Uutiset kertovat korkeista säteilymääristä Fukushiman voimaloiden ympärillä, mutta vakuuttavat, ettei säteilystä ole välitöntä vaaraa. Välillisen vaaran olemassaoloa ei kiistetä.
Välillistä
vaaraa aiheuttavista aineista pelätyimpiä ovat radioaktiivinen jodi ja
radioaktiivinen cesium sekä strontium. Niitä purkautuu ilmaan ja sekoittuu
veteen. Osa leviää merivirtojen ja ilmavirtausten mukana hyvinkin kauas, mutta
silloin pitoisuudet jäävät pieniksi. Kuitenkaan pienet pitoisuudet ja vähäiset
säteilymäärät eivät ole vaarattomia.
Jodi on biologisesti
aktiivinen alkuaine. Elimistömme kerää jodia, ja koska siitä helposti syntyy
puutetta, elimistö jarruttaa sen poistumista. Elimistömme ei tee eroa normaalin
ja radioaktiivisen jodin välillä. Jodista voi olla niukkuutta varsinkin
odottavilla äideillä ja pienillä lapsilla. Jos silloin tarjolla on
radioaktiivista jodia, elimistö ottaa sitä käyttöönsä. Jodikapseleita syödään heti radioaktiivisuutta lisäävien onnettomuuksien jälkeen,
jotta elimistö olisi kyllästetty normaalilla jodilla ja radioaktiivinen jodi,
jos se on jo elimistölle liikajodia, poistuu saman tien.
Kilpirauhasten
valmistama jodipitoinen tyroksiinihormoni säätelee aineenvaihduntaamme. Vaikka
elimistömme radioaktiivisen jodin pitoisuus ja säteily olisivat häviävän
pientä, kilpirauhaset voivat silti saada runsasta säteilyä, koska nopeasti
hajoavan tyroksiinin sisältämä jodi viedään yhä uudelleen ja uudelleen
kilpirauhasiin uuden tyroksiinin rakennusaineeksi. Siksi pienikin pitoisuus
radioaktiivista jodia altistaa kilpirauhassyövälle.
Ydinonnettomuudessa
vapautuu ympäristöön myös radioaktiivista cesiumia ja strontiumia. Jodin säteily
vähenee lähes olemattomiin muutamassa kuukaudessa, mutta cesium ja strontium
säteilevät vuosikymmeniä. Elimistö
tarvitsee kalkkia, mutta jos saatavilla on cesiumia ja varsinkin strontiumia,
elimistö käyttää näitä herkemmin kuin kalkkia. Eniten cesiumia kuitenkin kertyy
lihaksiin korvaamaan kaliumia.
Cesiumin
rikastumista tapahtuu myös eräissä sienissä. Petokaloihinkin rikastuu
saaliskalojen keräämää cesiumia. Siksi myös Heinolassa näiden ravintokohteiden
cesiumpitoisuudet yhä vieläkin kohoavat Thsernobylin jäljiltä, vaikka tässä
ajassa muu luonnon säteily on palautunut lähes ennalleen.
Vaikka strontium
lienee vaarallisempaa, sen pitoisuuksista ravinnossamme ei juurikaan ole
uutisoitu. Liekö edes tutkittu? Varsinkin luihimme kertyvää strontiumia joutuu myös
luuytimeen, jossa valmistuvat veren punasolut. Koska luuydin toimii erittäin
aktiivisesti, tämä lisää altistumista säteilyn aiheuttamille vaurioille, joista
tunnetuin on leukemia eli verisyöpä.
On
harhaanjohtavaa vähätellä ydinonnettomuuden säteilyä vertaamalla sitä radonista
johtuvaan luonnon taustasäteilyyn. Radon menettää säteilynsä nopeasti ja
poistuu meistä saman tien eikä rikastu tiettyihin kudoksiin kuten jodi,
strontium ja cesium. Siitäkin huolimatta radon aiheuttaa Suomessa vuosittain
300 keuhkosyöpää.
Tietyt syövät ja
perinnölliset vauriot yleistyvät säteilypäästöjen alueilla. Varmuutta, mikä
tapaus on säteilyn alullepanema, on mahdoton saada. Tilanne on
verrattavissa tupakkaoikeudenkäynteihin, joissa ei voida osoittaa, johtuiko
yksittäinen keuhkosyöpä tupakoinnista, asunnon radonsäteilystä, asbestista tai
jostain muusta.
Eduskuntavaalien 2011 alla kirjoitin oheisen artikkelin Heinolan Vihreiden sivulle. Puolueaktiivit, mukaanllukien vihreät, paheksuivat Fukushiman onnettomuuden käyttöä vaaliteemana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti