Lähi-idän rauhan esteet ja mahdollisuus


Jos Yhdysvaltain ei enää tarvitse tukea Israelia öljynsaantinsa turvaamiseksi, Israelin juutalaiset joutaa unohtaa.  Mikäli näin käy, Israel joutuu elämään samoilla talouden ehdoilla kuin muutkin maat. Pärjätäkseen Israelin on silloin suorastaan pakko hyödyntää Palestiinan työvoimareservit. Rauha alkaa syntyä todenteolla, kun työssä Israelin puolella käyvien palestiinalaisten tuoma raha vaurastuttaa Palestiinaa.


Israelin ja Palestiinan välisiä konflikteja emme kykene käsittelemään puolueettomasti. Ainakin kaikilla suomalaisilla on valmiita ennakkokäsityksiä, joiden läpi katsottuna moni seikka näyttää toisenlaiselta, mitä se on oikeasti. En voi väittää itsekään olevani puolueeton, mutta silti yritän tarkastella aihetta neutraalisti.
Minusta tuntuu, että en ole sen paremmin Israelin kuin Palestiinankaan puolella uskonnollisista syistä. Minulla ei nimittäin ole kasvatuksen eikä uskonnollisen herätyksen tuomaa vakaumusta juutalaisista Jumalan valitsema kansana. En myöskään koe Islaminuskoa sinänsä sen huonompana tai parempana kuin on kristinusko.
Rasismi näyttää olevan ihmismielen ikivanha reaktio hiukankin toisenlailla käyttäytyviä kohtaan. Taustalla on synnynnäinen pelko, että sellaiset voivat olla meille uhka. Nekin, jotka ei halua hyväksyä rasismia, pelkäävät että heidän mielensä sopukoista löytyy edelleen juutalaisvihaa tai kateutta juutalaisten menestymistä kohtaan. Länsimaissa elää syvä trauma siitä, miten väärin olemme vuosisatoja kohdelleet juutalaisia ja miten hirvittävällä tavalla heitä kohdeltiin toisessa maailmansodassa. Kun juutalaisille annettiin alue, jonne Israelin valtio perustettiin, mieliin jäi kytemään tunne, että juutalaisiin kohdistunut vääryytemme on yritetty hyvittää palestiinalaisten väärällä kohtelulla.
Koulupoikana, jolloin Villinlännen kertomukset olivat suosittuja, asetuin aina intiaanien puolella, koska intiaanit olivat häviöllä. Kun nykyään seuraan jalkapalloa, olen toki Suomen puolella, mutta kun vieraat maat taistelevat turnauksen jatkopaikasta, sympatiani siirtyvät häviöllä olevan tai pienemmän maan puolelle.  Yritän kuitenkin torjua sitä, etten tuntisi myötätuntoa Palestiinaa kohtaan vain siksi, koska maa on sotilaallisesti ja taloudellisesti paljon heikompi kuin Israel. 

Vertailukohdaksi Euroopan rauhankehitys

Hyvin moni uskoo, että Euroopan pitkään jatkunut rauhantila on toisen maailmansodan jälkeisten valtiomiesten ansiota. Aivan keskeisen tärkeä kysymys kuuluu, miten me olemme osanneet valita hyvät johtajamme? Ei se riitä vastaukseksi, että demokratiamme on erinomainen järjestelmä. Eivätkö demokraattiset vaalit voi nostaa valtaan yhtä todennäköisesti huonoja päättäjiä?
Avain vastaukseen löytyy siitä havainnosta, ettei huonojen päättäjien valinta ole ilmeistä maassa, jossa väestö on pitkälle koulutettua ja jossa vallitsee korkea hyvinvoinnin taso. Sitä vastoin takapajuisissa maissa on suorastaan odotettavissa, että demokraattisestikin toteutuneilla vaaleilla valituiksi tulee itsevaltaa tavoittelevia ja korruptioalttiita henkilöitä.
Tämä on johdattelua päättelylle, että hyviin henkilövalintoihin vaikuttavat suuresti hyvät olosuhteet, eivätkä asiat yleensä mene niin päin, että johtajat yksin pystyvät luomaan suotuisat olosuhteet. Mitä enemmän sodan jälkeisessä Euroopassa hyvinvointi kasvoi, sitä parempia valtiomiehiä valittiin maanosassamme. Vallalle pääsi hyvien olosuhteiden ja hyvän hallinnon välinen positiivinen kierre.
Sellaiseen pitäisi nyt olla aikaisempaa helpompi uskoa, kun näemme, kuinka kielteiset ilmiöt lisääntyvät ahdinkoon ajautuneissa EU-maissa sitä mukaa, kun vaikeudet kasvavat. Näissä maissa on mahdotonta pysyä vallassa vastuuntuntoisen henkilön, sellaiset kansa buuaa ulos. Sen sijaan menestystä saavuttavat ne, jotka antavat katteettomia lupauksia - lupaukset ovat katteettomia, jos lupauksia ei kerta kaikkiaan ole mahdollisia toteuttaa.
Nyt haikaillaan Eurooppaan suuria johtajia. Ei nykyinen johtajapotentiaali ole aikaisempaa huonompaa. Sellaisia johtajia ei kuitenkaan voi olla olemassa, jotka pystyisivät luomaan entisenlaisen talouskasvun niin, että kaikki EU-maat hyötyvät siitä yhtä paljon kuin aikaisemman talouskasvun vallitessa. Euroopassa edellytykset ovat heikentyneet, kun maailmaan on tullut uusia talousmahteja. Sekin pitää ottaa lukuun, että resurssit alkavat jossain vaiheessa ehtyä ja ilmaston muuttuessa kasvavat säähäiriöistä  johtuvat kustannukset, vaikka tekniikan kehitys auttaakin selviämään vähemmillä resursseilla ja vaikeammissa oloissa.

Lähi-idän vihanpidon syy

Miksi sotatila Israelin ja Palestiinan välillä jatkuu ja jatkuu? Onhan Euroopassa maailmansodan jälkeen säilynyt rauha jo useita vuosikymmeniä. Toki takapakkia on tullut Euroopassakin, kuten olivat Balkanin sodat. Kuitenkin Euroopan kehitys todistaa, että hyvinvoinnin kasvaessa pitkä rauhanjakso on mahdollinen.
Voisiko siis ratkaisu Lähi-idän ongelmiin olla niin yksinkertainen ja ennen koettu, että katkaistaan palestiinalaisten kurjuuden kierre? Todella alistetut ja köyhät eivät kapinoi, he vaipuvat apatiaan, mutta jotka pääsevät vaurastumaan, kuten hetkittäin palestiinalaiset, ja sitten heidät jälleen poljetaan takaisin kohti kurjuutta, sellaiset kapinoivat ja tarttuvat aseisiin.
Moni palestiinalainen on saanut käydä töissä Israelin puolella. Siellä hän kuitenkin on toisen luokan kansalainen ja koska hyvänsä häneltä estetään työssäkäynti. Sen jälkeen on taas vastassa köyhtyminen. Tilanne on toinen kuin siirtotyöläisten kohdalla, joille ei synny edes toivoa saavuttaa isäntämaan kansalaisten elintaso. Sen sijaan osa palestiinalaisista hetkittäin vaurastuu ja voi ohittaa monen israelilaisen elintason. En tarkoita vain Palestiinaa hallitsevan eliitin varallisuutta, sillä yleensähän aina köyhissä maissa hallitsijat rikastuvat. Palestiina saa ennen kaikkea maailmalta niin paljon apua, ettei palestiinalaisten toivo paremmasta pääse sammumaan eikä kansa pysy nöyränä ja vaivu apatiaan.  

Ratkaisu olisi elintason nostaminen

Jos Lähi-itään todella haluttaisiin vakaat olot, pitäisi  palestiinalaisten elintason nousta. Tämä ei saa olla niin epärealistinen vaatimus, että palestiinalaisten pitäisi saavuttaa israelilaisten elintaso. Riittäisi, että Palestiinan kehitys olisi vakaasti kohti parempaa, vaikka vauhti olisi verkkainen.
Aina ja kaikkialla noususuhdanteiden aikana ja hyvinvoinnin parantuessa suvaitsevaisuus kasvaa. Ensin palestiinalaiset suvaitsevat paremmin oman kansansa toisinajattelijoita; lientymistä tapahtuu Abbasin  ja Hamasin kannattajien välillä. Sitten vihollismaan erilainen uskonto, kieli ja kulttuuri ovat mahdollista hyväksyä. Joilla olot ovat paranemassa, he eivät halua vaarantaa myönteistä kehitystä, mitä olisivat taas uudet konfliktit Israelin ja Palestiinan välillä. Yleensä rauhanaktivistitkin nousevat siitä joukosta, jolla menee muita paremmin. Kun vaurastuneita kansalaisia on Palestiinassa riittävästi, olot viimein rauhoittuvat ja kostoiskujen kierre vähitellen hiipuu. Tällainen ei ole toiveajattelua, vaan ihmisyhteisöjen yleismaailmallinen käyttäytymissääntö. 

Valtapeli

Miksei tähän suuntaan edes pyritä, miksei kiinnitetä huomiota palestiinalaisten elintasoon? Miksi pakolaisleirienkin pitää vuosikymmeniä muistuttaa Palestiinan kurjuudesta?
Sota on kansanjohtajalle hyväksi koettu keino pysyä vallassa. Muuta motiivia sotaretkeä varten ei aina edes tarvita. Tästä surullinen osoitus oli Argentiinan ja Englannin välinen Falklandin sota 1982. Sen aloitti Argentiinan silloinen johtaja Leopoldo Galtieri säilyttääkseen valtansa. Englannin pääministeri Margaret Thatcherin kansansuosio oli myös laskusuunnassa, mutta voitokas ja voimankäytöltään yliampuva sota nosti hänet asemaan, mikä antoi hänelle ”rautarouvan” valtuudet, joiden ansiosta hänestä tuli yksi Englannin huomattavimpiin kuulunut pääministeri.
Usein on todettu, että Lähi-idän jatkuvien konfliktien takana on Israelin ja Palestiinan johtajien ja myös suurvaltajohtajien valtapeli. Kun Israelin johtajilla on tarvetta vahvistaa valtaansa, he turvautuvat ikivanhaan ja toimivaksi koettuun keinoon: he pyrkivät osoittamaan toiset ja toisenlaiset entistäkin suuremmaksi uhkaksi. Nykytilanteen jatkuessa se uhka on myös todellisuutta. Israelin valtaapitävien kannattaa vallassa pysyäkseen jatkaa palestiinalaisten kaltoin kohtelua. Kun sortaa palestiinalaisia, mitä on Palestiinan miehittäminen, eristäminen ja kauppasaarrot, tullirahojen pidättäminen sekä maanriistot ja siirtokuntien rakentaminen Palestiinan puolella, se pitää yllä Israelin johtajien kansansuosiota.
Sekä palestiinalaisten tarpeelle provosoida Israelia erilaisilla iskuilla että Israelin tarpeelle provosoitua on siis miltei aina osoitettu sisäpoliittisia syitä. Sama pätee yhtälailla toisinpäin; myös Israelin hallinto aika-ajoin tarkoituksella ärsyttää palestiinalaisia, jotta nämä ryhtyisivät näkyviin iskuihin niin, että Israelin johtajat pääsevät näyttämään olevansa voimakkaita.
Motiivina tällaiseen taktikointiin ei suinkaan tarvitse olla johtajien vallanhimo. Siksi en uskalla moittia Israelin johtoa, vaikka menettely tuntuu suorastaan törkeältä varsinkin, kun vihollisten lisäksi silloin helposti tulee myös omien kansalaisten ruumiita. Kenties maan johtajilla ei ole muita mahdollisuuksia toimia kansansa hyväksi. Jos johtajien kansansuosio hupenee, se on signaali vihollisille, että nyt saattaa olla tilaisuus menestyksekkääseen sotaretkeen Israelia vastaan. Mikäli Israel ei alinomaa muistuta maan korkeasta puolustuskyvystä, kasvaa vaara joutua tuhoisan hyökkäyksen uhriksi ympäröivien arabimaiden taholta.   

Öljy on sodan ja rauhan avain

Amerikassa juutalaisilla on huomattava taloudellinen valta ja siitä johtuva poliittinen vaikutusvalta. (Olin kirjoittanut tämän lauseen artikkelini luonnokseen jo ennen kuin kansanedustaja Pertti Salolainen lausui runsasta huomiota saaneen puheenvuoronsa 30.11.12: ”Yhdysvaltojen on vaikea ottaa neutraalimpaa kantaa Israel-Palestiina-asiassa, koska heillä on niin vaikutusvaltainen juutalaisväestö, jolla on sekä rahat että media käsissä, aika paljon”.)  Siksi Yhdysvallat sisäpoliittisista syistä ei jätä Israelia ilman taloudellista, sotilaallista ja poliittista tukea. Kuitenkaan apu ei saa olla liian runsasta - tämä on tosiasia, vaikka ajatuksena irvokas. Runsasta tukea Israelille ei uskalleta antaa, koska tämä voisi järkyttää sitä Lähi-idän tasapainoa, mikä on taannut öljyriippuvaisten Yhdysvaltojen öljynsaannin.
Oma väitteeni on, että tie kohti rauhaa voisi olla mahdollinen vasta, jos Yhdysvallat pystyy korvaamaan tarvitsemansa Lähi-idän tuontiöljyn oman liuskekaasun ja öljyliuskeen avulla. Sellaiseen saattaa olla taloudellinen teknologia jopa lähitulevaisuudessa. Mikäli Yhdysvaltain huoli Lähi-idästä vakaana öljyntuottajana käy tarpeettomaksi, koska Lähi-idän öljy ei sille ole enää välttämätöntä, myös tuki Israelille käy turhaksi.
Kriisien sattuessa omien kansalaisten kohtalosta kannetaan enemmän huolta kuin vieraiden, mutta harvoin kai niin paljon, että tämä huoli voittaa pitkänpäälle taloudelliset edut. Jos Yhdysvaltain ei enää tarvitse tukea Israelia öljynsaantinsa turvaamiseksi, Israelin auttamisesta voi muodostua hyödytön poliittinen taakka ja Israelin juutalaiset joutaa unohtaa siinä missä monen munkin maan juutalaiset. He eivät enää ansaitse erityiskohtelua.
Mikäli näin käy, Israel joutuu elämään samoilla talouden ehdoilla kuin muutkin maat. Pärjätäkseen Israelin on silloin suorastaan pakko hyödyntää Palestiinan työvoimareservit. Tämä on omiaan vähentämään vihanpitoa. Rauha alkaa syntyä todenteolla, kun työssä Israelin puolella käyvien palestiinalaisten tuoma raha vaurastuttaa Palestiinaa. Sitten näiden maiden keskinäinen kanssakäyminen kasvaa monella muullakin tapaa, siitä on molemmille etua.
Lähi-itä ei kuitenkaan ole vain Israel ja Palestiina. Israel on ollut kiusallinen ympäröiville arabimaille ja arabimaat ovat olleet uhka Israelille. Arabimaat ovat jatkuvasti käyttäneet juutalaisvihaa  lyömäaseenaan. Sen jälkeen, jos Yhdysvallat vähentää apuaan Israelille, ilmeisesti pahin este Israelin ja Palestiinan sovinnolliselle yhteistyölle ovatkin ympäröivät arabimaat. Ne voivat kokea vihollisekseen myös palestiinalaiset; vihapropagandassa palestiinalaisesta, joka on veljeillyt juutalaisten kanssa, saattaa tulla henkipatto luopio arabien "yhteiselle asialle" - mitä se sitten tarkoittaakin. Mitkä olisivat muut seuraukset, se riippuu niin monesta asiasta, etten edes yritä arvailla.


Artikkelin kirjoittaminen aloitettu 5.12.2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti