä, mikä heijastui myös eduskuntavaalien tuloksiin. Tämä oli
ennustettavissa ja siinä on yksi syy, miksi keskustapuolueessa moni vastustaa
kuntaliitoksia. Sama asetelma toistuisi myös usean nyt suunnitteilla olevan
kuntaliitoksen kohdalla.
Heinolassa kaikkien puolueiden äänestäjistä lienee enemmistö
kuntaliitoksen vastustajia riippumatta siitä, mikä on valtakunnan tasolla
puolueen kanta. Tilanne on hämmentävä. Miksi puolueiden johto ei kuuntele
kentän ääntä?
Oletan kuitenkin, että niissä kunnissa, joita kuntaliitospaineet eivät
kosketa, kuntaliitoksilla on laajempi suosio. Sieltä katsoen kuntaliitokset
järkevöittävät taloudenpitoa. Samoin ajatellaan maamme hallituksessa, koska
hallituksen on pakko ajatella maan etua. Toki kunnallisvaalien alla
ilmoittautuu kuntaliitosten vastustajiksi hallituspuolueidenkin
rivikansanedustajia. Varmaan puolueetkin sen hyväksyvät vaalitaktisista syistä.
Oppositiopuolueet (perussuomalaiset ja keskusta) niin kunnissa kuin
valtakunnan tasolla vastustavat kuntaliitoksia. Tämä johtuu pitkälti, mutta ei
pelkästään, siitä, että opposition rooliin kuuluu vastustaa maan hallituksen
toimia. Jos kuntaliitosten tarve harkittaisiin vapaasti, varmaan jokin
kuntaliitos olisi kaikkien puolueiden mieleen. Mutta ei, koska kuntaliitos on
periaatekysymys, periaatteita ei punnita vain järjellä.
Vaikka aika entinen ei koskaan enää palaa, moni haluaisi, että edes
jotain siitä olisi palautettavissa. Varsinkin he, joilla menee aikaisempaa
huonommin, haikailevat menneeseen. Heistä tulee helposti konservatiiveja, he
samaistuvat keskustapuoluelaisiin ja perussuomalaisiin. (Tosin myös kristillinen
puolue on aatemaailmaltaan konservatiivinen, vaikka istuukin maan
hallituksessa.)
Konservatiivista ajattelua on turvaaminen vanhoihin keinoihin. Sitä ovat
usko lujaan ja mieluummin ruumiilliseen työhön sekä savupiipputeollisuuden
kaltaisten elinkeinojen paremmuuteen. Sitä on myös asuinympäristön muuttamisen
ja uusien ajatusten alitajuinen vastustaminen. Uskotaan, että koska ennenkin on
pärjätty, samoilla keinoilla menestytään vastakin eikä haluta nähdä, että
maailma ympärillä muuttuu muutenkin kuin ulkoisilta puitteiltaan.
Puolueiden äänestäjäkunnan enemmistön suhtautumisessa kuntauudistuksiin kulkee vedenjakaja
konservatiivisten ja uudistusmielisempien puolueiden välimaastossa. Näin ollen
on ymmärrettävää, että hallituspuolueiden ja oppositiopuolueiden äänestäjät
suhtautuvat kuntauudistuksiin suuressa määrin erilailla ja eri lähtökohdista.
Vallitseva suhtautuminen ei ole puolueiden johtoelinten manipuloima, vaan päinvastoin
kenttä manipuloi puolueiden johtoa.
Viime vuosikymmeninä muutokset ovat tuoneet menestystä paremmin kuin
paikalleen jämähtäminen. Toki sen havaitsemista haittaavat valtionavut, jotka
ovat tasanneet menestyvien ja taantuvien paikkakuntien eroja. Tässä yhteydessä
on parempi puhua paikkakunnista kuin kunnista, sillä menestys tai taantuminen
ei juuri koskaan ole yhden kunnan ansiota tai syytä, vaan tarvitaan suurempi
kokonaisuus. Muutama kunta voi elää muiden siivellä, kuten naapurikuntien
työpaikkojen ja palveluiden varassa, ja silloin kunnassa päästään julistamaan,
että ilman kuntaliitostakin menee hyvin.
Paikkakunnat, missä nykyisillä oppositiopuolueilla on tärkeä asema, ovat
usein taantuvia. Taantuminen ruokkii konservatiivista ajattelua ja siis
kasvattaa keskustan ja perussuomalaisten kannatusta. Vallitsee köyhtymisen ja
näiden puolueiden kannatuksen välinen noidankehä. Tätä ei kuitenkaan saisi
näin suorasanaisesti lausua, sillä se koetaan riidan haastamiseksi ja se on myös
ikävä syytös näiden puolueiden äänestäjiä kohtaan!
Ei menneeseen ole paluuta, vaikka syrjäseuduilla kansalaisten äänet
oikeastaan juuri sellaista vaatisivat, sillä yrityselämä äänestää jaloillaan.
Se menee sinne, missä on jo vaurautta. Sitä taas on luotu siellä, missä hyvän maantieteellisen sijainnin lisäksi on
ollut uudistusmyönteinen ilmapiiri, joka johtuu myös uudistusmyönteisestä
politiikasta. Pelkkä ahkeruus kun ei riitä. Vaurauden kasvu luo lisää ajattelun
vapautta, mikä kasvattaa kokoomuksen ja - kuten pääkaupunkiseudulla on nähty -
myös vihreiden suosiota. Näin positiivinen talouskierre vahvistuu, jollei sitä
katkaise taantuma, mutta taantumakin riipaisee luultavasti hellemmin niitä
seutuja, joissa on paremmat vaurauden edellytykset.
Kuntaliitosporun surullisin vaihe nähtiin, kun Paavo Väyrynen kiersi
Suomea presidenttiehdokkaana ja sitten keskustan puheenjohtajaehdokkaana. Omaa
valtapeliä käydessään hän härskisti saarnasi taantuvien alueiden kehitystä
vastaan. Hän nimittäin hyvin ymmärtää, että kuntauudistusten ja EU:n kaataminen olisi
hallaa Suomen hyvinvoinnille, mutta erityisesti taantuvalle osalle Suomea.
Toki Väyrysen puolustukseksi on sanottava, että hän puolustaa perinteisen
suomalaisen elämänmuodon säilymistä. Se on isänmaallinen teko. Jos kansallistunne ja kotiseutuhenki hiipuu, monelta katoaa osa elämisen motivaatiotaan. Ihmisellä on luontainen tarve kuulua joukkoon, tehdä työtä joukkonsa hyväksi ja riemuita sen menestyessä. Suomalaisuuden
moni uskoo löytyvän puhtaimmillaan maaseudulta ja pieniltä paikkakunnilta.
Taitaa kuitenkin olla niin, että vaatimattomia elämisen puitteita ihannoivat
enemmän jotkut suurten keskusten hyväosaiset kuin niukkojen palveluiden varassa
elävät.
Olen itsekin puolueellinen
Eiväthän kannanottoni ole rehellisiä; en käytä pelkästään faktoja, mukana on paljon tunnetta.
Olen puolueellinen siinä missä muutkin, mutta myönnän sen. Kuitenkin
väitän tai ainakin yritän uskotella itselleni, että edes koetan katsoa asioita tasapuolisesti.
Jyrki Patomäki kirjoitti kommentin 18.9.2010 kello 13:48
http://www.soininvaara.fi/2010/09/17/paijat-hameessa-yritettiin-tempautumista-paakaupunkiseudun-kasvun-imuun/
http://www.soininvaara.fi/2010/09/17/paijat-hameessa-yritettiin-tempautumista-paakaupunkiseudun-kasvun-imuun/
On asioita, joita ei ratkaista rationaalisin perustein. Sellaisia ovat
suhtautuminen naispappeuteen, homoihin ja ydinvoimaan, onko Jumala olemassa
jne. Siellä missä kuntarakenne on kauan pysynyt vakaana, tällainen kysymys on
myös oman kunnan itsenäisyys ja sen omien poliitikkojen paremmuus puolustaa
omia etuja.
Siitä on jo aika kauan, kun TV:ssä oli sarja, jossa vastakkain olivat
tämäntapaisista aiheista väittelevät. Yleisö antoi ohjelman aikana palautetta,
kumpi väittelijä oli parempi. Oli TV-ohjelmassa kuinka hyvä tai huono vaikkapa
ydinvoiman puolestapuhuja, hän sai väittelytaidostaan melko saman
kannatusprosentin kuin oli se, mikä oli siihen aikaan suomalaisten ydinvoiman
kannatus.
Näin kävi myös kuntien yhdistymishankkeen osalta Päijät-Hämeessä.
Kuntalaisten äänestykset tuskin olisivat antaneet paljonkaan eri tulosta, jos
ne olisi tehty ennen Soininvaaran ja Lehdon selvitystyötä.
Varmaan myös muidenkin kuin Heinolan poliitikkojen kanta pysyi samana
koko kuntaliitosprosessin ajan. Aiemmin Heinolan valtuustossa mukana olleena
olen saanut kuulla uhoa moneltakin, että hänen kantansa ei tule muuttumaan.
(Myönnettävä on, että itse olen ollut jo aiemminkin kuntaliitosmyönteinen.)
Miksi sitten näin moni Päijät-Hämeen kunta päätti lähteä mukaan
selvitystyöhön. Siksi, että ei ole sopivaa estää järkiperusteiden etsimistä.
Selvitysraportista jokainen sai mieleisensä työkalun järkiperustein yhtä hyvin
vastustaa kuin kannattaakin kuntaliitoksia; raporttia voi lukea ja näkökohtia
painottaa miten itse ja kannattajat haluavat.
Aivan kuten poliittisten puolueiden kannatusprosentit muuttuvat yleensä
hyvin vähän vaaleista toiseen, muuttuu samalla lailla hitaasti kuntalaisten
suhtautuminen oman kunnan liitoksiin. Ehkä eniten vaikuttaa oman talouden ja
kunnan ikärakenteen paine.
Artikkelin kirjoittaminen aloitettu 19.8.2012
Artikkelin kirjoittaminen aloitettu 19.8.2012
Ahdinkokunnissa hallinto ei voi toimia. Heinola on hyvä esimerkki. Kaupungintalon pitkään pahentuneet ja viimein kaaokseen ajautuneet ongelmat ovat perimmältään seurausta kaupungin kuihtumisesta. Kaupungin asukasluku on laskenut 2000 asukasta viimeisen 15 vuoden aikana.
VastaaPoistaSamaan aikaan kaupungintalon henkilökunta on kasvanut sadalla työntekijällä. Onhan silloin selvää, että tiedossa on vain leikkauksia, säästöjä, työtehtävien vaihdoksia ja henkilökunnan irtisanomisia. Ne synnyttävät työntekijöissä ahdistusta, mikä altistaa toisten kiusaamiselle ja kapinointiin sekä pelastavien ratkaisujen olemassaoloon vuosia uskoneiden päättäjien turhautumiseen.