Homo, pedofiili tai jotain muuta - mikä sen määrää kohtaloksi

Hormonimalli

Nykyään on vallalla käsitys, että homoseksuaalisuutta aiheuttavat sukupuolihormonien määrän tai vaikutuksen poikkeamat. Jos on alentunut testosteronitaso, se altistaa poikaa kehittymään homoksi, ja vastaavasti, jos tytöllä on normaaleista tytöistä poikkeavan korkea testosteronieritys, sellainen altistaa kehittymään lesboksi. 

Hormoniselitystä vastaan sotii kuitenkin suuri poikkeusten määrä. Onhan homomiesten joukossa laaja skaala naisellisista supermiehekkäisiin, joskin moni homomies vaikuttaa naiselliselta ja siksi on kiusaus olettaa, että hän on jossain vaiheessa kärsinyt testosteronin puutosta tai elimistö ei ole normaalisti reagoinut testosteroniin. Toisaalta on vaikea arvioida, missä määrin homokulttuuri muokkaa homomiesten olemusta naiselliseen suuntaan. Myös homon ja heteron aivoissa on raportoitu olevan tyypillisiä eroja, mutta nekin voivat olla hormonierojen seurausta tai päinvastoin ne ovat aiheuttaneet hormonieroja. 

Johdonmukaista selitystä vailla ovat kuitenkin muut sukupuolivietin suuntautumisen poikkeamat. On vaikea ymmärtää, että syynä olisi spesifinen hormonieritys, altistava poikkeama aivoissa tai erityinen geeni, jos on pienistä lapsista kiinnostunut pedofiili, vähän isommista kiinnostunut pedofiili, tiettyyn eläimeen sekaantuja, määrätystä esineestä kiihottuva jne. (Erillään tästä tarkastelusta on pidettävä transvestiitti, koska se on sukupuoli-identiteetin häiriö, jossa nainen kokee tarvetta olla mies tai päinvastoin mies haluaisi olla nainen, eikä kyseessä ole seksuaalisen suuntautumisen erilaisuus.) 

Sikiövaiheen veren hormonitason poikkeamilla on kiistatta vaikutusta aikuisiän sukupuoliseen suuntautumiseen. Sikiön omat geenit voivat aikaansaada poikkeamia hormonierityksessä, mutta poikkeamissa on myös äidin elimistön vasta-ainereaktioita sikiötä kohtaan. (Ison veljessarjan nuorimmilla on muita suurempi todennäköisyys kehittyä homoseksuaaleiksi, sillä poikasikiöiden y-kromosomi saa aikaan odottavassa äidissä vasta-ainereaktioita, jotka kumuloituvat jokaisen poikasikiön raskauden vaikutuksesta niin, että nuorimpien kohdalla on suurin vaara sukupuolisen suuntautumisen poikkeavaan kehitykseen.) On havaittu, että identtisistä kaksospareista, joilla siis on samanlaiset geenit, toinen voi olla hetero- ja toinen homoseksuaali. Sekin osoittaisi, että syy, mikä tekee homoseksuaalin, ei ole geneettinen ainakaan kaikissa tapauksissa. 

Homoseksuaalisuutta ennakoivat jopa suuressa määrin lapsuusiän leikit: pojilla hellivät hoivaamisleikit nukeilla ja tytöillä vaikkapa näiden leikkien puute. Leikkien valinnalla on selvä hormonaalinen tausta, jota tosin kasvatus ja kulttuuri vahventavat tai heikentävät, mutta mieltymystä luonteenomaisiin poikien ja tyttöjen leikkeihin ei voida kovin paljon kumota kasvatuksen keinoin.

Syksyllä 2018 mediajulkisuutta saivat Markus J. Rantalan ja Severi Luodon tutkimukset, kuinka sikiökauden testosteroni- ja estrogeenialtistus voivat kumpikin aiheuttaa homoseksuaalisen suuntautumisen. Tutkimus koskee etenkin lesbojen luokittelua butch ja femme kategorioihin

Leimautuminen on yleistä eläinkunnassa

Jo murrosiässä sukupuolivietin kohde on määräytynyt ja jää pysyväksi. Ei ole näyttöä, että homoseksuaali olisi kyetty terapialla tai millään muullakaan keinolla muuttamaan heteroseksuaaliksi, vaikka sellaiseen joissain piireissä halutaan uskoa. 

Nisäkkäillä ja linnuilla on hyvin yleistä, että ne poikasvaiheessa leimautuvat emoonsa, mikä on lopullinen tapahtuma siinä mielessä, että leimautumisen kohdetta on myöhemmin mahdoton vaihtaa. Onko sukupuolisen kiinnostuksen kohteen valinnalla samaa taustaa kuin leimautumisella?

Tunnetuin esimerkki leimautumisesta on hanhen poikasten leimautuminen emoonsa. Samalla hanhen poikaset leimautuvat myös lajiinsa. Leimautuminen on pysyvää. Jollei ole emoa, kuten ei ole hautomakoneessa syntyneillä hanhenpoikasilla, poikaset ottavat emokseen hoitajansa tai jopa täysin mekaanisen laitteen, kunhan se liikkuu ja on niitä itseään suurempi. Tämä kertoo, että leimautumisella on myös geenien avulla ohjatut rajat, joskin hanhien kohdalla rajat ovat hyvin väljät: leimautumisen kohde liikkuu ja on vähintään tietyn suuruinen. 

Kun vastasyntynyttä lampaan karitsaa ruokitaan tuttipullolla, karitsa leimautuu ruokkijaansa. Se alkaa seurata ihmisiä eikä lampaita, se siis kokee ihmisen emokseen ja myös lajitoverikseen. Laumaeläimenä ihmiseen leimautunut lammas tuntee jääneensä yksin ja määkii jatkuvasti, kun se ei näe ihmisiä ja on karsinassa lampaiden kanssa. Tilanne jää pysyväksi eikä sitä voi korjata. 

Pidetään tärkeänä, että koiran pennut pienestä pitäen ovat emonsa lisäksi myös ihmisten kanssa. Näin pennut leimautuvat koiriin ja myös ihmisiin, kokevat sekä koiran että ihmisen lajitoverikseen. Tietyillä koiraroduilla tämä ehkäisee koiraa puremasta vaarallisesti; jos koiraa pyrkii osoittamaan valtaansa, se ei pure ihmistä eikä koiraa tappaakseen kuten se herkästi puree vierasta eläintä. Leimautumisesta ihmiseen myös seuraa se tuttu kiusallinen tilanne, että moni koira herkästi yrittää paritella ihmisen jalan kanssa. 

Ihmisvauva hymyilee edessään oleville kasvoille, mutta yhtälailla myös pyöreälle kuvalle, jossa on täplinä suu ja silmät. Vauvan hymy houkuttelee äitiä ja muitakin ihmisiä toistuviin kasvokontakteihin vauvan kanssa. Tämä auttaa lasta leimautumaan äitiinsä ja sosiaalistumaan ihmisiin.

Miten seksikohteeseen leimaudutaan

Afganistanilaisperheessä asunut norjalainen kirjailija kertoi, kuinka perheen murrosikäinen poika oli tavattoman kiinnostunut niistä ohikulkijoista, joiden kasvot verhosi burkha. Nähtyään ikkunasta sopivalla tavalla burkhaa kantavan henkilön poika jopa ryntäsi masturboimaan. 

Pojalle seksuaalisesti kiinnostavan kohteen tuntomerkiksi oli muodostunut burkhaan pukeutunut. Voisi arvailla, että kiinnostuksen burkhan kantajaan olivat herättäneet isojen poikien salaperäiset kertomukset. Ehkä saatavilla ei ollut kuvia, lehtiä ja kirjoja, joista sikäläiset pojat sukupuoliviettinsä heräämisen paineessa olisivat tirkistelleet naisen luontaisia sukupuolisignaaleja kuten tapahtuu yleisesti meidän kulttuurissamme. Aina ei ole edes sisaruksia vastakkaista sukupuolta, ja sitä paitsi on tunnettua, että sisarukset ja omat vanhemmat eivät ole omiaan herättämään seksuaalista mielenkiintoa. On paljon tutkittu, että seksuaalinen kiinnostus herää huonosti pienestä pitäen jatkuvasti hyvin tuttua kohtaan. Siihen lienee suorastaan geneettinen esto. 

Itse ahmin joskus kymmenvuotiaana Tarzankirjoja. Mieleeni on jäänyt Tarzanin kiinnostus Janeen. Kuvauksilla, mikä Tarzania kiinnosti Janessa, saattaa olla merkitystä oman sukupuoliviettini kohdentumiseen.  

Jollei minulla olisi ollut sikiönä ja ehkä myös sen jälkeen tarpeeksi testosteronia veressäni, en olisi innostunut poikakirjoista vaan tyttökirjoista, joissa puolestaan on kuvailtu miehiä romanttisesti sukupuolista kiinnostusta herättävinä. Poikatytöt, ne tytöt, joiden käytös, harrastukset ja olemus hormonipoikkeamasta johtuen on miesmäinen, lukevat mielellään poikakirjoja ja poikajengeihin lyöttäytyneinä kuulevat juttuja tytöistä sillä silmällä. Näin heillä on riski leimautua lesboiksi. Kuitenkin myös supermaskuliininen poika, kuten naisellinenkin tyttö, voivat tiettyjen olosuhteiden seurauksena tulla leimatuiksi väärin. 

Luonnonvalinta suosii alttiutta varmistaa monella tapaa sukupuolivietin kohdentuminen lisääntymiskykyiseen vastakkaiseen sukupuoleen. Niin naisen kuin miehenkin piirteissä ja vartalon muodoissa sekä ehkä myös tuoksuissa ja äänessä on geenien ”opettamia” signaaleja sukupuolivietin kohdentamista varten. Kun sopivaisuussäännöt määräävät luontaiset sukupuolitunnukset verhottaviksi, kulttuureihin suorastaan valikoituu sellaista, mikä osoittaa kiehtovina sukupuolen toissijaiset, kulttuurin luomat tunnukset.

Väärinleimautuminen

Sudanilaisen heimon nuoret naiset venyttävät alahuulta kiekon avulla ja tulos on tarkoitettu haluttavan naisen tunnukseksi. Aleksis Kiven seksikkään naisen kuvauksissa on liehuva liina. Jollekin sukupuolisignaaliksi leimautuvat pikkupöksyt, jotka voivat muodostua kiihottavammaksi kuin niitä kantava nainen. Siitä on enää lyhyt matka himoon varastella pikkupöksyjä. Jokin samantapainen leimautuminen olisi luonteva selitys myös sille, miksi jostain tulee pedofiili, eläimiin sekaantuja tai muu perverssiksi luettava. 

Seksuaaliterapeutin palstalla oli valaiseva esimerkki leimautumisesta. Poika kertoi, kuinka käsiin osui vaippa hänen pyyhkiessä ensimmäisiä masturbointijälkiään. Seuraavilla masturbointikerroilla tuli polttava tarve käyttää vaippaa. Poika kysyi hädissään, miten pääsisi eroon tästä hänelle tyydytystä tuottavasta mutta häpeäntunnetta aiheuttavasta pakkomielteestä. Palstanpitäjä näytti tuntevan, että vastaavat sattumat ensimmäisten sukupuolisten kiihottumisten yhteydessä saattavat jättää pysyviä outoja mieltymyksiä ja hän kehotti poikaa kiireesti hakeutumaan terapeutin hoitoon.  

On kuitenkin tunnettua, kuinka vähän millään terapialla saadaan muutetuksi seksuaalisia mieltymyksiä. Ainoa keino hillitä pedofilia uusimasta rikostaan on hoito, jolla lamautetaan sukupuolihormonien eritystä ja sitä kautta heikennetään sukupuoliviettiä. Silti jäljelle jäänyt vähäinenkin vietti kohdistuu edelleen lapsiin, mutta on paremmin pedofiilin itsensä hallittavissa. 

Jos nuorella on ollut vaikeuksia sosiaalisissa kontakteissaan tai hän on ollut muusta syystä eristetty, hän ajautuu muita helpommin tilanteisiin, jotka altistavat väärinleimautumiselle. Näin voisi selittää havainnot, että varhaislapsuuden poikkeavilla kokemuksilla on ollut osuutta sukupuolivietin kohdentumiseen.  

Mies haluaa katsella ja nainen tuntea läheisyyttä. Eivät naiset yleensä katsele alastomien miesten kuvia, mutta niitä julkaistaankin homomiehiä varten, he kun ovat miehiä, joille näkeminen on tärkeä osa seksiä. Tämä on yksi, mutta ei varmaankaan ainoa syy, miksi sukupuolten perverssit halut ovat enimmäkseen erilaisia.

Leimautuminen ei poissulje muita selitysmalleja  

Jos leimautumismalli on oikeilla jäljillä, tosiasiana silti pysyy, että sukupuolihormoneilla on suuri merkitys sukupuolivietin kohteen määräytymisessä. Leimautuminen kuitenkin selittäisi, miksei miesten homoseksuaalisuuden ja vähäisen testosteronivaikutuksen välinen korrelaatio ole täydellinen. Homoseksuaalisuuden lisäksi myös pedofilia ja muut perversseiksi kutsutut sukupuolikäyttäytymisen muodot saisivat leimautumisesta selitysmallin. Silti hormoneille, olosuhteille ja persoonallisuuden piirteille jää altistava vaikutus.  

                                                                      ----------------- 

Miksi leimautumisselitys on vaikea hyväksyä

Monen on edelleen vaikea hyväksyä biologista lähestymistapaa, kun on kysymys ihmisen käyttäytymisestä, vaikka hän hyväksyykin ihmisten ja eläinten rakenteen ja aineenvaihdunnan samankaltaisuudet. 

Leimautumisselityksen tekee erityisen kiusalliseksi se, että homoseksuaalisuus, joka viimeinkin on päässyt pannasta, olisi syntytavaltaan verrattavissa voimakkaasti tuomittavaan ja inhottuun pedofiliaan ja muihin paheksuttuihin perversseihin sukupuolisen käyttäytymisen muotoihin. Kuten homous eivät perverssitkään tavat ole yksilön päätösvallassa eivätkä yksilön omaa syytä, vaan hormonitaustansa osalta sairauksiin verrattavia. Ne ovat myös enemmän tai vähemmän ympäristönsä ja kulttuurinsa tuotteita. 

Homoseksuaalia ei saa paheksua, mutta tulisiko sama suhtautuminen laajentaa koskemaan myös suhdettamme pedofiiliin tai eläimiinsekaantujaan, mikäli pedofiili tyytyy anonyymeihin kuviin eikä eläimiinsekaantuja syyllisty eläinrääkkäykseen? Onko kulttuurissamme sellaista, mikä edistää väärinleimautumista, ja jos on, pitääkö sellaista yrittää jäljittää ja poistaa? Kannattaisiko kuitenkin aiheesta yhteisen edun nimissä edelleenkin vaieta? Mutta toisaalta, toisiko tieto lohtua ongelmista kärsiville? Onko se tärkeämpää kuin muiden mahdollisesti kielteiset tuntemukset?

Olen jokseenkin varma, että usea biologi on päätynyt samankaltaisiin päätelmiin kuin mitä minäkin esitän. Miksi sitten tutkijat eivät julkaise näitä teorioita? Syy lienee siinä, että monilla  muilla on vahvat valmiit asenteet, kuinka sukupuolivietin kohdentaminen on tahdon vallassa. Näitä asenteita on paha uhmata ja ne ovat edelleen sellaisia tabuja, joita ei saisi tutkia. ”Kiellettyjen” aiheiden tutkiminen on uskaliasta tutkijan uran kannalta ja kiusallinen tutkimusaihe saattaisi vaarantaa jopa tutkimuslaitoksen rahoitusta.

Evoluutiobiologia on tieteenala, jonka piiriin pohdiskeluni lähinnä kuuluvat. Siitä en kuitenkaan ole löytänyt mainintaa, että olisi julkaistu tieteellisiä tutkimuksia leimautumisesta myös sukupuolivietin kohdentajana.

Uutta on, että Turun yliopisto ottaa ensimmäisenä eurooppalaisen yliopistona oppiainevalikoimaansa evoluutiopsykologian sivuainekokonaisuuden. Syksyllä 2014 aloitettavaan opetukseen voivat osallistua kaikkien tiedekuntien opiskelijat.
Opintokokonaisuudesta vastaava dosentti Markus J. Rantala kertoo, että evoluutiopsykologiaa opetetaan useissa Yhdysvaltojen huippuyliopistoissa. Turun yliopiston uusi 25 opintopisteen laajuinen kokonaisuus on kuitenkin lajissaan ensimmäinen koko Euroopassa.
Viime vuosina on syntynyt mullistavia tieteenaloja kuten evolutiivinen lääketiede, evolutiivinen psykiatria, evolutiivinen antropologia, evolutiivinen sosiologia, evolutiivinen uskontotiede ja monia muitakin. Ennustan että muutaman vuosikymmenen päästä pidetään itsestäänselvyytenä, että lähes kaikki yliopisto-opiskelijat opiskelevat evoluutiopsykologiaa ainakin sivuaineenaan, Rantala sanoo.

                                                                 -------------------------

Pohdiskelua evoluution näkökulmasta

Homoseksuaaleja on ollut ennenkin. Miksi taipumus homoseksuaalisuuteen on säilynyt, vaikka se alentaa lisääntymistä?

On myös sairauksia, jotka vakavasti vammauttavat tai tappavat jo ennen lisääntymisikää. Silti tällaisia sairauksia säilyy väestössä. Ne periytyvät piilevänä jopa usean sukupolven yli, siis ilman että aiheuttavat kantajalleen vakavan sairauden tai edes sairauden lieviä oireita. Vasta kun lapsi sattuu saamaan molemmilta vanhemmiltaan saman sairauden aikaansaavan geenin, sairaus vammauttaa. Samaan tapaan voisi periytyä alttius sukupuolivietin väärinkohdistumiseen siltä osin, mikäli sillä on geenitausta eikä sikiön aiheuttama äidin vasta-ainereaktio. Geenitaustaa vastaan puhuisi  se, jos ei ole sukuja,  joissa on muita runsaammin poikkeamia sukupuolivietin kohteissa. En ole havainnut, onko tätä tutkittu. Erikseen homo-, pedofiili- tai perverssigeeneihin en ainakaan usko.

Homoseksuaalisuutta ja muitakin sukupuolivietin poikkeavuuksia on kuitenkin syytä tarkastella siitä lähtökohdasta, että niihin on voinut joskus liittyä - tai liittyy edelleen - hyödyllisiä ominaisuuksia. Paitsi yksilöt, luonnonvalinnan kohteita ovat myös populaatiot. Sellaisia ihmislajilla ovat pääasiassa keskenään lisääntyvien ihmisten muodostamat yhteisöt. Vaikka yksilön näkökulmasta seksuaalivietin erilaisuus on haitallinen vaikeuttaessaan jälkeläisten saantia, saattaa silti tällaisen erilaisuuden taustalla altistava geneettinen mekanismi olla hyödyllinen yhteisön näkökulmasta.

Voi nimittäin olla yhteisölle suorastaan eduksi, että on sopiva määrä henkilöitä, joilla on alttius sukupuolivietin väärinkohdistumiseen. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että homoseksuaalit, pedofiilit tai perverssit parantaisivat ihmisyhteisön selviytymiskykyä. Sen sijaan poikkeavia luonteenpiirteitä ja lahjakkuuksia, joista yhteisö hyötyy, voivat saada aikaan samat syyt, jotka aiheuttavat sukupuolivietin kohdentumiseen häiriöitä.

Yleisesti väitetään, että sosiaaliset taidot ovat naisilla keskimäärin paremmat kuin miehillä. Ainakin niissä on sukupuolesta johtuvia eroja. Vaikka homouden takia monissa yhteiskunnissa on vaikea elää, sopiva hormonipoikkeama voi auttaa homoseksuaalia ymmärtämään paremmin vastakkaista sukupuolta ja ihmisten käyttäytymistä yleensäkin. Moni taiteilija ja merkkihenkilö, joka on edistänyt yhteisönsä mainetta ja menestystä, on homoseksuaali. Kenties tällainen henkilö saa kiittää lahjakkuudestaan sitä, että hänellä on ominaisuuksia, jotka tekivät hänestä homon. Miesjohtajien ja miespoliitikkojen ongelmana voivat olla korkeasta testosteronitasosta johtuva aggressiivisuus. Sen sijaan poikasikiön testosteronin vajaus voi tuottaa erityisen taitavan ja sovittelukykyisen neuvottelijan, jonka ansiota on ollut koko kansan pelastuminen.

Uutisointi on ruokkinut mielikuvaa, että roomalaiskatolisten kirkonmiesten ja lestadiolaisten saarnaajien keskuudessa pedofilia on ollut muuta väestöä yleisempää. Vaikkei näin olisikaan, miten kuitenkin on mahdollista, että näissä piireissä pedofilian harjoittajia on päässyt johtavaan asemaan? On epätodennäköistä, että roomalaiskatolisten pappien selibaatti aiheuttaa pedofiliaa; pedofiliataipumus on syntynyt jo paljon ennen aikuisuutta ja pappisuraa. Samoin lestadiolaisten saarnaajien pedofiliataipumus on varhaisnuoruuden perua. Sekään selitys on tuskin kovin yleispätevä, että mahdollisuus harrastaa pedofiliaa houkuttelee hakeutumaan hengellisiin tehtäviin.

Nuoren miehen valikoituminen papiksi tai maallikkosaarnaajaksi on ankaran kilpailun tulos. Se on vaatinut ainakin verbaalista erityislahjakkuutta ja poikkeuksellisen hyviä ihmissuhdetaitoja. Molemmat lienevät enemmän naisten kuin miesten ominaisuuksia. Naiset eivät ole kuitenkaan saaneet pyrkiä roomalaiskatolisen kirkon papeiksi eivätkä myöskään tähän asti lestadiolaisten saarnaajiksi. Ehkä siksi näihin tehtäviin pätevimpiä ja työhönsä tyytyväisimpiä ovat olleet ne miehet, joiden sikiövaiheen poikkeava hormonieritys on luonut erityisen pohjan verbaalisten kykyjen ja ihmissuhdetaitojen kehittämiselle. Sama perusta on kuitenkin monesti johtanut myös poikkeavaan seksuaaliseen suuntautumiseen.

Sitäkin olen pohdiskellut, onko roomalaiskatolisen kirkon siipien suojaan aktiivisesti kerätty ja hakeutunut tietynlaisia erityislahjakkuuksia, minkä seurausta on ollut roomalaiskatolisen kirkon mahtiaseman säilyminen vuosisatojen ajan. Onko yhtälailla tarvittu erityisellä tavalla lahjakkaita miehiä säilyttämään lestadiolaisuus vahvana suurten yhteiskunnallisten muutosten läpi? Tähän lahjakkuuteen on kuitenkin saattanut kuulua alttius poikkeavaan sukupuolivietin suuntautumiseen.

Artikkelin kirjoittaminen aloitettu 28.5.2012